Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Info

http://warriorcatsrpg.suntuubi.com/datafiles/userfiles/Image/wildfire.png

Jokilaakson kartta | Reviiritietoa

Järvikartta | Maailmankartta

Vuodenaika Viherlehti
Sää Pilvetöntä, painostava helle | 29 °C
Kuun vaihe Täysikuu

Seuraava kokoontuminen Ensi yönä roolipelin aikaa
Seuraava parantajien kokoontuminen Sovittaessa
Pelin kellonaika Noin 12:00

DOCS Pimeän metsän juonikuviosta

 

Roolipeli  << <  4  5  6  7  8  9  10  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Paahdesielu (Myrskyklaani)

26.02.2019 01:06
Paahdesielu puhui. Kadotushenki mietti kauan. Täplikäs kolli antoi veljelleen mahdollisuuden punnita tätä tilannetta jokaiselta kantilta täydessä hiljaisuudessa. Sillä itselläänkin oli paljon mietittävää, eikä tämäkään keskustelu jäisi aiheesta viimeiseksi. Paahdesielu ymmärsi hyvin, miten riskialtista sen oli edes suunnitella kenenkään muun kuin itsensä kanssa mitään - etenkään ääneen. Kuka tahansa saattaisi kuunnella sitä ja Kadotushenkeä odottaen vain tilaisuuttaan juosta Lumitähden luokse ja hoidella kaksi kollia täten pois maailmankartalta. Mutta Paahdesielun mieltä kiihotti ajatus vallasta ja arvostuksesta. Se myönsi olevansa yksinkertainen kissa. Kun sillä oli tilaisuus, se käyttäisi sen hyväkseen. Tässä tapauksessa olisi ainoastaan luonnollista tarttua harjanvarteen ja lakaista viime syksyn lehdet pois jaloista. Niinhän?
Yllättäen asentoaan suoremmaksi korjaten Paahdesielu palasi tarkastelemaan Kadotushenkeä. Vasta kun vanhempi kolli päätti näyttää hieman enemmän tunteitaan, valpastui veli sen verran, että tuo väisti hieman pöllähtävää lunta. Se sai Paahdesielun viimein avaamaan suunsa.
"Ymmärrän että sinun tarvitsee miettiä asiaa, mutta aikamme loppuu kesken --" Paahdesielu aloitti äänensävynsä kuplivana kuin paraskin kuohujuoma. Kadotushenki kuitenkin keskeytti sen juuri parahiksi. Paahdesielu katsoi hetken melkein typeränä Kadotushenkeä ja tuon vinoa virnettä. Mitä?
"Sinä -- sinä suostut?" se sanoa töksäytti varmistellen epäuskoisena, mitä se olikaan juuri kuullut. Paahdesielu oli myyntipuheensa lisäksi valmistellut vaikka mitä hienoja kommervenkkejä Kadotushengen suostuttelua varten, mutta nyt kun ne eivät osottautuneet tarpeellisiksi...
"Mitä tämä tarkoittaa?" aivan kaksikon vierestä kajahti tyrmistynyt ääni, myrskytuulen ylitse kollin ääntä helpommin korkeutensa ansiosta kantava. Paahdesielu katsahti järkyttyneenä pyryn keskelle vain kohdatakseen harmaan naaraskissan palavan katseen. Asia ei vaatinut Paahdesielulta paljoakaan päättelykykyä, kun se jo tajusi puhuneensa sivusuunsa. Tähtiklaanin nimeen, Hopeasalama oli päässyt veljesten kantapäille noin vain. Täysin huomaamatta. Bengalikuvioinen soturi tunsi itsensä idiootiksi. Sen sydän hakkasi tuhatta ja sataa kaiken itseluottamuksen ollessa salamana tiessään. Varapäällikössä saattoi erottaa muutamia verisiä vekkejä, eikä Paahdesielu osannut yhdistää niitä mihinkään. Se ei tiennyt äsken käydystä kettutappelusta, koska se oli ollut täällä juonimassa, ei ottamassa taistelupartiota vastaan leirissä.
"Minä-- hän-- me? Öh, Hopeasalama", Paahdesielu ei yllättäen tiennyt ollenkaan, mitä sen olisi tullut sanoa. "Mikä sinut tänne toi? Me tuota..."
Arpinaamaisen varapäällikön katse muuttui hyytävän tiukaksi samalla kun tuon häntä viuhtoi lumipyryn täytteistä ilmaa. Naaras ei näyttänyt liian iloiselta.
"Näin teidän poistuvan myrskyyn leiristä hetki sitten. Omituinen hetki päiväkävelylle, ettekö sanoisi? Toisaalta täydellinen sää juonittelulle. Mikä teihin on mennyt?" Hopeasalama tiukkasi varoen kuitenkin astahtamasta liian lähelle. Naaras selvästi tiesi, että Paahdesielu oli valmis toteuttamaan suunnitelmansa heti, vaikka kolli ei sitä itse päälimmäisenä tullutkaan ajatelleeksi. Se olisi kuitenkin saattanut pelkän aggressiivisen adrenaliinipurkauksen siivittämänä yrittää päästä pakoon tilanteesta mahdollisimman helposti; tappamalla varapäällikön tässä ja nyt. Oli vaikeaa kerrankin olla se tilanteen nurkkaan ajettu hiiri vailla pakotietä.
Paahdesielu vilkaisi raskain sydämin Kadotushenkeen tässä vaiheessa ensimmäisen kerran sitten varapäällikön ilmestymisen. Sen katse oli lähes murheellinen. Soturi olisi toivonut enemmän aikaa totutella ajatukseen, että se ja Kadotushenki tulisivat tekemään asioita, jotka kummittelisivat niiden mielessä tulevina kuukausina. Mutta ei, nyt ne molemmat saisivat heti näyttää, olivatko ne kumminkaan valmiita toimimaan klaaninsa hyväksi. Ja siihen Paahdesielu tiesi vastauksen.
"Olen pahoillani. Tämä on henkilökohtaista." bengalikuvioinen soturi huokaisi palauttaen sinivihreän sielunpeiliparinsa takaisin joukon harmaaseen kissaan. Sen jälkeen se iski salamana jäämättä odottamaan Kadotushengen päätöstä asiaan. Tämä olisi vietävä loppuun kerralla ilman turhaa miettimistä. Miettiä Paahdesielu nimittäin ehtisi yön pimeinä tunteinakin, kun se kokisi syvää katumusta, hirveää tuskaa ja epävarmuutta tilannettaan kohtaan. Mihin se vielä ajaisikaan itsensä?

Nimi: Tulivaahtera (Taivasklaani)

26.02.2019 00:20
Tulivaahteran katse kiinnittyi muiden paikallaolijoiden tapaan leiriin marssivaan Okaviiltoon, joka toi vieraan pennun mukanaan. Paisuneen mahansa kanssa hän nousi paikaltaan seuraten kumppaniaan, Tulenkipinää, leiriaukiolle saadakseen selville, mitä oli meneillään.
Tapahtumat tulivat kuitenkin hyvin nopeasti selviksi Okaviillon aukaistessa suunsa eikä Tulivaahtera ollut uskoa korviaan. Ajatteliko soturi oikeasti tämän pienen pennun vakoilleen heitä? Jos pentu oli varastanut heidän saalistaan, oli todennäköistä tämän tehneen sen vain selviytymismielessä eikä minkään klaanikaunan takia tai muiden käskystä. Kaikkihan täällä yrittivät vain selviytyä.
"Olen samaa mieltä Tulenkipinän kanssa. Se on vasta pentu, joka yrittää selviytyä hengissä niin kuin mekin. Pentu ei varmaan osaa edes metsästää omin avuin. Tuskin edes tiesi reviirin olevan meidän. Hajumerkit ovat haalistuneet jo aikaa sitten eikä niitä ole keretty uusimaan", naaras naukaisi oman mielipiteensä ilmoille muiden jälkeen. Hän ei pahemmin pitänyt Aamukasteen kärkkäästä kommentista, vaikka kollilla olikin pointti. Tuntemattomilla ei ollut asiaa heidän reviirilleen ja siitä naaraskin oli yhtä mieltä. Tulivaahteran kyllä kävi sääliksi pikkuista, mutta tuolla oli oltava oma perhe tai joku muu apuna, koska pentu ei olisi millään pystynyt selviytymään yksin lehtikadon pakkasista. Hän ei oikein tiennyt, mitä mieltä olla asiasta. Naaraan sydän sanoi pennun olevan harmiton ja kaipaavan tukea, mutta hänen vaistonsa käskivät olemaan varuillaan ja ajatella pahinta.
Painava maha ja siellä potkivat pennut kuitenkin saivat uupumuksen palaamaan ja harmaanruskea kissa päätti istahtaa voipuneena ruohikolle lepuuttamaan särkeviä jalkojaan. Hän vilkaisi ympärilleen yrittääkseen löytää Herukkaviikseä, mutta kollia ei näkynyt. Tulivaahtera oli hieman huolissaan tiineydestään, koska väsymys, pahoinvointi ja koko kropan lävistävä kipu oli pahentunut ja hän voisi viimeinkin siirtyä soturin tehtävistään kuningattarien pesälle omien pentujensakin hyvinvoinnin vuoksi. Ehkä hänen olisi parasta jättää kiista pennun tilanteesta muiden käpäliin, koska ei ollut selvillä edes omista ajatuksistaan.

Nimi: Nocturno (Kulkukissa)

25.02.2019 00:09
Mustan kollin käynti oli kevyttä, kun se setvi tiensä kesäisen nurmen poikki kohti kalliota. Sitä lähinnä huvitti, miten kaksikon kolliosapuoli kumarsi sille esittäytymättä millään nimellä. Nocturno olisi mieluummin kuullut nimen kuin tullut turhaan kumarrelluksi. Se kertoi kissasta paljon, eikä Nocturno sillä sekunnilla ollut täysin varma, pitikö se tästä tapauksesta laisinkaan. Joka tapauksessa se päästi hyväntahtoisen hymähdyksen käpälällään kieltävästi viitaten.
"Yllättävää, että kulkukissat asuvat vielä kaksijalkalassa. Kuvittelin Sacran joukon poimineen mukaansa jokaisen näiltä main. Ehkä olin väärässä", mustaturkkinen puheli kuin säästä olisi haastanut. "Eikö sinua kiinnostanut puhe paratiisista, Lie hyvä?"
Nocturno tiesi vallan hyvin, miten osa Sacran alaisista oli paennut järviepisodin aikana teille tietämättömille. Tämä vaalea naaras ei välttämättä haissut niin vakuuttavasti Sacran liittolaiselta, mutta koska kulkukissat pyörivät ties missä, ei noista koskaan voinut olla varma. Niinpä Nocturno ei tässäkään tapauksessa laskenut liikaa luottamusta kumpaankaan päähän vaakalautaa.
"Sacra mahtaa olla sitten kiehtova tapaus, jos kaukaa tulet", Nocturno jatkoi puhutellen tällä kertaa kuitenkin Arpinaamaa, ei sitä mukavimman näköistä vastaantulijaa. "Odotamme lisää kaltaisiasi vieraita. Sanan tulee kiiriä kauas. Sacran aika on ohitse."
Nocturno kohotti katseensa Heavy Rainin puoleen, mutta yllättyi sitten Arpinaaman avatessa sanaisen arkkunsa aivan eri sävyyn kuin tuo oli aikaisemmin Nocturnoa kumarrellut. Hopeat sielunpeilit kääntyivät kohtalaisen hitaasti kohti kulkukissaa.
"Ja mikähän mahtaisi olla syyni saartaa sinua yhtään mihinkään, poika hyvä? Olette täällä vieraina. Me kohtelemme vieraita hyvin", sula jalometalli tarkasteli valkoista kollia tuimasti. "Ellei sinulla ole jotain salattavaa, miksi painikoisit?"
Nocturno oli tällä kertaa seisahtunut täysin, eikä se näyttänyt liian tyytyväiseltä mittaillessaan kaksikkoa uudemman kerran. Mustavoittoisen selkä oli käännetty Heavy Rainiin päin ja vaikka kalliolle oli vielä vähän matkaa, oli Nocturno lähes varma, että johtajatar kuulisi keskustelun yhtä kaikki.
"Me emme ole Sacra. Emme pelaa likaista peliä, vaan kohtaamme asiat kasvotusten. Toivoisin sinun ymmärtävän sen", hopeasilmäinen lausui lopulta rikkoen yllättävän rauhallisella sävyllään kiristymään lähteneen ilmapiirin. Nocturno näytti huokaisevan mielessään. "Mutta ystäviä? Emme. Välillämme on tietynlaista kunnioitusta, mutta en lue kissoja helposti ystävikseni. Suhteemme on lähinnä, ah, ammattimainen."
Nocturno ei välttämättä ymmärtänyt, mitä Arpinaama tällä kysymyksellä ajoi takaa. Se yritti punnita toisen sanoja saamatta kuitenkaan selkoa, mitä Arpinaama todellisuudessa halusi. Ehkä ei mitään.
"Tulkaahan. Ei ole tarpeen aiheuttaa kireyttä välillemme." se sanahti sitten suunnaten kallioluolalle Heavy Rainin luokse. Heavy Rainista valtavan teki lähes pelkästään tuon massava turkki, joka savunharmaana sojotti joka suuntaan. Nocturno ei ollut pieni kissa, mutta jos se olisi lähtenyt taistelemaan tätä naarasta vastaan, olisi se harkinnut kahdesti.
"Nämä kaksi tahtoisivat tulla katsomaan Sacraa. Sana on näemmä lähtenyt kiirimään hyvin hänen valtakautensa päättymisestä." Nocturno lähes myhäili luoden naaraalle kuitenkin tiukemman katseen kuin sen sanat antoivat ymmärtää. Mustaturkkisen mielestä olisi ihan hyvä pitää molempia silmällä.

Nimi: Hämäräpolku (Varjoklaani)

24.02.2019 17:08
Hämäräpolku oli yllättyneesti tyytyväinen siihen, että Loistesydän tunnisti heidän kaipaamansa yriti. Hän siis pysyi vaiti tämän jälkeen ja keskittyi luontoon ympärillään. He eivät kuitenkaan päässeet kauas, kun veren haju täytti heidän kuononsa. Risasiipi rynnisti eteenpäin heti kun haju tavoitti heidät, johon Hämäräpolku mulkaisi. Toinen oli oikea luupää, siellä voisi olla vaikka mitä! Hämäräpolku oli samaa mieltä, että kyseinen haju vaikutti kuuluvan Varjoklaanilaiselle, mutta seillä voisi olla vaikka mitä muuta sen kanssa. Tosin, ehkäpä hän kuitenkin jättäisi tämän sotureille. Hän siis seurasi Loistesydämen perässä, heidän kiiruhtaessa Risasiiven perään.
Loistesydän pysähti yllättyneenä hänen eteensä, joka pakotti Hämäräpolun väistämään pienempää kissaa rynnätessään myös paikalle. Hän kuitenkin silloin näki verenhajun lähtökohteen ja hänen sydämensä tipahti. Kuunvalon veltto valkea ruumis lojui metsämaalla. Hän rynnisti mestarinsa luokse ja hänen kurkkunsa tuntui painuvan lukkoon. Hän tunsi valtavaa tahtoa surra tässä ja nyt, mutta ei kyennyt siihen, ei tahtonut sitä.
Hämäräpolku nyökkäsi olevansa samaa mieltä, että muuta klaania olisi varoitettava. Hän siis keräsi itsensä syvään hengittäen ja auttoi nostamaan Kuunvalon Risasiiven selkään.
Kävely takaisin leiriin oli hiljainen. Hämäräpolun ajatukset matelivat. Hän ei tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Tai oikeastaan, hän tiesi mitä hänen olisi tehtävä, mitä Kuunvalon kuolema merkitsi heille kaikille, mutta ei jotenkin löytänyt voimaa edes ajatella sinne asti. Hämäräpolku ei ollut hyvä tunteiden kanssa, ei ollut koskaan ollutkaan ja tuskin tulee koskaan olemaan.
Hämäräpolku kuuli nyyhkäyksen viereltään ja tunnisti sen katsomattakin Loistesydämeksi. Hän olisi voinut hyvin kurottaa hännällään sipaistakseen toista rohkaisevasti, mutta ei saanut sitä aikaiseksi, eikä kosketus olisi varmaan edes toivottu. Tai mistä sitä tietää. Hämäräpolku yritti ajatella, mikä olisi järkevin tapa toimia tässä tilanteessa. Kuunvalon oli ilmiselvästi tapettu, siihen ei tarvittu parantajaa huomaamaan. Revitty kaula ja verinen maa oli selvä merkki, että naaras ei ollut vain kompastunut ja lyönyt päätään.
Hämäräpolku pudisteli päätään, korvat takaraivoon painuneina. He saapuivat leiriin raskain mielin, jossa Loistesydän ehdotti, että he voisivat vielä Kuunvalon Varjotähden pesään, kunnes klaanille olisi kerrottu. Hämäräpolku nyökkäsi suostumuksensa. He kävelivät leirin poikki päällikön pesälle, jossa naaras heidän joukossaan naukaisi varoituksen, ennen kuin käveli sisälle. Hämäräpolku antoi Loistesydämen kävellä etummaisena, mutta seurasi itse sitten aivan kannoilla, ohjaten Risasiipeä jäämään vähän jälkeen, jotta he voisivat ensin kertoa tilanteen rauhassa.
Mutta heti kun he kävelivät tarpeeksi lähelle päällikköä, ilmeni, että asiat eivät olleet aivan miltä näyttivät. Hämäräpolku ensin luuli, että päällikkö oli sikeässä unessa, mutta kun kolli ei vastannut naaraalle, hän käveli itsekin lähemmäs katsomaan. Hämäräpolku jämähti askelissaan, kun pääsi lähelle päällikön kehoa. Unikot päällikön edessä olivat edelleen siellä, mutta huomattavasti niistä oli ainakin muutama syöty.
Loistesydän ilmaisi, minkä hän oli juuri itse ymmärtänyt. Hämäräpolku painoi kunnioittavasti päätään, korvat ja häntä roikkuen. Hän vilkaisi taakseen Risasiipeen ja viittoi hännällään merkin laskea Kuunvalo alas. Parantaja kurotti koskemaan nuoren soturin lapaa ja sanoi. ”Mene vahtiin lähelle päällikönpesää, älä päästä ketään sisään. Meidän on pidettävä matalaa profiilia, ennen kuin keksimme miten kertoa tämä kaikille.”
Sen jälkeen Hämäräpolku istahti aloilleen, kylki päällikköä ja Loistesydäntä päin, joka oli istuutunut päällikön rauhaisan näköisen ruumiin vierelle. Hän sulki silmänsä ja mietti, hengitellen syvään.
Hämäräpolku käänsi korvansa Loistesydäntä kohti tämän alkaessa puhua. Hän ymmärsi ja mietti aivan samoja murheita kuin soturinaaras.
Hämäräpolku viimein avasi silmänsä naaraan lopettaessa kysymystensä sarjan, katse onttona. Hän tiesi, että seuraavat hänen sanansa tulisivat varmasti sattumaan, niin häntä itseään, kuin valkeaa kilpikonnakuvioista naarasta. ”Meidän tulee jatkaa aivan kuten ennenkin. Tämä ei ole ensimmäinen, eikä viimeinen kerta, kun päälliköksi on noussut asiassa kokematon kissa. Meidän tulee nyt vain tukea Syyskynttä ja auttaa häntä. Sinä olet klaanisi soturi, edustat sellaisena klaanin suurinta osaa ja tehtävänäsi on tukea myös muita soturitovereitasi ja klaanilaisiasi. Kuten minunkin.” Hämäräpolku veti tärisevän hengityksen sisään. ”Ja minä. Minua on koulutettu tähän jo oppilaasta ja olen ollut parantajana useita kuita, täysinoppineena. Hoidan kyllä tehtäväni.” Hän sanoi päättäväisen oloisesti, vaikka sillä hetkellä tunsi olonsa kaikeksi muuksi.
Hämäräpolku katsahti viimein uudelleen päällikköön, jonka valkea turkki ei enää kohoillut rauhallisten hengitysten mukaan, kuten olisi pitänyt. ”Meidän tulee tietenkin kertoa klaanille.. mutta-” Tässä kohtaa hän empi. Miten he kertoisivat sen? Ehkäpä hänen kannattaisi tehdä se? Hänhän oli nyt klaanin uusi parantaja. Se taisi kuulua hänen tehtäväänsä. ”Ehkä minun on kerrottava se, kanssasi, mikäli tahdot olla mukana. Kun koko klaani tulee takaisin partioista, pidämme kokouksen. Ja kerromme..” Jälleen hän empi. Hän vilkaisi Kuunvaloon, joka makasi velttona omaan vereensä maalautuneena. Hän kietoi tuuhean häntänsä tassujensa suojaksi. ”Niinpä, mitäs kerromme. Löysimme hänet metsästä, tällaisena. Kissahan sen takana varmaan oli, vai mitä mietit? Meidän on joka tapauksessa lisättävä partioita klaanin turvaamiseksi.” Hämäräpolku kertoi Loistesydämelle, vilkaisten naaraaseen. ”Tärkeintä on kuitenkin välttää paniikia, joka on varmasti tulossa näiden uutisten ansiosta. Mehän emme tiedä ollenkaan, mikä Varjotähteenkin iski, enkä väitä tietäväni, mitä kertoa heille tässä tilanteessa.” Hämäräpolku yritti pitää sanansa mahdollisimmaan rauhallisina, naaras kuitenkin koki itse myös suuren surun, kuten hän myös. Mutta turhautuminen siihen, että ei voinut mitenkään auttaa tässä tilanteessa hermostutti häntä.
Hämäräpolku nousi tassuilleen, joiden tärinää ei ollut vieläkään saanut rauhoitettua. Hän kääntyi ympäri mennäkseen Kuunvalon luokse, voidakseen puhdistaa valkea karva jo hyytyneestä verestä, kun hänen katseensa sattui osumaan päällikönpesän sisäänkäyntiin. Hän pysähtyi askelissaan, jähmettyen paikoilleen täysin huomaamattaan.
Hämäräpolku näki ulkoa tulevan valkean valon, auringontäytteisen päivän, joka löi säteitään leiriin. Valo, joka kirkastui ja kirkastui, kunnes se täytti hänen koko näkönsä. Mutta jokin esti häntä räpäyttämästä silmiään, jokin piti hänen katseensa nauliintuneena tuohon kirkkaaseen valoon, joka kutsui häntä, imi hänet mukanaan. Tuntui kuin hänen tassunsa olisivat nousseet ilmaan ja yhtäkkiä painovoimaa ei enää ollut. Hän tunsi vahvat valkeat siivet, jotka löivät tahtia, koki sen puhtaan valkeuden ja voiman tunteen, joka hänet täytti. Hän nousi, nousi korkeammalle, taivalle yli pilvien ja tähtien sekaan. Kyyhkynen, joka hänen olomuotonsa oli kaapannut, liisi metsän yllä, katsoen alas siihen kaikkeen. Hän kykeni haistamaan metsän, veden, tuulen ja maan läheisen mullan, näki ne selvästi silmissään.
Kyyhkysen silmään osui hohde veden läheisyydessä. Kyyhky lähti syöksyyn, lensi kalpeat siivet tanssien tuulen läpi. Kyyhky teki kaaren ilmassa ja viilsi siivillään allaan olevien puiden päitä. Kyyhky lensi yli kaatuneen puun, sen vahvan tukevan kaarnan, lensi rinnalla puiden joen törmällä, kunnes pehmeä ruohikko kallioksi muuttui. Siellä se kaarsi läpi pauhaavien aaltojen, kovan kiven väistyessä, sen luodeessa askelmia läpi vaarallisen veden. Syvällä kalliossa ja kiven peitossa, lepäsi luola. Veden haju oli ylikumpuava, se pauhasi korvissa ja pyyhkki turkkia läpitunkevin ottein. Kyyhky empimättä syöksyi sen syvyyksiin ja sinivalkea hohde sokaisi Hämäräpolun juuri ennen sisään uppoampista, jäljelle jäädessä vain tunto kylmästä viileydestä, joka kavalsi hänen ruumiinsa.
Hämäräpolku vapautui näyn otteesta. Jokainen karva sojotti pystyssä, kynnet maahan painuneena ja silmät selälleen lasittuen. Hengitys pihisi rinnassa, kuin veden pintaan nousseena hän haukkoi henkeä ja horjahti tassuillaan, melkein kaatuen maahan. Hän jäi kyyryyn huohottamaan, silmiään räpytellen. Jokainen yksityiskohta näystä painautui hänen mieleensä. Tuntui kuin hän olisi edelleen siellä, ilmassa veden ja kallio välissä, tuntui kuin aallot olisivat edelleen pauhanneet hänen päänsä sisällä. Mutta hän tiesi, mikä näky oli ollut. Hän oli ennenkin saanut niitä, tiesi mitä se merkiksi. Mutta nyt hän ei tiennyt, täyttikö se hänet valloittavalla riemulla vai pelolla.
Hämäräpolku viimein sai hengityksensä tarpeeksi tasaantumaan, että kykeni kuiskaamaan. ”Se oli Tähtiklaanilta.”

Nimi: Loistesydän (Varjoklaani)

24.02.2019 12:48
Loistesydämen raahatessa Risasiiven mukaansa Hämäräpolku otti nuo vastaan vaitonaisena ennen kuin kolmikko lähti ulos leiristä. Päivä oli kirkas, tuulenvire kevyen lämmin ja ilmassa tuoksahti viherlehden kukkientäyteinen aromi. Mustanharmaan kilpikonnakuvioinen turkki leikki hetken kesätuulessa Loistesydämen keskittyessä lähinnä vain kulkemaan eteenpäin. Se teki itselleen hieman hallaa pakottautumalla Hämäräpolun mukaan, mutta samaan aikaan se koki tarpeelliseksi korjata asiat parantajaoppilaan kanssa, että tuo ei keksisi vaikka valittaa Varjotähdelle asiasta. Tai no, ei Loistesydän välttämättä olisi edes välittänyt, sillä se uskoi kykenevänsä puhumaan itsensä ulos pussista, olihan kyseessä kuitenkin sen oma eno. Ajatus kuitenkin kirpaisi naarasta ja se luimisti vaistomaisesti korviaan kevyesti tuhahtaen. Varjotähti oli Yösilmän lisäksi ainoa sen elossa oleva sukulainen. Tavallaan se kyllä oli täti sisarustensa pennuille, mutta pennut eivät olleet koskaan muodostuneet sille kovinkaan läheisiksi. Loistesydämen oli pakko myöntää itselleen kaikessa hiljaisuudessa, ettei se muistanut edes kaikkien pentujen nimiä.
Hämäräpolun sanat saivat Loistesydämen havahtumaan horrosmaisesta tilastaan sen samalla melkein kompuroidessa puusta pudonneeseen oksaan. Soturitar säilytti kuitenkin arvokkaasti olemuksensa onnistuen harppaamaan juuri ajoissa oksan ylitse ja suuntaamaan safiirinsinisen katseensa tummaturkkiseen Hämäräpolkuun.
"Jotakuinkin. Olen ollut poimimassa yrttejä ennenkin." Loistesydän vastasi pakottautumatta keksimään sanoilleen lisäsisältöä ja vastaten täten vain kysyttyyn kysymykseen. Se jatkoi kävelyään täysin hiljaa nauttien vain siitä, että se sai asua vapaana luonnossa eikä joutunut sietämään kaksijalkojen ummehtunutta hajua päivästä toiseen. Tuuli turkilla, metsän tuoksut kutittelemassa kuonoa, ruhonkorret käpälien alla, riistan maku suussa. Loistesydän ei luopuisi siitä ikinä ilman taistelua. Sen kuonoon kuitenkin tulvahti yllättäen epämukava, ei kuitenkaan vieras haju. Kaiken sen kesäisen kauneuden keskeltä erottui häivähdys verta sekä kuolemaa. Loistesydän kangistui miltei aloilleen ja loi tiukan katseen Hämäräpolkuun Risasiiven viilettäessä jo melkein kolme ketunmittaa edeltä tarkastamaan tilannetta. Loistesydän koki parhaaksi rynnätä kollin perään, sillä tuon impulssiivisuus oli miltei huolestuttavaa.
"Se haisee Varjoklaanilta." Loistesydän tiukkasi suoraan Hämäräpolun sanojen päälle kirien kävelevän parantajan ohitse suoraan Risasiiven kantapäille. Risasiipi kumminkin pysähtyi äkisti ja Loistesydän törmäsi suoraan tuon takalistoon. Kolli ei ehtinyt sanoa sanaakaan ennen kuin Hämäräpolku saapui lehtipensaan takaa ja huudahti Kuunvalon nimen. Etukäpälällään Risasiiven takapään pois tieltään tuupaten Loistesydän vilahti salamana itseään nuoremman kollin ohitse Hämäräpolun viereen nähdäkseen itsekin, mistä oli kyse. Naaraan edessä makasikin Varjoklaanin pitkäaikainen parantaja, valkoinen turkki oli levähtänyt viherlehden tummalle nurmelle, verta valui kaulan haavasta enää vain olematon määrä. Tämä oli tapahtunut jo jokin aika sitten veren vähäisestä vuotomäärästä päätellen.
"Meidän täytyy selvittää, kuka tämän on tehnyt. Muukin klaani voi olla vaarassa." Loistesydän sanahti lähes onton rauhalliseen sävyyn sen vain tuijottaessa täysin rangattomana makaavaa parantajanaarasta. Kuunvalo oli se kissa, joka oli avustanut Loistesydäntä ja sen sisaruksia syntymässä, oli väärin nähdä parantaja nyt kuolleena. Tilanne kuitenkin järkytti Loistesydäntä vähemmän kuin se olisi odottanut, mikä sai sen uudemman kerran luimistamaan korviaan. Tilanteessa olisi paljon selvitettävää. Vaikeinta olisi varmasti kertoa Varjotähdelle, Loistesydän oli havainnut enonsa ja Kuunvalon olevan yllättävän läheisiä.

Matka leiriin mateli. Loistesydän ei yrittänyt löytää lohduttelevia sanoja Hämäräpolulle, ei ilkeyttään, vaan koska se oli niin hämmentynyt, että toisten tuska tuntui unohtuvan taka-alalle. Kuolinpaikalla ei ollut haissut mikään villieläin, ei kettu, ei mäyrä. Kissa. Siellä oli ollut toinen kissa, joka ei kantanut yhdenkään toisen klaanin hajua turkissaan. Dilemma? Loistesydän ei ollut onnistunut vielä painamaan kollin hajua mieleensä ja vasta sitten kaksikko oli eronnut jyrkänteellä. Oliko Dilemma tullut tänne? Voisiko kolli noin vain tappaa toisen kissan? Loistesydän ravisti päätään huomaten vasta sitten, miten sen sinisiin silmiin kihonneet kyyneleet valahtivat sen poskille. Se oli huomaamattaan itkenyt koko kävelymatkan takaisin leiriin joutuen nyt niiskaisemaan oikein äänekkäästi tuoden varmasti muillekin ilmi, miten se oli onnistunut yllättämään itsensä kyynelehtimästä.
"Viedään hänet Varjotähden pesälle. He olivat hyvin läheisiä ja meidän täytyy yrittää selittää tämä ensin mahdollisimman vähin äänin." Loistesydän hengähti nielaisten sitten sanojensa päätteeksi. Se johdattaisi kolmikon nopsaan leirin poikki Varjotähden suojaisalle pesälle naukaisten juuri ennen sisään astumistaan todella lyhyen varoituksen. Se yllättikin päällikön makaamasta tiukalta sykkyrältä, kuono hännän alta ja kylki rauhallisesti kohoille -- liian rauhallisesti. Loistesydän siristi silmiään pimeässä ja havaitsi valkoisen kyljen kohoilun olevan niin rauhallista, että sitä ei edes näkynyt.
"Varjotähti, meillä on surullisia uutisia." Loistesydän yritti kävellen sitten rohkeammin sisemmälle pesään. Päällikkö ei virkkanut kuitenkaan mitään. Mitä lähemmäs soturitar enoaan pääsi, sitä paremmin sen korviin olisi pitänyt kantautua kevyt tuhina tuon mustan hännän alta. Mutta mitään ei kuulunut. Päällikön pesä oli täysin hiljainen.
"Varjotähti..." Loistesydän maukaisi alkaen yhdistää palasia hyvinkin nopeasti takaisin paikoilleen. Päällikön vieressä oli muutama unikonsiemen, sen verran, että muutama oli selvästi syöty. Ei kuitenkaan vaarallista määrää. Kuunvalon oli täytynyt tuoda ne päällikölle ennen lähtöään ulos.
"Hän on lähtenyt metsästämään esi-isiemme pariin." naaras totesi sitten rauhallisesti kyyneltensä kuivaessa valkeille poskilleen. Raskas paino putosi samaan tapaan kilpikonnakuvioisen naaraan sydämeltä kuin se oli Kuunvalon kuoleman myötä sinne pinoutunutkin.
"Hän sai viimein rauhan tuskaltaan." Loistesydän sanoi jääden vain muutaman sentin päähän Varjotähden kyljestä istuakseen alas. Valkovoittoinen ei tohtinut koskea kuolleeseen kissaan, sillä se tuntui tuon ansaitun levollisuuden häiritsemiseltä. Loistesydän istuisi siinä pitkään hiljaa, eikä se odottanut Varjotähden enää heräävän, vaikka tietojen mukaan tuolla oli ollut yhtä useampi henki vielä jäljellä. Asiat eivät olleet koskaan olleet niin yksiselitteisiä.
"Mitä me nyt teemme? Syyskynsi on vasta valittu varapäälliköksi, Varjotähti ei ehtinyt opastaa häntä millään tavalla päällikön virkaan. Tuleeko hän pärjäämään? Entä sinä, Hämäräpolku? Entä klaani? Tiedämme kaikki, ettei tämä ole täysin normaalia. Meillä ei ole minkäänlaisia johtolankoja, emmekä voi antaa klaanille tyhjää vastausta." Loistesydän säilytti ne useat hetket, jopa puhuessaan, katsekontaktinsa täysin Varjotähdessä. Sen safiirinsiniset silmät olivat lasimaiset ja hieman sumeat, mutta kuitenkin rauhallisen näköiset.

Nimi: Kallapentu (Jokiklaani)

23.02.2019 14:51
Valkovoittoinen pentu hymähti hiukan Kaikukosken kysymykselle, oliko hänen mielestään pentujen seura huonoa.
"Saat itsesi kuulostamaan JA vaikuttamaan vain pentujen hyväksikäyttäjältä tänne tultuasi", oppilasikäinen Kallapentu kohotti kulmiaan aikuiselle soturille, ennen kuin ilkikurisesti virnistäen palasi kalansa pariin, jonka Kaikukoski oli hänelle ja Varjopennulle tuonut hetki sitten. Hän kyllä mielenkiinnolla odotti, millaisen reaktion hän onnistuisi herättämään Jokiklaanin soturissa puun takaa tulleella heitolla. Minkä Kallapentu osasi jo etukäteen kuvitella oli se, ettei se tulisi saamaan ainakaan lämmintä vastaanottoa. Jos saisi, niin valkovoittoinen pentu saisi olla hieman huolissaan hänen ja vanhemman veljensä turvallisuudesta ja yksityisyydestä.
Viimeisteltyään kalansa, että siitä oli vain pienet ohuet ruodot jäljellä, hän kääntyi vatsa täynnä kiittämään arpien täyttämää soturia, joka oli kellahtanut kyljelleen makuulleen pesän lattialle heitä tarkkailemaan. Nuorukainen "äimisteli" hieman toiselle ääneen sitä, miten hän oli hyvää hyvyttään tuonut kahdelle orvolle pennulle kalaa syötäväksi, vaikka he olisivat itsekkin voineet mennä ulos hakemaan oman osuutensa riistakasalta, mutta pinnan alla Kallapentu koki vaan suurta hyötyä Kaikukoskesta. Ainakaan hänen ei tarvinnut astella takaisin ulkoilmaan hilliintyneeseen lumimyräkkään, vaan ruokaa tuotiin hänelle ja Varjopennulle hopealautaselle, koska heitä säälittiin. Kallapentu ei ole kovin hyvä esittämään viatonta ja kilttiä kattia, mutta ei sillä väliä ollut juuri nyt. Hän koki omahyväisyyttä siitä, että oli kumminkin onnistunut tietämättään saamaan jonkun huomion leirissä tapahtuneessa klaanikokouksessa, joka oli kun olikin Kaikukoski. Kallapentu muistaisi tuon, ja painostettuna ehkä voisi joskus hyötyä tästä keinosta jotenkuten uudelleen.
Kaikukoski kysyi kaksikolta, miten he olivat ehtineet sopeutua uuteen kotiinsa, johon Kallapentu vastasi nopeasti ja totuudenmukaisesti, mitä mieltä hän oli asiasta. Hän ei osannut verrata uutta leiriä mihinkään, koska ei koskaan päässyt asumaan Jokiklaanin edellisessä leirissä, minkä perään suurinosa klaanilaisista vieläkin rääkyi pitkän matkan jälkeen. Varjopentu toi omat ajatuksensa esiin hieman sisartaan myöhemmin, sanoen halunneensa jo pitkään pysyvän katon, jonka alle suojautua. Kallapentu ei voinut olla kuin samaaa mieltä marmorikuvioisen kollin kanssa, vaikkei sitä mitenkään erityisesti tuonutkaan esille itsessään. Varjopentu myös tässä tilanteessa itse jatkoi keskustelua kysymällä Kaikukosken mielipidettä heidän leiristään, luultavasti taka-ajatuksena se, että soturi oli heitä huomattavasti vanhempi ja oli nähnyt varman päälle Jokiklaanin vanhan leirin toisin kuin kaksi oppilasikäistä pentua. Mitä Kallapentu kumminkin kuuli jotenkin yllätti hänet, samaten nosti kiinnostusmittarin lukemaa Kaikukoskea kohtaan, kun toinen paljasti olleensa alunperin kulkukissa. Hän oli liittynyt Jokiklaaniin ennen Suurta Sotaa, koska Kallapentu ei ole elämänsä aikana paljon kuullutkaan muita kuin pieniä mainintoja siellä täällä.
"Kulkukissako olet ollut? Aika huimaa", naaras piti ääntään pienestä yllätyksestä huolimatta melko tasaisena, vaikka silmänsä olivatkin hieman pyöreämmät kuin normaalisti. "Miten oikein pääsit klaaniin? Taistelitko itsesi jäseneksi vai toitko yhden pienen hiiren päällikölle miellyttääksesi hänet?", pentu kysäisi ja katsahti nopeasti harmaaturkkiseen Varjopentuun nähdäkseen, mitenkä toinen oli reagoinut kuulemaansa. Tuskin hänkään oli etukäteen tiennyt Kaikukosken kulkukissataustasta.

Nimi: Hämäräpolku (Varjoklaani)

23.02.2019 00:51
Hämäräpolku odotteli kärsivällisesti leirin suuaukolla, jotta Loistesydän palaisi valitsemansa apuri mukanaan. Hän kävi päässään läpi, mitä yrttejä he tarvitsisivat tällä hetkellä ja mistä niitä löytäisi. Hän kohotti katseensa, kun kuuli tuttujen askelten ravaavan luokseen. Hän kohtasi Loistesydämen katseen hetkeksi meripihkanvärisillä sielunpeileillään, ennen kuin siirsi katseensa tämän seurassa olevaan kissaan. Risasiipi, nuori soturi näytti innokkaalta, joten mikäs siinä.
Hämäräpolku nousi tassuilleen ja ravisteli tuuheaa turkkiaan, kun Loistesydän vielä lisäsi jotain Risasiivelle. Hän odotteli että naaras sai puhuttua, nyökäten samalla kummallekin tervehdyksen. Loistesydän olisi varmaan mielissään, ettei tarvinnut yksin lähteä hänen kanssaan, Hämäräpolku tuumi. Hän kääntyi kannoillaan samalla kun kaksikko vielä jutteli toisilleen, valiten suunnan Havuniittyä ja Jokimetsää kohti
Hämäräpolku käänsi huomionsa Loistesydämeen tämän kysyessä mitä he nyt etsisivät. Hämäräpolku kävi päässään aiemmin käymänsä yrtit mielessään ja maukui. ”Ajattelin että suuntaisimme Havuniitylle ja Jokimetsään. Keskitytään ensin saamaan Kamomillaa, pajun kaarnaa ja timjamia. Jos muita yrttejä tulee vastaan, niin poimitaan niitäkin.” Hämäräpolku selitti. ”Tiedättekö miltä nämä yrtit näyttävät?” Hän varmisti vielä.
Hämäräpolku asteli nyt märän vastakasvavan ruohikon poikki, lumen sulaneena jo heidän polultaan. Hän oli hyvillään siitä, sillä nyt olisi helpompi löytää tarvittavia yrttejä. Hän ei ollut osannut odottaa vielä, että matkan varrella olisi näinkin siistiä, että näki aivan jo maan tasalle. Hyvillään siitä Hämäräpolku antoi tuuhean häntänsä pyyhkäistä maata takanaan, kirkkaat silmät luontoa ympärillään katsoen. Hän oli joukkonsa suurin kissa, ihme kyllä, joten näkikin varmasti kauimmas.
Mutta kun he olivat kävelleet vasta hetken, kohosi Hämäräpolun kuonoon haju, jonka hän tunnisti hyvin. Hän pysähtyi askelissaan, avasi leukojaan haistaakseen paremmin ja höristi korviaan. Hän oli aivan varma, että haistoi verta. Hämäräpolku kurkisti Loistesydämeen ja Risasiipeen. ”Haistatteko tuon?” Hän tarkisti, lähtien kuitenkin kävelemään hajun suuntaan. Hän kuitenkin älysi pitää askeleensa varovaisina, jos vaikka hajun lähteessä olisi joku ei toivottu.
Hämäräpolku hidasti vauhtia heidän tullessa lähemmäs hajun lähtökohdetta. Siinä oli jokin tuttu vivahde, jokin mitä hän ei nyt saanut kielen päälle. Mutta hänen ei kauaa tarvinnut miettiä, kun he kaarsivat pensaan taakaa ja hajun lähde paljastui.
Hämäräpolku tunsi karvojensa nousevan pystyyn. Hänen järkytyksestä suurentuneet meripihkanväriset silmänsä toljottivat tuttuakin tutumpaa kissaa. Järkytys kuitenkin kesti vain sekunnin, ennen kuin Hämäräpolku loikkasi eteenpäin, suuri keho kyyristyen Kuunvalon vierelle. ”Kuunvalo!” Hämäräpolku älähti, painaen toisen tassunsa mestarinsa lavalle ja ravistaen tätä reippaasti.
Naaraan ruumis oli kuitenkin veltto. Tämän kaula oli rumasti revitty auki, veren haju edelleen vahvana. Se oli värjännyt naaraan kalpean turkin ja maan sen alla. Ilmassa leijui muitakin hajuja, mitä Hämäräpolku ei ollut koskaan haistanut. Hämäräpolun korvat painuivat pakostakin järkytyksestä, mutta hän kiireesti painoi päänsä mestarinsa rinnalle, yrittäen kuulla tämän sydämen sykettä. Ei mitään.
Hämäräpolku järkyttyneenä surusta nosti päänsä hitaasti takaisin ylös, silmät mestariinsa kiinnittyneenä. Hänen täytyi nielaista, hengittää sisään ja nielaista uudelleen, ennen kuin sai kähittyä ulos. ”Hän on kuollut.” Ääni onttona hän kertoi Loistesydämelle ja Risasiivelle, vaikka nämä olisivat varmasti sen jo älynneet. Hän painoi tassuaan edelleen mestarinsa lapaan, minkä älysi nyt olevan jo viilenemässä.
Hän ei ymmärtänyt, miten näin oli käynyt. Kuunvalo oli niin lähellä leiriä, että olisi voinut apua huutaa ja joku olisi varmasti kuullut tämän. Sen oli pakko ollut tapahtua hyvin nopeasti. Mutta miten? Miksi?
Hämäräpolku hämärästi ymmärsi, että hän olisi nyt klaaninsa parantaja. Mutta miten hän pärjäisi ilman Kuunvaloa? Hyvin, vaimea ääni hänen takaraivossaan kuiski, olihan hän ollut jo täysin koulutettu monien kuiden ajan. Mutta naaraalta löytyi lempeyttä ja pehmeitä otteita, niin elämässä kuin parantamisessa.
Hämäräpolku nosti sumean katseensa mestaristaan, painoi silmät kiinni, nielaisi ja hengitti syvään. Hän huokaisi pitkästi, keräten itseään. Hän avasi silmänsä vilkaistakseen Loistesydämeen ja Risasiipeen.
Hämäräpolku nielaisi suruaan, korvat pakostikin lerpattaen. Hän antoi katseensa painua jälleen mestariinsa ja hengitti syvään, ennen kuin maukui. ”Me… meidän tulisi viedä hänet leiriin.” Hämäräpolku sai mutistua, kun hän oli hetken jo saanut olla vaiti mestarinsa vierellä.
Hän ei olisi halunnut nousta ylös. Hän olisi halunnut painautua kiinni mestarinsa turkkiin ja surra tätä, mutta ei voinut, ei nyt. Myöhemmin hän surisi toista rauhassa, parantajan pesän suojassa. Mutta nyt klaanille olisi kerrottava tämä järkyttävä uutinen, kuten myös Varjotähdelle. Se olisi varmasti kova pala kollille, joka oli ollut läheinen parantajan kanssa.
Hämäräpolku tassut aavistuksen vapisten nousi seisomaan kyyrystään, johon oli huomaamattomasti kokonaan painunut. Hän hengitteli syvään. Hän ei antaisi surunsa näkyä, ei nyt. Hän ei tahtonyt kahden soturin nähdä itseään sellaisena, hän oli nyt klaanin parantaja ja kykenisi toimimaan myös niin. Hän oli ennenkin nähnyt kuolleita ja vakavasti haavoittuneita. Tämän ei pitäisi kirpaista näin, mutta Kuunvalo oli hänen mestarinsa ja hyvin läheinen.
”Tulehan, niin kannetaan hänet.” Hän selvitti kurkkuaan ja naukui. Hän tarttui hampaillaan mestarinsa löysään kaulanahkaan ja kohotti kevyttä naarasta noin vain. Toinen sotureista voisi kohottaa parantajaa joko selän nahasta tai sitten Risasiipi voisi ottaa tämän selkäänsä, Loistesydän oli siihen aivan liian pieni. Hämäräpolku ei luottanut tassuihinsa nyt tarpeeksi, että olisi voinut kantaa naarasta itse.

Nimi: Kastepentu (Jokiklaani)

23.02.2019 00:26
Kastepentu ei ehtinyt saada kysymykseensä vastausta, kun Kirkasturkki olikin jo lähtenyt parantajan pesästä.
Tuon ohi kulkiessa pieni naaras nyökkäsi takaisin tervehdykseksi, helposti piilottaen kuinka oli vain hetki sitten yrittänyt salakuunnella kahden tärkeän kissan keskusteluja. Ei hän pelännyt kiinni jäämistä. Kastetassu kehräsi kiitokset hiekkaturkkisen soturin kiltille toivon onnitukselle, kun tuo sipaisi hänen lapaansa hännällään.
Istuen vielä hetken paikallaan, kun vaaleaturkkinen naaras tassutteli pois jokseenkin kiireellä, Kastetassu otti syvään henkeä miettien mitä sanoisi klaanin parantajalle. Kuinka hänen on tarkoitus kysyä kohteliaasti, pääsisikö hän oppilaaksi ja antaa vielä vaikutelma siitä, että hän olisi oikea tehtävään? Harvoin tuo mietti, mitä muut hänestä ajattelivat, mutta tämä oli tarpeeksi tärkeää siihenkin. [Olisi ehkä kannattanut kysyä neuvoa ennen tänne asti tulemista.]
Kastetassu käänteli kilpikonnakuvioista päätään katsellen ympärilleen. Melkeinpä kaikki kissat olivat kiireisiä tekemässä leirin seiniä ja mitä lie muuta. Nuori naaras katsoi Ohdakemyrskyn perään hiukan avuttomana, mutta soturin huomio olikin jo juuri palaavassa partiossa.
Muutaman sekunnin harkitsemisen jälkeen Kastepentu nuolaisi pörheän rintansa turkkia, yrittäen edes pienesti saada sitä näyttämään sileältä. Se kuitenkin jäi vain siihen, että osa turkista oli sileäänpää ja osa vielä pörhöllään, mutta eihän hän sitä huomannut.
Hän nousi ylös ja tassutteli hiljaisesti parantajan pesälle. Ennen sisään astumista hän naukaisi tervehdykseksi. "Harhakuva? Voisinko kysyä jotain?" Pieni naaras haisteli pesästä tulevia hajuja, joita oli monen laisia kissoista kasveihin.

Nimi: Hopeasiipi (Tuuliklaani)

22.02.2019 22:14
Hopeasiipeä alkoi inhottamaan heti jo leirissä, että hänen oli pakko mennä mukaan Veritassun kanssa. Toinen töksäytti heti hänelle ja Lohduntassulle ikävän kommentin jo heti alkajaisiksi, joka sai naaraan räpäyttämään harmistuneena toista korvaansa, mutta ei muuten näyttänyt reaktiotaan. Sen sijaan hän kohtasi toisen oppilaan katseen, josta näki heti, ettei oikein itsekään tahtonut olla paikalla. ”Hei.” Hän sai kuiskatuksi vastauksen Lohduntassulle, sinisiä silmiään ujosti räpäyttäen.
Hopeasiipi siis kysyi Veritassulta, minne heidän olisi määrä mennä. Hänen silmänsä suurenivat aavistuksen vastauksesta. Oppilasko ei ollut ollenkaan suunnitellut, minne he olisivat menossa? Hopeasiipi kurtsisti aavistuksen kulmiaan, mutta ei rohjennut sanoa oppilaalle, jolla oli hurja persoona, että ehkäpä toisen täytisi kuitenkin päättää määränpää jo nyt. Sen sijaan Hopeasiipi vilkaisi Lohduntassuun aavistuksen uteliaasti, miettien olisiko oppilaalla siihen mielipidettä.
Jos Hopeasiipi olisi uskaltanut, hän olisi huomauttanut, että tämähän vain näytti Veritassusta, että toisella ei ollut minkäänlaista varovaisuutta tai suunnittelukykyä. Hopeasiipi siis päättäväisen oloisena seurasi punaista kollia katseellaan, joka kääntyi ympäri lähteäkseen leiristä, mutisten heille jotain. Hopeasiipi päätti tarkkailla kollia, jonka jälkeen voisi mahdollisesti, mikäli saisi siihen tilaisuuden, raportoida kollin käyttäytyimistä tämän mestarille, tai sitten Tulikasteelle, kuka kerran Veritassun partion johtoon määräsikin.
Hän lähti Lohduntassun vierellä tassuttelemaan Veritassun perässä, pitäen toisen korvan oppilaan puolella ja toisen ympäristöönsä käännettynä. He olivat partiossa, joten Hopeasiipi kyllä hoitaisi tehtävänsä, vaikka ei tilanteesta nauttinutkaan.
Hopeasiipi tunsi niskakarvojensa aavistuksen nousevan Veritassun kysymykselle. Häntä ahdisti olla epämiellyttävän kollin seurassa. Hopeasiipi kuitenkin nielaisi ja maukui. ”Ti-tietenkin.. Olen itse aina tosin ollut parempi metsästäjä.” Hopeasiipi kertoi lempeällä äänellään. Hänestä oli vaikeaa korottaa aiheita, missä oli itse hyvä. Hän oli nopea ja vikkelä, sen hän tiesi, mutta ei ollut kovinkaan kiinnostunut taistelemisesta. Hän vilkaisi vierellään kulkevaan Lohduntassuun, joka oli tuokin häntä suurempi. Hän räpäytti ystävällisesti toiselle silmiään. ”O-olen varma, että sinäkin osaat vaikka mitä.” Hopeasiipi yritti jatkaa, mutta lause oli jotenkin typerän kuuloinen hänestä, vaikka ystävällinen yrittikin olla.
Veritassu töksäytti seuraavaksi kunnianhimoisen tavoitteensa. Hopeasiipi mietti hetken, mutta vastasi sitten. ”Viimaniityllä olisi mahdollisesti tällä hetkellä haukkoja ja jäniksiä, kun k-kerran on näin hyvä ilma.” Vaikka tosin haukkojen kanssa aina uhkana olikin, että joutuisi itse viedyksi. Hopeasiipi kuitenkin kertoi tietonsa pehmeästi, jakaen vain tietoa eteenpäin, yrittäen itsevarmsitua kokemuksensa ansiosta. Hän oli soturi! Hänen tulisi kyllä tietää näistä asioista kaikista eniten heidän pienestä partiostaan. Mutta voi sentään kun hän ei kerta kaikkiaan kyennyt rentoutumaan.

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

22.02.2019 21:26
Veritassu oli jo leirin rajalla, ja huomasi että kuuliaiset klaanilaiset seurasivat Veritassun perässä.
"Hienoa, oli teidän onnenne että tulitte ajoissa", Veritassu ilmoitti sen enempää napisematta. Veritassu arvioi kahta silmät viirullaan, hän ei sanonut mitään mutta ei ollut vaikeaa nähdä oliko hänellä positiivisia vai negatiivisia ajatuksia näistä kahdesta. Hopeasiipi oli yksi iso hiirulainen, kissa hiiren aivoilla, hän oli ujo ja hiljainen ja piipitti vain kysyttäessä. Lohduntassussa oli ehkä vähän enemmän puhtia, mutta muuten hän oli tylsä ja mitään sanomaton tyyppi. Näin siis Veritassu päätteli parissa sekunnissa ilman oikeaa tietoa, mutta eihän siinä, hän uskoi tietävänsä totuuden heti.
"En tiedä", Veritassu töksäytti kun Hopeasiipi kysyi minne mentäisiin. "Ei sillä ole väliä, juostaan vain ympäriinsä ja katsotaan että alueella ei ole ylimääräisiä. Otetaan samalla mukaan jotain syötävää". Iso punainen kolli heilautti häntäänsä ja kääntyi ympäri.
"Mennään, haluan tämän reissun pois alta. Tulikasteen on pakko olla vähän typerä, vastahan partioita oli liikkeellä", Veritassu tuhahti puoliksi itselleen ja puoliksi Lohduntassulle ja Hopeasiivelle.
"Osaatteko mitään hyödyllistä? Hopeasiipi, sinun ainakin on pakko osata, olet soturi. Lohduntassusta en ole varma", hän katsoi oppilasta terävällä katseella. Heinikko jossa porukka asteli, oli kosteaa ja kylmää, Veritassulla oli kuitenkin paksu turkki, mutta kosteus sai sen tuntumaan erittäin ärsyttävälle.
"Tänään tuodaan sitten kunnon tuoresaalista, jotain isoa ja hyvää. Onko ideoita mitä ja mistä sellaista saisi?" Veritassu tuhisi.

Nimi: Lohduntassu (Tuuliklaani)

21.02.2019 22:08
Lohduntassu istuskeli sisarensa vierellä ja kuunteli klaanikokousta siniset silmät keskittyneesti ammollaan. Kolli yhtyi onnitteluihin muiden mukana, kun Tulikaste valitsi Hopeankiillon varapäälliköksi. Tähtitassu naukui onnittelujaan pitempikarvaisen veljensä viereltä. Lohduntassu oli varma, että Hopeankiilto onnistuisi hyvin varapäällikkönä. Lohduntassu oli jo aikeissa aloittaa keskustelun sisarensa kanssa tai kenties ehdottaa nukkumaan menemistä, kun hän kuitenkin kuuli ääntä. Lohduntassu ehti vain kääntää päätään, kun jo kääntyi kasvokkain punaturkkisen ja aina yhtä pahantuulisen Veritassun kanssa. Lohduntassu katsoi vanhempaa oppilasta hieman yllättyneenä, muttei ehtinyt kysyä mitä tuolla oli asiaa, ennen kuin oppilas kertoi sen itse. Veritassu ilmoitti hyvin käskevästi, että Lohduntassu lähtisi heti hänen kanssaan partioon. Oranssiturkkinen kolli ehti vain heilauttaa korviaan hieman yllättyneenä ja naukua: "Hyvä on." Veritassu paineli jo toiseen suuntaan. Hetken aikaa Lohduntassu katsoi hänen peräänsä ihmetellen miksi oppilas johti partiota. Sitten hän muisti, että hänen mestarinsa Tulikaste oli määrännyt Veritassun järjestämään partion, kai tarkoituksenaan opettaa hankalalle oppilaalle hieman vastuuta.
Lohduntassu kurtisti hieman kulmiaan. Hän ei oikein tiennyt mitä Veritassusta ajatella, mutta ei ainakaan kovin paljoa pitänyt kollista. Tähtitassu hänen vierellään vilkaisi häneen ja Veritassun perään huolestuneena. "Voi kurja. Hän osaa olla ilkeä. Onnea kumminkin, toivottavasti teillä menee hyvin." Lohduntassu kohtasi sisarensa huolestuneet meripihkan keltaiset silmät ja hymyili hänelle rauhoittavasti. "Älä huoli, kyllä minä pärjään", hän naukaisi ja nuolaisi lohdutukseksi Tähtitassun otsaa. Sitten pitkäturkkinen kolli nousi jaloilleen ja tassutteli rivakasti sinne, minne Veritassu oli määrännyt hänet tulevaksi. Parempi varmaan totella nopsaa niin Veritassukaan ei ehkä heittäytyisi niin mahdottoman hankalaksi.
Lohduntassu erotti pian Hopeasiiven odottamassa samassa paikassa ja päätteli, että naaras oli tulossa myös partioon. Ainakin kyseinen naaras oli mukava. He olivat olleet edellisessä partiossa jonkin aikaa samaan aikaan, samoin kuin Ikuisuusyö ja Veritassu. "Hei", Lohduntassu tervehti pienesti hymyillen ja kääntyi sitten Veritassun puoleen. Hän jäi rauhallisesti odottelemaan, että Veritassu vastaisi Hopeasiiven kysymykseen. Lohduntassua hieman harmitti, että Hopeasiipi, aikuinen soturi arasteli Veritassua. Toisaalta Lohduntassu ymmärsi tämän hyvin, olihan kyseinen oppilas aika ikävää seuraa.
Lohduntassu olisi mielellään jäänyt lepäämään edellisen partion jälkeen, muttei antanut sen näkyä. Onneksi hän ei ollut liian väsynyt. Ja kuka tietää, ehkä Veritassusta paljastuisi uusia hyviä puolia partion aikana, kunhan saisi päästellä vähän höyryjä. Lohduntassu oli aina toiveikas. Olihan Hopeansiipikin tullut toimeen Ikuisuusyön kanssa, vaikka musta kollisoturi oli itsekin oppilaansa tavoin hieman hankala, eikä hän kuulunut myöskään Lohduntassun suosikkeihin, vaikka hän yritti olla avoin mielin tämänkin suhteen. Lohduntassu oli aina ajatellut, että Ikuisuusyö kitkisi oppilaansa niskuroinnin pois, mutta toistaiseksi sitä ei ollut tapahtunut.

Nimi: Hopeasiipi (Tuuliklaani)

20.02.2019 22:42
Hopeasiipi oli istuskellut veljensä Myrskytuulen vierellä, kun Tulikaste oli aloittanut kokouksensa. Hän oli hyvillään katsonut kun varapäällikkö valitsi itselleen oman varapäällikön avuksi. Naaras valitsi Hopeankiillon. Yllättävä valinta, kun katsottiin minkälainen naaraan menneisyys oli ollut, kuten Hopeankiilto itsekin huomautti, mutta Hopeasiivestä ei ollut tuomitsemaan. Sen sijaan hän yhtyi hiljaa omalla pehmeällä äänellään varapäällikön huurraahuutoihin.
Kun kokous loppui, huomasi Hopeasiipi kuinka Myrskytuuli laitettiin heti johtamaan partiota. Naaras antoi veljelleen hymyntapaisen hyvästiksi, kun hänet yllättikin vieras ääni. Hän yllättyneenä kääntyi ympäri ja huomasi Veritassun. Karmiva oppilas määräsi Hopeasiiven tuimasti mukaan partioon kanssaan, joka sai Hopeasiiven aavistuksen pelästyneenä painamaan korviaan. Hän kuitenkin aavistuksen nyökkäytti päätään, mutta kolli olikin menossa jo toiseen suuntaan. Hopeasiipi siis vilkaisi nopeasti veljensä suuntaan, joka oli saanut Ikuisuusyön ja ties kenet muut partioon kanssaan. Hopeasiipi salaa päässään toivoi, että saisi jonkun mukavan mukaansa partioon Veritassun kanssa.
Hopeasiipi nopeasti nousi siroille tassuilleen ja siirtyi leirin suuaukolle. Hänen tassujaan edelleen kolotti partion jäljellä, missä oli juuri ollut, mutta hän ei kehdannut kertoa siitä kenellekään. Hän ei halunnut olla vaivaksi ja jotenkin arvasi, että Veritassu ei pitäisi hänestä yhtään sen enempää, jos kertoisi oppilaalle jomottavista lihaksistaan.
Hopeasiipi odotteli jo leirin sisäänkäynnillä, kun huomasi Veritassun lähestyvän. Huojennuksekseen Hopeasiipi huomasi, että oppilas oli ottanut oppilastoverinsa Lohduntassun mukaansa. Hopeasiipi antoi toiselle oppilaalle ujon hymyn ja nyökkäyksen tervehdykseksi, kun kysyi sitten varovaisesti Veritassulta, jonka oli määrätty johtavan partiota. ”M-minne tahdot lähteä, Veritassu?”

Nimi: Arpinaama (Kulkukissa)

18.02.2019 20:41
"Minulla ei ole oikeaa nimeä,kutsukaa miksi lystäätte. Tulen kaukaa", Arpinaama selitti kiinnostumatta koko tilanteesta, ja kumarsi Nocturno nimiselle kissalle. Sin sepitteli omia juttujaan tuolle, eikä Arpinaama välittänyt tuosta keskustelusta enempää. Nocturno lähti johdattamaan heitä luolan suulle, Arpinaama odotti jo näkevänsä kissan mistä oli pitkään huhuttu, mutta luolan suulle ilmestyi tuntematon naaras, joka ei ollut iloisen näköinen.
"Mitäs tämä on? Yritätkö saartaa meidät nalkkiin", Arpinaama ärähti ja katsoi Nocturnoa. Kissoja oli ilmeisesti alueella jonkin verran, mutta ei kannattaisi olla liian rentona täällä, tässä tilanteessa voisi käydä mitä vain. Arpinaama ei jäänyt odottamaan tilanteen etenemistä, vaan halusi toimia itse.
"Oletteko kenties hyviä ystäviä?" Hän katsoi Nocturnoa ja uutta hämärää kissaa. Arpinaamaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, hän halusi nähdä vain Sacran josta oli huhuttu. Valkealla kollilla ei ollut mitään aikomuksia, saa nähdä mihin koko tilanne vie.

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

18.02.2019 20:31
Veritassu murisi itsekseen ja käveli ympyrää ärtyneen näköisenä. Sen torahampaat törröttivät esillä tuon äristessä.
"Partio, partio, partio", se hoki mielessään eikä ottanut ajatuksestaan tajuamattaan edes kiinni. Veritassu ravisti päätään ja puhdisti mielensä muista ajatuksista, Tulikaste oli ärsyttänyt sitä. "Näytän sille kirpunsyömälle takkuturkille että hän on täysi typerys", Veritassu ärisi ja jolkotti eteenpäin pitkin aukiota. Hän halusi vain nopeasti joitain kissoja mukaansa, että pääsisi riehumaan muualle. Veritassu nosti päätänsä, tuon ilme näytti ihmettyneen hölmöltä, vaikka tuo ei edes ihmetellyt mitään. Hän huomasi Hopeasiiven kyyhöttävän varjossa, ja kolli asteli tuon luokse.
"Hei, lähdet partioon kanssani nyt heti. Odota aukion laidalla niin haen vielä jonkun toisen", Veritassu komensi. Hänen silmissään Hopeasiipi näytti järkyttyneeltä, silmät ammollaan tuo tuijotti Veritassua ja ennen kuin ehti sanoa edes mitään, kolli oli jo menossa toiseen suuntaan. Hän huomasi heti seuraavaksi Lohduntassun, ja päätti mennä tämän luo. Verutassua ei kiinnostanut ketä otti mukaansa, kunhan äkkiä nyt joku porukka kasaan ja menoksi. Heidän pitäisi kuitenkin vain katsella ympäriinsä vaarojen varalta ja etsiä jotain syötävää.
"Hei, Lohduntassu. Lähdet kanssamme partioon nyt heti, tule aukionlaidalle", eikä ylimielinen karvakasa jäänyt taaskaan odottamaan vastausta, vaan lähti suoraan sinne missä oli määrä tavata. Kummankin olisi parempi olla paikalla pian.

Nimi: Myrskytuuli (Tuuliklaani)

13.02.2019 19:44
Myrskytuuli oli tyytyväinen, kun Kärppäviilto istuuntui hänen vierelleen hieman kauemmas puhujankivestä. Hän laski jäniksensä maahan ja aloitti jynssäämään lihaa irti sen valkean turkin alta. Tulikaste ei ollut aloittanut vielä, joten hän voisi ihan hyvin ehtiä syömään edes vähän ennen sitä. Hopeasiipi toisella puolellaan, höyhenmäinen häntä tassujen ympärille käärittynä, vilkaisi häntä vähän pahastuneena, kun alkoi nyt syömään. Myrskytuuli ei ollut huomaavinaan ja jahasi suullisensa.
”Mitäs teille kuuluu?” Myrskytuuli kysäisi Kärppäviillolta ja tämän vierellä olevalta Pihlajanoksalta. Myrskytuuli ei ollut heidän kanssaan hetkeen keskustellutkaan ja tahtoi tietää, miten kaksikolla nykyään meni. Hän kumartui ottamaan toisen suullisen, kuunnellen kuitenkin korvat höröllä, mikäli he vastaisivat hänelle. Hän vilkaisi Kärppäviiltoon, joka vaikutti kaksikosta puheliaammalta.
Tulikaste viimein aloitti kokoontumisen. Naaras aloitti tuomalla kaikki tasalle Tuuliklaanin tapahtumista. Myrskytuuli kuunteli puolella korvalla, kulmat hieman kurtussa naaraan puhuessa. Kun oranssinkirjava naaras kertoi aikovansa nimittää toisen vara-varapäällikön, höristi Myrskytuuli ihmeissään korviaan. Kai se olisi sitten ihan hyvä, kerran kun Kastetähdestä ei ollut näyttänyt mitään heräämisen merkkejä, eikä heillä ollut lupaa mennä katsomaan häntä. Erikoista kyllä, pakko oli myöntää…
Vara-varapäälliköksi nimettiin Hopeakiilto. Myrskytuulen toinen kulma kohosi hitaasti, ehkä jopa hieman arvostelevasti ylöspäin. Hän vilkaisi Kärppäviiltoon vierellään ja mutisi toiselle. ”Erikoinen valitan, hänen menneisyytensä huomioon ottaen.” Myrskytuuli huomautti, mutta ei ilkeästi. Hän ei oikein tiennyt, oliko Hopeakiillon uusi asema hyvästä vai ei, mutta oli valmis antamaan toiselle mahdollisuuden. Hän liittyi vaimeisiin onnenosoituksiin rauhallisesti omalla äänellään siitä huolimatta.
Myrskytuuli peitti uupunutta haukotusta kun Tulikaste jatkoi puhumistaan. Hän oli lopen uupunut metsästysreissusta, johon liittyi jokin aika sitten. Hän odottikin hyvin innokaasti että pääsisi tämän kokouksen jälkeen lepäämään toivottavasti lämpimään soturien pesään. Pohjantuuli tassutteli onniteltuaan supattamaan jotain Pihlajanoksalle, joka istuskeli Kärppäviillon toisella puolella. Tulikaste jatkoi puhettaan vielä, ennen kuin lopetti ja antoi Hopeakiillolle ohjeen järjestää metsästyspartio.
Myrskytuuli kumartui syömään loput jäniksestään, kun kuuli Hopeakiillon kutsuvan häntä. Hän kohotti päätään takaisin ylös ja höristi korviaan merkiksi että kuunteli. Naaras pyysi häntä johtamaan metsästyspartiota. Jaahas. Se siitä lepäämisestä sitten. Myrskytuuli peitteli huokausta, nyökäten uudelle vara-varapäällikölle päätään. Hän olisi saattanut muuten valittaa, mutta kerran kun toinen oli ihan uusi vielä asemassaan, hän päätti olla toiselle nyt vähän pehmompi.
Paitsi silloin Hopeakiilto päätti kutsua myös Ikuisuusyön partioon. Oikun kiva. Myrskytuulen yllätykseksi Hopeasiipi hänen vierellään höristi korviaan ja vilkaisi Ikuisuusyötä kohti. Myrskytuuli vilkaisi uteliaasti siskoaan, joka hänen katseensa huomatessaan punastui korviaan myöten ja painoi kuonoaan rintaan. Myrskytuuli hymähti ja heilautti häntäänsä toisen päähän, vetäen otsan karvaa vastakarvaan. Hänen tulisi puhua sisarensa kanssa, kunhan pääsisi takaisin tältä partiolta.
Myrskytuuli nousi tassuilleen ja venytteli selkä kaarella, kynsien puristuessa ulos. Hän pudisteli itseään ja ryhdistäytyi. Hän vilkaisi Pohjantuuleen ja Pihlajanoksaan, joita Hopeakiilto oli myös käynyt kysymässä mukaan, nyökäten heille, ennen kuin käänsi huomionsa Kärppäviiltoon. ”Tahdotko lähteä mukaan? Enempi parempi, eh?” Hän kohotti kulmiaan. Sitten hän virnisti leikkisästi. ”Tai sitten voisit piristää sisko kultaani hieman.” Hän oli kuiskaavinaan, vilkaisten olkansa yli pikkuruiseen naaraaseen, joka oli ujona mietteissään painanut päätään olkiin. Toinen ei varmasti jaksaisi tulla mukaan, kerran kun oli juuri ollut partiossa.
Myrskytuuli lähti kävelemään leirin suuaukolle, johon jäi odottelemaan muita. Pohjantuuli riensi hänen eteensä ja uteli minne he menisivät. Totta tosiaan, hänenhän tulisi nyt johtaa partiota. Myrskytuuli mietti hetken, mutta naukui sitten. ”Mennään viimaniitylle, nyt on sen verran hyvä sää että sieltä saattaisi jotain löytyäkin.” Hän ehdotti, tumman hännän heilahtaessa. Hän kuuntelisi kyllä jos jollakulla olisi parempia ehdotuksia, ennen kuin he lähtisivät, mutta luotti kyllä vaistoonsa. Lämmin tuuli pyrki sisään leiriin, joten niityllä varmasti tuulisi myös. Mutta ilma oli niin lämmin, että siellä varmasti olisi riistaa.
Myrskytuuli odotteli että kaikki olisivat paikalla, ennen kuin kohotti häntäänsä merkiksi että nyt lähdettiin. Hän lähti tassuttelemaan ulos leiristä, suunnaten suoraan sovittua paikkaa kohti.

Nimi: Ohdakemyrsky (Jokiklaani)

09.02.2019 00:15
Ohdakemyrsky ei ennättänyt sanomaan enää muuta Kastepennulle, kun Kirkasturkki viimein poistui parantajan pesästä. Klaaniin melko vasta liittynyt hiekkaturkkinen naaras hätkähti hieman ruskeaturkkisen päällikön saapuessa Harhakuvan pesästä. Aivan kuin soturi olisi ollut tekemässä jotain kiellettyä Ohdakemyrsky suoristautui hieman ja esti häntääsä vääntyilemästä. Toki naaras peitti tunteen melko nopeasti, kuten hänellä oli tapana. Hänestä kuitenkin tuntui, että hän oli ollut melkein salakuuntelemassa, vaikka olikin ollut yrittänyt välttää sitä. Lisäksi Ohdakemyrsky koki olevansa paljon velkaa päällikölle ja koki siksikin, että hänen tulisi käyttäytyä erityisen hyvin maksaakseen takaisin luottamuksen, jota oli saanut osakseen kun päällikkö oli hyväksynyt hänet klaaniinsa. Silti entinen tuuliklaanilainen tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi kollin lähettyvillä, hän ei oikeain osannut olla kiitollisuudenvelassa kenellekään, eikä pitänyt tunteesta. Sen kaiken tähden hän ei oikein tiennyt miten käyttäytyä luontevasti Kirkasturkin lähellä. Sitten oli vielä kaikki, mikä liittyi Jääkyyneleeseen ja sekoitti hänen päätään, sitä sinisilmäinen naaras ei tohtinut edes ajatella.
Naaras nyökkäsi ohi kulkevalle Kirkasturkille kohteliaasti tervehdykseksi ja päällikön tassutellessa ohitse Ohdakemyrsky naukaisi mahdollisimman ystävällisesti Kastepennulle: "Hei, nyt voit mennä puhumaan Harhakuvalle. Onnea sitten." Hänen äänensä muuttui leikkimielisemmäksi lopussa hänen toivottaessaan pennulle onnea toiveissaan päästä parantajaoppilaaksi. Naaras kosketti pennun lapaa kevyesti kannustavasti hännällään ennen kuin tassutteli tiehensä, ehkä jopa hieman kiireellä.
Ylittäessään Jokiklaanin uuden leirin keskustaa naarassoturi hidasti hieman tahtiaan vilkuillen ympärilleen ja pohtien, mitä tehdä. Hän ei tahtonut olla turhanpanttina, vaikka olikin raatanut aiemmin leirin kunnostamisen parissa.
Kuitenkin Ohdakemyrsky pysähtyi, kun hänen silmiinsä osui palaava partio. Hän näki uuden varapäällikön Nopsavarjon suuntaavan heti keskustelemaan Kirkasturkin kanssa. Ohdakemyrsky erotti Jääkyyneleen ja jälleen hänet täytti tunne, joka häiritsi häntä huomattavasti. Hän ei ollut koskaan tuntenut niin, että olisi muuttanut koko elämänsä sen pohjalta, ja silti tässä hän nyt sitten oli. Huokaisten hieman naaras ajatteli ensin, ettei menisi kollin luokse, mutta muutti sitten mielensä. Mitä järkeä siinä olisi? Jos hän tahtoi seurata sydäntään hänen tulisi uskaltaa heittäytyä ja avata itseään, vaikka naaras ei tiennyt miten siinä onnistuisi. Jääkyyneleen erkaannuttua muista Ohdakemyrsky tassutti hänen luokseen. "Hei", hän tervehti kollia ja soi hänelle hymyn, joka ei onneksi paljastanut naaraan päässä äsken myrskynneitä ajatuksia. "Oliko partiossa mitään erityistä?"

Nimi: Nopsavarjo (Jokiklaani)

02.02.2019 12:32
Nopsavarjo ei helpottuneenpi voinut olla, kun he viimein saapuivat takaisin leiriin. Hänen tassujaan särki pitkän matkan jälkeen, hänen tehdessä mieli nuolla ne pehmeiksi ja lepuuttaa seuraavaan kuun ajan. Ilma oli onneksi lämmennyt matkan aikana ja nyt lämmin tuuli painoi vasten turkkia.
Nopsavarjo oli Jääkyyneleen kanssa haudannut ketun lumeen, jonka aikana hän kykeni oikein tuntemaan Täpläjalan happan katseen selässään. No minkäs Nopsavarjo kommentilleen kykeni, kun toinen meni kohtelemaan heitä kaikkia kuin oppilaita! Hän saattoi olla nuori, mutta ei tyhmä.Tähtiklaani sentään, Jääkyynelkin tuntui olevan hänen kanssaan samaa mieltä! Ja jos Täpläjalka ei pienestä piikistä ymmärtänyt, miksi hän oli niin sanonut, ei Nopsavarjo aikonut alkaa selvittämään asiaa yhtään sen enempää. Mutta onneksi vanhempi kolli oli antanut asian olla mulkoilua lukuun ottamatta ja he olivat päässeet eteenpäin.
Nopsavarjo oli erityisen samaa mieltä Jääkyyneleen kanssa, että heidän tulisi käydä partio mahdollisimman nopeasti läpi. Hän nyökkäsi kollille olevansa samaa mieltä ja kiihdytti sirojen tassujensa tahtia. Niinpä keskustelu jäi vähemmälle ja he kaikki keskittyivät enemmän ympäristön tutkiskeluun.
Nopsatassu pysähtyi hetkeksi leiriin päästyään sen suuaukolle ja vilkaisi ympäriinsä. Metsästyspartio palasi melko samoihin aikoihin, joten Nopsavarjo kiinnitti huomionsa omiin partionsa jäseniin. Hän ei oikein tiennyt, pitäisikö hänen sanoa jotain ryhmälaisilleen, joten päätyi vain heilauttamaan tyytyväisenä häntäänsä ja maukumaan. ”Menen raportoimaan Kirkasturkille löydoistämme, menkää te lepäämään, tulihan sitä pitkä matka partioitua.” Hän antoi heille vinon hymyntapaisen ja toverillisesti hipaisi hänen vierellään olevaa Jääkyyneltä lapaan hännällään. Komea kolli ollut Nopsavarjosta aivan oikea valinta mukaan jäseneksi ensimmäiseen partioonsa varapäällikkönä, sillä toisen tuki hänen päätöksiinsä oli auttanut häntä kokoamaan itseään.
Niinpä Nopsavarjo vilkaisi leirin ympäri ja hänen katseensa nauliutui heidän ruskearaidalliseen päällikköönsä. Nopsavarjo lähti tassuttelemaan Kirkasturkkia kohti ja heilautti kilpikonnakuvioista häntäänsä tervehdykseksi, jotta saisi toisen huomion itseensä. Hän antoi ystävälleen hymyn ja sipaisi toisen lapaa omallaan. ”Tule syömään kanssani?” Hän naukui viittoen päällään tuoresaaliskasaa kohti.
Hän käveli leirin poikki tuoresaaliskasalle päällikkö toivottavasti mukanaan ja noukki sieltä jonkun pyydystämän ahvenen. Hän vilkaisi ympärilleen ja valitsi suhteellisen rauhaisan paikan heille syödä päällikön pesän vierellä. Hän kävi aloilleen ja vilkaisi Kirkasturkkiin. Häntä kutkutti kauheasti udella toiselta, miksi tämä oli valinnut hänet varapäällikökseen. Nyt kun Nopsavarjo oli saanut hieman aikaa ajatella asiaa partiossa, oli hän samaan aikaan iloinen asemastaan ja jännittynyt. Hän ei oikein ollut johtokissa ainesta, mutta samaan aikaan, nyt hän ainakin saisi työskennellä ystävänsä rinnalla.
”Kuinka voit?” Nopsavarjo aloitti. Helppo, turvallinen kysymys samalla kun hän järjesteli ajatuksiaan.

Nimi: Pohjantuuli (Tuuliklaani)

29.01.2019 23:42
Harmaavalkea kolli oli istunut hiljaa hieman sivummassa klaanikokouksen alkaessa ja keskeyttänyt myös aikeensa puhua entiselle oppilaalleen Pihlajanoksalle. Niin kauan kuin Pohjantuuli olikin jo klaanissaan asunut hän ei oikein edelleenkään tuntenut oloaan kotoisimmaksi suuren joukon keskellä ja pysyikin usein melko vaiti ollessaan muiden keskellä, ellei sitten sattunut niin, että hän oli pienemmässä ryhmässä ystäviensä kesken. Silloinkin Pohjantuuli saattoi olla vähäsanainen. Viimeaikoina häntä olivat erityisesti huolettaneet Pimeän metsän tapahtumat, erityisesti koska ne olivat koskeneet Tulikastetta ja Kastetähteä, kahta kissaa, joita Pohjantuuli piti ystävinään.
Kolli karisti ajatukset mielestään, kun onnitteli Hopeankiiltoa. Pohjantuuli hymyili kevyesti uuden väliaikaisen varapäällikön kiittäessä häntä onnitteluistaan. Kolli oli varma, että kokenut naaras hoitaisi tehtävänsä hyvin.
Pian Pohjantuuli palasi kuitenkin paikalleen ja oli aikeissa alottaa keskustelua Pihlajanoksan kanssa Hopeankiillon saapuessa pyytämään heidät Myrskytuulen johtamaan partioon. Tupsukorvainen soturi nousi välittömästi ja nyökkäsi lyhyesti. "Totta kai, menemme heti", kolli lupasi ja vilkaisi Pihlajanoksaan odottaen, että nuorempi soturi seuraisi. Eriparisilmäistä kollia hieman huvitti se miten Hopeankiilto oli niin varovaisesti pyytänyt heitä partioon, varapäällikön asemassa hän olisi voinut vain käskeä. Pohjantuuli ei kuitenkaan sanonut siitä mitään, tai edes näyttänyt kasvoillaan mitä ajatteli. Parempi noinkin, kuin että naaras olisi äksyillyt. Pohjantuuli myös ymmärsi, että Hopeankiilto varmasti piti huolen, ettei kukaan saisi tekosyitä vedota Hopeankiillon klaanin jättämiseen. Harmaavoittoinen soturi ymmärsi häntä hyvin. Hän kaipasi itsekin monesti menetettyä vapautta ja olihan hänkin syntynyt klaanin ulkopuolella.
Pohjantuuli vilkaisi kertaalleen Tulikasteen suuntaan naaraan kadotessa Kastetähden pesään ja toivoi todella, että päällikkö tulisi kuntoon. Pohjantuuli pysähtyi Myrskytuulen eteen ja nyökkäsi hänelle lyhyesti tervehdykseksi. Ikuisuusyön mukaan tuleminen ei liiemmin ilahduttanut häntä, olihan hän juuri ollut kyseisen kollin kanssa partiossa jonkin aikaa muiden mukana, eikä hän liiemin pitänyt kyseisestä soturista. Hän ei kuitenkaan antanut sen vaikuttaa ja kollin ilme pysyi tasaisena. "Mihin suuntaan lähdemme?" Hän kysyi Myrskytuulelta.

Nimi: Aaltotassu (Jokiklaani)

27.01.2019 11:20
Aaltotassu lähinnä seurasi, mitä aikuisilla kolleilla oli tilanteensta sanottavana, kuin olisi analysoinut tilannetta. Olihan hän pari kommenttia heittänyt kuolleen ketun läsnäolosta ja siitä, mitä he voisivat sille tehdä, mutta Nopsavarjon päätöksestä he päättivät peittää sen lumeen. Aaltotassun kulmat hieman kohenivat tälle idealle, koska miten sitä ei voisi olla havaitsematta, jos keskellä metsää olisi satunnainen möykky aivan yhtäkkiä? Lumenvalkoinen naaras siitä huolimatta pysyi vaiti ja katsoi mestarinsa vierestä, kuinka muu partio auttoi ketun hautaamisessa. Siinä vaiheessa nuoren kissan katse liukui ylös Täpläjalkaan, joka näytti vähän happamalta, mutta ei ehtinyt kiinnittää siihen enempää huomiota, kun partio oli taas lähdön päällä. Enemmin tai myöhemmin, he palasivat takaisin leiriin ehjin nahoin. Aaltotassusta koko loppumatka oli hieman pitkästyttävä kollien piikittelyn ja Täpläjalan hiljaisuuden takia, mutta naaraalla ainakin olisi jotain mielenkiintoista kerrottavaa pikkuveljellee Ahventassulle. Kollioppilas tultua mieleensä, Aaltotassu jarrutti hieman leiriin tullessaan katseensa läpikäyden jokaisessa kissassa, jonka kykeni näkemään. Niinpä tietenkin, kollia ek näkynyt missään. Aaltotassun oli näemmä etsittävä hänet, ja päätökseensä tultuaan oli hyvästelemässä täplikkään mestarinsa, mutta kolli oli jo siirtynyt syrjemmälle. Aaltotassusta hieman tuntui pahalta, ettei kolli sanonut edes hyvästejä, mutta ei antanut sen vaivata häntä. Oppilas lähtikin melkein heti sen jälkeen etsimään nuorempaa sisarustaan leiristä.

Nimi: Hopeankiilto (Tuuliklaani)

25.01.2019 23:30
Hopeaturkkinen naaras tunsi olonsa hieman tukalaksi klaanilaisten tullessa onnittelemaan häntä. Hänen hännänpäänsä vääntyili hieman hermostuneena ja hän tunsi turkkiaan kuumottavan tästä hieman yllättävästä huomionosoituksesta. Se kuitenkin näytti miten klaanilaiset silti arvostivat häntä kaiken jälkeen. Naaras kehräsi tyytyväisyyden merkkinä muille ja samalla rauhoitellakseen itseään. Naaras käänsi päätään kun kuuli Pohjantuulen lempeän äänen kollin onnitellessaan häntä. Hän hymyili ja nyökkäsi kunnoittavasti.
"Kiitos luottamuksestasi, Pohjantuuli", naaras lausahti ja heilautti kollille häntäänsä, ennen kuin soturi käänsi hänelle selkänsä palatakseen muihin puuhiin.
Hopeankiilto heilautti korviaan kun kuuli Tulikasteen puhuvan. Naaras kuunteli tarkkaan ja nyökkäsi sitten hyväksyvästi.
"Tulen niin pian kuin voin", hän sanoi ja seurasi hetken katseellaan Tulikasteen menoa. Hetken kuluttua hän havahtui ja vilkuili hieman ympärilleen. Kissojen joukosta hän arvioi ketkä pääsisivät partioon tällä hetkellä.
"Myrskytuuli", Hopeankiilto huikkasi vaalealle kollille ja odotti hetken soturin reaktiota. "Lähtisitkö metsästyspartion johtoon? Klaani tarvitsee ruokaa. Mene uloskäynnille odottamaan niin lähetän muutkin partion jäsenet sinne." Naaras kääntyi ympäri ja mietti ketkä voisivat myös lähteä. Hänen katseensa osui harmaiden turkkien seasta pilkistävään mustaan kolliin, ja hän huudahti Ikuisuusyölle samantapaisen kutsun. Seuraavat jäsenet hän valikoi kun lähti itse liikkelle ja hieman jo päällikön pesää kohti. Hänen katseensa osui Pihlajanoksaan ja Pohjantuuleen jotka ilmeisesti keskustelivat jotain. Naaras asteli heidän luokseen ja heilautti häntäänsä.
"Anteeksi kun keskeytän rupattelunne, mutta haluaisitteko lähteä metsästyspartioon? Kaikilla muilla tuntuu olevan valmiiksi työtä", hän sanoi ja hymyili pienesti loppuun. "Mikäli ette pääse, mainitkaa jollekin muulle, minun pitää rientää Tulikasteen perään."
Naaras loikki kohti päällikön pesää, ja samaan aikaan huolestuneisuus kalvasi hänen mieltään. Oliko hän onnistunut partion kokoamisessa hyvin, mitähän muut ajattelivat? Jos joku partion jäsenistä olisi jo määrätty toisiin tehtäviin? Naaras yritti heittää epämieluisat ajatukset pois mielestään edes hetkeksi, ja keskittyi pääsemään Kastetähden pesälle.

©2019 Roolipeli | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com