Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Info

http://warriorcatsrpg.suntuubi.com/datafiles/userfiles/Image/wildfire.png

Jokilaakson kartta | Reviiritietoa

Järvikartta | Maailmankartta

Vuodenaika Viherlehti
Sää Pilvetöntä, painostava helle | 29 °C
Kuun vaihe Täysikuu

Seuraava kokoontuminen Ensi yönä roolipelin aikaa
Seuraava parantajien kokoontuminen Sovittaessa
Pelin kellonaika Noin 12:00

DOCS Pimeän metsän juonikuviosta

 

Roolipeli <  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Koivuvarjo (Myrskyklaani)

26.04.2019 16:50
Koivuvarjo ei voinut olla kiinnittämättä huomiotaan Leppätassun sanoihin, vaikka ne olikin lausuttu kohtalaisen hiljaa. Nuoren naaraan kasvoilla leikitteli myös jokseenkin nyrpeä ilme, mutta samaan aikaan Koivuvarjo oli tyytyväinen oppilaansa puolusteluihin. Ehkä sen ei tarvitsisi huolehtia niin paljon kuitenkaan. Oli monta mahdollisuutta, mistä se olisi voinut saada haavat poskeensa.
Lähtiessään vähin äänin leiristä bengalikuvioisen kollin kevyet askeleet tasottuivat tyylittömäksi raviksi sen suunnatessa lähes vaistomaisesti tammenjuurien yli kohti rantaa. Leppätassu kuulosti kyseenalaistavan Koivuvarjon ohjeistuksen, mihin vanhempi kissa tuhahti.
"Pitääkö minun muotoilla aikomukseni sinulle sanoiksi? Tahdon testata sinua. Soturin tulee tietää missä metsästää kuumalla säällä." nuori soturi hymähti hieman pahansuisesti, mutta kuitenkaan sen enempää naarasoppilaaseen huomiota kiinnittämättä. Lievän närkästyksen saattoi silti huomata sen vääntyilevästä hännänpäästä.
Leppätassu lähtikin suuntaamaan kohti vettä Koivuvarjon huomioidessa kauempaa kuuluvan kosken kohinan. Se olisi itse hankkiutunut aivan metsän pimeimpään kolkkaan, ehkä lähemmäs rämettä, jos totta puhuttiin. Vesi oli tärkeää, kyllä, mutta niin oli myös varjo. Se ei kuitenkaan korjannut oppilasta, sillä tuo saattaisi yllättäen jopa olla oikeassakin ja löytää kosken rannalta jotain riistaa.
Nummi avautui kaksikon eteen kirkkaana. Auringon paahde oli suorastaan sietämätön, tai ainakin tummalla turkilla olisi ollut, mutta Koivuvarjo siitäkin huolimatta tohti astua tammimetsän varjoista porottavaan helteeseen. Kollisoturi laski kallonsa alle hartiatason ja nuuhkaisi viimeisimpänä metsänlaitaan jäävän tammen juurakkoa. Peltomyyrä oli saattanut juosta ulos kolostaan hetki sitten. Vaikutti kovasti siltä, että se oli mennyt etsimään siemeniä keskelle ketoa, joka vihannoi eri väristen kukkien loistossa mestarin ja oppilaan ympärillä. Koivuvarjon aistit poimivat kuitenkin myös toisen asian; heinä oli laonnut suuremman eläimen kulkureitin myötä. Leppätassua vilkaisten Koivuvarjo asteli aivan tuoreiden jälkien päälle, nuuhkaisi muutamaa olankorkuista kortta ja pyyhkäisi maata käpälällään.
"Joku on kulkenut tästä. En haista hänessä Myrskyklaanin hajua, Leppätassu. Mitä mieltä olet? Kiinnostaisiko antaa tunkeilijalle opetus?" Koivuvarjo murisi matalalla äänellä painuessaan vaanimisasentoon, mutta silti siirtämättä katsettaan pois oppilaastaan. Sen sanottuaan Koivuvarjo pujahti heinikkoon. Vaaleat kesässä kuivuneet korret kätkivät soturin vaalean turkin loistavasti, vaikka tuuli ei tällä kertaa ollutkaan se suotuisin. Korret kylkiään kutitellen Koivuvarjo antoi pehmeiden askeltensa viedä itsensä aivan kosken kuohujen rantaan, mistä sille avautuikin mahdollisuus nähdä tunkeilija ensimmäistä kertaa. Vieras kolli oli turkiltaan punaruskeaa ja harmaata, jonkin verran valkoista hajottamassa sävyä. Koivuvarjon yllätykseksi toinen näytti haaveilevan vaarallisen kosken ylle kaatuneen rungon päällä. Soturi olisi vähintäänkin odottanut, että tuolla olisi ollut mukanaan varastettua riistaa tai muutama toveri, mutta ei. Niinpä Leppätassuun katsahtaen Koivuvarjo suoristautuisi heinikosta ja astelisi esiin, jos toinen ei olisi vielä kaksikkoa huomannut. Ruskeamarmorinen ei vaivautunut niinkään rykäisemään, vaan suoraan se loikkasi rungon toiseen päähän niska- ja olkaturkki lähes irokeesimäisesti kohoillen.
"Katsos", se sihahti lähes maireasti seisten hieman sivussa olettamuksena, että Leppätassu ilmaantuisi pian sen vierelle. "Mikäs sinä olet seikkailemaan Myrskyklaanin alueella? Ymmärsin, että kulkukissat eivät enää ole tarpeeksi typeriä tullakseen lähellemme. Ilmeisesti olin väärässä. Sacrako sinut tänne on johtanut, hmmh?"

Nimi: Inferno (Kulkukissa)

26.04.2019 16:07
Eriparisilmäinen kolli oli saapunut juuri edellispäivänä kummalliselle alueelle. Siellä asui monta laumaa, ainakin rajamerkeistä päätellen. Se siis oli nytkin jonkun muun alueella. Tosin puustoon ei ollut merkattu minkään näköisiä rajoja, joten tämä oletti niiden olevan vapaata riistaa. Se oli ottanut nukkumapaikakseen vanhan pöllönkolon vanhassa koivussa lähellä valtavan kokoisia tammia. Inferno katseli rannalla olevan puun oksalta maisemia painaen maaston muotoja mieleensä. Vähän matkan päässä oli kivinen koskentapainen, ja sen vierellä avoin niitty. Punaharmaa prinssi liukui maahan tarkastellakseen näitä kummallisuuksia hieman lähempää, pysyen kuitenkin lähellä puustoa paetakseen mahdollisia vihollisia. Maa pisteli tämän tassuja, ja oli muutenki erittäin epämiellyttävä tassujen alla, ja kynsiäkin vihloi kun ne upposivat multaan. Metsänprinssillä meni taas hetki ennen kuin tämä sai siirrettyä ajatuksensa pois iljettävästämaasta. Tämän kivisen kosken vesi kuohui valkeampana kuin itse lumi. Näky oli niin lumoava, että kolli oli huomaamattaan vaeltanut kohti rantaa, kauemmas oksaston suojista. Hetken tuo puntaroi että palaisiko sitä takaisin metsään vai ei. Uteliaisuus otti kuitenkin vallan, ja Inferno hiipparoi kohti katunutta puuta kosken yllä. Kaksikasvoinen kapusi rungolle istumaan ja upposi täysin omiin aatoksiinsa. Ehkä sitä vois opetella uimaankin jossain vaiheessa. Tämä koski ei kuitenkaan ollut se harjottelun paikka, varsinkaan näin kevään aikoihin.

Nimi: Hopeankiilto & Illankajo (Tuuliklaani)

24.04.2019 02:09
Hopeankiilto silmäili vakavana Kastetähteä, samalla kun pohti Tulikasteen sanoja. Kuolleiden henget hieman pelottivat häntä nyt, ties mitä kaikkea ne saisivat aikaiseksi. Ja jos huonosti kävisi, kuten Tulikaste oli hetkeä aiemmin sanonut, hopeinen naaras saattaisi piankin nousta varapäälliköksi. Hopeankiilto toivoi Kastetähden palaavan Tulikasteen ja klaanin rinnalle. Edes pieneksi hetkeksi. Hän voisi ottaa varapäällikön aseman myöhemminkin vastaan, nyt hän toivoi vain päällikön palaavan. Missä ikinä hänen henkensä nyt kulkikaan. Klaani tarvitsi päällikköään juuri nyt.
Illankajolla ei selvästi kuitenkaan ollut täysin samoja ajatuksia, naaras oli hyvin väsynyt. Kenties johtui parantajan väsymyksestä, miksi hän ei ollut täysin vakuuttunut siitä että päällikkö palaisi.
"Ei se mitään", Illankajo vastasi Tulikasteelle hänen pahoitellessaan häiriötä. "Nukkunut? Öh, on siitä kai aikaa." hän kurtisti kulmiaan ja tuijotti hetken eteensä poissaolevan näköisesti. Hänen silmänsä painuivat kiinni vähän väliä ja hän räpytteli niitä ankarasti pysyäkseen hereillä. Sitä vastoin taas Tulikaste asettui istumaan päällikön viereen ja tuijottamaan tuota silmät auki kuin vaatien heräämään. Sillä välin Hopeankiilto puski hellästi parantaja naarasta poskeen.
"Sinun täytyy levätä. Vaikka miten tahtoisit auttaa, ei meille ole parantajasta hyötyä jos hän ei ole kunnossa." hopeinen naaras lausahti ja heilautti häntäänsä. Illankajo vain räpytti silmiään ja katsahti Tulikasteeseen ja sivuutti lähes täysin sen mitä Hopeankiilto oli hänelle sanonut. Hän silmäili Tulikastetta, ehkä hieman ärsyyntyneenä.
"En ole luovuttanut, vaan kerron sen mitä ajattelen. En tiedä olisiko marjoista edes hyötyä, tai saisinko niitä edes tungettua kurkusta alas. Se on vain vaihtoehto", Illankajo töksäytti ja Hopeankiilto hänen vieressään huokaisi.
"Illankajo, sinun on paras levätä. Edes hetki jollain tapaa. Kunhan vain saat voimiasi takaisin", Hopeankiilto räpäytti silmiään kun parantaja tuijotti häntä kuin tyhmänä. Lopulta parantajan lavat lysähtivät alas ja hän kallisti päätään huokaisten. Hopeankiilto oli toki oikeassa, mutta hän ei halunnut poistua päällikön viereltä. Tosin nyt hänellä oli todellakin hetki aikaa levätä ja antaa kahden muun hoitaa tehtävää. Ainakin sen pienen hetken mitä hän saisi levättyä.
"Taidat olla oikeassa", Illankajo mutisi ja löntysti hitaasti hieman sivummalle. Hän kuitenkin pysähtyi ja katsahti taakseen kahteen naaraaseen. "En tiedä onko tämä tarpeellista, mutta saapuessani ihka ensimmäistä kertaa Tuuliklaanin leiriin, löysin uudesta pesästäni ruumiin jäänteet. En koskaan tiennyt oliko se Tähtiklaanin antama merkki, mutta nyt... en voi myöskään poissulkea sitä." Illankajo sanoi hiljaa, minkä jälkeen hän käpertyi kerälle lepäämään. Hopeankiilto silmäili parantaja naarasta huolestuneena hetken ajan, ja kylmät väreet kulkivat hänen selkäänsä pitkin. Oliko parantaja nähnyt jo kauan sitten sen mitä oli tapahtumassa nyt? Mädäntyisikö päällikkö parantajan pesään? Ajatus puistatti häntä ja hän pyöräytti huolestuneena päätään yrittäen karistaa sen mielestään. Sen jälkeen hän huokaisi ja käänsi huomionsa takaisin Tulikasteeseen vastatakseen hänelle.
"Totta puhuen? En oikeastaan tiedä. Minulla ei ole oikein mitään käsitystä mitä meidän kannattaisi tehdä. Voimme toki odottaa, jos niin tahdot, mutta jossain vaiheessa meidän on pakko alkaa miettiä muita vaihtoehtoja. Illankajo kenties ilmaisi asian hieman hassusti, mutta toisaalta hän on myös oikeassa. Kuinka kauan hän vielä kestää ja mahtaako hän ikinä palata. Usko pois, minäkin haluan uskoa siihen että hän palaa vielä takaisin. Uskon siihen hyvin palavasti. Mutta milloin? Tänään, huomenna? Kuun päästä? Kenties vuodenaikojen? En usko hänen kehonsa jaksavan tuota ikuisuuksiin." Hopeankiilto huokaisi ja istahti alas katsellen liikkumatonta päällikköä varovaisen arvioivasti.
"Minä odottaisin kenties vielä muutaman päivän, mutta sen jälkeen alkaisin todella miettimään muita vaihtoehtoja. Viherlehtikin on tulossa, ja ilma alkaa lämmetä uhkaavasti. Loppujen lopuksi, se on sinun päätöksesi", naaras katsahti Tulikasteeseen ja silmäili häntä. "Sinä olet hänen seuraajansa, sinulla on valtasi päättää mikä on parasta. Minä ja Illankajo voimme vain antaa neuvoja, emme voi pakottaa sinua mihinkään. Tämä on asia johon minun mielestäni pitää olla sinun suostumuksesi ja hyväksyntäsi."

Nimi: Leppätassu (Myrskyklaani)

24.04.2019 01:15
Leppätassu seurasi vanhempien sotureiden keskustelua vierestä. Hän nyrpisti kuonoaan ja heilutteli viiksiään hieman ärsyyntyneenä.
"Pyh, varmaan tulleet vain oksan raapaisusta", Leppätassu tuhahti hiljaa vastaukseksi Myrkkyhampaalle. Hän ei ollut varma kuuliko soturi, mutta ei joka tapauksessa välittänyt siitä. Hän tahtoi nyt vain poistua leiristä. Samaan aikaan hän silmäili tarkasti vanhempien sotureiden käytöstä, Lumitähti ei näyttänyt olevan vakuuttunut, siitä mitä ikinä miettikään. Myrkkyhampaasta ei oikein ottanut selvää, naaras piti häntä kenties hieman kummallisena.
Leppätassu heilautti kiinnostuneesti korviaan kun Koivuvarjo käski häntä seuraamaan. Naaras vilkaisi närkästyneesti vielä kahta muuta jotka jäivät taakse ja kohdisti sen jälkeen huomionsa takaisin mestariinsa. Jotenkin hän aavisteli ettei kollia oikein kiinnostanut mitä tuleman piti. Kenties hänenkin piti vain päästä ulos leiristä pois muiden silmistä. Naaras hieman hämmentyi kun Koivuvarjo ilmoitti että hänen pitäisi päättää mihin lähteä seuraavaksi.
"Eikös se olisi mestarin pätös?" oppilas tuhahti, mutta ei jäänyt odottelemaan vastausta. Ehkä hän soi oppilaalle hieman vastuuta. Siitäkös Leppätassu oli hieman ylpeä. Hän nosti päätään ja nuuhkaisi ilmaa muutaman kerran. Samalla hän mietti mihin suuntaan olisi hyvä lähteä. Kenties tämä oli tilaisuus tehdä jonkinsortin vaikutus Koivuvarjoon. Vaikka Leppätassu ei ollutkaan aivan vakuuttunut olisiko se edes mahdollista.
"Saalis hakeutunee veden äärelle tällaisella ilmalla. Tähän suuntaan." hän totesi ja lähti häntä pystyssä kulkemaan kohti lähintä veden lähdettä.

Nimi: Meripihka (Veljeskunta)

22.04.2019 17:59
"He ovat kunnossa, vai mitä?" kysyy tuore emokissa Starlightilta toisen naaraan tarkkaillessa kahta nuorta pentua Meripihkan vierellä ja nuuhkiessa noita tarkoin. Vastaukseksi hän saa helpottavan nyökkäyksen ja rohkaisevan hymyn mykältä kissalta, joka on ilmeisesti suorittanut tarkastuksen juuri loppuun. Meripihka hengittää syvään ja kehrää tyytyväisenä tuntiessaan pienten kehojen lämmöt omaa turkkiaan vasten. "Se on hyvä kuulla."
Hän katsoo Starlightia ja kallistaa hieman päätään tavoittaakseen kolmannen johtajan katseen. Häntä huolestuttaa, mitä toisen mielessä liikkuu. Ajatuksia, joita tuo ei voi koskaan sanoa ääneen. Starlight on tuntunut olevan etäinen hänen seurassaan, mikä saa Meripihkan tuntemaan pientä katumusta. Kenties vika on hänessä. He eivät tunne toisiaan kovinkaan hyvin, mutta samaa Meripihka oikeastaan sanoisi kenestä tahansa muustakin johtajasta. Jopa puolisostaan viime aikoina. Ajatus on kummitellut hänen mielessään jo kauan, mutta hän haluaa luottaa niihin viiteen kissaan, joiden vuoksi jätti klaaninsa, emonsa ja siskonsa taakseen. Niinpä hän yrittää olla välittämättä äänestä, joka yrittää varoittaa häntä siitä, ettei kaikki ole hyvin. Asiat ovat vielä enemmän vinossa kuin hän tietääkään.
"Kuule", Meripihka aloittaa varovasti, "en halua tunkea seuraasi, jos et sitä tahdo. Minusta tuntuu, että olen hieman tiellä ja vien aikaasi muilta Veljeskunnan johtajilta. Ymmärrän, jos haluat olla heidän seurassaan näinä aikoina. Sehän kuitenkin on suurin velvollisuutesi, tämän joukon asioista päättäminen tarkoitan. Minusta huolehtiminen tarkoittaa, että et voi olla mukana pohtimassa, kuinka selviämme tästä tilanteesta ja saat kuulla sen jälkeenpäin muilta. Tiedän sen olevan tärkeää, enkä tahdo viedä sitä sinulta."
Starlight kuitenkin pudistelee hänelle päätään ja asettaa toisen etukäpälänsä Meripihkan suun eteen kertoakseen, ettei hänen tarvitse jatkaa ja että hänen sanansa eivät ole niitä asioita, jotka näyttävät vaivaavan kolmatta johtajaa. Meripihka vetäytyy kauemmas ja katsoo Starlightia edelleen huolestuneena.
"Voisitpa kertoa minulle, mikä mieltäsi vaivaa, jos eivät nämä asiat", emokissa sanoo hetken hiljaisuuden jälkeen huokaus äänessään. "Me kaikki kannamme huolta toisistamme, eikö niin? Haluan sinun tietävän, että se on molemminpuolista myös meidän välillämme. Sinä et ainoastaan pidä huolta minusta ja pennuistani, vaan minä kannan huolta myöskin sinusta."
Vastaukseksi Starlight vain hymyilee ja koskettaa hänen otsaansa kuonollaan merkiksi olla rauhassa. Aivan kuin tuo haluaisi vakuuttaa hänet siitä, ettei mitään huolen aihetta ole. Meripihka haluaa olla vakuuttunut siitä ja unohtaa murehtimisen.
Kullanoranssi naaras hymyilee katsoessaan kahta nuorta pentuaan, jotka ryömivät hänen vieressään ja kaivautuvat hänen vatsaturkkiinsa. Pentujen syntymästä ei ole kulunut muutamaa päivää pidempään, mutta Meripihkasta tuntuu, että hän on jo saanut otteen emon roolista pentujen hoitajana. Vaikka hän oli tietenkin aluksi huolissaan, nyt nähdessään pentunsa hyvinvoivina hän ei loppujen lopuksi osaa kantaa huolta mistään muusta. Hän tuntee olevansa turvassa täällä enemmän missään muualla ja uskoo jälkikasvunsa olevan myös. Tunneliverkoston yläpuolella tapahtuvat asiat eivät vaivaa häntä läheskään niin paljoa kuin aiemmin, vaikka maan päällä asiat saattavat olla kuinka tahansa, eivätkä välttämättä Veljeskunnalle hyvällä tavalla. Niin kauan kuin ne ongelmat eivät koskisi heihin, voisi naaras sietää maan alla koleassa hämärässä ja pimeydessä asumista.
Se rauha vaikuttaa kuitenkin olevan särkymässä heti, kun hän on sen oppinut hyväksymään.
Kumartuessaan pesemään pentujaan kuulee entinen myrskyklaanilainen äkisti käheän äänen toiselta puolelta pientä tunneliverkoston luolamaista syvennystä, jossa hän parhaillaan majailee pentujensa kanssa. Meripihka on voinut kuvitella olevansa rauhassa, mutta todellisuudessa hän ei ole missään vaiheessa ollut yksin. Käheä ääni kuuluu kissalle, joka on ollut monta päivää tajuttomana. Nyt tuo on kuitenkin selvästi herännyt ja haluaa sanoa jotakin.
Starlight on hetkessä toisen kissan luona ja kumartunut kuulemaan, mitä tuo yrittää kähistä. Meripihka ei saa sanoista selvää, mutta Starlight vaikuttaa muutaman yrityksen jälkeen ymmärtävän ja hakee märkää sammalta luolaan katossa olevan aukon kautta kerääntyneestä vesilätäköstä, johon johtaja on niitä aiemmin asettanut kostumaan Meripihkaa varten. Tuo vie sammaltukon mustan kollikissan luokse ja antaa vieraan juoda kyllikseen. Meripihka on nostanut päänsä valppaana ylös ja katsoo kollia korvat kiinnostuneesti höröllä. Tämä kissa on taivasklaanilainen, jonka heräämistä Veljeskunta on odottanut ikuisuudelta tuntuvan ajan. Meripihka ei ole ainoa, jota varmasti kiinnostaa kuulla jokainen sana, joka vieraalla on sanottavanaan.
Kuluu jonkin aikaa ennen kuin haavoittunut kolli on saanut karistettua pitkän tajuttomuuden tuoman kuivuuden kurkustaan ja kykenee nostamaan päänsä ylös luolan hiekan peittämältä kivilattialta. Kollin kyetessä vihdoin puhumaan selkeästi, alkaa tuon suusta ensimmäisenä sadella kysymyksiä, kuten odottaa saattaa. Kolli kysyy klaanistaan, haluaa tietää olinpaikkansa ja ties mitä muuta. Tuo ei selvästikään ole vielä huomannut Meripihkaa, puhuen ainoastaan Starlightille, joka mykkänä ei tietenkään kykene vastaamaan. Puhumattomuus alkaa selvästikin huolestuttaa vierasta kollia hyvin nopeasti. Tuon ääni muuttuu vaativammaksi ja kierämmäksi tuon alkessa vaatia vastauksia valkoharmaalta naaraskissalta. Starlight avaa suunsa, mutta ääntäkään ei kuulu. Meripihka päättää tiedottaa olemassaolostaan ja nousee istumaan sammalvuoteellaan.
"Älä kysy häneltä, miksi hän ei vastaa. Hän ei koskaan sano mitään", oranssi kissa maukaisee kuuluvasti hukuttaakseen kollin äänen omansa alle ja saadakseen siten puheenvuoron. Hän selvittää kurkkuaan ja asettaa kasvoilleen tavanomaisen ystävällisen hymynsä rauhoittaakseen kollia. "Älä huoli, me emme ole aikeissa satuttaa sinua. Pelastimme itse asiassa henkesi löydettyämme sinut tajuttomana metsästä muutama päivä sitten." Hän pitää pienen tauon epäröiden hetken seuraavia sanojaan, mutta päättää vastata väistämättömään kysymykseen saman tien. "Meillä tarkoitan Veljeskuntaa. Tämä on meidän kotimme ja sinä olet vieraamme, joten emme ole aikeissa kohdella sinua huonosti. Emme tiedä klaanisi kohtaloa, mutta toistaiseksi olet ainoa löytämämme kissa. Emme tiedä myöskään varmaksi, mitä klaanillesi tapahtui, mutta ilmeisesti jouduitte hyökkäyksen kohteeksi. Toivoimme, että voisit kertoa meille enemmän. Me haluamme auttaa." Meripihka katsoo kollia yrittäen tutkia tuon ilmeitä ja saada selville, kuinka huonoa vastaanottoa hän voisi odottaa kaiken tämän sanottuaan.
"Mikä on nimesi?" hän kysyy ja jatkaa sitten kertoen ensin omansa luottamusta herättääkseen. "Minä olen Meripihka. Hän on Starlight Which Sparkles on the Snow."

Nimi: Lehtipuro (Taivasklaani)

22.04.2019 17:18
Lehtipuron olo helpottui aavistuksen verran, kun Eddie kiitti häntä Lehtipuron antamasta kehusta hänen nimeensä liittyen. Kuningatar ei tuntenut kulkukissaa, joten hän ei voinut olla aluksi varma, oliko tämä helposti loukkaantuvaa sorttia, mutta ei onneksi ollut. Ainakaan kaksikon välinen ilmapiiri ei siis mennyt huononpaan suuntaan kommenttinsa takia. Hänestä alkoi jo pikkuhiljaa tuntumaan, että tuntisi Eddien paljon paremmin mitä aikaisemmin, vaikka he vasta äsken ensimmäistä kertaa esittäytyivätkin toisillensa ensimmäistä kertaan. Kuningatar kuitenkaan ei voinut itselleen mitään sillä, että ajatteli tietävänsä nuoren pennun jostai muualtakin, mutta ei vieläkään voinut sanoa mistä. Jotakin tässä oli naaraalle tuttua, ja hän halusi tietää mitä. Ehkä se vielä tämän matkan varrella selviäisi, ainakin toivottavasti. Tämän jälkeen naaras tuskin tulisi näkemään kulkukissaa pitkään aikaan, ehkei enää ikinä...
Lehtipurosta oli huvittavaa, kuinka utelias Eddie oli klaaneista. Hän jo hetken kuvitteli, ettei hänen välttämättä pitäisi saattaa kollia reviirille asti vaan veisikin tämän mukanaan Taivasklaanin luokse, niin Eddie pääsisi kokemaan klaanielämän ihan itse, mutta ei se niin menisi. Kulkukissalla oli varmasti perhe odottamassa häntä, eikä Lehtipuro haluaisi hajottaa sitä sillä, että tekisi pennusta klaanikissan vaan, koska tunsi sisällänsä tietävänsä tämän kyseisen hiekkaturkkisen pennun jostakin. Se ei olisi oikeudenmukaista, pikemminkin itsekästä, eikä Lehtipuro halunnut olla itsekäs kissa.
Nuorempi seuralaisensa näytti kiinnittäneen huomionsa Tähtiklaaniin, jonka Lehtipuro oli ohimennen maininnut klaanin menetelmiä selitellessään tuolle, ja hän kysyi mikä se on. Laikukasturkkinen naaras katsahti ylös, hieman hidastaen vauhtiaan ja hetken mietti, miten selittäisi klaanin ulkopuoliselle koko asian Tähtiklaaniin liittyen. Lopulta hän henkäisi hidastaessaan hiukan vauhtiaan.
"Tähtiklaani ei ole fyysisesti täällä meidän luonamme. Tähtiklaani koostuu henkikissoista -- niistä, jotka ovat lähteneet täältä pois -- ja he elävät omaa elämäänsä tuolla jossain. Sinne menevät klaanikissat, jotka olivat hyviä kissoja. Jotkut meistä pystyvät myös olemaan heidän kanssaan yhteydessä, mutta aika harvoin", kuningatar selitti ja olonsa muuttui hieman vastenmieliseksi, kun tämä oli otettu puheeksi ja antoi sen näkyä myös päälläpäin. Tähtiklaani oli kirjaimellisesti hylännyt heidät, eikä heistä ole kuulunut juuri mitään sen jälkeen, mitä Taivasklaanille tapahtui. Lehtipuro ei tiennyt oliko heihin enää uskomista, mutta ainoa asia, mikä hänet sai henkikissoihin uskomaan oli se, että Liekkihämärä oli varmasti heidän joukoissaan vieläkin. Vaikka Lehtipuro koki jo pitkän ajan kuluttuakin päässeensä yli kumppaninsa kuolemasta, se ei ollut aivan totta. Sen jälkeen Lehtipuron elämä on mennyt aivan päin mäntyä, jos hän totta itselleen puhuu. Ainakin hänellä oli kuitenkin Liekkihämärän pennut vielä luonansa, jotka muistuttivat Lehtipuroa, että elämässä oli vielä jotakin hyvää jäljellä kumppaninsa kuolemankin jälkeen. Ja eihän sitä tietäisi, ehkä Liekkihämärä valvoo häntä ja hänen pentujaan nytkin?
Lehtipuro kuitenkin yritti parhaansa keskittyä nyt nykyhetkeen, eikä kaivella menneitä. Hän kiinnitti huomionsa takaisin alemmas Eddieen, ja yritti parhaansa naurahtaa niin, ettei kuulostaisi normaalista poikkeavalta milläkään lailla.
"He valvovat meitä ja aina,jos tuntee olonsa kurjaksi tai kaipaa jotakuta läheistä, voit kääntyä heidän puoleen."

Nimi: Eddie (Kulkukissa)

22.04.2019 16:51
Eddie hiukan hölmistyi siitä, miten hänen nimeään sanottiin hienoksi, mikä sai nuorukaisen räpäyttämään silmiään useammin kuin kerran. Hän ei ole kuullutkaan moista ennemmin, että hänen nimensä olisi jollakin tavalla "hieno" tai "kiva", mikä sai hänet naurahtamaan hiukan kiusaantuneesti, mutta siitä huolimatta kiittämään vanhempaa kissaa. Hän ei tiennyt tarkoittiko naaras tätä oikeasti, vai yrittikö tämä vain miellyttää kulkukissaa, mutta se ei olisi Eddietä haitannut, vaikka se olisikin ollut häntä miellyttääkseen. Ainakin naaras oli onnistunut jossakin.
"Hieno? No...kiitos", laikukas kolli kohautti olkiaan tiinettä klaanikissaa seuratessaan, vaikka tiesi ettei tämä sitä huomaisi. Häntä kuitenkin jäi mietityttämään nimi Lehtipuro. Se kuulosti hänen korvaansa niin oudolta, mikä varmaan johtui vaan siitä, että hän oli elänyt kulkukissojen kanssa. Heidän nimet ei ollut lähellekkään samat kuin klaanikissojen nimet, ja siksi hän totesikin naaraalle hänen nimensä olevan aika oudon kuuloinen. Lehtipuro ei tästä ottanut itseensä, mutta sen sijaan selitti heidän systeeminsä klaaneissa niin hyvin kuin osasi. Siinä samalla hän mainitsi jonkun Tähtiklaanin, mille Eddie räpäytti toista korvaansa naaraan vierellä kävellessään, kun heidän välinen ilmapiiri oli muuttunut vähän rennomaksi heidän keskustelun aikana.
"Tähtiklaani? Mikä se semmoinen on? En ole kuullutkaan moisesta klaanista. Elikö sekin kanssanne täällä järvellä?"

Nimi: Lehtipuro (Taivasklaani)

22.04.2019 16:34
Saatuaan nopean mielijohteen siitä, että lähtisi nuoren kulkukissan perään saatellakseen tämän reviirin rajalle saakka, kuningatar oli kysynyt Tulenkipinän lupaa lähteä. Hän ei ainakaan saanut kunnon törmäystä ehdotuksellaan kollilta, mikä oli todellakin hyvä juttu. Lehtipuro halusi melkein huokaista, vaikka olikin alitajuntaisesti uskonut oranssivalkoisen soturin suostuvan. Ainoa asia, mitä hän oli tosin pelännyt oli, että hän ei olisi päässyt lähtemään, koska sattui olemaan viimeisillään tiineenä. Tulenkipinä mainitsi tästä ja kysyikin laikukkaalta Lehtipurolta jaksaisiko hän.
"Kyllä minä pärjään, ei tässä mitään", hän naukaisi pehmeästi kookkaalle soturille, ja mitään muuta hölisemättä lähti ottamaan nuorta pentua kiinni.
Päästyään raskaan mahansa kanssa hiekkaturkkisen kulkukissan luokse, hän ilmoitti lähtevänsä saattamaan tätä reviirin rajalle asti. Ja vaikka kuningatar oli kuvitellut aluksi, ettei kolli vastaisi hänelle muuta kuin nyökkäämällä, kolli kyllä sai suunsa auki kertoen ymmärtäneensä yskän. Lehtipuro tunsi olonsa heti paljon rennomaksi kulkukissan läsnäollessa ja hymähti nuorukaiselle, ennen kuin he molemmat hiljenivat kulkemaan eteenpäin. Lehtipuro kulki hieman edempänä pennusta näyttääkseen suuntaan, mihin mennä ja hetken kuluttua uskalsi kysyä pennun nimeä esitellen samalla myös itsensä. Lehtipuro hymyili, kun kuuli pennun kertovan olevansa Eddie.
"Hieno nimi sinulla", laikukas kuningatar kehui, mutta uskoi kehunsa jälkeen heidän välisen ilmapiirin muuttavan kiusalliseksi, joten naaras yskäisi nopeasti ja vilkaisi poispäin pienikokoisemmasta kissasta hetkeksi. "Ainakin erilainen, tiedäthän? Hyvällä tavalla." Mutta näköjään Eddie ei ottanut sitä mitenkään loukkauksena, vaan Lehtipuron yllätykseksi hän kysyi kysymyksen naaraalta oma-aloitteellisesti klaaninimiin liittyen. Lehtipuro räpäytti aluksi aika hölmistyneesti sinisiä silmiään. Hän todellakaan odottanut tuollaista kysymystä kulkukissalta, mutta tämä oli pentu ja maailma noiden silmissä oli niin mahtavaa ja hämmentävää samaan aikaan. Naaras hymähti ja hidasti vauhtiaan vähän niin, että kulki enemmän Eddien kanssa samaan tahtiin tämän vierellä.
"Se voi olla sinusta outoa, olethan sinä klaanin ulkopuolinen, mutta meistä se on ihan normaalia -- jopa tavallista -- nimetä klaanimme kissat tuolla tavoin. Meitä on esimerkiksi Tulenkipinä, Loimutuli, Unentassu, Pikkutuuli, Horrospentu, Herukkaviiksi ja monia muitakin eri tavalla nimettyjä kissoja", Lehtipuro selitti hymysuin. "En osaa sitä paremmin selittää sinulle. Se on kai tapa, miten Tähtiklaani on halunnut meidän nimeävän klaanimme jäsenet."




Nimi: Iltahämärä (Myrskyklaani)

22.04.2019 15:59
Iltahämärä löysi kun löysikin etsimänsä kollin, ulkosalta loikoilemassa auringon valossa. Nuoren soturin harmiksi, oranssikirjava parantaja meni tämän auringon eteen, mutta tuskin tuo tästä pahastuisi kovinkaan paljon. Hän saisi nauttia lämmöstä niin paljon kuin halusi, jos hän ei suostuisi lähtemään Iltahämärän matkaan mukaan. Naaras tervehti nuorempaa yksilöä ja pyysi melko suoraan, halusiko tummaturkkinen soturi lähteä mukaansa yrttejä etsimään. Iltahämärä kuunteli, mitä toisella osapuolella oli sanottavanaan ja kuten olikin osannut arvata, Tervakynsi totesi ettei hänestä olisi hyötyä paljoakaan, koska ei tunnistanut yrttejä. Tämä reissu olisi toden totta ollut helposti järjestettävissä, jos Synkkämieli olisi täällä Iltahämärän apurina kuten hänen kuuluisikin, mutta tummaturkkinen oppilaansa oli edelleenkin poissa. Ainoa juttu, mitä hän parantajana kykeni tekemään nyt, oli odottaa ja katsoa palaisiko Synkkämieli takaisin. Ja jos ei...se olisi sen ajan murhe.
Iltahämärän suu muuttui pelkäksi viivaksi, mutta näytti edelleen tyyneltä.
"Ei ole valitettavasti, joten minun on tyydyttävä pompottelemaan nuoria sotureita kuten sinua", kirjava naaras kohautti olkiaan rennosti ja vilkaisi taakseen metsään, minne hän olisi matkalla yrttejä poimimaan, ja lisäsi:
"Ja sitä paitsi, tämähän on oiva mahdollisuus sinulle oppia jotakin uutta, mihin kaikilla ei ole mahdollisuutta. Ei sitä tietäisi, jos olet yrttejä vailla esimerkiksi hätätapauksissa partiossa ollessasi, enkä minä ehtisi välttämättä paikalle juuri silloin", Iltahämärä totesi ja vilkaisi erisävyisin silmin takaisin maassa loikoilevaan Tervakynteen, yrittäen houkutella tämän matkaansa mukaan pelkästään kertomalla reissun hyvät puolet. Se huono puoli olisikin se yrttien etsiminen -- siinä saattaisi mennä spturilta ja parantajalta koko päivä ja koko reviirin käyminen läpi, jos heille huono tuuri käy. Ja vieläpä tässä helteessä se olisi tukalampaa kuin normaalisti.
Iltahämärän kasvoille nousi tyytyväinen hymy, kun Tervakynsi nousi ylös, ilmeisesti päätettyään lähtevänsä parantajan mukaan. Samalla hän oli todennut, kuinka avarammassa paikassa saattaisi paahtua elävältä helteen takia. Iltahämärä naurahti keveästi kääntyessään ympäri lähtöä tehdäkseen, häntänsä keikkuen takanansa hiukan rennosti. Aivan. Sanoi siis kolli, joka äsken vielä oli löhöillyt auringon alla lämpöisessä, ennen kuin Iltahämärä oli tullut hänen luokseen.
"Onneksi pysyttelemme pääosin puiden varjoisskuuma, ei tule niin kuuma. Säälin tosin sinua hiukan, tummaturkkisena ei ole varmaan mukavaa viherlehden aikaan", parantaja naukui kohottaen kulmiaan soturin suuntaan, ennen kuin lähti tallustelemaan läheiseen metsään Vaahterarannan suuntaan, olettaen soturin seuraavan häntä perässä.

Nimi: Kastetähti (Tuuliklaani)

22.04.2019 00:44
Kastetähden ja Lehtipisaran käymän keskustelun jälkeen kumpikin vaikeni melko nopeasti ja hiljaisuus säilyi pitkän tovin. Harmaaraidallinen tuuliklaanilainen oli ensin hämmentynyt ja jopa hieman loukkaantunut Lehtipisaran sanoista, selkeästikään ymmärtämättä nuoremman kissan ajatusmaailmaa. Kävellessään hiljaisuudessa niittyä pitkin Kastetähdestä tuntui, että painostava hiljaisuus ja koko paikan tunnelma saivat hänet ahdistuneeksi ja varuilleen. Hän tunsi hieman huonoa omatuntoa omista sanoistaan. Ehkä hän oli ollut vähän liian hätäinen tuomitsemaan Lehtipisaran sanat. Olisiko heidän kuitenkin pitänyt yrittää löytää jotain tietoja Pimeästä metsästä? Eikö soturiesi-isien henkien pysäyttäminen ollut lopultakin tärkeämpää kuin edes Tuuliklaani? Oli vaikea hyväksyä, että jokin voisi olla tärkeämpää kuin naaraan oma klaani. Kastetähti tunsi omatunnon pistoksen, kun ymmärsi, että yrittäessään olla uskollinen hän oli onnistunut olemaan vain itsekäs. Hän ajatteli ennen kaikkea klaania, jonka kissat olivat hänelle melkein kuin pentuja, joita hän ei ollut saanut. Ja totta kai hän ajatteli ystäviään, Pohjantuulta, Tulikastetta, kaikkia niitä kissoja, jotka oli jo menettänyt.
Jonkin aikaa sinisilmäinen päällikkö painiskeli omien ajatustensa kanssa kävellessään viileällä nurmella oudon tähtivalon alla ja pohti, miten rikkoisi hiljaisuuden. Hänen pitäisi yrittää ymmärtää asioita Lehtipisaran kannalta ja unohtaa hetkeksi, että hän oli päällikkö ja toinen nuori soturi. He olivat kuitenkin yhdessä tässä paikassa, joka tuntui hitaasti nakertavan Kastetähden tajunnan reunoja, tekevän hänestä vainoharhaisen ja jotenkin pelottavan turran. Lyhytkin kävely tuntui siltä, että kaikki oli turhaa ja Tähtiklaania mahdoton löytää. Eiväthän he edes tienneet suuntaa! Kastetähden teki äkisti mieli heittäytyä maahan ja jäädä siihen jo nyt. Mutta ajatus oli kerrassaan naurettava ja hävetti jo pienikokoista naarasta. Hän oli klaanikissa, saisi hävetä moisista ajatuksista. Mutta tämän paikan syytä sen täytyi olla.
Kun Lehtipisara kuitenkin istui kokeillen purra itseään jalkaan, päätyi bengalikuvioinen vaalea naaras lausumaan sanat, jotka saivat Kastetähden hieman havahtumaan. Yhtäkkiä siro tuuliklaanilainen uskoi ymmärtävänsä, mistä aiemmassa keskustelussa Lehtipisaran kanssa oli ollut kyse.
Hän räpytteli kirkkaita silmiään hieman soimaten itseään siitä, että oli ollut niin tyhmä, ettei ollut ajatellut asiaa Lehtipisaran kannalta. Ja silti nuorukainen oli kuulostanut melkein lohduttavan Kastetähteä itseään. "Olen pahoillani", Kastetähti huokaisi ja naaraan häntä vajosi hieman, laahaten nyt nurmikkoa. "Olin tyly sinulle hetki sitten. Olet tietenkin oikeassa. Pimeä metsä on tärkeämpi, kuin edes oman klaanini. Ja olen pahoillani", hän lisäsi uudestaan tarkoittaen tällä kertaa sitä, että Lehtipisaraa selkeästi ahdisti, kun hän ei tiennyt voisiko herätä. "Minun olisi pitänyt ajatella asiaa kannaltasi. En voi oikein tarjota lohdun sanoja, muuta kuin toivon, että Tähtiklaani tietää mitä tehdä ja löydämme heidät." Muuta Kastetähti ei voinut sanoa, ja mikäli Lehtipisara pitäisi häntä heikkona pahottelun takia olkoon niin. Hän ei tahtonut riidellä ainoan kissan kanssa, joka oli hänen kanssaan tässä petollisen rauhallisessa tuonpuoleisessa. Jos heistä kumpikaan ei koskaan pääsisi takaisin Kastetähti ei tahtonut joutua olemaan yksin.
Kun kaksikko lähti ylittämään petolliselta vaikuttavaa suota, väistellen lähes läpikuultavia henkihahmoja, Kastetähti lähti kävelemään ennen Lehtipisaraa, joka tuntui myöntävän lähes nolona, ettei uskaltanut mennä ensin. Tuuliklaanin päällikkö tuntui saaneen uutta päättäväisyyttä tarpoessaan turpeiden keskelle ja hän yritti unohtaa kasvavan vainoharhaisuuden. Hän oli alkanut epäillä, että Lehtipisarakin oli vain jotain harhaa, Pimeän metsän lähetti. Hän kuitenkin toppuutteli itseään ja vakuutteli itselleen, että oli tarpeeksi vahva kestämään vainoharhaisuuden, jota paikka ja kaikki se jännittyneisyys aiheuttivat. Jos hän menettäisi järkensä kaikki olisi mennyttä.
Kastetähti yritti jatkaa keskustelua mädäntymisestä (mikä hilpeä aihe) heidän jatkaessaan matkaansa, Kastetähden seuratessa melkein hypnotisoituna virvatulia. Hän nopeutti tahtiaan, vaikkei ollut varma oliko se viisasta. Hän kuitenkin tahtoi päästä perille ja oli lähes epätoivoisen varma, että löytäisi Tähtiklaanin sieltä mihin he kaksi menisivät. Mitä pidemmälle he kulkivat sitä enemmän epäusko ja epätoivo alkoivat nostaa päätään ja sitä suuremmalla vimmalla ja päättäväisyydellä Kastetähti tahtoi uskoa määränpäähän.
"Toivotaan, ettemme ehdi mädäntyä oikeassa maailmassa. Taistelitko sinä niitä Pimeän metsän kissoja vastaan kun saavuimme reviireille?" Kastetähti vilkaisi lapansa ylitse pakotettua tarmoa äänessään. Outo, ontto kiilto sinisissä silmissä paljasti Kastetähden sisäisen epätoivon, kun hän kohtasi nuoremman naaraan harmahtavat silmät. Kun Lehtipisara pian kommentoi sitä, ettei tahtoisi ehkä kuolla, kun paikka näytti moiselta, Kastetähti oli parahiksi horjahtaa uuteen silmäkkeeseen tummaa ja ahdistavaa vettä. Naaras ravisteli vettä käpälästään ja huokaisi lähes kuivakasti: "Niin." Hän jätti sanomatta, että ehkä he olivat jo nyt tuomitut tänne iäksi.
Matka jatkui vain, yhä loputtomamman tuntoisena ja Lehtipisara kyseli välillä suuntaa. Kastetähti seurasi vain sinisiä tulia epätoivoisella vimmalla. "Tänne päin. Tämän on pakko olla oikea suunta", hän vain sanoi.
Kun tähtihahmot viimein niityllä ilmaantuivat, harvalukuisina ja pelottavan repaleisina Kastetähti häilyi epäuskon rajamailla. Hänen mielessään kävi nopeasti aluksi koetun huojennuksen jälkeen, olisiko tämä vain joku sairas Pimeän metsän temppu? Mutta oliko heillä edes varaa epäillä? Kastetähti kuitenkin tiedosti, että osasi olla sinisilmäinen ja luottaa liian helposti, siksi häntä nytkin pelotti hieman. Siitä huolimatta Tähtiklaanin jäänteiden näkeminen huojensi häntä, hän vain toivoi, että mukana olisi ollut enemmän hänelle rakkaita, jotka olisivat voineet lievittää hänen tyhjää epätoivon ja pelon tunnettaan. Siitä huolimatta Kuisketähden, Tiikeriraidan, Haukkakynnen ja muiden näkeminen huojensi. Myös Pimeydentähti oli paikalla ja Kastetähti räpäytti kollille silmiään tervehdykseksi, jotenkin sanattomana siitä, että esi-isien voima oltiin viety, noin vain ja he vaikuttivat eksyneiltä hekin.
Lehtipisara hänen vierellään kysyi hämmmentyneitä kysymyksiä, joihin Kastetähti ei osannut vastata. Hän ei kuitenkaan siirtynyt pois bengalikuvioisen naaraan viereltä, kun nuori myrskyklaanilainen tunnisti isoisänsä ja viimein äitinsä. Tiikeriraita oli aina ollut tietynlainen sankarihahmo Kastetähdelle, se että kolli oli täällä oli... Ehkä huojentavaa.
Kastetähden sydäntä riipaisi Lehtipisaran itku, kun nuori naaras näki emonsa hänen rynnätessään Hallakuuran luo. Kastetähden kulmat painuivat pieneen kipeään ryppyyn, kun hän katseli näkyä. Nyt hänestä todella tuntui pahalta soturin puolesta. Entä jos Lehtipisara ei pääisi palaamaan? Ja nyt Hallakuurakin lähes sivuutti tyttärensä. Kastetähti saattoi kuvitella miltä naaraasta tuntui, vaikka pysyttelikin vaiti. Oliko Lehtipisara edes tiennyt emonsa kuolleen?
Kastetähti avasi suunsa vasta, kun Varjotähti mainittiin. Pimeydentähti oli lähdössä häntä vastaan ja Kastetähden sinisten silmien järkyttynyt katse nousi päällikköön. "Onko Varjotähti täällä?" Hän kysyi tuntien surua kuulemastaan. Oliko hän todella tällä hetkellä klaanien päälliköistä kauiten asemassaan ollut? Lumitähti oltiin nimitetty melko pian hänetkin ja kyseinen naaras oli toki ollut kauan varapäällikkönä, mutta Kastetähteä suretti, että muut päälliköt kuolivat yksi kerrallaan, vaikka he eivät niin läheisiä olleetkaan. Silti tuntui kuin osa varmuudesta murenisi heidän mukanaan. Jäisikö Kastetähtikin nyt tänne?
Kastetähti räpäytti yllättyneenä silmiään, kun näki marmorikuvioisen kollin saapuvan Kuisketähden vierelle. He kaksi vaikuttivat läheisiltä ja se yllätti harmaaturkkisen tuuliklaanilaisen. Hän ei oikein tiennyt, mitä Taivasklaanissa oli tapahtunut. Ei sillä nyt ollut väliä, silti Tuuliklaanin päällikkö kysyi yllättyneenä, ennen kuin seurasi: "Häivähdystähti?" Hän lähti kaksikon perään, peläten enemmän kuin tahtoi myöntää tähtikissojen katoamista. "Missä muu Tähtiklaani on? Mitä oikein tapahtui?" Hän vilkaisi Lehtipisaraan, kaikesta huolimatta bengalikuvioinen oli kissa johon hän luotti eniten täällä, niin vähän kuin he tunsivatkaan. Kastetähti pelkäsi yhä, että kaikki muu olisi harhaa. Kenties Lehtipisarakin saisi nyt kysymyksiinsä vastauksia. Ehkä, vain ehkä he voisivat päästä takaisin.


Nimi: Routahalla (Varjoklaani)

21.04.2019 22:53
Routahallan viha oli kuohahtaa todenteolla, kun Samettisiipi kävi suorastaan nimittelemään häntä. Oli hyvin lähellä, ettei valkovoittoinen nuori soturi vain pyörähtänyt ympäri violetit silmät loimuten ja loikannut hitusen pienemmän mustaturkin kimppuun. Ehkä ainoastaan Loiskevirtauksen ja tämän isän paikalla olo saivat Routahallan jotenkin hillitsemään itsensä ja häntä ärtyneesti heilahdellen hän vain asteli eteenpäin, eikä sanonut muuta. Kertakaikkisen vaikea uskoa, miten rasittava Samettisiivestä olikaan tullut, vaikka hänen isänsä oli niinkin mukava kissa kuin Syyskynsi, klaanin tuore varapäällikkö. Toisaalta, ehkä mustavalkea pitkäturkki oli aina ollut sellainen, Routahallalla ei ollut tapana olla läheisissä väleissä monenkaan klaanitoverinsa kanssa, vaikka pentuna olikin leikkinyt melkein kaikkien muiden pentutarhassa oleilleiden kanssa. Niistä ajoista tuntui kuitenkin olevan ikuisuus ja hyvä, että mustalaikukas naaras enää edes muisti sisaruksiaan. Moinen ajatus oli pelkästään surullinen ja Routahalla päätti unohtaa sen, vaikka paraa-aikaa vallitseva ärsytys ei ollut sen parempi tunne.
Loiskevirtaukselle jutellen punaviolettisilmäinen naaras kuitenkin lähti seuraamaan partion johdossa olevaa Mustaloimua. Melko pienikokoinen kolli johdatti heitä kohti Korpisaarta. Myöskin Saarnipuun ohituksen jälkeen tapahtunut jyrkänteeltä laskeutuminen tarjosi tilaisuuden olla puhumatta muille, mikä oli hyvä. Jo kävelyretken aikana sää oli alkanut melkoisesti lämmetä ja vaikka Loiskevirtaus ja Routahalla olivat pohtineet lyhyesti jääpeitteestä, valkovoittoinen soturi alkoi epäillä, että joki olisi kyllä jo varmasti tässä vaiheessa sula.
Kun he pääsivät Korpisaaren rantaan Routahalla oli lähes positiivisesti yllättynyt kuinka kauan Samettisiipi oli onnistunut olemaan hiljaa, mikä sopi Routahallalle enemmän kuin hyvin. Hän ei kuitenkaan ollut sitä tyyppiä, joka unohtaisi loukkaukset helposti. Jäntevä naaraskissa ei normaalistikaan tarvinnut paljoa, että alkoi inhota jotakuta. Ehkä Samettisiiven suhteen olisi vielä toivoa, ellei Routahalla joutuisi juttelemaan hänelle enempää kuin olisi pakko. Vaikea uskoa, että he olivat serkukset.
Routahalla nyökkäsi viileään kohteliaasti Mustaloimun sanoille, kun kokeneempi soturi lähti ylittämään Korpisaareen vieviä astinkiviä. Valkovoittoinen naaras arvosti kollin tapaa johtaa partiota, suorat ja liian pompottelevat käskyt saivat aina vahvatahtoisen naaraan kapinoimaan vastaan. Mutta noh, velvollisuutensa Routahalla ainakin tekisi ja nyt häntä myös kiinnosti käydä saaressa. "Mennäänkö?" Routahalla kysyi vilkaisten vaaleanharmaaseen laikulliseen ystäväänsä. Jäämättä oikeastaan odottamaan kuitenkaan vastausta varjoklaanilainen lähti loikkimaan heti Mustaloimun perässä saareen. Hän taittoi ylityksen melko ketterästi pitkän kehonsa ansiosta, eikä juurikaan kastellut tummia varapaitaan kosteilla kivillä.
Toisella puolella Routahalla suoristautui ja katseli ympärilleen lähtien kävelemään pientä saarta ympäri. Äkkiä naaras kuitenkin nyrpisti nenäänsä. "Tuntuuko teistäkin, että Myrskyllaani lemuaa täällä vähän liiankin voimakkaasti?"

Nimi: Ohdakemyrsky (Jokiklaani)

21.04.2019 22:28
Ohdakemyrsky oli iloinen nähdessään Jääkyyneleen hymyn levenevän hänen sanojensa myötä. Ystävällisten kasvojen näkeminen todellakin paransi kuviollisen naaraan mielialaa. Vaikkei hänelle juurikaan avoimen vihamielisiä oltukaan oltu, monet silti katsoivat häntä varuillaan tai jopa hieman halveksuen. Ohdakemyrsky oli tottunut niihin katseisiin jo Tuuliklaanissa alkuaikoinaan, joten hänen uusien klaanitoveriensa reaktiot eivät yllättäneet häntä, eikä Ohdakemyrsky antanut niiden vaikuttaa liikaa itseensä. Ei hän ollut rakentanut kovaa ulkokuortaan turhaan. Kuitenkin ystävällinen katse, varsinkin kollilta, johon hän oli antanut itsensä langeta.
Ohdakemyrsky oli tyytyväinen siitä, että suurikokoinen kolli istuutui hänen lähelleen syömään kalaa, niin lähelle, että harmahtava ja hiekanvärinen turkki hipoivat toisiaan. Ohdakemyrsky oli tyytyväinen läheisyydestä, mutta koska he vasta tanssahtelivat aiheen ympärillä soturitar ei tahtonut hätäköidä, eikä siksi painautunut kokonaan kollia vasten, vaikka hänen hieman mieli tekikin. Sen sijaan hän laski oman häntänsä lähelle kollin häntää, melkein kietoen ne yhteen. Ohdakemyrsky ei ollut kuitenkaan mikään kainostelija.
Syödessään solakkalinjainen naaras kuunteli tarkkaavaisesti Jääkyyneleen kertomusta. "Aivan", Ohdakemyrsky totesi ja naurahti sitten pienesti pilkettä silmässään, vaikka ei toki ollut mukavaa, että partion ilmapiiri oli ollut kireä. "Kaikki eivät vielä tunnu hyväksyvän noin nuorta ja verrattain kokematonta varapäällikköä. En kuitenkaan näe mitään syytä, miksei hän voisi olla hyvä. Ainakaan hän ei ole mielestäni vielä osoittanut olevansa mitenkään epäpätevä", Ohdakemyrsky totesi sitten, ilmoittaen mielipiteensä.
Naaras kumartui repimään kalasta uuden palan kollin jälkeen ja kuunteli samalla Jääkyyneleen jatkaessa kertomustaan partion tapahtumista. Kollin sanat saivat naaraan väräyttämään yllättyneenä korvaansa. Kettu, uutinen ei ollut hyvä, mikäli niitä oli useampia. "Onni, että se oli jo kuollut", Ohdakemyrsky tokaisi jopa hieman kuivakasti. Hän pohti hetken, mikä klaaneista oli mahtanut saada ketun vaivoikseen ja häntä häiritsi, kuinka paljon hän mietti, miten Tuuliklaani mahtoi voida ja oliko kettu käynyt siellä. Tuuliklaani oli kuitenkin heidän toinen uusi rajanaapurinsa.
Ohdakemyrskyn vaaleansiniset silmät seurasivat kollia sivusta vielä sittenkin, kun Jääkyynel käänsi omat vihreät silmänsä kalaan. Hiekkaturkkinen soturi pohti hetken ennen kuin naukaisi katse yhä kollin sivuprofiilissa. "Viisaasti ajateltu, toivotaan, ettei sillä ollut seuralaisia."
Jääkyyneleen kysyessä Ohdakemyrskyn päivänkulusta naaras kallisti päätään pienesti, vino hymy yhä huulillaan. "Ihan kohtalaisesti, autoin leirin kunnostamisessa, mutta siinäpä se on mennytkin. En ole oikeastaan ehtinyt käydä katselemassa paikkoja, olisi kylläkin mukava käydä." Hieman leikkisästi silmiään siristäen naaras pukkasi kevyen flirttailevasti Jääkyyneleen olkaa käpälällään. "Tahdotko lähteä seuraksi? Olet ainakin kiertänyt jo vähän paikkoja valmiiksi." Ohdakemyrsky varoi olemasta liian päällekäyvä, yksinkertaisesti siksi, että Jääkyynel vaikutti niin kunnolliselta kollilta, ettei naaras tahtonut saada häntä vaivaantumaan. Kuitenkin Ohdakemyrsky oli varovainen myös siitä syystä, että kolli todella merkitsi hänelle yllättävän paljon ja hänen omat tunteensa hämmensivät häntä yhä ja saivat varuilleen. Ohdakemyrsky venytteli syötyään osansa kalasta ja nousi seisomaan kollin vierellä odottaen tämän mahdollisesti lähtevän mukanaan metsälle.

Nimi: Tulenkipinä (Taivasklaani)

21.04.2019 22:00
Tulenkipinä seisoskeli paikallaan mietteliäänä ja kuunteli klaanikissojen keskustelua leiriin harhaantuneen pennun kohtalosta. Tulenpunaisen kollin kipinäsilmät vilkaisivat lyhyesti Okaviillosta Aamukasteeseen ja Tihkupyryyn lyhyesti, ennen kuin hän siirsi hellemmäksi muuttuneen katseensa lyhyeksi hetkeksi paikalle saapuneeseen kumppaniinsa Tulivaahteraan. Harmahtavanruskean naaraan vatsa oli paisunut syntymättömien pentujen painosta ja Tulenkipinä epäili, vaikkei toki parantaja ollutkaan, ettei hänen kumppaninsa synnytys ollut enää kaukana. Valkopunainen kolli huomasi olevansa hermostunut tulevista pennuista. Totta kai hän jännitti itse niiden syntymää toivoen, että kaikki menisi siltä osin hyvin, mutta häntä jännitti myös paljon millaista elämä pentujen kanssa olisi. Hän tahtoi olla mahdollisimman hyvä isä pennuille ja toivoi, että klaanin tilanne vakiintuisi niin paljon, että pentujen, sekä heidän että Lehtipuron, olisi hyvä kasvaa klaanissa.
Tulenkipinä käänsi huomionsa takaisin ohikiitävistä mietteistään kirjavaan kollipentuun ja käpälillä olevaan tilanteeseen. Lehtipuro puolusti pentua jokseenkin kärkkäämmin kuin Tulenkipinä, mutta kollista se oli vain hyvä asia ja hän oli kuitenkin samaa mieltä kirjavan naaraan sekä Tulivaahteran aiemmin naukumien sanojen kanssa. Toinen kaksosista pysyi vaiti, mutta Tihkupyry ilmaisi näkemyksensä, ainakin Tulenkipinä oletti kollin olevan Tihkupyry, hän ei ollut aivan varma. "Sen olisi voinut tehdä yhtä hyvin myös joku oppilas", Tulenkipinä totesi sitten lyhyesti, vaikka nyökkäsikin valkoturkin sanoille. Ei pentua kuitenkaan voinut rankaista, mikäli tämä oli vahingossa onnistunutkin riistaa säikäyttämään. Nyt oli kuitenkin viherlehti, joten helteestä huolimatta riista palaisi kyllä.
Kaikeksi onneksi Lehtipuron sanojen ja pennun pahoittelun myötä tilanne oli viimein ohi ja kirjava nuorukainen sai luvan lähteä. Liekkiturkkinen soturi vilkaisi Lehtipuroon, kun naaras ilmoitti lähtevänsä saattamaan pennun rajalle. Naaraan kysymys vaikutti kuitenkin myös hieman kysyvältä. Tulenkipinä kurtisti hieman kulmiaan, mutta nyökkäsi. Lehtipuro oli ajatellut viisaasti. Kenelläkään tuskin olisi valitettavaa, mikäli Lehtipuro saattaisi pennun reviirin rajojen ulkopuolelle varmistaen näin lähtönsä. Kollia ainoastaan huolestutti Lehtipuron kunto, naaras oli kuitenkin Tulivaahteran tavoin viimeisillään tiineenä.
"Hyvä ajatus. Oletko kuitenkin varma, että jaksat?" Tulenkipinä kysyi hieman huolestuneisuutta äänessään, pohtien pitäisikö jonkun mennä naaraan mukaan. Lehtipuro kuitenkin vaikutti siltä, että oli varma päätöksestään joten Tulenkipinä luotti hänen valintaansa ja katsoi hänen lähtöään. Lehtipuro oli kuitenkin kokenut ja saanut pentuja ennenkin, joten Tulenkipinä luotti häneen. Hän ei muutenkaan ollut mikään päällikkö, joten Lehtipuron ei tarvinnut edes kysellä häntä lupaa.
Kolli kääntyi takaisin Tulivaahteran puoleen, kun Lehtipuro oli lähtenyt ja päätti, että mikäli naarasta ei pitkään aikaan kuuluisi niin sitten hän lähtisi katsomaan, että kaikki olisi hyvin.
Tulenkipinä odotti, että klaani hajaantui teilleen ja kumartui sitten puskemaan hellästi Tulivaahteran kylkeä. "Kuinka jakselet?" Hän kysyi lempeästi, hieman huolestuneena porottavasta helteestä, joka taatusti tekisi olosta tukalan. Tulenkipinä harkitsi olisiko jotain, mitä hän voisi tehdä. Hän oli aiemmin palannut jo metsältä ja vienyt ruokaa pennuille, sekä kuningattarille.

Nimi: Tervakynsi (Myrskyklaani)

18.04.2019 15:40
Sisaruskatraan tummaturkkisin oli oikaissut itsensä aivan leirin uloskäynnin eteen auringon kirkkaaseen paisteeseen. Tervakynsi ei voinut kieltää etteikö sen turkki uhannut kovaa vauhtia käristyä siinä kuin kananmuna pannulla, mutta samaan aikaan se nautti täysin siemauksin ansaitusta lämmöstä. Lehtikadon aika oli ollut hirvittävä, eikä nuori soturi toivonut enää koskaan kohtaavansa moista routaista viimaa eläessään. Kalpeat sielunpeilinsä sulkien se suuntasi kasvonsa hieman ylemmäs kohti valoa nauttien keskipäivän rauhasta. Se saattoi pienellä vaivannäöllä kuulla sen yllä puissa visertävät linnut, tuulen suhisuttamassa lehtiä ja kissojen vaihtavan muutamia sanoja leiriluolan kätköissä. Tervakynsi täten myös kuuli Iltahämärän saapuvat askeleet - ja mistäkö kolli tiesi parantajan saapuvan? Korvaansa väräyttäen Tervakynsi haistoi lähes huomaamattomasti ilmaa. Parantaja tuoksui aina jonkin maan ihmeellisimmiltä yrteiltä, ei vaatinut paljoakaan päättelykykyä odottaa naaraan pian ilmaantuvan Tervakynnen eteen. Soturi nuuhkaisi ilmaa nyt huomattavammin raottaen sitten mielenkiinnosta toista vaaleankeltaista silmäänsä. Iltahämärä selvästikin vaati sen huomiota, olihan tuo tullut juuri taitavasti auringon eteen. Niinpä Tervakynsi ajatteli, että ehkäpä sillä olisi aikaa kuunnella toisen selvästi seuraavissa sanoista paljastuvaa ehdotusta.
"Hei, Iltahämärä", kolli vastasi tavoitellen samaa sävyä, mutta se kuulosti parantajaa aavistuksen leikkimielisemmältä. "Synkkämieli ei ilmeisesti ole vieläkään palannut? Siitäkin huolimatta, Iltahämärä, minä olen varmasti huonoin vaihtoehto etsimään yrttejä kanssasi. En varmastikaan tunnista yrttejä, vaikka ne nimettäisiin suoraan minulle valmiiksi."
Siitäkin huolimatta tummaturkkinen bengalikissa näytti valmiilta lähtemään mukaan. Sen kissapetomainen häntä heilui silitellen hienoisesti hiekkaista maata.
"Minne päin tahtoisit mennä? Sää on oikein lupaava, mutta pelkäänpä että saatan paahtua aivan aukeimmalla alueella", Tervakynsi sanahti nousten sitten venytellen ylös. "Ei sillä että valittaisin. Olisi ilo olla avuksi."

Nimi: Sirppipentu (Taivasklaani)

17.04.2019 23:53
Harmaa-mustaraidallinen kolli seisoi valmiina karkea turkki hieman sojossa selästä. Nuori kolli oli väkisinkin ärsyyntynyt ruskeaturkkisen Synkkämielen pompotteluista ja kun Sirppipentu avoimesti kyseenalaisti vanhemman kissan, hän sai hieman toppuutteluja Villiloikalta osakseen. Klaanitoverin reaktio ei kuitenkaan saanut Sirppipentua hillitsemään itseään vaan hänen häntänsä huiski kiukkuisesti puolelta toiselle.
Hän odotti melkein keltasilmäisen kollin sanovan jotain nokkelaa, ihan vain että nuorempi kissa saattaisi suuttua entisestään, hänestä ei tuntunut, että hän haluaisi rauhoittua vielä ja oli vasta pääsemässä vauhtiin. Kuitenkin Myrskyklaanin parantajaoppilaan vastaus yllätti hänet täysin ja oppilasikäinen pentu räpytteli hämmentyneenä tumman keltaisia silmiään. "Huh?" Pennun suusta pääsi, kun hän kurtisti kysyvänä kulmiaan. Sirppipentu ei ollut odottanut Synkkämielen vastaavan kuten hän oli vastannut.
Niiden sanojen myötä Sirppipennun kiukku tuntui laantuvan kohtalaisen nopeasti ja hänen selkäkarvansa silottuivat kollin mutristaessa suutaan ja lähtiessään seuraamaan vanhempia kissoja. "Tietysti minä tahdon löytää klaanin", Sirppipentu mutisi.

Kolmikon lähtiessä matkaan Synkkämieli kulki edellä ja Villiloikka yhdessä Sirppipennun kanssa vähän peremmällä. Pentu oli todellisuudessa hyvin väsynyt jo kävelemään ja siihen, että he eivät olleet päässeet muiden luokse vieläkään. Kaikki mitä oli tapahtunut hämmensi häntä. Hän ei kuitenkaan tahtonut vaikuttaa ruikuttavalta pennulta, hän oli kuitenkin jo oppilasikäinen.
Sirppipentu roikutti hieman päätään, mutta nosti kuitenkin korvansa pystyyn ja yritti näyttää luottavaiselta Villiloikan sanojen myötä. Oranssivalkea kolli oli soturi, kyllä hän tietäisi nämä asiat. Silti epäilys kaivoi Sirppipennun takaraivossa ja hän pelkäsi erityisesti sisartensa puolesta. Vaikka he olivat riidelleet ja Sirppipennusta Tähtiyönpentu ja Haavepentu välillä ärsyttivät häntä, mutta ajatus siitä, että sisaret olisivat... Se kauhistutti häntä.
"Niin, toivottavasti sinusta tulee minun mestarini!" Sirppipentu hihkaisi ja onnistui kuulostamaan hetken hieman innostuneemmalta. Hän oli varma, että Villiloikka olisi loistava mestari.
Kaksikon keskusteluhetki kuitenkin keskeytyi, kun Synkk'mieli heidän edellään äkisti pysähtyi kuin seinään. "Hei mitäs sinä jäit hidastelemaan!" Sirppipentu huudahti, mutta hypähti säpsähtäen jaloillaan, kun Synkkämieli kaatuikin kyljelleen rajusti kouristellen. "Mitä hiirenpapanaa!?" Harmaaturkkinen kolli älähti ja ryntäsi lähemmäs, varoen kuitenkaan koskemasta irvokkaalta näyttävään parantajaan. Ruskean kollin silmät olivat muljahtaneet ympäri ja hän oli tajuton rajusta kouristelusta huolimatta. "Mikä häntä vaivaa?" Sirppipentu parahti voimatta pitää säikähdystä poissa äänestään.

Nimi: Iltahämärä (Myrskyklaani)

17.04.2019 21:44
Oranssinkirjava parantaja tunsi olonsa aika vaivaantuneeksi siitä, mitä hänen pesässään tapahtui parhaillaan. Hän joutui sivusta seuraamaan tunteiden purkautumista ja sitä, kuinka emo joutui selittämään tyttärelleen, ettei se ollut hänen vikansa, että kettu repolainen oli käynyt heidän kimppuunsa leirin ulkopuolella. Iltahämärä ei tiennyt, mitä tuonnoin heille oli tapahtunut, mutta uskoi enemmän Vaahterahallan kertomusta kuin Kultapiiskun tapahtuman kulusta. Tuskin Kultapiisku olisi tahallaan johdattanut pörröhäntää heidän kimppuunsa, ei se olisi hänenlaisen kissan kaltaista. Mutta sinällään hän ymmärsi soturin reaktion, eikä mennyt tuomitsemaan muita vaan sen takia, koska koki ettei itse reagoisi samalla tavalla tälläiseen vastoinkäymiseen.
Iltahämärän suupieli nyki kiusaantuneisuudesta, lähinnä vaan siksi ettei oikein tiennyt, mitä hänen tulisi tässä kohtaa sanoa tai tehdä. Joten hän oli vain hiljaa, kunnes hoksasi tarjota Kultapiiskulle tinjamia rauhoittamaan täplikästä naarasta samalla, kun sitoi tämän loukkaantuneen jalan ympäri kaislaa. Onneksi soturi ei ainakaan ulkoisesti epäröinyt, vaan söi aika sukkelasti Iltahämärän tarjoaman siemenen ja yritti rauhoittua hiukan itkupurkauksensa jälkeen. Tilanne rauhoittui melko nopeasti tämän jälkeen: Vaahterahalla ja Punakivi asettuivat molemmat makuulle Iltahämärän pesän lattialle, ja ennen kuin kirjava naaras ehti vilkaista punaturkkisen kollisoturin puoleen, tämä oli jo nukahtanut pedillensä, minkä oli itselleen varannut. Iltahämärä hymähti hiljaa itsekseen. Tehtävänsä näiden kissojen osalta oli hoidettu, ainakin toistaiseksi.
Iltahämärä istahti hetkeksi aloilleen, häntä ympärilleen kiedottuna ja katseli erisävyisillä silmillään hetken päästä pesänsä suuaukosta Myrskyklaanin leiriin. Samalla hän tuli ajatelleeksi, että hänen tulisi lähteä etsimään yrttejä, koska varasto oli tyhjillään. Viherlehti oli juuri saapunut, ja yrttikasvit kukoistivat parhaimmillaan. Hänen oli täytettävä varasto nyt, ihan vain varmuuden vuoksi. Ei sitä tietäisi, jos hänen luokseen saapuisi toinen joukkio haavoittuneita kissoja vielä tämän päivän aikana.
Tultuaan yrttien hakemista ajatelleeksi, Iltahämärä nousi varoittamatta erikseen ja lähti tassuttelemaan ulos pesästään, mutta ennen sitä pysähtyi vielä suuaukolle hetkeksi.
"Jääkää lepäämään tänne. Käyn etsimässä lisää yrttejä, palaan takaisin jossakin vaiheessa", Iltahämärä ilmoitti lähdöstään uupuneille potilailleen, ennen kuin laskeutui alas leiriin. Hän ei tiennyt, miksi oli ilmoittanut tuosta erikseen kissoille, joille se ei varsinaisesti kuulunut, mutta tehty mikä tehty.
Myrskyklaanin parantaja katseli ympärilleen, katsellen hieman klaanitovereitaan yksitellen. Miksikö? Hän tarvitsi hiukan apuvoimia. Yleensä hän lähtisi tälläisille lyhyille reissuille oppilaansa Synkkämielen kanssa, mutta koska kolli ei ollut parhaillaan täällä, Iltahämärän oli tyydyttävä johonkuhun muuhun. Hänellä tosin oli yksi kissa mielessä, ketä voisi pyytää mukaansa hakemaan yrttejä luonnon helmasta. Kyseinen kissa oli auttanut häntä aikaisemmin tänään, joten hänestä olisi varmasti hyötyä nytkin -- jos kolli vain suostuisi. Iltahämärä lähti rohkeasti etsimään hakemaansa kollisoturia, eikä se ollut kovin vaikeaa, sillä suurin osa klaanin kissoista oli lähtenyt partioon. Pian kirjava naaras olikin ilmestynyt Tervakynnen eteen, toki tervehtien tuota häntäänsä heilauttamalla.
"Hei, Tervakynsi", parantaja tervehti nuorempaa kissaa tyyni ilme kasvoillansa. "Sinulla ei näköjään ole mitään tekemistä, eihän? Ajattelin tulla kysymään, haluaisitko lähteä kanssami hakemaan klaanille yrttejä? Lehtikadon jälkeen ei ole paljon mitään jäljellä", naaras meni suoraan asiaan ja toivoi kollin vastauksen olevan positiivinen. Ei siinä, kyllä hän voisi yksinkin lähteä yrttejä etsimään, mutta siinä kuluisi huomattavasti pidempi aika. Tervakynsi tosin ei ollut parantajanoppilas ja se olisi ihme, jos kolli tunnistaisi edes yhden yritin ennestäänsä.

Nimi: Tattoo (Kotikisu)

17.04.2019 19:32
Kun Tattoo oli päässyt viileästä kotipesästään ulos auringon paahtamaksi vaan tavataakseen piha-aidallaan kökkivää veljeäänsä, tumma kolli laskeutui Tattoon luokse maahan ja tervehti häntä takaisin. Hän myös kertoi jo luulleensa, ettei kotikisu kuullut häntä.
"En olisi halunnut kuulla, mutta täällä sitä ollaan: helteen piinaamana", Tattoo totesi sarkastineesti, tylsistynyt ilme kasvoillansa kallistaessaan päätään suurikokoiselle kollille. Vaikka hän olikin halunnut rupatella Bouncerin kanssa aina tämän ilmaantuessa hänen pihaansa, tämä sää ei ollut siihen sopivin mahdollinen ja isoveljensä näytti tiedostavan sen itsekin. Pakkohan hänen oli -- he molemmat olivat paksuturkkisia maine cooneja, ja vielä tummia väritykseltään. He tuntivat kuumuuden voimakkaampana kuin esimerkiksi vaaleaturkkisemmat rotutoverit.
"Ehkä sinun mielestäsi on, mutta minä haluan olla hengissä iltaan mennessä. Olen varma, että kaksijalkani ovat hankkimassa minulle uutta murkinaa -- haluan olla kotona illalla todistaakseni sen omin silmin", kotikisu pahahti, antaen tuuhean häntänsä keikkua hänen takanaan veljeään puhutellessaan. Katseensa lähti seuraamaan Bounceria, kun kolli käppäili hänen ohikseen toiselle puolelle Tattoon omistajien takapihaa muhkeiden pusikkojen suojaan. Tattoo ei seurannut toisen rotukissan esimerkkiä, ja onneksi ei: se olisi ollut turhaa ramppaamista Tattoon osalta, jos pensaiden tarjoamasta varjosta ei ollut hyötyä tässä helteessä. Surumielisyydestään huolimatta Tattoon veli kuitenkin palasi takaisin puhumaan kävelyreissusta, tällä kertaa ehdottaen metsään menemistä, jos siellä olisi vilpoisempaan. Tattoo hiljeni hetkeksi hieman epävarmuudestaan, mikä sai hänen suunsa taipumaan vinoksi viivaksi empiessään. Kyllä, hän oli käynyt ennenkin metsässä, mutta on aina pyrkinyt pysyttelemään kaksijalkojen pesien läheisyydessä vaan, että voisi palata nopeasti kotiinsa vaaratilanteita välttääkseen, kuten esimerkiksi koiria. Hän ei todellakaan pidä koirista, eikä tule koskaan pitämäänkään. Vaikka Tattoo nauraakin noille ikkunansa takaa, kun nuo räksyttävät säälittävästi narun päässä autoille tai muille ohikulkijoille, hän ei haluaisi kohdata tuollaista vapaana kotiaidan toisella puolella -- ja ehkä hyvästäkin syystä.
Tattoo mumisi mietteliäästi vielä hetken yksikseen, taputellen tassullaan samalla maasta, kunnes oli tullut päätökseensä kävelyreissun osalta.
"No mennään sitten, mutta saat raahata minut takaisin kotiini, jos raitista vettä ei ole lähimailla tarjolla. Täällä helteessä tuskin me kaksin kauas edetään muutenkaan", Tattoo tuhahti leukaansa hiukan nostaen ylväästi, ennen kuin lähti etsimään piha-aidasta sitä tiettyä rakoa, mitä käytti aina ulos pääsemiseen. Sen löytäessään, hän tukki siitä läpi, vaikka se olikin vaikeampaa kuin hän oletti. Siitä on aikalailla aikaa, kun kolli oli viimeksi käynyt piha-aidan tuolla puolen. Ulkona käymisen sijaan, hän on käynyt muun muassa leikkaajalla, minkä takia on kerännyt muutaman ylimääräisen kilon itseensä, joten tästä aidanraosta meneminen ei ollut enää niin helppoa ja sujavaa kuin joskus pari kuuta sitten. Tattoo oli kuitenkin kiitollinen, ettei ollut yhtä pulskassa kunnossa kuin yksi leikattu maatiaiskissa naapurista, mihin hän oli törmännyt joskus terassilla löhöillessään.
Aidan ulkopuolella, rotukissa jäi odottelemaan veljensä tuloa.

Nimi: Koivuvarjo (Myrskyklaani)

16.04.2019 00:13
Ruskeamarmorinen kolli tiesi jo sillä hetkellä, että se oli juuri kussut omille reisilleen. Lumitähden sininen katse käväisi Koivuvarjon poskessa ja se riitti kertomaan kollille, miten se ei selviäisi ilman puhuttelua. Nuorukainen ei kuitenkaan tehnyt elettäkään näyttääkseen hätääntyneeltä, sillä olisi vielä aikaa keksiä jotain, sillä Lumitähti ei vaikuttanut halukkaalta puhumaan sille nyt. Niinpä Koivuvarjo keskittyi käyttäytymään rauhallisesti, vaikka se oli lähes varma, että Tammikynsi seurasi sitä jostain sivummalta. Tai vähintäänkin myhäili ärsyttävästi, miten Koivuvarjo oli verisen naarmun takia nyt pulassa.
"Voin vaikka hioa Leppätassun metsästystaitoja, jos siitä on kyse. Tuomme jotain samalla takaisin. Viherlehden aika on kuitenkin suotuisa metsästystä varten." Koivuvarjo maukui vilkaisten sitten oppilastaan. Hah, kaksikko oli keskenään samoja ikiä, ei Koivuvarjosta todellisuudessa ollut mestariksi. Tuskin ne edes saisivat näin paahtavalla kelillä mitään järkevää kiinni. Ehkä lämpöhalvaus nappaisi ne pikemminkin kuin ne riistan.
"Tule, Leppätassu, meillä on pitkä aamu tiedossa." soturi sanoi vielä, mutta lähtiessään kohti metsää sen oli pakostakin vilkaistava Myrkkyhammasta. Koivuvarjo ei tiennyt soturista paljoakaan. Tuo tuntui harvoin olevan leirissä saatika tekemisissä muiden kissojen kanssa. Ajatus sai marmorikuvioisen siristämään tahattomasti kalpeita silmiään. Ehkä sillä oli jotain enemmänkin mielessä.
"Saat päättää, minne menemme." se sanahti sitten päästyään muiden kissojen katseiden ulkopuolelle. Samalla se testasi, tietäisikö Leppätassu lainkaan, mistä tällaisella säällä löytyisi edes riistaa.

Nimi: Tammikynsi (Pimeä Metsä)

15.04.2019 22:58
Tammikynnen askellus oli kevyttä, kun se sopeutti tahtinsa Axran vauhtiin virkeä pilke silmäkulmassaan. Se kuitenkin tarkkaili, ja voi pojat, henkikissan olemus oli kokemattomankin silmään vaarallinen. Tammikynsi ei kuitenkaan näyttänyt täysin valmiilta repimään tämän kellanpunaisen kollin turkkia. Ehkä se oli hyvällä tuulella?
"Eivätkö? Hmm~" Tammikynsi kujersi kuin kyyhky, mutta tältä etäisyydeltä saattoi jo huomata, miten se valmiiksi käveli kynsillään. Pitkät sirpit upposivat helposti pehmenneeseen kesämaahan ruohonkorsien sekaan. Tammikynsi kantoi tuuheaa puuhkahäntäänsä korkealla korvat aavistuksen etukenoon kääntyneinä. Se näytti hetken aikaa jopa uteliaalta, mutta paljastetut kynnet paljastivat olettamuksen vääräksi.
"Ainakin varoitin sinua. Tyhmähän sitä täytyy olla, jos yksin aikoo koko joukolle pärjätä", henkikolli maiskautti sitten olkiaan kohauttaen ja katseensa muualle hetkeksi suunnaten. "Vahvemman laki, poika. Olet väärällä maalla, jos luulet tuon pätevän tässä laaksossa. Usko kun kerron, että et tahdo olla täällä. Pian alkaa sota -- ja te tulette häviämään. Jokainen. Klaanikissa tai kaltaisesi rääsyläinen. Kukaan teistä ei pääse pakoon, sillä Pimeä Metsä vartoo aikaansa. Mutta ei enää kauan."
Axraa kiinnosti kuitenkin Tammikynnen tarkoitus tällä maaperällä. Kullanruskea kolli nauroi matalan syntisellä äänellään, osittain se oli jopa oikeasti huvittunut. Mikä tämä kissa kuvitteli olevansa?
"Sitä tahdon sinun miettivän."
Ja sitten se oli poissa.

Nimi: Eddie (Kulkukissa)

14.04.2019 18:52
Hän oli suorastaan helpottunut siitä, että Okaviillon höpöttelyistä huolimatta oli saanut silti luvan lähteä, vaikka joukkiossa ainakin kolme oli sitä mieltä, että Eddie oli tehnyt väärin. Sen hän oli kuitenkin myöntänyt ja lupasi, ettei tekisi samaa enää uudelleen. Sinänsä aika koomista, että hän oli alunperin hyvää hyvyttään mennyt etsimään syömistä itselleen sekä Riddlerille että sisarelleen, ja joutuikin Taivasklaanin leiriin tuomittavaksi ja nolattavaksi. Ei siinä, hyvä tarina kerrottavaksi sijaisemolleen, mutta aivan heti nuorukainen ei haluaisi tälläistä kokea uudestaan. Hän halusi vain huokaista, kun oranssivalkoinen kolli sanoi hänellä olevan nyt mahdollisuus lähteä ja Eddie otti sen vastaan nyökäten pienesti. Hän kääntyi, ja katsomatta taakseen lähti hitaasti jolkottelemaan tiehensä pois päin klaanin leiristä. Hänen oli vain nyt vain löydettävä takaisin Riddlerin pesälle täältä, mutta eiköhän hän jossakin vaiheessa matkaansa törmää johonkin tuttuun, mikä johdattaisi hänet takaisin kotiin nuoremman siskonsa luokse. Ehkä hän pääsisi sinne ennen kuin Riddler olisi palannut takaisin reissultaan, missä vanhempi naaras sitten ikinä olikaan sillä välin, kun Eddie oli saanut itsensä ongelmiin klaanikissojen kanssa.
Juuri, kun hän oletti olevansa yksin ja ongelmat hänen kohdaltaan ratkaistuja, hän kuuli vaimeita mutta nopeita askelia takaansa, mitkä sai katseensa kääntymään hetkeksi lapansa takaa nähdäkseen, että hänen peräänsä kiri parhaillaan se sama tiineenä oleva naaras, joka kyseli häneltä pari kysymystä leirissä. Miksi hän seurasi häntä? Eddie höristi korviaan ja katsahti taas eteenpäin, mihin suuntaan kulki vaan välttääkseen vieraan kissan katsetta, kun tuo sai otettua Eddien kiinni. Hän kertoi kollille, että saattaisi tämän heidän reviirin rajalle vaan saadakseen aikaisemmin paikalla olleille kissoille mielenrauhan. Nuorukainen katsahti nopeasti pienikokoiseen kilpikonnakuvioiseen kissaan, ja tyytyi vain toteamaan: "Selvän teki", ennen kuin heidän välilleen laskeutui kiusallinen hiljaisuus joksikin aikaa. Kumpikaan ei sanonut mitään, vain kulkivat siihen suuntaan, minne naaras halusi ja Eddie seurasi tätä vaiti. Hän muuten olisi ehkä puheliaampi, mutta äskeisen jälkeen hän ei osannut kuvitella joutuvansa vielä tällä tavalla tekemisiin klaanikissojen kanssa -- tällä kertaa häntä vain saatti yksi ulos heidän reviiriltään. Olihan siihen looginen syy, mutta miksi juuri tuo naaras halusi tulla häntä saattelemaan? Oliko hänet lähetetty kantavana valvomaan, että kulkukissa varmasti lähtisi pois heidän mailtaan?
Eddieltä pian kysyttiin hänen nimeään, mikä samalla rikkoi kiusallisen hiljaisuuden. Samalla hän ensikertaa kuuli kantavana olevan naaraan nimen: Lehtipuro. Eddie nosti katsettaan hiukan häntä korkeampoaan klaanikissaan, ja hetken epäröinnin jälkeen hän avasi suunsa.
"Eddie. Olen Eddie", läikikäs kolli esittäytyi ystävällisesti, vaikkei hymyillytkään ja antoi keltaisten silmiensä katseen nopeasti valahtaa takaisin horisonttiin, suuret korvansa painuneena takaraivoaan vasten. Ja koska hän ei halunnut olla "vaikea" seuralainen, hän myös jatkoi keskustelua ettei koko loppumatka olisi kiusallinen heidän välillään. Vaikuttihan Lehtipuro ihan mukavalta naaraalta klaanikissaksi, jonka kanssa pystyi keskustella niitä ja näitä, toisin kuin Okaviilto, joka uhitteli pentua tämän hengellä aikaisemmin. Mutta aivan kaikesta hän ei olisi valmis Lehtipuron kanssa puhumaan, koska ei edelleenkään tuntenut tätä ennestään.
"Teillä klaanikissoilla on aika oudot nimet. Lehtipuro, Okaviilto..., onko teidän klaani täynnä oudosti nimettyjä kissoja?", Eddie kurtisti toista kulmaansa kysyessään ja vilkaisi samalla nopeasti vierellään kävelevään Lehtipuroon, samalla antaen korviensa höristyä pelkästä uteliaisuudesta.

©2019 Roolipeli | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com