Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Uusi kartta - Reviiritietoa

Uusien, väliaikaisten reviirien kartta. Taivasklaani ei seurannut muita tälle reviirille, joten sille ei ole laitettu minkäänlaista asuinsijaa.

Järvikartta

Maailmankartta

* * *

Vuodenaika: Viherlehden aika

Sää: Ukkospilvet vyöryvät taivaanrantaan; sää on painostava ja hikinen.

Seuraava kokootuminen: Ei tiedossa

Seuraava parantajien kokoontuminen: Ei tiedossa

Ropen kellonaika: Noin 15:00

Uusille pelaajille!
Lukekaa ennen ensimmäistä roolausta!

Info

Muista kysyä vain rohkeasti, jos jokin vaivaa mieltä!

Tahdotko kirjoittaa hahmosi tarinasta trailerin?
Pelaajien trailerit

 

Roolipeli  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Torikhi, Kulkukissa

18.09.2017 22:39
Mustaturkkinen kulkukissa ärähti toiselle kissalle, joka yritti parhaansa mukaan repiä Torikhia riekaleiksi. Kolli tiesi että toinen olisi varmasti kokenut taistelija. Toisen kissan härnääminen onnistui, mutta tuuliklaanilainen pentu käytti sen hetken hyväkseen. Fiksu pentu tuo oli, mutta omalla tavallaan tyhmä. Torikhi huitoi etutassujen kynsillä menemään ja tunsi veren kohisevan korvissaan. Hän todella oli luullut pennun luovuttavan helposti, mutta jos toinen halusi taistella niin se kävi enemmän kuin mieluusti. Viimeisestä taistelusta oli kulunut jo mukava aika, joka oli saanut Torikhin hieman ruosteeseen.
Kolli pomppasi ilmaan ja kieri hetken ajan maassa väistellen iskuja. Hampaat tavoittelivat toisen takajalkoja parhaan mukaan. Omisti kulkukissa sen verran tapoja kuitenkin, ettei vastustajan sukukalleuksiin koskisi, mutta kaikki oli mahdollista. Samassa mustaturkki liukui hetken aikaa maassa, tarrautuen tiukasti maahan kynsillään. Avonainen maasto ei ollut pienen kollin vahvuuksia, kadut, kujat sekä metsät toivat turvaa ja kujilla oleva alusta ei ollut monille tuttua.
Ilmaa halkoivat kynsien sivallukset ja leukojen loksaukset. Torikhi ärähti pari kertaa Veritassulle ja tunsi pientä huvittuneisuutta toista kohtaan. Pitäisikö vain luovuttaa ja antaa nuoremman ylpeillä huonolla voitollaan? Sillä hetkellä ajatus kuitenkin katosi mielestä nopeasti. Se olisi raukkamaista Torikhilta.

Nimi: Arpinaama (Kulkukissa)

17.09.2017 21:33
Arpinaama asteli viileästi ja varmasti Sinin vierellä.
"Parasta olla niin. Haluan vain nähdä sen jos se todella on sen arvoinen. Minua ei kiinnosta itsestään liian suurta ääntä pitävät turhakkeet", kolli puhui suoraan mielipiteensä ulos. Ei ollut tuon tapa kainostella asioita tai faktoja. Mutta mikäpä järki nöyristelyssä muutenkaan olisi ollut, varsinkaan tässä tilanteessa. Sin näytti miettivän jotain, ja Arpinaama pysyi ihan hiljaa. Taivas näytti tummalta sekä synkältä, eikä aikaakaan kun kuului jyrähdys ja alkoi sataa. Loistavaa, rankkasadettahan tässä kaivattiin.
Pisarat saivat Arpinaaman turkin liimaantumaan kehoa vasten, ja kolli näytti entistä elegantimmalta. Sin kirosi jotain sateesta, ja valkea kolli päätti olla vain hiljaa valittamatta. Ei se hyödyttäisi mitään. Arpinaama havahtui takaisin keskusteluun kun Sin esitti hänelle vastakysymyksenä kertoa ensin omasta menneisyydestä. Arpinaama huokaisi ja ravisti hiukan päätään ettei vettä valuisi korviin.
"Ei sillä olisi väliä, tuskin teet sillä tiedolla mitään", Arpinaama totesi. Mutta toisaalta hän ei tuntenut Siniä, ja tuskin kovinkaan monesti enää tapaisi häntä. Joten hänellä ei ollut mitään syytä olla kertomatta. Asia oli hänelle nyt ihansama.
"Synnyin rotukissojen sukuun. Minua käytettiin paikoissa, joissa ulkonäköni arvioitiin. Olin kaksijalkojen mielestä niin komea, että sain palkintoja. Yksi päivä joku heistä tuhosi ulkonäköni heittämällä naamalleni jotain kuumaa ja polttavaa. En muista sitä tarkalleen. Sitten omistajani heitti minut kadulle, koska kasvoni olivat pilalla enkä kelvannut enää hänen hyödykseen. Siinä se", Kolli mutisi tiukka ja katkeroitunut ilme kasvoillaan. Jos vain hän olisi suurempi ja vahvempi, hän kostaisi niille ihmisille jotka olivat tehneet häntä kohtaan vääryyttä. Pieni virne levisi tuon kasvoille, kun hän kuvitteli viiltävänsä kaksijalkojen päitä irti.
"Sinun vuorosi. Anna kuulua".

Nimi: Sin (Kulkukissa)

15.09.2017 22:44
"Sacra on kieltämättä näkemisen arvoinen", Sin naukaisi viileähköön sävyyn puikkelehtiessaan ruumiiden keskellä, joiden kimppuun haaskalinnut jo kävivät. Sin ei vaivautunut nimittämään Sacraa herraksi nyt kun he olivat kaksin. Sin ei ollut koskaan ollut hyvä nöyristelemään tai vastaanottamaan käskyjä. Joskus hän mietti itsekin miksi oikeastaan oli Sacran joukossa, asia, jota Ghost kyseli häneltä usein. Siltikään Sin ei pitänyt ajatuksesta, että he lähtisivät joukosta, varsinkaan hänen poikansa. Niinpä he yhä olivat mukana.
"Menkäämme ja etsikäämme sitten Sacra", valkeaturkkinen naaras naukaisi kävellessään. Kuitenkin kulkiessaan hajujäljen perässä hitaasti järveä kohti, hänelle iski epämukava aavistus. Hän erotti Sacran joukon ominaistuoksun joukossa erillisiä tuoksuja, jotka kuuluivat joillekin vieraille kissoille, eikä Sin tiennyt ketään muuta suurta ryhmää alueella kuin sen kirotun Heavy Rainin joukot, jotka olivat häirinneet mukavaa Taivasklaanin teurastamistakin.
Sin siristi siniharmaita silmiään ja jatkoi kulkuaan korvat valppaasti eteenpäin käännettyinä. Hän pyrki yhä pitämään askeleensa rentoina, mutta jos tarkasti katsoi, saattoi nähdä jännittyneisyyden naaraan kehossa.
Kun Arpinaama kysyi yllättäen kysymyksen, rikkoen hiljaisuuden, Sin oli jo vastaamassa rumalle kollille, kun äkisti jyrähti. Jo ennestään ukkosesta raskas pilvipeite päätti nyt revetä ja iskeä vettä heidän niskaansa. Sin luimisti korviaan ja räpytteli silmiään yrittäessään nähdä rankkasateessa. "Pahus soikoon", Sin murisi häntä vimmatusti huiskien. "Vettäkin vielä, kuinka ihastuttavaa."
Hetken naaras käveli vaiti ärtyneenä, ennen kuin käänsi katseensa toiseen valkeaan kissaan, palaten keskustelun pariin. "Jospa sinä kertoisit ensin, miten päädyit tänne niin minä voin sitten harkita kertovani omasta menneisyydestäni." Sin sanoi ja virnisti hieman. Naaras ei ollut kuulu luottamuksestaan, eikä liioin halustaan jakaa tietoja itsestään noin vain.

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

12.09.2017 20:36
Veritassu onnistui yllätyksessään, ja sai kuin saikin kulkukissan hieman alakynteen. Hetken painittua tumma kissa kuitenkin sivuutti Veritassun, ja alkoi huutelemaan jotain klaanikissoille. Se oli paha virhe. Taistelussa ei koskaan kannattaisi kääntää selkäänsä viholliselle, tai kiinnittää huomiota muuhun. Tyhmänkin pitäisi tajuta se. Mutta koska nyt kyse oli Veritassusta, joka käyttäisi likaisimmatkin temppunsa voittaakseen, huomion tahallaan herpaannuttaminen toiseen asiaan oli suuri virhe. Varsinkin nyt kun hän oli oikein erityisen luvan saanut tähän Tulikasteelta. Tulikaste saisi katsoa vierestä ja nähdä mihin Veritassu pystyisi halutessaan.
"Pentu? Teen sinusta kohta pennun kokoista raastetta!" Veritassu sähisi ja loikkasi Torikhia päin. Ei tiedä härnäsikö muukalainen tahallaan, sillä Veritassu kokonsa puolesta oli kaukana jo nuoresta. Hän oli kasvanut täysiin mittoihinsa, ja oli tuuliklaanilaisiin verrattuna järkäle. Mutta eihän tuo ollutkaan alunperin tuuliklaanista.
Siinä missä Torikhi sivuutti jo 'hieman' vanhaan soturioppilaan, hän saisi nyt elämänsä opetuksen. 'Älä koskaan käännä selkääsi viholliselle'. Samalla kun tyhmyyttään Torikhi keskittyi muihin asioihin, Veritassun kynnet olivat jo viiksikarvan lähellä mustan kissan turkkia. Hän oli aikeissa riuhtoa ja repiä niin kovaa tuon selkää kuin saisi, ja upottaa terävät hampaansa hänen niskaan. Kohta kulkukissa ymmärtäisi miltä tuntuu kun turkki revitään pois päältä. 'Aivan täysin oma syysi, idiootti!' Punaturkkinen kolli raivosi mielessään.

Nimi: Tulikaste (Tuuliklaani)

07.09.2017 19:22
Ruosteenpunainen varapäällikkö saattoi aistia Pohjantuulen vilkaisevan itseään, mutta samaan aikaan se toivoi, että soturi ei olisi niin tehnyt. Tuon yllättynyt katse saattoi kieliä tälle muukaiselle jotain, että Pohjantuuli kyseenalaistaisi ylempänsä käskyn hiljaa - mikä taas saisi Tulikasteen näyttämään huonolta. Niinpä naaras keskittyi silmä kovana, hyvin viileään tapaan katsomaan Torikhia, jonka kimppuun se oli juuri käskenyt Veritassun hyökätä. Tulikaste testasi punaturkkista paholaisoppilasta monellakin tapaa - ei vain käskyjen noudattamisen suhteen. Päällisin puolin se saattoi vaikuttaa vain selätyksen katsomista haikailevalta, mutta pinnan alla vesi oli pimeämpää.
Sitten Veritassu kävi hyökkäykseen. Tulikasteen pupillit kapenivat jättäen tilaa jäätävälle sinelle naaraan tuijottaessa taistelun kulkua hyvinkin jämäkässä asennossa. Valkokärkiset korvat olivat kääntyneet eteen, toinen etukäpälä toista edempänä ja hännänpää vääntyili kuin hermostunut käärme. Tapahtuisi taistelussa miten vain, katsahtaisi Tulikaste sivusilmällä Pohjantuuleen ja sitten takaisin Torikhiin, joka jotain omiaan alkoi touhuilemaan kesken taistelun. Pohjantuulen jokseenkin myrkyinen reaktio sai Tulikasteen hymähtämään ja kallistamaan hieman päätään, vaikka se edelleen tapitti viileästi tummaturkkista kollia. Ennen kuin tuon häntä ehtisi minnekään lähellekään varapäällikön leuanalusta, avaisi ruosteenpunainen naaras suunsa.
"Viet itsesi takaisin taistelun pariin tai voit olla varma, että häntäsi ei ole enää entisensä, jos sen tänne tuot." Tulikaste hurjistuneesta olotilastaan varoitti etukäteen, mutta jos mustaturkkinen kolli ei kuuntelisi, olisi naaras siinä samassa käynyt päälle - ja Veritassu varmaankin toisesta suunnasta. Punaruosteinen naaras oli edelleen aika kipeä, mutta siitä löytyi yllättävää voimaa vihan pumpatessa adrenaliinia ympäri sen kehoa. Jos Torikhi taas olisi ottanut paremmasta neuvosta ymmärtääkseen, pysyisi Tulikaste aloillaan. Kahden tuuliklaanilaisen hyökkääminen saattaisi koitua tunkeilijalle hyvinkin nopeasti kohtaloksi.

Nimi: Pohjantuuli (Tuuliklaani)

06.09.2017 22:51
Pohjantuuli seurasi tilannetta vaiti ja sivusta, odottaen Tulikasteen käskyjä. Kolli kuuli edelleen korvissaan punertavaturkkisen naaraan hieman turhankin nopeahkon vastauksen, jonka naaras oli antanut aiemmin tilaansa liittyen. Ei, Pohjantuuli näki kyllä, ettei naaras ollut kunnossa. Nyt ei kuitenkaan ollut aika miettiä sitä, eikä liioin ottaa uudestaan puheeksi. Kuten varapäällikkö oli sanonut, he keskustelisivat asiasta myöhemmin, ja juuri nyt heillä oli painostavampikin huolenaihe. Tämä vieras mustaturkkinen kulkukissa. Pohjantuuli tarkkaili vierasti varautuneesti sinisellä ja keltaisella silmällään, tupsukärkiset korvat hitusen luimussa. Koko tuuliklaanilaisen kehon kieli oli varoittava. Kuitenkin Tulikaste määräsi Veritassun antamaan vieraalle opetuksen. Hetkeksi se yllätti harmaavoittoisen kollin ja hän vilkaisi nopeasti Tulikasteen suuntaan. Nopeasti hän kuitenkin käsitti naaraan aikeet. Tämä olisi tosiaan tilaisuus testata Veritassua. Pohjantuuli tyytyi siis seuraamaan sivusta, valmiina loikkaamaan väliin, mikäli saisi käskyn. Hänen jokainen lihaksensa oli jännittynyt, valmiina reagoimaan pieneenkin eleeseen. Hän huomasi nuorien oppilaiden Lohduntassun ja Tähtitassun yrittävän ottaa mallia hänen vierellään löyhässä saartorenkaassa. Veritassu ja kulkukissa olivat pian toistensa kimpussa turkit pöllyten. Pohjantuuli ei kuitenkaan pitänyt siitä, miten vieras mitä ilmeisemmin yritti hivuttautua Tulikasteen lähelle. Kyseessä oli sentään kollin läheinen ystävä ja varapäällikkö, niinpä Pohjantuuli paljasti melko lailla tapojensa vastaisesti hampaansa ja astui edemmäs häntä uhkaavasti heilahdellen. Hän ei kuitenkaan käynyt edelleenkään naaraan kimppuun, ei ilman erillistä käskyä. Joskin, Pohjantuuli ei ollut mitenkään kaikista kuuluisin täydellisestä käskyjen noudatuksesta, hän kyllä toimisi ilmankin käskyä katsoessaan sen oikeaksi. Kuitenkin nyt, kaiken Veritassun suunsoiton jälkeen, Pohjantuuli katsoi parhaaksi osoittaa kunnioitusta Tulikasteen auktoriteettia kohtaan. Hän toivoi, että naaras saisi epävarmuutensa kuriin, mutta tänään hän ainakin oli antanut hyvin käskyjä.
"Jospa keskittyisin edessäsi olevaan, muukalainen", Pohjantuuli naukaisi kylmästi vieraalle.

Nimi: Torikhi (Kulkukissa)

05.09.2017 21:32
Tapahtui jotain yllättävää, mutta pienessä mielessään mustaturkki oivalsi, että tappeluhan tästä tulisi. Kuitenkin, miksi tuo tuliperäinen naaras laittoi pennun hupakon taistelemaan? Selvästi kahjo.
Samassa tomupilvi pöllähti jopa kollin silmiin asti ja pentu onnistui yllätyksessään.
Torikhi yritti parhaansa mukaan iskeä kynsiään pentuun, joka selvästikin äskeisen räyhäyksenkin perusteella rakasti ärsyttää muita. Mikäs siinä, ei tuo mustaturkki ollut yhtään erilaisempi. Tosin omasta mielestään oli. Jälleen kerran mustesydän yritti huvittuneena toista vastaan. Raapaisi pentu tai ei, kolli panisi hänet hetkessä maahan.
”Sinä”, kolli huudahti ja taisteli nuoremman kanssa hetken.
Puhuminen oli myönnettävästi hieman jännää. Sitä Torikhi nimittäin ei taistelun aikana jakanut kolmannelle osapuolille, minkäs mahtaa.
”Naaras siellä joka raivosit äsken!” kuului huudahdus pölypilvestä, joka ainakin näkyi kollin omissa silmissä.
Toivottavasti kaihi ei vielä iskisi. Olisi hyvin huono hetki käsillä ja katti ei suostuisi makailemaan kolossaan yksin, ilman valoa. Pimeyskin alkoi tympimään joskus.
”On aika tyhmää lähettää pennun hupakko taisteluun”, kolli nauroi ja yritti jälleen kerran härnätä pienempää ja antaa tuon hyökkäillä.
”Arvon neiti”, Torikhi lisäsi ja toivoi yltävänsä hipaisemaan virnistyksen kera naaraan leuan alustaa hännällään, eihän tuo melkein nähnytkään mitään.

//pelastakaa mut tältä roolilta o__o

Nimi: Lukki (Erakko)

04.09.2017 21:06
Lukki katselee vaiti saapuneita kissoja, voi miten hän aistiikaan Kaikusielusta suorastaan huokuvan epäluulon, nyt paremman sanan puutteessa. Lukki näki, ettei ollut toivottu vieras, kuitenkin, kuten hän oli uumoillutkin, kadotuksen mainitseminen oli taikasana. Vaikka kaljupäinen leikattu kolli ei sillä luottamusta ansaitsikaan, niin ainakin hän oli juuri ansainnut itselleen tien eteenpäin niin sanotusti.
Kaikusielu ei selkeästi arvostanut myöskään Soulin päätöstä tuoda Lukkia mukaansa, ja nyt vanha naaras tekeekin lähtöä Kaikusielun pyynnön mukaisesti. Lukki on hieman pahoillaan naaraan lähdöstä. Hän oli ollut mukava tuttavuus. ”Oli mukava tavata, Soul”, Lukki naukaisee kunnioittavasti nyökäten. ”Toivottavasti polkumme kohtaavat vielä.”
Lukki odottaa kärsivällisesti vaiti Soulin poistuttua, että Kaikusielu saa vaihdettua silmäyksen muiden kissojen kanssa ja päätettyä lähdöstä. Kun Kaikusielu kutsuu mulkosilmän mukaansa, Lukki huomaa hänen puhetavastaan, että hän on varmasti tottuneempi toimintaan kuin kohteliaisuuksiin, silti valkoinen kolli tekee parhaansa. Lukki suo vastaukseksi Kaikusielun kehotukseen seurata pienen nyökkäyksen ja lähtee ääneti seuraamaan Veljeskunnan kissoja. Hän kulkee vaiti hämärässä, kunnes he saapuvat luolamaiseen tilaan, jonka katossa olevasta reiästä pääsee päivänvaloa sisälle. Ylhäältä huokuva ilma on raskasta ja Lukki tietää, että pian on luvassa ukonilma.
Valkean kollin kehottaessa nyökkäyksellä Lukkia istuutumaan, kaljupää tekee kuten pyydetään, vaikka hän ei juurikaan pidä kylmällä kivellä istuskelusta ohuen turkkinsa vuoksi. Nyt hän kuitenkin tahtoo luoda parhaan mahdollisen vaikutelman itsestään, eikä siihen kuulu turhantärkeältä kuulostaminen. Siksi hän pysyy vaiti ja kuuntelee.
Lukki kiinnittää huomionsa jälleen Kaikusieluun, johtajakollin puhuessa ja esitellessä lyhyesti toverinsa. Kuiskausten herra tuntee pienen jännityksen sisällään, nyt he pääsisivät asiaan, tämä oli sitä, missä hän oli hyvä. ”On miellyttävä viimeinkin tavata teidät, olen kuullut Veljeskunnasta, mutten tavannut teitä henkilökohtaisesti. Ja tosiaan, kadotuksesta juurikin tulin etsimään tietoja.” Hän vaikeni jälleen hetkeksi antaen Kaikusielun jatkaa. ”Olette oikeassa, varmastikaan monet eivät tiedä kadotuksesta ja minun on tunnustettava kuuluvani itsekin siihen joukkoon, tai tarkemmin kuuluneeni. Sillä nyt toki olen kuullut siitä, mutta tietoni ovat kovin rajalliset, kuten varmasti jo arvasitte. Mitä siihen tulee, kuinka kuulin kadotuksesta ensinkään, etsiessäni vastauksia ystävälleni keskustelin erään vanhan tuttavani kanssa, Riddler on hänen nimensä. Hän mainitsi Kadotuksen. Kenties tunnette hänet, kenties ette.” Lukki piti tauon, antaakseen Kaikusielun esittää kysymyksiä, mikäli kolli tahtoisi. Sitten Lukki jatkoi: ”Ah, en valitettavasti usko, että tunnette ystävääni. Hänen nimensä on Sam, hän on vanha toverini pentuajoilta.” Kaljupää käytti huomaamattomassa valheessaan mustaa kulkukissaa, jonka oli aiemmin tavannut. Tämä oli kertonut nimekseen Sam, mutta Lukki ei enää uskonut kollin puhuneen totta. Jokin tuossa kissassa oli jäänyt vaivaamaan häntä. Ironista kyllä, hänen valheessaan käyttämän kissan nimi oli Lie, mutta Lukki ei sitä tiennyt.
Kuiskausten herra tiesi ainoastaan, ettei voisi mainita Sacran nimeä, sillä silloin kaikki olisi turhaa, menetetty. Tässä seurassa ei kollin nimen mainitseminen avaisi ovia. Eikä Lukki muutenkaan varsinaisesti pitänyt siitä, että hänet niputettaisiin yhteen Sacran kanssa, vanhus oli vain kätevä yhteistyökumppani. Lukki odotteli lyhyen hetken ja jatkoi sitten, maalaten kasvoilleen taidokkaan surumielisen ilmeen: ”Hän on menettänyt vastikään itselleen hyvin tärkeän henkilön ja pelkään, että suru lopulta musertaa hänet, ellei hän saa vastauksia. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että hänen pitäisi lakata etsimästä, mutta hän ei tahdo kuunnella, niinpä autan häntä.” Lukki vaikeni ja antoi hiljaisuuden langeta hetkeksi. Ulkona jyrähti. Hän kuuli kuinka vesisade alkoi rummuttaa maanpintaa heidän yläpuolellaan. Vesipisaroita alkoi tipahdella katon pienestä aukosta.
”Ymmärrän toki, että tieto on arvokasta”, Lukki lisäsi sitten. ”Samoin aika, ja olen pyytämässä teiltä hitusen niitä kumpaakin. Siksi en suinkaan odota ystävällisyytenne olevan ilmaista, tahdon tarjota jotain vastalahjaksi.” Leikattu kolli katsoi nyt suoraan johtajasta toiseen, antaakseen itsestään rehdin vaikutelman. ”Minun laisellani kissalla, ei kuitenkaan ole paljoa tarjota, mutta mikäli jossain olen hyvä, niin nimeni mukaisesti kuiskausten kuulemisessa. Ja mikä olisi parempi tapa maksaa tiedosta kuin tiedolla?” Lukki jätti kysymyksen, tarjouksen, roikkumaan ilmaan.

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

03.09.2017 20:07
Veritassun korvat värähtivät ihmetyksestä. Vastoin odotuksia räyhäämisestä ja napinasta, varapäällikkö olikin toiminut päinvastoin. Niin kuin Veritassu oli aiemmin uhkaillut ja räyhännyt vieraan kissan hakkaamisesta, oli hän siihen saanut oikein virallisen luvan. Lupa käydä näin pian tunkeilijan päälle oli yllättävää, mutta vielä yllättävämpää että luvan antoi ah niin ihana Tulikaste. Varapäälliköllä oli varmaan jotain piruuksia mielessä, ainakin edellisen setin jälkeen. Miksiköhän hän juuri Veritassun oli käskenyt hyökkäykseen? Hälläväliä kunhan verenpunainen soturioppilas pääsisi näyttämään mitä jälkeä hän tekisi todella suuttuessaan. Ehkä Tulikaste alkaisi pikkuhiljaa ottamaan tätä tosissaan. Myös Mutatassu saisi katsella vierestä. Nyt olisi aika näyttää mihin Veritassusta oli, tätä hän oli odottanut. Tuon puuhkamainen häntä aaltoili edestakaisin ja kynnet raapustivat kiviä vasten.
"Ilomielin," Veritassu sähähti ja tunsi adrenaliinin hyökyvän raivon avulla virtaamissa suonissa. Musta tunkeilija ei pääsisi vähällä. Veritassu rääkäisi, ja pomppasi eteenpäin jättäen pölyn taakseen. Kynnet ja hampaat niin ojossa kuin vain sai, tuo loikkasi suoraan kissaa päin eikä antanut tuolle minkäänlaista aikaa varautua tai valmistautua. Kollin sisällä kumpusi päättäväisyys ja into, vihdoin todellista toimintaa!

Nimi: Arpinaama (Kulkukissa)

03.09.2017 19:54
"Jaa-a. Minä en tiedä mistään imperiumin kissoista tai muista turhakkeista. Haluan vain nähdä sen Sacran", Arpinaama kuulosti ja näytti turhan ylevältä. Tuon kohotti päätänsä, röyhisti valkean rintansa ja astui Sinin perään. "Naamani ei ehkä enää ole kaunis, mutta olemmepa saman vertaisia nyt. Minun arvillani on tarinansa", Arpinaama tuhahti viileästi. Hän oli hyvin tottunut haukkuihin ja piikittelyihin kasvoistaan. Tuhkainen maa oli osittain joissan kohdista klimppimäinen, sillä kissojen verta oli valunug ja roiskunut pitkin poikin. Ruumiita jotka lojuivat maassa, nokkivat korpit ja roskalinnut haltioissaan. Taisteluareenasta oli tullut niille valmis puffetpöytä. Jokseenkin iljettävää kun ne nokkivat kissojen silmät irti, ja hotkaisivat ne suihinsa. Kuului vain napsahdus kun silmä irtosi verisuonista ja katosi korpin nokkaan.
"Mikä on sinun tarinasi. Mistä oikein tulet ja miten päädyit tänne", Valkea kolli kysyi yllättäen, ja käänsi mulkoilevan syöpyneen kasvopuoliskonsa Sinille. Arpinaamaa ei sinänsä kiinostanut tieto, mutta oli tarpeellista kuulla millaista porukkaa Sacra värväsi kapiseen sakkiinsa.

Nimi: Heavy Rain (Kulkukissa)

01.09.2017 22:06
Heavy Rain nyökkäsi lyhyesti Nocturnon perusteluille siitä, miksi kolli oli ottanut valtuuksia, hän ymmärsi kollin perustelut, eikä siksi jatkanut siitä asiasta enempää. Kun Nocturno huomautti huvittuneeseen sävyyn Heavy Rainin läksyttävän häntä kuin pentua Heavy Rainin kasvoille levisi harvinainen puolittainen hymy. "Kaikki kaipaavat joskus läksytystä", naaras hymähti silmissään harvinaislaatuinen pilke, joka kertoi hänen enimmäkseen pilailevan.
Heavy Rain vilkaisi Nocturnoa, kun musta hopeasilmäinen vanhus ilmoitti halukkuutensa tulla naaraan mukaan vahtivuoroon. Tuuheaturkkinen naaras antoi katseensa liukua kollin yli lyhyesti ja hän nyökkäsi. "Minulla ei ole mitään sitä vastaan", naaras naukaisi. Hetken hän mietti, mahtoiko kolli osoittaa erityistä kiinnostusta Sacraa kohtaan, mutta totesi heti perään mielessään, ettei kollin kiinnostus ollut yhtään sen kummallisempaa kuin kenenkään muunkaan. Heavy Rain ei vastustaisi vanhan kollin seuraa, pitihän hän tämän mielipiteitä kohtalaisen suuressa arvossa.
Heavy Rain tyytyi hymähtämään viileästi istuvallaan kun Nocturno jatkoi Sacrasta. "Voi, en epäile ollenkaan etteikö hänellä luultavasti olisi. Meidän pitää varautua kaikkeen, emmekä tietenkään voi taata, että selviäisimme tästä hengissä. Sen pitäisi olla kaikkien tiedossa alussa asti. Olemme edelleen heikoilla jäillä", naaras naukaisi lyhyesti. Taivaalla jyrähti ukkonen ja Heavy Rain siristi pistävän siniharmaita silmiään, katsoessaan ylös taivaalle, jonka tummat mustelmaisen harmaat ukkospilvet pikkuhiljaa valtasivat. Tuuli oli yltynyt ja se repi Heavy Rainin kuivuvaa turkkia puolelta toiselle. Kuitenkin sää oli ukkosta edeltäen tukala ja lämmin.
Heavy Rain käänsi katseensa Nocturnon hopeaisiin sielunpeileihin. "Kuolema näyttää lähes välttämättömältä ratkaisulta. En usko, että hän voi olla olematta vaaraksi tavoitteellemme, mikäli hän elää. Kuitenkin, se ei ole tämän ajan murhe. Ei vielä, ei nyt kun päätimme toisin." Oikeastaan juuri Nocturnon ehdotuksen vuoksi Sacra yhä oli elossa.
Heavy Rain kuunteli vaiti Nocturnon sanat hänen kysymykseensä. Vaikka naaras ei sanonut mitään koko aikana, kun kolli puhui, eikä liioin näyttänyt kasvoillaan minkäänlaisia tunteita, hän oli sisäisesti tyytyväinen. Kolli ajatteli jokseenkin samalla lailla naaraan itsensä kanssa. Vaikka hänkin oli pyöritellyt asian monia puolia, kolli oli juuri päätynyt samaan ratkaisuun kuin savunmusta johtajatar itsekin. Hän pysytteli lyhyen hetken vaiti ja nyökkäsi sitten lyhyesti kollin lopetettua. Nocturnon kysyessä, oliko Heavy Rain testannut häntä, puolittainen hymy ilmaantui jälleen hänen kasvoilleen. "Kenties." Sitten hän vakavoitui jälleen omaksi, neutraaliksi itsekseen. "Sanoissasi on viisautta, ja juuri samaan johtopäätökseen päädyin itsekin. He saavat levittää sanaa siitä, mitä Sacralle on käynyt, lähtiessään. En soisi, että pitäisimme sitä vanhusta elossa turhan tähden." Heavy Rain näytti mietteliäältä. Salama halkoi taivasta ja pisaroita alkoi tipahdella alas heidän päälleen. Hän ei ollut suinkaan tarkoittanut sanoillaan, että Sacra olisi jotenkin turha, lähinnä hän viittasi siihen, mitä oli alun perin ollut tekemässä kollille. Kuka tietää, mitä hyötyä Sacrasta vielä voisi olla? Heidän tulisi kuitenkin olla äärimmäisen varovaisia. Sacran aliarvioiminen nyt, koituisi varmasti virheeksi. Hän saattoi olla nyt lyötynä, mutta Heavy Rain ei kuvitellut, etteikö hänestä vielä koituisi ongelmia.
Sade yltyi pian ja vesi liimasi Heavy Rainin pitkän turkin vasten hänen kylkiään ja tipahteli alas roikkuvien karvojen kärjistä. Pisarat iskivät voimalla kallioihin heidän ympärillään. Heavy Rain ei vaikuttanut piittaavan, vaikka vesisade haittasikin hieman näkyvyyttäkin. Hetkeksi naaras sulki silmänsä ja antoi vain veden valua leukaansa pitkin. Sitten naaras avasi jälleen silmänsä ja naukaisi: "Miksi edes vaivauduin nuolemaan itseni kuivaksi." Hän kommentoi itsekseen.

Nimi: Piikkipaatsama (Tuuliklaani)

27.08.2017 22:41
Piikkipaatsaman silmät tuikkivat entistä innostuneempina, osin huvittuneina, kun kollin sisar esitti perustelut, miksi kolli voisi johtaa partiota. "Sehän minä olen, ainut laatuani", piikkiturkkinen kolli hekotti ennen kuin pinkaisi matkaan. Kolli kuunteli Kanervakirjon ehdotuksen juostessaan ja hidasti vauhtiaan mäen päällä, voidakseen katsoa taakseen. Ukkosesta raskas ilma painoi Piikkipaatsaman turkkia epämiellyttävästi kollin kehoa vasten. Hän haki myös Tuiketuulen katsetta, nähdäkseen naaraan mahdollisen reaktion ajatukseen. Sitten Kanervakirjo julisti kisan ja ryntäsi matkaan. "Hei-!" Piikkipaatsama huudahti nyt vuorostaan ja kirmasi sisarensa perään. "Se en ainakaan ole minä!" Hän nauroi ja kiri vauhtiaan tavoittaakseen siskonsa, jottei olisi viimeinen perillä. Kuitenkin tuulen heiluttaessa hänen tuuheaa turkkiaan, hän muisti äkisti Tuiketuulen tilan sekä naaraan aiemmin kokeman kohtauksen. Mitä jos naaras rasittuisi uudelleen eikä saisi henkeä? Piikkipaatsama tunsi syyllisyyttä kun ei ollut ajatellut asiaa heti. Niinpä hän hidasti vauhtiaan, teeskennellen olevansa hitain. Ehkä Tuiketuulikaan ei rasittaisi itseään liiaksi, jollei olisi jäämässä viimeiseksi.
He olivat jo lähestymässä Kanervakirjon asettamaa määränpäätä, kun jostain heidän takaansa kuului kova taivaita halkova jyrähdys. Piikkipaatsama pomppasi ilmaan silmin nähden liukuessaan pysähdyksiin. Kolli yritti nopeasti peittää sen tosi asian, että oli säikähtänyt ukonilmaa, joka ei ollut vielä edes noussut aivan täysin päälle. Kovaa kyytiä myrsky oli kuitenkin käymässä kimppuun, sillä juuri silloin tummat pilvet taivaalla repesivät ja syöksivät heidän niskaansa vesisadetta. Taivas jyrisi uudestaan. "Äh, tämä tästä puuttuikin. Saalistuksesta tulee ikävää", Piikkipaatsama nurisi kun vesi alkoi liimata hänen karvojaan entistä pahemmin yhteen.

Nimi: Kaikusielu (Veljeskunta)

27.08.2017 00:34
Valkoharmaan kissan turkkia kihelmöi ja luolan viileä lattia tuntuu tavallista kylmemmältä hänen harmaita polkuanturoitaan vasten. Hän yrittää olla mulkoilematta Soulia liian avoimesti vieraan läsnäollessa kuunnellessaan, kun vanhus esittelee lyhyesti heidän luokseen tuomansa ruman kissan. Kaikusielu ei ole koskaan ennen tavannut yhtäkään leikattua kissaa, mutta Lukin haju sopii siihen kuvaan, jota klaanikissat joidenkin kotikisujen omituisista ominaistuoksuista levittelevät. Hajustaan huolimatta Lukki ei kuitenkaan vaikuta kotikisulta. Tuosta puuttuu olennaisin kotikisujen hajusta löytyvä aromi - kaksijalat. Lukin esitellessä ja nimetessä itsensä kuiskausten herraksi aito kiinnostus nostaa päätään Kaikusielun mielessä ja työntää varautuneisuuden hetkeksi taka-alalle. Mistä kollinpuolikas on mahtanut saada tittelinsä? Ehkä hän vielä kysyisi sitä sopivan tilaisuuden tullen. Kaikusielu ei anna kiinnostuksen näkyä kasvoillaan, vaikka saattaa olla ilman sitäkin selvää, että moista kummaa lisänimeä ei noin vain ohiteta olan kohautuksella. Se kun voi haiskahtaa olosuhteista riippuen liioittelulta, mahdollisuudelta tai vaaralta.
Kummajaisella on ainakin tapoja pahoitella heidän kotiinsa tunkeutumista, vaikka Kaikusielu ei sitäkään ajatustaan voi noin vain sanoa ääneen. Hän antaa Lukin puhua loppuun ja esittää asiansa rauhassa. Niin paljon kuin hän tahtoisikin käännyttää tämän oudon kissan pois ja käskeä unohtamaan Veljeskunan olemassaolon, vieraan saapumisen syyn kuullessaan hän ei voi kuin haudata moiset toiveet. Kadotus on taikasana, ja Lukkikin ehkä tietää sen. Se sana tekee tyhjäksi Kaikusielun mahdolliset ajatukset vieraan vaarattomuudesta. Tällä kissalla on tietoa, jota harvoilla on. Ja se tieto on vaarallista etenkin väärissä käpälissä. Samassa hän tietää, miksi Soul on tuonut kissan heidän luokseen.
Lukin puhuttua Kaikusielu siirtää tummansinisten silmiensä katseen Valkoiseen Sieluun. Häneltä ei ole jäänyt huomaamatta naaraan kantama hämähäkinseitti, joka sekin herättää hänessä ajatuksia. "Sinun olisi ehkä hyvä mennä. Joku taitaa tarvita tuota", pääjohtaja maukaisee äänessään ripaus koleutta ja suo seitille merkitsevän silmäyksen puhuessaan. Hänen sanansa eivät ole mikään ehdotus. Soulin maukaistessa pari sanaa ja poistuessa tunneliverkoston pimeyteen Kaikusielu tapaa naaraan jäisten silmien katseen omissaan viesti. Tästä puhuttaisiin vielä.
Ensimmäinen Kadotuksen vartija luo silmäyksen muihin kolmeen tavaten vuorotelleen heistä jokaisen katseen ja nähden niissä muiden tunteiden ja ajatuksien joukossa hyväksynnän. Yksi heistä puuttuu, mutta Kaikusielu uskoo, että juuri nyt mykästä Starlightista on enemmän hyötyä toisaalla. Ehkä Soul lähettäisi kolmannen vartijan heidän luokseen, ehkä ei. Heillä ei ole juurikaan harkitsemisen arvoisia vaihtoehtoja, joten Kaikusielu päättää vihdoin viedä tilannetta eteenpäin siihen suuntaan, johon se on väistämättä etenemässä.
"Tulkaa", hän maukaisee yhden ainoan sanan muille vartijoille ja suuntaa sitten tunneleihin, eri suuntaan kuin äsken niihin kadonnut vanha naaraskissa. Lukille hän sanoo kohteliaisuutta tavoittelevasti: "Tähän suuntaan, jos suvaitset."
Pääjohtaja antaa käpäliensä kuljettaa hänet pimeyteen. Tunneli nousee ylös ja vielä ylemmäs. Melko mutkattoman ja lyhyen matkan jälkeen Kaikusielu kääntyy äkisti vasemmalle ja saapuu pieneen syvennykseen tunneliverkostossa. Syvennys muistuttaa pienen pientä luolaa tai jonkin eläimen pesää. Sen katto on matalalla ja sitä rikkoo yksi kissanpennun mentävä aukko, josta tulvii sisään aukottoman pimeyden selkeästi rikkovaa päivänvaloa ja painostavaa ilmaa, joka kielii myrskyn olevan nousemassa yläpuolisessa maailmassa. Täällä he saisivat olla rauhassa.
Kaikusielu istuutuu maalattialle lähelle syvennyksen keskikohtaa ja viittoo päänsä nyökkäyksellä myös Lukkia ottamaan mieleisensä paikan. Muut vartijat asettuvat hänen lähelleen. Sitten hän puhuu.
"Kuten Soul jo ilmaisikin, minun nimeni on Kaikusielu. Olen Veljeskunnan pääjohtaja. Nämä kolme kissaa ovat johtajatovereitani." Ja enemmänkin, mutta sen tiedon ei ole vielä aika astua päivänvaloon tässä keskustelussa. "Kerroit tulleessi etsimään tietoa Kadotuksesta. Tässä vaiheessa on kai turha yrittääkään kieltää, ettetkö olisi tullut oikeaan paikkaan, kuiskausten herra. Veljeskunnan periaatteisiin kuuluu muiden auttaminen, mikäli he osoittavat olevansa avun arvoisia, joten sen periaatteen mukaan me toimimme nytkin. Ennen sitä haluaisimme kuitenkin tietää hieman enemmän syystä, jonka vuoksi saavuit luoksemme. Hyvin harvat Veljeskunnan ulkopuoliset tietävät Kadotuksen olemassaolosta." [Tai eivät välitä, vaikka tietäisivätkin.] "Luullakseni edes kaikki järvellä ennen asuneet klaanikissat eivät välttämättä ole tietoisia siitä. Siksi olen yllättynyt kuullessani, että tieto on kantautunut korviisi." Kaikusielu on jättänyt esittäytymiset ja muut muodolliset kohteliaisuudet lyhyiksi. Hän ei ole tottunut latelemaan niitä, sillä vaikka Veljeskunnassa onkin jäsenten välillä tietty arvoasteikko, he eivät kumartele ja puhuttele toisiaan tarkoituksella kuin ylempi- ja alempiarvoisia. Devaqeth halusi Veljeskunnan olevan enemmän perhe kuin järjestö ja se on yksi niistä harvoista Kadotuksesta tulleista asioista, joita Kaikusielu enää haluaa kunnioittaa. Muut ovat aina olleet hänelle tovereita, eivät alamaisia. Tiedot Kadotuksesta ovat viidelle johtajalle nykyään paljon arkaluontoisempia kuin alussa. Siksi Kaikusielu haluaa olla varovainen sen suhteen, mitä kertoo. Joitakin asioita ei sovi sanoa ääneen, ei vieläkään. "Haluaisinkin tietää hieman enemmän siitä kissasta, jolta kuulit Kadotuksesta. Ja myös siitä ystävästäsi, joka on menettänyt jonkun itselleen tärkeän kissan. Tunnemmeko me kenties heidät?"
Lukki on ollut heitä kohtaan erittäin ystävällinen eikä tuo ole osoittanut haluavansa heille pahaa, mutta Kaikusielu ei silti osaa luottaa kissaan, joka kantaa moista nimeä ja titteliä. Valehteleminen ja toisenlaisena esiintyminen ovat taitoja, jotka toiset hallitsevat erittäin hyvin. Vaikka Lukin naama tuskin unohtuu keneltäkään sen nähneeltä kovin helposti.
Kaikusielusta tuntuu melkein, että hän osaa arvata, mitä tietoja Lukki on tullut etsimään. Eikä hän tiedä, voivatko hän ja muut vartijat antaa vieraalle tuon kaipaamaa vastausta. Siitä huolimatta tästä keskustelusta voisi tulla vielä erittäin mielenkiintoinen. Se voisi hyödyttää myös Veljeskuntaa.

Nimi: Hunter (Veljeskunta)

26.08.2017 21:42
Routahengen laskiessa katseensa ja pudistaessa päätään Hunter tietää osuneensa oikeaan olettaessaan, että vialla on jotakin muutakin kuin ensi silmäyksellä näkyy. Hän siirtää katseensa suunnan hieman toisen kollin ohi ja nyökkää pienesti ymmärryksen merkiksi. Samalla eleellä hän kehottaa hienovaraisesti Routahenkeä valottamaan asiaansa, mikäli se toiselle kollille sopisi. Hunter aistii, että kyseessä on hänen toverilleen äskeistä arkaluontoisempi asia, minkä vuoksi hän ei pakota toista puhumaan. Routahenki kuitenkin haluaa kertoa hänelle. Hunter kuuntelee keskeyttämättä, kun harmaan, mustan ja valkoisen kirjava kissa uskoutuu hänelle tämän ja Pakkaslumen suhteen saamasta huonosta käännöksestä.
Routahenki on syystäkin epätoivoinen, minkä huomaaminen ei tuota Hunterille vaikeuksia. Nuorempana tummanruskea kolli ei olisi osannut tuntea myötätuntoa muita kohtaan. Hänen sydämensä oli kovettunut sen vuoksi, mitä hänen omassa perheessään - emonsa ja isänsä välillä - aikoinaan tapahtui ja miten se myöhemmin kohdistui Myrkkyhampaan kautta suoraan häneen itseensä. Jos Life ei olisi opettanut häntä näkemään ja etsimään jälleen elämän hyviä puolia, hän olisi edelleen se sama kissa, joksi hänen emonsa ja isänsä väliset asiat ja niistä aiheutuneet inho ja viha olivat hänet muokanneet. Hän uskoisi ehkä edelleen, että hänen kuuluisi kuolla, koska hänen ei koskaan pitänyt syntyä. Hän hautoisi ehkä edelleen kostoa isälleen, ellei olisi jo saanut sitä.
Kenties Routahengen onneksi Hunter on kuitenkin muuttunut Veljeskuntaan liittymisensä jälkeen. Nykyinen Hunter haluaa auttaa toveriaan ja tarjota neuvoja siinä, missä entinen olisi ehkä vastannut katkeruuden myrkkyttämillä sanoilla ja käskenyt viidettä johtajaa unohtamaan Pakkaslumen kokonaan. Sillä Hunterilla ei olisi koskaan ollut puolisoa tai tytärtä.
Hunter pysyttelee hetken hiljaa pohtien, mitä hänen olisi järkevintä vastata. Hän päättää tavalliseen tapaansa olla totuudenmukainen, muttei siitä huolimatta liian kovasanainen. Usein parhaat neuvot löytyvät sanoista, jotka eivät tavoittele pilvilinnoja mutta eivät myöskään viillä haavoja auki liiaksi.
"Toivon, että voisin sanoa sinulle, että kaikki kääntyy vielä parhain päin. Se ei kuitenkaan olisi välttämättä totta ja haiskahtaisi helpolta vastaukselta", neljäs johtaja sanoo lopulta tasaiseen sävyyn ja siirtää syvän keltaisten silmiensä katseen takaisin toiseen kolliin onnistuen ehkä välittämään katseestaan hitusen lohtua, toivottavasti. "Joten sen sijaan sanon sinulle, että sinun ei pidä hätiköidä. Asiat selkiytyvät aikanaan, kuten niillä on tapana. Voi mennä päivä, kuukausi tai vuosi, mutta ennen pitkää vastaukset saapuvat luoksesi ja koittaa tilaisuus korjata asiat, jos silloin vielä haluat sitä. Joskus voi olla niinkin, ettei asioita voi korjata. Vaikka yrittäisikin, ne eivät palaudu samanlaisiksi kuin ennen. Sellaisessakaan tilanteessa kaikkea ei välttämättä ole menetetty. On vain löydettävä toisenlainen polku, rakennettava asiat uudelleen eri tavalla. Se ei välttämättä ole yhtä hyvä kuin ennen tai se voi olla entistä parempi. En voi sanoa sinulle suoraan, mitä sinun kuuluisi tehdä, koska ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa toimia. Sinun on löydettävä vastaukset itse, sillä kukaan ei tunne sinua yhtä hyvn kuin sinä itse, kukaan ei tunne suhdettanne samalla tavoin kuin sinä ja Pakkaslumi."
Hunter toivoo, että hänen sanoistaan on apua, sillä muuta neuvoa hän ei osaa antaa. Hän katsoo Routahenkeä harmaasta kuononpäästä mustaraidallisen hännän päähän - toisen kollin valkoisissa viiksissä helmeileviä harvoja pisaroita, neuvottomuudesta lysähtänyttä, alakuloista ryhtiä, sekä peruskallioista lattiaa raapivia suuria kynsiä - ja harkitsee voisiko hänen kosketuksestaan olla yhtään apua hänen toverilleen vai työntäisikö Routahenki hänet pois. Ennen kuin hän saa tehtyä päätöstä asian suhteen Hunter huomaa kuonoonsa leijailevan oudon ominaistuoksun. Se saa hänet käntämään päätään ja huomaamaan hämärässä valossa luolaan saapuneen vieraan, jota tapaamaan kaksi johtajista juuri laskeutuu luolassa olevan kielekkeen päältä. Vanha naaraskissa Soul on jo vieraan luona, ja Hunter arvelee naaraan tuoneen tuon heidän luokseen.
"En haluaisi keskeyttää keskusteluamme tällä tavalla", tummanruskeaturkkinen neljäs johtaja maukaisee vilkaisten vielä kerran Routahenkeä, "mutta meitä taidetaan kaivata tuolla." Hän katsoo toveriaan pahoittelevasti ja nousee seisomaan suunnaten sitten askeleensa kohti keskuluolaan saapuneita kahta kissaa, joiden luokse Kaikusielu ja Forever Burning ovat jo saapuneet. Lähestyessään hän ehtii kuulla loput Soulin sanoista sekä Lukin esittäytymisen. Hän myös kuulee Routahengen askeleet takanaan. Hunter pysähtyy kahden muun johtajan vierelle jättäen itsensä ja noiden välille hieman pidemmän välimatkan kuin mikä kaksikon välillä on. Hän ei sano mitään, mutta kysymykset heijastuvat hänen katseestaan.

Nimi: Hundred (Kulkukissa)

26.08.2017 21:42
Hundredin saattoi kuulla huokaisevan hiljaa ja jopa nähdä hierovan etukäpälällään toista ohimoaan siinä pimeässä. Joskus naaraasta tuntui, että se seilasi turhan yksinkertaisessa seurassa, mutta Ghostin säröt korjasi mielenkiintoinen olemus ja pyyntö lähteä vuorelta. Ja olihan tuo suloinen, Hundred saattoi myöntää itselleen hiljaa mielessään.
"Et nähnyt matkaseuraasi sitten, vai? Jonkin on täytynyt pidättää heitä..." Hundred hymähti alkaen luoda jo erilaisia skenaarioita tapahtuneesta mielensä perukoille. Tilanteen kuitenkin edetessä naaras saattoi pian joukoilleen puhuttuaan palata takaisin omalle paikalleen. Ghost oli näköjään maistellut hieman yrttijuomaa. Hundred kohotti hieman kulmiaan, sillä tällaisen vieraasta paikasta tulleen, vieraiden tapojen orjan suussa sen täytyi maistua vähintään yhtä erikoiselta kuin Hundredin mielestä Ghost oli tupsahtaessaan tänne vuorille.
"Oletko sitten kokeillut jotain muuta? Edes miettinyt muunlaisia mahdollisuuksia? Sacra vaikuttaa pitävän otteensa kissoistaan, enkä ole kuullut kovinkaan hienoja huhuja siitä, miten hän pitäisi itseään alaistensa tasolla", Hundred hymähti, mutta joka tapauksessa se hymyili. "Alaistensa, aivan. Itse pidän heitä ystävinäni. He luottavat minuun, minä luotan heihin. Liikumme yhtenä kissana, koska tunnemme toisemme, huolehdimme toisistamme ja kasvamme yhdessä. He eivät tarvitse käskyjä, mutta Sacra käskee joukkojaan mielensä mukaan, eikö vain? Onko hän pistänyt sinut tekemään jotain kamalaa, jotain... mistä olisit tahtonut kieltäytyä?"
Hundredin violetit silmät kiiluivat omituisen huvittuneesti kera intenssiivisen tuijotuksen, kun se katseli Ghostia täysin rauhassa ja häikäilemättömästi. Tavallaan hyvin ulkona kuvasta -tyyppisesti, mutta omalla tavallaan se näytti olevansa kiinnostunut keskustelusta jopa positiivisessa mielessä.
"Onko sinulla arvauksia?" Hundred kysyi sitten toista kulmaansa vienosti kohottaen. Naaras odottaisi hetken, ja siitä riippuen vastaisi joko tulevalla tavalla tai sitten toisella.
"Asumme lähellä tähtiä - en tarkoita Tähtiklaania, vai mihin klaanikissat ikinä uskovatkaan, vaan revontulia hännillään kantavia esi-isiämme. Pakkasen kylmät viimat muuttuvat joskus värillisiksi ja leiskauttavat roihunsa meidän nähtävillemme. Arvostamme esi-isiämme, vaikka kuljemme myös omaa tietämme. Joskus vanha Notus puhuu esi-isillemme, mutta en tiedä, vastaavatko he ikinä. Uskon heidän henkiensä olevan hiljaisia."
Hundred oli hetkeksi kääntänyt katseensa kohti tummaa kattoa, mutta sitten se katsahti huvittuneena, lähes veikeästi takaisin valkovoittoiseen Ghostiin.
"Uskoit melkein sen!" naaras kihersi nousten sitten istumaan. Tumma turkki oli hieman pörröllään, mutta vain kylmän takia. Violetit sielunpeilit tarkastelivat Ghostia hassusti.
"Ehkä kerron sinulle jokin päivä. Se on aika henkilökohtaista, mutta ehkä opit jossain vaiheessa asioita meidänkin elämästämme. Voin kuitenkin sanoa, että se ei ole helppo tarina." Hundred hymyili nousten lopulta seisomaan saakka selkänsä venytykseen köyristäen.
"On aika mennä." se naukaisi sitten astahtaen alas kivikorokkeelta keskemmälle luolan lattiaa. Kissat alkoivat selvästi kerääntyä varjoista lähteäkseen Hundredin mukana ulos.
"Mennäänpäs sitten."

Nimi: Nocturno (Kulkukissa)

26.08.2017 21:23
Nocturnon hyvin vähäeleiset askeleet kantoivat sen musta, roikkuvaturkkista kehoa eteenpäin muiden mukana, mutta hopeaiset silmät välttivät selvästi katsomasta Sacran suuntaan. Sitä saattoi pitää myös mielenkiinnottomuutena, mutta ainoastaan Nocturno tiesi totuuden tästä tarinasta. Niinpä se yritti saada tilanteen nopeasti pois käpälistään, mutta Heavy Rain tuntui ottavan kantaa väliin - se sai mustaturkkisen kollin hiljenemään ja kääntämään korviaan hieman takakenoon. Sacrasta eroon pääseminen kuitenkin onnistui, mutta kollin asettuessa sivummalle päätti Heavy Rain puhutella kollia ennen kuin sillä itsellään oli mahdollisuutta avata suutaan. Hopeaiset silmät räpsähtivät jokseenkin viattomasti, mutta katse suli parin sekunnin päästä takaisin vakavaan. Nocturno nyökkäsi syvällä päänliikkeellä, mutta ei näyttänyt niinkään katuvaiselta.
"En voi sanoa olevani pahoillani, sillä tahdon keskustella kanssani, enkä aikonut pitää Sacraa käpälissäni pidempään. Emmekä voi oikein sanoa tätä normaalitilanteeksi." Nocturno hymähti Heavy Rainin äänensävystä johtuen normaalia tummemmalla äänellä kuin se olisi enteillyt ukkosta. "Tiedän hyvin, mihin sinut on valittu, mutta asia on nyt hoidossa ja voimme keskittyä mahdollisimman nopeasti seuraaviin asioihin ilman, että kenenkään tarvitsee alkaa riitelemään Sacrasta."
Nocturno koki olevansa oikeassa ja jos sitä ei tuntenut, olisi voinut kuvitella sen haastavan riitaa. Mustaturkkinen kolli oli kuitenkin leppoisa ja rauhantahtoinen, eikä se varmastikaan Heavy Rainin silmissä ollut mikään uhka tai liikaa valtuuksia ottava.
"Läksytät minua kuin pentua. Saat minut tuntemaan itseni nuoreksi." se naukaisi sitten lähes huvittuneena hitusen tyylikästä kalloaan kallistaen.
"Saanko tulla mukaasi seuraavaan vuoroon, sitten?" Nocturno kysäisi kuin ohimennen, kun Heavy Rain päätti ilmoittaa ottavansa toisen seuraavista vahtivuoroista. Voisi olla hyvinkin mielenkiintoista kuulla, mitä sanottavaa johtajattarella oli Nocturnon veljelle - ja kolli tahtoisi pitää myös huolen, ettei Sacra menisi vihjaamaan mitään kahden kollin verisiteestä. Koko Sacran nykyinen läsnäolo uhkasi Nocturnon paikkaa Heavy Rainin joukoissa vain sen takia, mitä hopeanharmaa veli oli tehnyt. Leimaisiko naaras sen heti samanlaiseksi, vai olisiko tuo viisaampi?
"Entä laskemmeko myös sen varaan, että selviämme tästä hengissä? Sacra on tunnettu kauempanakin kuin vain järvellä, ja osa hänen alaisistaan on paennut. Olisiko hänellä ollut liittolaisia muuallakin kuin hajonneessa Imperiumissa?" Nocturno heitti ilmaan kysymyksen, jonka vastaus olisi yhtä painostava kuin lähestyvä ukkonen.
"Tämä taistelu on kaukana päättyneestä, joten toivon sinulla olevan pidemmän kaavan suunnitelmia. Kuoleeko Sacra, kun aika on täysi?"
Nocturno jätti kysymyksensä roikkumaan hiljaiseen ilmaan kuin antaen sen hetken aikaa vain pureutua Heavy Rainin tajuntaan. Mikä olisi oikea, järkevin vastaus ja vaihtoehto? Heavy Rain päätti kuitenkin kysyä myös jotain, mikä ilman kehotustakin sai Nocturnon miettimään asiaa tarkemmin. Kolli ei osannut sanoa, tahtoiko Heavy Rain jonkin tietyn vastauksen, joten hopeaiset silmät siristyivät aavistuksen katsoessaan takaisin siniharmaisiin.
"Kysymykseesi ei ole oikeaa vastausta, mutta onneksi et sitä kysynytkään", Nocturno naukui lopulta luimistaen hetkeksi korvansa, mutta pian taas suoristaen ne. "Jos asia olisi niin kapeasti katsottava kuin 'Sacran joukot olivat tappajia', niin minulla olisi vastaus valmiina; tappaisin heidät. Mutta koska osa ei ollut siellä kuin pelosta, en voisi tuomita jokaista. On kuitenkin kysymys, olisiko heidän kuitenkin pitänyt valita oma henkensä satojen muiden ylitse? Jokaisen tappaminen olisi moraalisesti sekä oikein että väärin, mutta en voi erotella pakenevista kissoista enää pelkureita ja oikeasti mukana olleita; jokainen väittäisi olleensa mukana tahtomattaan, ja erottelusta tulisi mahdotonta. Jokainen meistä tekee myös vääriä valintoja, jotka antavat sitten takaisin tai tuovat onnea elämäämme. Vastaukseni on siis, että antaisin heidän mennä. En aikoisi alentua samalle tasolle heidän kanssaan, en tappaisi jokaista, sillä silloin en eroaisi Sacrasta itse ollenkaan. Antaisin heille yhden mahdollisuuden, mutta jos se ei toimisi, toiselle ei olisi tarvetta."
Nocturno hiljeni katsoen rauhalliseen sävyyn Heavy Rainia. Se ei näyttänyt yhtään jännittyneeltä saatika pelokkaalta sitä kohtaan, mitä naaras saattaisi sanoa.
"Onko tämä testi?" kolli kysyi sitten päätään uudemman kerran kallistaen, nyt hieman huvittuneena virnistäen.

Nimi: Kanervakirjo (Tuuliklaani)

26.08.2017 20:53
Tuore soturi oli kerrassaan yllättynyt Tulikasteen antaessa sen, Piikkipaatsaman ja Tuiketuulen lavoille vastuun partiosta. Harmaakirjoinen turkki aaltoili hieman jännityksestä, kun nuorikko kääntyi veljensä puoleen. Kanervakirjon viikset väpättivät huvittuneina Piikkipaatsaman pollealle asennolle.
"Totta kai! Tulikaste luottaa meihin. Sinä johdat, kun olet ainut laatuasi tässä partiossa." Kanervakirjo naukaisi hymyillen. Olipas perusteet, mutta saattoihan Kanervakirjon vetäytyminen johtua siitäkin, että sitä jännitti suunnattomasti ottaa vastuu ensimmäisessä partiossa.
"Hei -- odota!" Kanervakirjo ehtikin vain huudahtaa, kun Piikkipaatsama oli jo hyvässä vauhdissa ryntäämässä ulos leiristä. Harmaaturkkinen naaras joutui pinkomaan veljensä perään Tuiketuuli mahdollisesti kannoillaan. Oli kerrassaan jännittävää lähteä katsomaan uutta reviiriä tarkemmin!
Nummen tuuli oli säälimätön, mutta sen tavanomaisesta viileydestä ei ollut tietoakaan. Ilma tuntui jokseenkin tunkkaiselta ja lämpimältä, kun lähestyvä ukkosrintama jyrähti jossain kauempana. Kohta varmaan sataisi. Piikkipaatsaman kysymystä miettien Kanervakirjo haisteli hieman ilmaa ja maata päätellen varapäällikkönsä partion suunnan. Alempana rinteessä, auringossa kiiltävän joen rannalla saattoikin nähdä kaistaleen metsää.
"Mennään vaikka -- noita vuoria kohti!" Kanervakirjo ehdotti katsahtaen kohti nummen rajalla kohoavia vuoria. Vuoret tuntuivat rajaavan nummen toisen laidan, kun toinen taas jäi avonaiseksi; juuri se, mistä klaanit olivat tänne saapuneet.
"Se vaikuttaa mielenkiintoiselta." Kanervakirjo hymyili veikeästi lähtien sitten liitelemään kevyin juoksuaskelin kohti tummiin pilviin kohoavia kivimuodostelmia.
"Viimeinen perillä on ketunraato!!"

Nimi: Tulikaste (Tuuliklaani)

26.08.2017 20:43
//Koska Susihampaan roolia ei näy, niin Ender ilmoittaa sitten, mihin väliin sen tahtoo kun paikalle saapuu.

Tulikaste vaikutti nyt kovin itsevarmalta ryhtinsä ollessa suora ja askeleensa pitkät, kun se tasaiseen tahtiin johdatti partiota eteenpäin täysin uudessa maastossa. Kuumuus oli havaittavaa, eikä varmasti menisi aikaakaan kun ukkonen päättäisi jyrähtää niiden pään yläpuolella -- ihan kuin se olisi jo kaukaa kuullutkin jotain!
Ennen varapäällikön saapumista metsään, saapui Pohjantuuli kävelemään sen rinnalle. Jäätävän siniset sielunpeilit katsahtivat soturin suuntaan hetkeksi. Tulikasteen huulien saattoi jopa huomata kaventuvan tiukaksi viivaksi, kun se kuunteli Pohjantuulta korvaansa väräyttäen.
"Olen kunnossa." se vastasi yllättävän nopeasti, mutta sokeakin kyllä huomasi, että se ei ollut fyysisesti kuin psyykkisestikään ihan raiteilla. Tulikaste ei kuitenkaan tahtonut alkaa avautua Pohjantuulelle nyt, kun klaanin piti nähdä johtohahmonsa vahvana - eikä Tulikaste suinkaan tahtonut suoda punaturkkiselle Veritassulle minkäänlaista kuultavaa, millä tuo voisi myöhemmin mässäillä.
"Se olisi hyvä. On jokseenkin helpottavaa huomata, että klaani on kelvollisia sotureita täynnä." toinen juttu oli sitten oppilaiden kanssa, Tulikaste saattoi tuumia vilkaistessaan Veritassua, joka selvästi viihtyi Mutatassun kanssa.
"Puhumme siitä paremmin leirissä, mutta nyt -- hmh." Tulikaste seurasi hajua aina siihen pisteeseen saakka, kun partio kohtasi Torikhin, mustaturkkisen kollin. Vieraan kissan käytös ei todellakaan ollut mallikelpoista saatika suotavaa, sillä kohta karva pöllähtäisi!
"Hah, luulet olevasi näppäräkin sanoissasi, mutta tiedätkös...", Tulikaste väräytti korvaansa Veritassulle, joka laukoi haasteitaan paljastaen sitten perään omat kyntensä. "Veritassu, ehkä uusi ystävämme todellakin tahtoo kokeilla, mistä kiikastaa. Mitä sanot?"
Varapäällikköä raivostutti, sen kyllä näki, mutta Tulikaste tahtoi myös testata Veritassun toimintaa ja kykyjä.
"Emmehän voi päästää tunkeilijaa pälkähästä, ehei."
Ei ollut kovinkaan Tulikasteen tapaista käydä heti päälle, mutta viimeaikaiset tapahtumat saivat sen päässä naksahtamaan viiksikarvan hienosta poikkeamasta. Nyt oli yksi niistä hetkistä.

Nimi: Sin (Kulkukissa)

13.08.2017 23:25
Sin tarkkaili vierasta, rumaa kollia omaan viileän ylimieliseen tapaansa, mutta osittain myös uteliaana. Uteliaisuus juuri oli ainoa syy, joka esti Siniä vain lähtemästä tiehensä tai käymään vieraan kollin kimppuun turhautumisessaan. Hän oli edelleen ärsyyntynyt itselleen, kun oli hukannut aikaa tiedottomana makaamiseen.
Sin siristi hivenen siniharmaita silmiään. "Mitä tarkoitat, et osaa sanoa kumpi hävisi ja kumpi voitti? Jos puhut Imperiumista, minusta on selvää, kumpi voitti. Sillä lähes kaikki Imperiumin kissat makaavat täällä jaloissamme", naaras naukaisi ja tökkäsi sanojensa vakuudeksi yhtä repaleista, veristä siniharmaata turkkia jaloissaan. Yhtään häpeilemättä hän asetti tassunsa jo valmiiksi ruhjotuille ja häpäistyille kasvoille, välittämättä verestä, joka tahri hänen vaaleat tassunsa. "Ellet sitten puhu, jostain muista kissoista?" Sin mietti, mahtoiko näin olla asian laita. Oliko kenties Heavy Rain ottanut Taivasklaanin jälkeen kohteekseen Sacran joukot? Jos näin oli Sin olisi entistä enemmän harmissaan, siinä taistelussa hän ainakin olisi tahtonut olla mukana.
Hetken naaras tutkaili ylimielisen arvioivasti kollia, joka viimein kertoi nimensä olevan Arpinaama, harkiten kollin ehdotusta. "Hyvä on", Sin lausahti lopulta. "Koska et tappanut minua, vien sinut Sacran luokse, vaikka kasvosi eivät olekaan miellyttävää katseltavaa." Sin kääntyi lähtien seuraamaan tuttua hajujälkeä, Arpinaama saisi liittyä hänen mukaansa, jos mielisi.

Nimi: Ghost (Kulkukissa)

13.08.2017 22:43
Ghost tyytyi nyökkäämään lyhyesti Hundredin puhuessa Lukista ja Kasparovista. "Niin, tuskinpa hän olisi kuiskausten herra alkuunkaan jos pitäisi meteliä itsestään", kolli naukaisi hivenen mietteliääseen sävyyn.
Valkoturkkinen kolli seisoi edelleen ja katseli vakavaan tapaansa Hundredia. Naaraan kysymys oli hivenen kiusallinen, mikäli Ghost ei pitäisi varaansa, hän saattaisi ehkä paljastaa jotain, mistä Sacra ei tulisi pitämään. Hän oli ehkä jo paljastanut. "En tiedä", Ghost naukaisi sitten, antaen yksityiskohtaisimman totuudenmukaisen vastauksen, johon kykeni. Eihän hän todellakaan tiennyt, mihin Kasparov oli juossut, tai mitä hänelle oli käynyt. Eikä hän myöskään ollut löytänyt Lukkia Riddlerin avusta huolimatta.
Hundred ei tahtonut paljastaa omia aikeitaan, ja sen Ghost ymmärsi hyvin, oli naaraan päätös sitten tosiaan hauskuudesta kiinni tai ei. Nuori kolli kunnioitti kirjavan naaraan päätöstä ja nyökkäsi lyhyesti. "Ymmärrän", hän naukaisi.
Kun violettisilmäinen naaras kehotti häntä juomaan Ghost empi vielä hetken, mutta kumartui sitten latkimaan nestettä samalla kun Hundred puhui joukkonsa kissoille. Yrttivesi maistui melko erikoiselta, mutta ei suoraan pahalta ja Ghost katseli juodessaan Hundredin tapaa puhua alaisilleen. Se oli hyvin erilainen kuin Sacran joukossa. Sacra hallitsi pelolla ja kunnioituksella, niin Ghost ainakin oli aina asian nähnyt. Hundredin lähestymistapa, ainakin tässä hänen edessään, oli erilainen.
Ghost tarkkailikin vaiti Hundredin olemusta siniharmailla silmillään, kun naaras saapui hänen luokseen. Kirjava johtajatar vaikutti aina rennolta, mutta Ghost ei ollut typerä, hän oli nähnyt tietynlaisen vivahteen naaraan silmissä aika ajoin. Hänen päässään liikkui varmasti muutakin, kuin mitä hän näytti ulospäin.
Hundredin asettuessa kerälle Ghostkin tyytyi laskeutumaan hitaasti alas, taittaen jalkansa alleen. Hän katsoi parhaaksi säästää voimiaan. Ei tosiaan olisi mukavaa, mikäli myrsky yllättäisi heidät.
Luola oli kylmähkö paikka, kaikeksi onneksi Ghostilla oli paksu pohjavilla, joskaan se ei ollut ulkona vuoristotuulessa aivan riittänyt.
Hundredin kysymys yllätti hänet hivenen ja hetken hän empi. Hän ei ollut tottunut paljastamaan paljoa itsestään vieraille, mutta huomasi siitä huolimatta naukuvansa: "En... oikein itsekään tiedä", hän myönsi lopulta. "Saavuin Sacran joukkoihin jo ollessani pentu emoni mukana. En vain oikein tiedä muustakaan." Ghost oli hetken vaitti ja pohti sitä, miten heistä kumpikaan ei oikeastaan sopinut joukkoon. Ghost rationalisti henkeen ja vereen, ei juurikaan nauttinut Sacran johtotavasta ja oli muutenkin enemmän erakkoluonne. Hänen emonsa taas, aina tulinen ja nopea suuttumaan, Sin nautti kyllä joukon tuomista taisteluista, mutta hänkin oli erakkopersoona. Ghost ei tiennyt miksi Sin yhä tahtoi olla joukossa. "Olen kaiketi osittain jäänyt, sillä emoni ei pitäisi jos lähtisin." Ghost jätti sanomatta, ettei lähteminen luultavasti edes olisi kovin helppoa. "Miten te päädyitte asumaan tänne? Näin korkealle" Ghost kysyi vuorostaan.

 

Ruby
©2017 Roolipeli | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com