Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KARPALOKIRJO

kuva

Ikä 9½ vuotta
Sukupuoli Naaras
Sisarukset Ei ole
Vanhemmat
Pilviköynnös ♂ †, Harvahäntä ♀ †
Kumppani Tummataivas ♂ † , Vinoviiksi ♂
Pennut Tilhikuono ♂ †, Tyrnihammas ♀ †
Oppilas Ei anneta
Soundtrack Queen - Love of My Life

 

Ulkonäkö

Karpalokirjo on iän myötä hieman “kasaantunut”. Kissan ryhti on huonontunut, eikä hän jaksa kannatella päätään yhtä hyvin kuin nuorempana, mikä saa hänet kävelemään ympäriinsä pienessä kyyryssä. Hänen kuntonsa ei ole myöskään mitenkään kehuttavassa kunnossa, mutta naaras on siitä huolimatta kumminkin kestävä tapaus ja hänen kipukynnyksensä on aika korkea. Naaras on normaalin tyypillisen villikissanaaraan kokoinen, mutta menettänyt vanhetessaan muodokkuutensa, joten hän näyttää aika tyypilliseltä vanhalta naaraskissalta, joka ei tee mitään muuta kuin laiskoittelee päivät pitkät. Vanhasta iästään huolimatta hän on aika terve yksilö.

Karpalokirjon nimen perusteella voi jo päätellä hänen värityksensä. Hänen turkkinsa on puolipitkää, karheaa ja todella kirjavaa.Turkin pohjaväri on oranssihtavaa vaaleammalla kuonolla, rintakehällä ja mahalla ja hiukan tummemmilla ohuilla raidoilla, joita löytyy ympäri kehoa, mutta niihin on hankala kiinnittää huomiota. Muuten koko kehonsa onkin täynnä kirjavia mustia laikkuja, jotka sekoittuvat muuhun turkkiin selkeästi. Tumminta aluetta, missä on eniten mustaa ovat vanhuksen jalat ja selkä. Naaraassa ei ole yhtään valkoista.

Vanhuksen silmät ovat pyöreähköt ja väriltään meripihkankeltaiset, ja iästään huolimatta hän näkee todella hyvin. Kissan kuono on musta, samoin anturat. Viikset ovat valkoiset ja suht. pitkät ja kyntensä ovat terävät ja valkoiset. Hänen kehossaan ei esiinny erityisempiä arpia, mutta näkyvin erikoisuus naaraassa on hänen puoliksi revitty vasen korvansa.

 

Luonne

Tulinen neitokainen Karpalokirjo oli aikoinaan, mutta iän myötä hän on rauhoittunut huomattavasti. Hän lähinnä viettää päivänsä klaaninvanhimpien pesällä ja juttelee siellä käyville oppilaille sekä sotureille mieluusti sosiaalisuudestaan, mikä saattaa väkisinkin antaa naaraasta aika tunkeilevan tai ärsyttävän kuvan, vaikka onkin aika lempeä ja huolehtivainen. Hänellä on näistä piirteistä huolimatta kuitenkin pahat puolensa. Hän ei pidä siitä, että asioita salaillaan häneltä ja ryhtyykin yleensä pikinmiten selvittämään noita, jos uskoo asian koskevan jotenkin myös häntä. Karpalokirjo tämän johdosta saattaakin välillä hypätä johtopäätöksiin asioista, mitkä saattaa viedä muiden korviin juoruamalla ajatuksiaan tai valheita eteenpäin tietämättä siitä, onko kuulemansa tai näkemänsä ollut sitä, mitä kuuli tai näki. Vanhuksella on myös paha taipumus sanoa kaiken ääneen, mitä ajattelee ylipäätään muista kissoista, mikä ajaakin hänet välillä kiusallisiin tilanteisiin. Siitä huolimatta Karpalokirjo ei yleensä rupea leikkimään uhria, vaan jos on jotakin tehnyt väärin, niin myös osaa myöntää sen ja pyytää anteeksi, jos se on tarpeen. Anteeksi pyytäminen on tosin hänen kohdalta vaikeaa niitä kohtaan, jotka ovat joskus vanhuksen suututtanut syystä kun toisesta, koska hän on suht. pitkävihainen kissa ja kantaa kaunaa pitkään harteillaan joitakin kohtaan. Hänen uskonsa Tähtiklaaniin ja ylipäätään klaanien esi-isiin on hieman kiikunkaakun Karpalokirjon osalta. Välillä hän uskoo, mutta jos vähänkin tapahtuu klaanin kesken jotakin vastoinkäymisiä, hänen uskonsa kaatuu täysin. Soturilakia hän kunnioittaa vaan siltä osin, että hyötyy itse siitä. Hänestä on mukavaa, että muut klaanilaiset tuovat hänelle syömistä ja puhdistavat hänet, kun hän ei siihen välttämättä kykene.

Mitä tulee Karpalokirjon perheeseen, hän välittää jokaisesta jäsenestä palavasti. Hän ei toivo koskaan mitään pahaa heille ja pyrkii aina välillä viettämään heidän kanssaan aikaan pelkästä välittämisestä ja rakkaudesta heitä kohtaan. Sama pätee hänen pitkäaikaiseen kumppaniinsa Vinoviikseen, jota hän rakastaa yhä.

 

Menneisyys

Karpalokirjo syntyi pieneen perheeseen, eli oli vanhempiensa ainoa aikaansaannos. Häntä kuitenkin rakastettiin siitä huolimatta, ja olihan se hänestä mukavaa olla vanhempiensa huomion keskipisteenä, mutta ainahan välillä nuorella kissalla oli yksinäistä ilman sisaruksia. Onnekseen tuonnoin Taivasklaanissa oli paljon pentuja pentutarhassa, joiden kanssa Karpalokirjo pystyi purkamaan energiaansa varttumisensa aikana, ja ennen aikojaan, hän hylkäsi toiveensa mahdollisista pikkusisarista, sillä ei hän enää moisia tarvinnut -- hankkimansa ystävät menivät tätä edelle, ja noihin aikoihin Karpalokirjo tutustui neljään parhaaseen ystäväänsä, jotka tunnetaan nimillä Vesipentu, Sumupentu, Näätäpentu ja Oravapentu. Näätäpentu ja Oravapentu olivat sisaruksia keskenään, kuten myös Vesipentu sekä Sumupentu, ja alkujaan sisarparit olivat vain keskenään, kunnes Karpalokirjo uskaltautui hakeutua heidän seuraansa -- olivathan he samanaikaisiä, ja vaikuttivat kivoilta kissoilta, missä Karpalokirjo olikin oikeassa. Heillä sujui juttu hyvin viidestään, ja ajan kuluessa, he tekivät kaiken yhdessä niin kauan, kun heillä pentutarhassa aikaa toisilleen riitti.

Ja kuten tyyppilisesti, oppilaaksi nimittäminen sattui nuoren naaraan kohdalle. Silloisesta Karpalopennusta tuli Karpalotassu, ja myös hänen lähimmäiset ystävänsä saivat omat oppilasnimensä. Hänen mestariksi pistettiin Taivasklaanin silloinen varapäällikkö, Loikkakoipi ja Karpalokirjo todellakin oli tyytyväinen silloisen päällikön valintaan. Saattoihan hänen ystävänsä Vesitassu olla hieman kateellinen kilpikonnakuvioisen naaraan mestarista, mutta ei Karpalokirjo niinkään välittänyt ystävänsä mielipiteestä asiaan. Ei kuitenkaan kulunut pitkään, kun hän sai oppitunneillaan seuralaisen; Loikkakoiven pojan, Tummatassun. Tämä tummaraidallinen kolli oli ollut vain harmiksi siitä lähtien, kun oli syntynyt. Hänellä ei ollut muuta tekemistä, kuin kiusoitella muiden kustannuksilla ja ärsyttää ilman syytä, joten Karpalokirjosta ei ollut mielyttävää kuulla, että kyseisesta oppilaasta tulisi hänen parinsa. Siitä lähtien Karpalokirjo ei ollut enää niin innokkaasti menossa mukana, jos oppitunneista oli kyse. Sentään kuukauden nuorempi Tummatassu oli muuttanut hieman asennettaan, eikä ollut niin hankala kuin aikaisemmin, mikä teki hänestä ajan kanssa helpon seuralaisen, vaikka ilmapiiri välillä olikin kiusallinen. Tummatassu silti välillä nokitti Karpalokirjoa pienistäkin virheistä, mitä hän teki ja vaan siksi, että saisi nopeasti tulistuvan naaraan närkästyneeksi. Siitä huolimatta, heidän välit syvenivät, vaikka kaksikko lähinnä tapasikin vain yhteisen mestarin pitämillä oppitunneilla vapaa-ajalla hengailun sijaan. Karpalokirjo lopulta myönsi olevansa jollakin tasolla kiinnostunut Tummatassusta, jota luetteli erilaiseksi muihin verrattuna ja hän kertoi asiasta luotettaville ystävilleen. Näätätassu ja Oravatassu ottivat asian hyvin vastaan pienen huumorimielisen nokittelun kera, mutta Sumutassu sekä Vesitassu olivat asiasta eri mieltä, vaikkei he sitä ääneen sanoneetkaan, mutta Karpalokirjo tuonnoin oli huomannut sen pelkästään ystäviensä olemuksesta. Hän ei kuitenkaan kysynyt asiasta sen enempää, tai edes puhunu uudestaan enää pienistä tunteistaan Tummatassua kohtaan ystäviensä kesken, vaan antoi elämän mennä omilla raiteillaan eteenpäin.

Elämältään kuitenkin putosi pohja liian aikaisin, kun lauma susia sattui juuri löytämään Taivasklaanin leirin, kun kilpikonnakuvioinen oppilas oli 10 kuukauden ikäinen. Tottakai he riistivät monelta kissalta hengen siinä rytäkässä, ja muutama niistä sattui olemaan Karpalokirjon vanhemmat, ja hänen mestarinsa. Hän itse selvisi kahakasta, kun oli ollut ulkona leiristä ystäviensä kanssa, ja palasi takaisin näkemään tämän hirveän näyn tahtomattaan. Sudet olivat ehtineet lähteä jo, mutta olivat jättäneet ikävän jäljen taakseen. Vanhempien menettäminen niin nuorena oli Karpalokirjolle raskasta. Hän menetti elämänilonsa toistaiseksi, vajoten jonkin tason masennukseen, mutta yritti kumminkin elää normaalisti kuin ennenkin. Ystävänsä kuitenkin huomasi hänen pahan olonsa, samoin myös Tummatassu, johon Karpalokirjo tuhlasi aikaansa lohduttamalla isänsä menettänyttä kollia. He eivät koskaan kertoneet toisilleen tunteistaan, mitä heillä oli toisiaan kohtaan, mutta he päätyivät yhteisen surun myötä pariksi niinkin nuorina, vaikkei he asiasta mainostaneet ennen kuin heidät nimitettiin sotureiksi. Karpalotassu sai nimeksensä Karpalokirjo, Tummatassusta tuli Tummataivas ja niin edelleen. Hän ei tuonnoin osannut sanoa, oliko hän tyytyväinen itseensä siitä, että oli päässyt niin pitkälle elämässä, että oli nyt Taivasklaanin soturi, kun vanhempansa eivät olleet sitä näkemässä, mutta onneksi hänellä oli Tummataivas sekä ystävänsä, joihin voisi aina luottaa.

Vaikka Karpalokirjo oli luvannutkin itselleen kertovansa lopulta ystävilleen hänen ja Tummataivaan suhteesta, hän ei koskaa saanut sitä aikaiseksi, kun Sumusiipi tuli juttusille heidän ollessa partiossa. He olivat kahden kesken tuonnoin metsästämässä, kun muut partion jäsenet olivat hajaantuneet omille poluilleen, mikä ilmeisesti oli ollut Sumusiivelle oiva tilaisuus tunnustaa tunteensa Karpalokirjolle. Sydäntään riipaisi inhasti kuunnella, kuinka herkkä mutta ujo kolli uskalsi myöntää tunteistaan Karpalokirjolle, jolla ei ollut mitään hajuakaan siitä, että kolli oli käynyt läpi moisia tunteita hänen sisällään naarasta kohtaan, joka oli parhaillaan varattu. Karpalokirjolle teki kipeää torjua ystävänsä, jota katsoessaan huomasi, kuinka hänen sydämensä särkyi tuhansiin sirpaliin, ettei voinut edes päättää partiotaan loppuun. Tapahtuman jälkeen naaras tuskin pystyi lähestymään Sumusiipeä, joka vältteli häntä kuin ruttoa. Naaras myös vannoi joskus kuulleen harmaaläikikkään kollin itkeneen yksikseen soturienpesässä, kun luuli kaikkien nukkuvan. Ajatus kollin satuttamisesta vainosi pitkään Karpalokirjoa, mikä myös muutti hänen suuntautumistaan Tummataivaaseen, joka pyysi kumppaninsa vain unohtamaan koko ystävänsä. Karpalokirjo ei kuitenkaan tehnyt, kuin Tummataivas pyysi, vaan yritti ja yritti ottaa taas kontaktia torjumaansa kolliin, mutta ei ehtinyt, kun Vesikäpälä sattui haluta keskustella naaraan kanssa. Hän oli erittäin ärtynyt siitä, miten Karpalokirjo kehtasi torjua hänen veljensä sillä tavalla. Vaikka Karpalokirjo yrittikin puolustella itseään, siinä väittelyssä myös selvisi, millainen Vesikäpälä todellisuudessaan oli ja että valkoharmaa naaras sattui pitämään Tummataivaasta, nyt kun oli tietoinen hänen ja Karpalokirjon suhteesta. Kilpikonnakuvioinen nuori soturi suorastaan inhosi sitä, että joutui riitelemään ystäviensä kanssa, mikä saikin hänet tässä tapauksessa aivan avuttomaksi. Hän ei tiennyt, mitä ajatella siitä, että oli kirjaimellisesti huomaamattaan vienyt Vesikäpälän ihastuksen häneltä, jonka takia ystävänsä nyt vihasi häntä ja syytti häntä kaikesta, mikä mieleensä juolahti. Karpalokirjo ei tiennyt, mitä sanoa tai tehdä enää, kunnes Vesikäpälä oli niin kyllästynyt naaraseen ja katkaisi välit hänen kanssaan. Se oli kova isku nuorelle soturille. Ensin oli Sumusiiven menetys, sitten heti perään Vesikäpälänkin, eikä Tummataivaan lohdusta ollut niinkän apua naaraalle. Ajan kuluessa kollista oli tullut vain enemmän ja enemmän välinpitämättömämpi Karpalokirjoa kohtaan, ja he tuskin enää viettivät aikaa toisiensa kanssa, mikä sai Karpalokirjon sekä hämmentyneeksi että murtuneeksi. He tuskin ehtivät edes kahden kesken puhua asiasta, kunnes kuuli uutiset Vesikäpälän yhtäkkisestä tiineydestä, mistä hän kovaan ääneen kailottelikin klaanin kesken. Karpalokirjo ei silloin kysynyt suoraan naaraalta asiasta, koska suorastaan pelkäsi Vesikäpälän kanssa juttelemista välirikon jälkeen, mutta kuuli juorujen lomasta, että pennut olivat Tummataivaan, ja että he ovat olleet yhdessä jo tovin. Se oli melkein 2 vuotiaalle naaraalle kuin isku vasten kasvoja, vaikkei yleensä langennut juoruihin uskomaan, mutta kyseessä oli kumminkin niin vakava aihe, ettei Karpalokirjo voinut antaa vain asian olla. Hän meni siis suoraan kysymään kumppaniltaan oliko asia näin, mutta sai vastaukseksi vain päänpuristuksia ja vastaväitteitä, mitä Karpalokirjo ei niellyt todeksi, mutta hän kuitenkin pitkän jankkaamisen jälkeen sai totuuden ulos, mikä syntyi sitten pitkäksi riidaksi. Karpalokirjolle selvisi, että välirikon jälkeen Vesikäpälä oli väkisin hakeutunut aina Tummataivaan seuraan, kun Karpalokirjo ei ollut läsnä, mistä oli tullut kummallekin lopulta tapa ja kaksikko oli alkanut tapaillut salaa, koska Tummataivas oli yksinkertaisesti kyllästynyt Karpalokirjoon. Naaraan sydän särkyi alta aikayksikön. Kaiken sen jälkeen, mitä he olivat yhdessä kokeneet, tähänkö se päättyi? Kiukuspäissään ja suorastaan murtuneena Karpalokirjo lopulta pisti kaikelle lopun ja käski Tummataivaan pysyä kaukana hänestä ja olla poissa hänen elämästään jatkossa. Tuon jälkeen hän ei ollut tekemissä kollisoturin kanssa enää, mutta vaikka kuinka yritti kieltää itseään, hän silti ajatteli raidallista kollia päivät pitkät ja suorastaan katkeroituneena seurasi sivusta, miten hänen perhe-elämänsä kukoisti Vesikäpälän kanssa, joka jaksoi tämän jälkeen ylpeillä onnellaan myös rikkinäiselle Karpalokirjolle. Noihin aikoihin kuitenkin Karpalokirjon elämään tuli takaisin uusi hahmo, nimittäin Sumusiipi. Melkein vuoden huonon yhteydenpidon jälkeen heidän välinsä paranivat takaisin ennalleen ja he pystyivät olla ystäviä jälleen, vaikka Vesikäpälä selkeästi oli hapan tästä asiasta, vaikkei asiasta mitään sanonutkaan. Välirikon johdosta naaras ei ollut enää osa Karpalokirjon, Sumusiiven, Näätähampaan tai Oravaturkin porukkaa, joten nelikko toistaiseksi oli kaiken tapahtunee jälkeen vielä väleissä, kunnes perhe-elämä hiljalleen tuli vastaan osan kohdalle. Oravaturkki löysi oman kumppaninsa ja hommasi omat pentunsa siinä samalla, ja sama kävi myös Näätähampaalle. Ainoat, jotka tuskin ajattelivat asiaa, olivat Sumusiipi ja Karpalokirjo, mutta olivat kummatkin ilomielin aina ryhtymässä lapsenvahdeiksi kuin mahdollista.

Seuraavan vuoden sisällä, mitä Sumusiipi ja Karpalokirjo viettivät läheisinä ystävinä, jopa parhaina, sai kuitenkin jotakin heräämään naaraan sisällä, ja hän tiesi tasan tarkkaan mitä se oli, mutta kielsi sen kaiken siinä pelossa, että pilaisi hänen ja Sumusiiven vaivalla rakennetun ystäväsuhteen heidän väliaikaisen välirikon jälkeen. Karpalokirjo siis yritti unohtaa tunteensa ja keskittyä oppilaansa kouluttamiseen, joka sattui olemaan Vesikäpälän sekä Tummataivaan poika, Luumutaasu, josta myöhemmin tuli Luumuturkki. Karpalokirjolla oli ollut aluksi hankalaa toimia mestarina kissalle, joka oli hänet pettäneen kollin jälkikasvua, mutta nuoresta raidallisesta kissasta paljastui ihan hurmaava nuorukainen, joten Karpalokirjo nopeasti unohti ennakkoluulonsa hänen kouluttamisesta. Tämän jälken Karpalokirjo jo oletti jollakin tasolla päässeensä yli tunteistaan, mitä tunsi Sumusiipeä kohtaan, mutta eräs onnettomuus muutti sen aivan täysin. Sumusiipi oli joutunut raakaan taisteluun karanneen kaksijalan koiran kanssa, mikä riisti laikukkaalta kollilta niin molemmat silmät, kuin melkein hengenkin. Hänet tuotiin leiriin henkihieverissä, mikä sai valtavasti huolestuneen ja pelokkaan naaraan aivan poissa tolaltaan, ja koska häntä ei päästetty katsomaan Sumusiipeä sen takia, ettei ollut omainen (ja ettei Vesikäpälä halunnut), hän rukoili Tähtiklaania joka yö ja päivä, että Sumusiipi tokenisi kriittisestä tilastaan. Vasta siinä vaiheessa Karpalokirjo tajusi, kuinka paljon oikeasti kyseisestä kollista välitti, mikä sai hänet entistä hysteerisemmäksi siitä, selviäisikö Sumusiipi vai ei. Kaikki päätyi lopulta hyvin, kun kollisoturi alkoi tokenemaan, ja kun kaikki omaiset olivat lähteneet, Karpalokirjo meni sokean toverinsa luokse vierailulle. Sumusiipi oli saanut paljon osumaa kasvoihinsa, mikä oli riistänyt häneltä molemmista silmistään näön, niin kuin myös toisen puolen kuonostaan peittymään ison arven alle. Karpalokirjosta näky oli aluksi inha, mutta lopulta tottui siihen, eikä se vienyt kovinkaan kauaa. Enemmän häntä kuitenkin halveksutti se, että silloinen klaanipäällikkö oli vaihtanut hänen mielestään tulevan klaaninvanhimman Vinoviikseksi. Karpalokirjo oli valmis puhua asiasta päällikön kanssa naamatusten tyytymättömyydestääm, mutta Sumusiipi kielsi häntä menemästä, ihan vaan siksi, ettei naaras joutuisi hänen takiaan ongelmiin ja myöntyi vaihtamaan nimensä Vinoviikseksi ja menemään klaaninvanhimmaksi, vaikka kuinka Karpalokirjo väittikin vastaan. Hän oli vasta yli 3-vuotias, hänen paikkansa ei olisi ollut klaaninvanhimpien pesässä raihnaisten vanhuksien keskuudessa, mutta joutui luovuttamaan asian suhteen, kun ei saanut Vinoviiksen päätä kääntymään milläkään konstilla. Hän oppi elämään sen asian kanssa muutenkin, ja enemmän hänelle merkitsi Vinoviiksen tyytyväisyys kuin mikään muu.

Muutaman oppilaan kouluttamisen ja lukuisien kaikenlaisten tapahtumien jälkeen kului vuosi, kunnes Karpalokirjo myönsi tunteistaan Vinoviikselle. Se tapahtui silloin, kun Karpalokirjo hoiti kollia silloin, kun hän sairasti valkoyskää Lehtikadon aikoihin. Tunteet kollia kohtaan eivät olleet lähteneet mihinkään kuluneiden kuukausien aikana, ja mikä olisi ollut parempi hetki kuin tunnustaa sairaalle kissalle tunteistaan samalla, kun oli käpertyneenä toisen ympärille lämpöä antaakseen. Vinoviiksi ei aluksi uskonut naaraan sanomisia, mikä oli ymmärrettävästä syystä, mutta Karpalokirjon vannoessaan puhuneensa totta, Vinoviiksi lopulta lämpeni. Karpalokirjo sai vastakaikua tunteihinsa, ja kun he itse olivat siihen valmiita, parivaljakosta tuli kumppanit, jonka jälkeen kului lukuisia kuukausia, ennen kuin Karpalokirjo rupesi ajattelemaan perheen perustamista Vinoviiksen kanssa. Asia ei ollut kuitenkaan aivan niin yksinkertaisesti hoidossa, kun naaras oli suunnittelut päässään. Ensinnäkin, kumppaninsa oli sokea ja toiseksi, mitä enemmän he koittivat onneaan, mitään vaan koskaan ei tapahtunut, mikä sai kummissaan olevan Karpalokirjon kääntymään parantajan puoleen. Siinä vaiheessa naaraan harteille laskettiin mahdollinen sellainen asia käsiteltäväksi, että hän ei välttämättä voi saada pentuja, mikä oli kuulemma ongelmana myös hänen emollaan Harvahännällä. Ja kuten voi jo varmaan päätellä, Karpalokirjo ei ottanut uutisia hyvin ja otti asian tosi raskaasti, muttei jääräpäisyydestään halunnut täysin laskea uskoaan sen varaan, mikä ei ollut täysin varmaa. Hän siis yritti vielä kerran, mutta kuin ihmeen kaupalla, naaras tuli tiineeksi ja parin kuukauden kuluttua toi maailmaan kaksi pentua; Tilhipennun ja Tyrnipennun. Karpalokirjo ei voinut olla onnellisempi -- hänellä oli viimein perhe rakastamansa kollin kanssa. Ja vaikka Vinoviiksi ei välttämättä kyennytkään näkemään pentujansa omin silmin, hän oli silti parhain mahdollinen isä kahdelle pennulleen.

Aika vieri, ja ennenkuin naaras ehti sitä huomaamaakan, pentunsa olivat jo käyneet oppilasvaiheensa läpi ja olivatkin jo klaanin sotureita. Laikukkaasta harmaaata Tilhipennusta tuli aikoinaan Tilhikuono, kun taas kilpikonnakuvioisesta Tyrnipennusta Tyrnihammas, ja Karpalokirjo ei voinut olla ylpeämpi. Hän tosin oli järkyttynyt melkein heti sen jälkeen, sillä Tilhikuono kertoi saaneensa kumppanin jo heti parin kuukauden jälkeen nimityksestään. Kyseessä oli vanhempi soturi, Höyhenhäntä, jota Karpalokirjo ei tuntenut henkilökohtaisesti, mikä saikin hänet hieman nyrpistämään nokkaansa pojalleen. Tilhikuono alkoi kulkemaan lähestulkoon samaa reittiä elämässään kuin Karpalokirjokin aikoinaan, mikä huolestutti kollin emoa, mutta antoi kuitenkin leppymisen jälkeen pojalleen vapauden tehdä mitä lystää. Hänhän oli jo saanut Vinoviiksen tuen, joten miksi naaraan oli oltava se ilkeä emo, eikä hyväksyä kollin rakkautta vanhempaa soturia kohtaan. Tyrnihammas sentään ei ollut edes suunnittelemassa perheen pystyttämissä vielä niin nuorena. Mutta ennen aikojaan, Tilhikuono sai kumppaninsa kanssa pennun, tosin vaan yhden sellaisen. Pennun nimeksi siunaantui Liekkipentu, ja Karpalokirjo oli niin heltynyt pieneen otukseen, joka oli hänen ensimmäinen lapsenlapsensa, samoin Vinoviiksen. Liekkipennun syntymän myötä kilpikonnakuvioinen naaras tuli ajattelleeksi, kuinka onnekas tosiaan oli, että hänellä oli tälläinen perhe kasassa, josta välitti suunnattomasti. Hän oli onnellinen siitä, mitä hänelle juuri silloin oli, eikä vaihtaisi sitä tunnetta mihinkään.

Kuukaudet kuluivat uudelleen ja uudelleen ja Karpalokirjo oli 5-vuotias, kun klaanin kesken alkoi tapahtua ongelmia. Kaksijalat asustelivat Taivasklaanin leirin lähimailla, mikä johti usein yhteen törmäämisiin, ja siihen, että kissoja kaapattiin silloin tällöin. Kenestäkään kaapatuista kissoista ei kuulunut enää mitään sen jälkeen, ja valitettavasti yksi kissoista sattui juuri olemaan Taivasklaanin silloinen päällikkö Horsmatähti. Klaani odotti päällikön paluuta yöt ja päivät, mutta kun tilanne meni toivottamaksi, klaani yritti keskenään päättää uudesta päälliköstä. Karpalokirjo oli yksi näistä potentiaalisista ehdokkaista, mutta toisin kumminkin kävi. He eivät tulleet minkäänlaiseen lopputulokseen, ja parantajan täytyi tulla väliin uutisien kera. Silloinen parantaja Untuvakorva kertoi nähneensä ennustuksen häivähdyksestä, joka pelastaisi Taivasklaanin tältä kriisiltä, mihin päällikön kaappaus heidät ajoi. Kukaan ei tiennyt, mitä naaraan horinat meinasi, mutta he uskoivat silti parantajan sanaa ja odottivat tätä tulevaa häivähdystä. Karpalokirjo todella uskoi tämän ihmeen saapuvan, ja odotelemisen aikana Karpalokirjon poika sai uudet pennut kumppaninsa kanssa. Pentuja oli kolme, ja yksi heistä tunnetaan nykyisen Taivasklaanin parantajana, Herukkaviiksenä. Karpalokirjo suorastaan puhkesi taas onnesta, kun sai lisää lapsenlapsia ja hänen sukunsa vain kasvoi kasvamistaan. Hän vietti muutenkin aikaansa paljon uusien pentujen sekä muun perheensä kanssa, joten Karpalokirjo kirjaimellisesti unohti, mitä oli muiden kanssa odottamassa.

Häivähdyksen saapumiseen meni puolisen vuotta, jolloin Karpalokirjo oli alle 6-vuotias. Kyseessä oli kulkukissa, marmorikuvioinen sellainen, josta sitten tuli Häivähdystähti - Taivasklaanin uusi päällikkö. Tapahtuma pöyristytti vanhahkoa naarasta aluksi. Kulkukissastako olisi Taivasklaania johtamaan? Karpalokirjo kuitenkin ajan myötä tottui asiaan, ja tosissaan piti Häivähdystähden persoonasta ja tavasta johtaa klaaniaan, vaikka holtiton aluksi olikin henkiensä kanssa. Sentään hän piti muita kissoja turvassa, ainakin ajan, kun se vielä kesti. Kaksijalat nimittäin alkoivat olla pahempi ongelma aikaisempaan verrattuna, sillä he alkoivat suurin konein kaivamaan kalliosta jalokiviä omiin tarkoituksiinsa, mikä samalla tuhosi Taivasklaanin leiriä. Kissat joutuivat pakenemaan, mutta heillä oli vielä toivoa uudesta alusta, sillä he saivat taas ennustuksen. Tällä kertaa kyseessä oli loiste, mikä pelastaisi yksinäisen klaanin, ja koska ennustuksiin oli uskominen, kyseinen kissa saapui ja esitteli itsensä Loistesydämeksi. Hän olisi se kissa, joka veisi Taivasklaanin pois seudulta, mikä ei ollut enää klaanille turvallinen, ja johdattaisi heidät turvallisempaan paikkaan muiden klaanien luokse. Karpalokirjo ei aluksi tiennyt, miten suhtautua tähän asiaan. Hän oli tottunut elämään sellaista klaanielämää, että heidän ei tarvinnut miettiä muiden ulkopuolisten kissojen tyytyväisyyttä -- oli vain yksi ja ainoa Taivasklaani, mutta nyt olisi myös Myrskyklaani, Tuuliklaani, Varjoklaani ja Jokiklaani, jotka olivat asuneet järvellä pidempään kuin he. Karpalokirjo kuitenkin seurasi klaanilaisiaan. Hän auttoi sokeaa kumppaniaan, sekä poikaansa Tilhikuonoa paimentamaan jo oppilasikäiset pentunsa pysymään joukon mukana. Matka oli pitkä, mutta naarasta piti matkassa toivo siitä, että pian kaikki olisi hyvin ja heillä oli koti, missä elää turvassa kaksijaloilta…

Kun Taivasklaani oli asettunut aloilleen (mikä ei ollut niin helppoa, kuin Karpalokirjo oli kuvitellut), elämä muuttui taas normaaliksi ja tasaiseksi naaraan kohdalla. Ikä oli alkanut painamaan, eikä hänen kuntonsa ollut enää niin hyvä kuin ennemmin, mutta kilpikonnakuvioinen naaras pysyi soturina niin kauan kuin fyysisesti kykeni siihen. Hänelle ei suotu enää oppilaita, mutta hän kävi useinmiten partioissa, että saisi kumppanilleen ruokaa. Kollin syöttäminen oli tullut Karpalokirjolle melkein tavaksi kuluneiden vuosien aikana, vaikka Vinoviiksi hyvin osasikin sokeana löytää tiensä tuoresaaliskasalle ja reitin takaisin klaaninvanhempienpesälle. Siellä Vinoviiksi makoili päivät pitkät, jos lyhyitä kävelylenkkejä ei laskettu, joita kumppaninsa hänelle järjesti aina silloin kuin tuntui siltä. Karpalokirjo oli kuitenkin huomannut, että ikä oli ruvennut painamaan myös laikukasta puolisoaan, mutta ei antanut sen vaivata häntä se enempää päätään. He olivat kummatkin jo 7 vuotiaita tähän aikaan, ja se oli normaalia, että muutoksia oli tulossa. Näihin aikoihin Karpalokirjon lapsenlapsestaan Herukkaviiksestä tehtiin parantaja, vaikka kilpikonnakuvipinen kolli oli kouluttautunut soturiksi aikaisemmin. Tilanne oli kummallinen jopa isoäidin mielestä, mutta hän uskoi lapsenlapsensa pystyvän olemaan hyvä parantaja klaanilleen, vaikka aika äksypusku välillä olikin. Tämän jälkeen melkein vuoden kuluttua Tyrnihammas menehtyi ikävissä merkeissä parantajanpesään ikävien haavojen saattelemana. Karpalokirjo kuuli uutiset vasta, kun tyttärensä oli kuollut, sillä oli ollut paikalta poissa, kun loukkaantuneita oli kiikutettu leiriin taistelun jäljiltä. Menetyksen ikävä tunne, minkä hän luuli jo unohtaneensa moneksi vuodeksi, palasi takaisin ja mursi Karpalokirjon moneen itkuun tyttärensä kuoleman johdosta, vaikka tiesikin tapaavansa toisen vielä jonakin päivänä Tähtiklaanissa. Menetys siitä huolimatta sattui, mutta Karpalokirjon perhe oli hänen tukenaan noina pahimpina päivinä.

Karpalokirjo ehti elellä Tyrnihampaan kuoleman jälkeen klaaninsa kanssa uudessa kodissaan jonkin aikaa, kunnes vasta alkoikin tapahtumaan. Tietämättä sitä, että kyseessä oli Tähtiklaanin ennustama juttu, meteroriitit iskivät järven ympärille ja levittivät ikävän määrän tulta kaikkialle. Heidän leirinsä oli myös maata syövän tulen uhreina, ja taivasklaanilaiset nostivat jalkaansa toisen eteen päästäkseen turvaan, paitsi Karpalokirjo. Hän pelkäsi tulta, ja oli sen näkemisen myötä mennyt lamaannuksiin. Hän ei ole koskaan ennemmin ollut tekemissä tämän polttavan asian kanssa, mutta kauhutarinoiden myötä elävältä palaneista kissoista, mitä hän oli aikoja sitten kuullut oli varmaan osa syy siihen, miksi naaras nyt reagoi näin. Hänen piti soturina auttaa heikoimmat ulos leiristä, mutta hänestä tuli itse se heikko, jota piti neuvoa ja opastaa. Karpalokirjon kuitenkin ajatuksistaan herätti kumppaninsa Vinoviiksi, jota opasti yksi klaanin nuorimmista sotureista ulos leiristä. Kumppanit sattuivat törmäämään toisiinsa siinä samalla, ja vaikka naaras olikin huojentunut harmaan kissan näkemisestä, tilanne ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Tuli vaan levisi, ja teki melkein mahottomaksi hengittää, ja Karpalokirjon oli pakko lähteä kolmikon mukana muiden klaanilaisten luokse, missä olisi suojaisaa. Sotureita sentään jäi vielä pelastamaan loppuja palavasta leiristä, ja Karpalokirjoa inhotti oma pelkuruutensa tulta kohtaan, ettei voinut edes tehdä työtään loppuun kunnolla. Kaiken tuon jälkeen, kilpikonnakuvioinen naaras alkoi harkita klaaninvanhimpien pesään siirtymistä, vaikkei siitä tuonnoin minkäänlaista virallista lausuntoa vielä tehnyt Häivähdystähdelle, joka vei klaaninsa muiden klaanien luokse Kuulammelle.

Klaanit olivat lähdön päällä joksikin ajaksi muualle asumaan, mutta yksi muttahan siinä oli: Taivasklaania ei huolittu mukaan. Ennen sitä klaani oli juuri menettänyt päällikkönsä, Häivähdystähden, josta paljastuikin aikamoinen petturi loppupeleissä. Kolli lähti juuri huonoinpana hetkenä, mikä sai naaraankin suutahtamaan aikalailla. Hän oli luottanut syvästi päälikköön, ja hänen sanaansa naaras oli aina totellut, ja nyt hän vain otti jalat alleen ja hylkäsi klaaniinsa? Karpalokirjo olisi ajatellut Victorista toisin, jos olisi vain tiennyt todellisen syyn kulkukissan lähtöön, mutta niin ei käynyt. Karpalokirjo ei myöskään tämän tapahtuman jälkeen oppinut pitämään muista klaaneista, koska ajatteli noiden pettävän heitä kaiken sen jälkeen, mitä he ovat yhdessä harmoniassa asuneet saman järven ympärillä. Kilpikonnakuvioinen naaras oli hämmentynyt, mutta samalla myös erittäin närkästynyt tilanteesta. Jos he vain eivät koskaan olisivatkaan tulleet tänne… olisivatko asiat toisin?

Taivasklaanin johtoon päätyi Häivähdystähden varapäällikkö, Harhasielu, jonka hengistä aikaisempi päällikkö oli jo “muutaman” vienyt pakenemalla, mikä teki Harhatähden johtajuudesta hieman epätavallisemman kuin normaalisti. Karpalokirjo ei osannut kuitenkaan ajatella tummasta kollista mitään hyvää aluksi, sillä hän oli kirjaimellisesti potkinut tiineen Lehtipuron ulos klaanista siitä, että oli lähtenyt synnyttämään pentujaan maailmaan klaanin valvovien silmien alta pois. Karpalokirjo ei ymmärtänyt tuonnoin juuri ollenkaan Harhatähteä ja tämän “loogista päättelyä”, ja alkoi epäilemäänkin oliko kollista päälliköksi ollenkaan. Vanha naaras kuitenkin oli seuraamassa ilomielin klaaniaan takaisin vanhoille reviireille, mutta kulkukissat sattuivat osumaan juuri heidän kohdalle. Sacra joukkoineen hyökkäsi pienen klaanin kimppuun ja tappoi lukuisia kissoja mm. klaaninvanhimmiksi jo päässeet Tummataivaan ja Vesikäpälän sekä monia muita, ennen kuin Heavy Rain tuli ja viimeisteli taistelun niin, että karkoitti klaanikissat erilleen toisistaan. Karpalokirjolle kävi kuitenkin ikävin mahdollinen tuuri, sillä hän joutui eroon Vinoviiksestä, Tilhikuonosta sekä lapsenlapsistaan, eikä tiennyt noiden olinsijastaan yhtikäs mitään. Vanha naaras oli aivan yksin omillansa, eksyneenä ja tiedottomana siitä, mitä hänen pitäisi seuraavaksi tehdä. Muun klaanin sijaan, Karpalokirjo päätti kumminkin etsiä ensin perheensä tassuihinsa. Siihen meni jonkin aikaa, mutta perheensä sijaan vanha naaras törmäsi muihin klaanitovereihinsa, mutta ei nähnyt heidän seurassa kumppaniaan, poikaansa tai loppuja lapsenlapsistaan. Ainoa, joka porukassa oli Karpalokirjolle lähisuvun omainen, oli Puolukkavarpu, joka lupasi vilpittömästi auttaa isoäitiään Vinoviiksen, Tilhikuonon sekä Puolukkavarpun sisaruksien etsimisessä. Naaras oli kiitollinen lapsenlapselleen, ja etsi nuoremman kollin avulla kyseisiä kissoja, mutta loppujen lopuksi tuloksetta, ennen kuin he törmäsivät muihin taivasklaanilaisiin, joiden joukossa huonossa hapessa oleva Vinoviiksi ainakin oli. Karpalokirjo oli huojentunut laikukkaan kollin näkemisestä, mutta jotain oli pielessä, mistä Vinoviiksi ei aluksi halunnut kertoa. Lopulta kilpikonnakuvioiselle naaraalle kumminkin paljastui, että poikansa Tilhikuono oli kuollut jo ajat sitten. Hän oli nääntynyt nälkään, kun oli antanut kaiken mahdollisen riistan sokealle isälleen. Karpalokirjolle uutinen oli suuri järkytys, ja siitähän syntyi samanlainen reaktio kuin silloin, kun naaras menetti tyttärensä Tyrnihampaan. Hän itki vuolaasti monet päivät sen jälkeen, kun oli uutiset kuullut. Hän ei vain voinut ymmärtää, miksi omat pentunsa olivat kuolleet häntä aikaisemmin. Se oli hänestä niin brutaalia jopa Tähtiklaanilta, joka oli vaientunut täysin meteorisateen jälkeen. Sentään hänellä oli vielä Tilhikuonon pennut, ja lupasi pitävänsä noita silmällä kuolleen poikansa puolesta.

Nykyään Karpalokirjo on klaaninvanhin kumppaninsa kanssa ja viettelee Taivasklaanin vanhassa kodissa leppoista aikaa hänen kanssaan.

 

Muuta

  • Vanhemisensa myötä taitonsa ovat rupsahtaneet aika lailla, mutta aikoinaan hän oli yksi klaaninsa taidokkaimmista metsästäjistä.
     
  • Vaikka hänen vanhempansa ovat syntyjään Taivasklaanin kissoja, Karpalokirjossa on siitä huolimatta kotikisun verta suonissaan.
     
  • Taivasklaanin parantajan Herukkaviiksen isoäiti kollin isän kautta.

 

Copyright

Ender

©2019 Karpalokirjo | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com