Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KAIKUSIELU

kuva

Ikä 4 vuotta
Sukupuoli Kolli
Sisarukset Keskiyönusva ♀, Smoke/Savukynsi ♂, Virtapentu ♀ †
Vanhemmat Pohjoistuuli ♀ †, Myrskytuuli ♂ †
Kumppani Hope ♀
Pennut Thurion ♂, Etelätuuli ♀ †, Näkymätön Varjo ♂ †
Henget 1/2

Soundtrack Zack Hemsey - Soothsayer (instrumental) | Seven - Apophenia | Tales of the Forgotten - Haunted

 

Ulkonäkö

Kaikusielun pääosin valkoinen turkki on lyhyttä, mutta siitä huolimatta tuuheaa. Siinä on myös vähän erittäin vaaleanharmaata väriä satunnaisissa karvoissa. Nuo karvat ovat vain päistä harmaita. Eniten tuota väritystä erottuu päässä, tassuissa ja hännässä. Kolli on perinyt edesmenneen emonsa turkin värit. Turkki ei paksuutensa vuoksi kuivu nopeasti kastuessaan, joten Kaikusielun on vaarallista kastua kylmällä säällä. Onneksi kolli kestää hyvin kylmää, mikä tasoittaa tilannetta aavistuksen verran. Tuosta kestokyvystä ei silti ole pitkään apua lehtikadon aikaan.

Kaikusielu on ruumiinrakenteeltaan erittäin solakka - jopa laiha - sekä voimakas. Hänen lihaksensa eivät erotu kuitenkaan hyvin tuuhean turkin alta. Kolli on hieman normaalia suurikokoisempi tai oikeastaan korkeampi, mikä johtuu hänen pitkistä käpälistään. Hänen tassunsa ovat kapeat, minkä vuoksi ne eivät sovi kivikossa ja epätasaisessa maastossa liikkumiseen kovinkaan hyvin. Hän tekee silti parhaansa näyttääkseen arvokkaalta ja sulavalta. Kaikusielun korvat ovat teräväpäiset ja suuret. Niiden päissä on mustat ilvesmäiset tupsut, jotka saavat korvat näyttämään vielä suuremmilta. Kollin häntä on erittäin pitkä ja vankan näköinen, mutta todellisuudessa se on melko taipuisa. Kaikusielu kantaa häntäänsä korkealla antamatta sen tavallisesti koskea maata muuten kuin hänen istuessaan tai nukkuessaan. Kollilla on vaaleanharmaat viikset, jotka ovat tuuheasta turkista johtuen pitkät ja kaartuvat päistään hieman.

Kaikusielun silmät ovat hieman haalistuneen väriset tummansiniset. Väri on tummempi lähempänä pupillia. Silmät ovat muodoltaan kutakuinkin mantelin muotoiset ja tavallisen kokoiset. Kaikusielun silmät ovat hiukan syvällä kuopissaan, mikä luo niiden päälle usein varjoja. Hänen otsansa on tavallisen korkuinen. Kollin nenä ja polkuanturat ovat tuhkanharmaat. Hänen kuononsa on aavistuksen verran normaalia littanampi, mikä antaa hänelle pienen persialaiskissamaisen vivahteen. Kaikusielun hampaat ovat puhtaan valkoiset ja hieman tylpät. Kollin kynnet ovat pitkät ja valkoharmaat. Kaikusielu pitää ne aina terävinä, jos se suinkin on mahdollista, koska hän taistelee eniten kynsillään.

Klaanien ja kulkukissojen välisen sodan aikana Kaikusielun vasen korva repeytyi. Nyt se on päästä repaleinen, joten tuossa korvassa ei ole enää mustaa tupsua. Kollin oikeanpuoleisen silmän päältä kulkee kaksi pitkää, ohutta viiltoarpea, jotka jatkuvat silmän yläpuolelta aina poskeen ja miltei leukaan saakka. Ne eivät kuitenkaan ole vahingoittaneet hänen silmäänsä ja hän näkeekin sillä edelleen hyvin.

 

Luonne

Kaikusielu on hyvin usein vakava ja omanarvontuntoinen, eikä pidä siitä, jos hänelle puhutaan loukkaavasti tai alentavasti. Hänellä voi olla joskus vaikeuksia ymmärtää huumoria, mutta hän osaa myös nauraa sille päälle sattuessaan. Kolli ei pidä käskyttämisestä, eikä yleensä tottele, jos vähänkin joku korottaa ääntään hänelle. Kaikusielu on vapautta ja valintoja rakastava kissa. Hän ei siksi halua, että muut tekevät päätökset hänen puolestaan tai sanovat, mitä hänen pitäisi tehdä, ellei hän pyydä sitä. Hän pyrkii kohtelemaan muita tasa-arvoisesti ja ystävällisesti, mutta saattaa polttaa päreensä yllättävän helposti, mikäli häntä ärsytetään tai hän sattuu olemaan huonolla tuulella. Hän ei pidä siitä, että tekee virheitä ja ne voivatkin jäädä vaivaamaan häntä pitkäksi aikaa jälkeenpäin. Kaikusielu on mukava vain, jos muutkin ovat mukavia hänelle. Muussa tapauksessa voi hyvinkin saada niskaansa tämän kissan vihan. Kaikusielu kuitenkaan harvemmin käy kynsin ja hampain kiinni muihin, ellei kyseessä ole oikea taistelutilanne. Hänen vihansa ilmeneekin useimmiten vain sanoina ja eleinä. Hän ei kohtele hyvin niitä, joista ei pidä ja antaa sen näkyä kylmänä ulkokuorena ja torjuvana asenteena.

Kaikusielu ei ole mikään naaraiden perässä juoksentelija, eikä kumppani ole hänen mielestään onnen tärkein ehto. Elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita, eikä perhe ole hänelle aivan niin sulkeutunut käsite kuin kenties monille muille. Perheseen eivät hänen mielestään kuulu vain vanhemmat ja sisarukset tai lähimmät sukulaiset. Kolliin voi luottaa lähes poikkeuksetta. Hän ei aina ole rehellinen, mutta pitää lupauksensa, jos on sellaisia tehnyt. Kaikusielu ei niinkään välitä kunniasta, vaikka ei silti suosi tunteettomia tappajia ja lupauksenrikkojia. Hänen mielestään mikään tai kukaan ei voi olla pelkästään hyvää tai pahaa. Kaikissa ja kaikessa on kumpaakin. Kaikusielua ei ole helppo lannistaa, sillä hän seisoo yleensä ehdottomasti niiden asioiden takana, jotka näkee oikeiksi tai joita on päättänyt puolustaa.

Kaikusielu ystävystyy hitaasti, mutta kaipaa silti ympärilleen kissoja. Jos hänen luottamuksensa on saanut ja hänet on oppinut tuntemaan, kannattaa siitä pitää kiinni, sillä kolli palauttaa kyllä ansaitun uskollisuuden. Petoksen kokiessaan kolli voi olla kylmä ja sulkeutua kuoreensa, mistä muiden on kaivettava hänet pois, jos tahtovat puhua hänelle asiasta. Hän oppii asiat yleensä vaikeimman kautta, mistä hän saattaakin toisinaan tuomita itsensä.

On kai hänen taustansa huomioon ottaen jopa tarpeetonta sanoa, että hän uskoo henkiin. Henkimaailmat ja kuoleman jälkeinen elämä kiehtovat häntä, vaikka hän samalla on erittäin ennakkoluuloinen ja epäileväinen siihen liittyvien asioiden suhteen. Hän ei todellakaan pidä kaikkia henkiä hyväntekijöinä ja harvemmin luottaa noiden sanomiin asioihin noin vain enää nykyään. Oli aika, jolloin hän seurasi ennustuksia ja henkien tahtoa sokeasti, mutta sitten hän tajusi voivansa vaikuttaa asioihin. Tajuttuaan valinnan vapauden merkityksen Kaikusielusta tuli hengille vaikea hallita, mikä sopii hänelle oikein hyvin.

 

Menneisyys

Kaikusielu syntyi klaanien vanhoilla reviireillä, ladossa. Klaanit olivat silloin juuri lähdössä Nelipuun ympäriltä kohti uutta kotiaan. Hänen emonsa ja nuorin siskonsa kuolivat synnytykseen, mutta Kaikusielu ja hänen kaksi muuta sisartaan selvisivät hengissä. Kolmikko sai kasvattiemon nimeltä Lumikide. Matkan aikana silloinen Myrskyklaanin oppilas, Sirppitassu - myöhemmin soturinimeltään Sirppikynsi - kantoi silloista Kaikupentua. Juuri Sirppikynsi päätti Kaikusielun pentunimen.

Kaikusielusta tuli oppilas jonkin aikaa sen jälkeen, kun klaanit olivat löytäneet uuden kodin järven ympäriltä. Valkoinen kolli sai mestarikseen soturin nimeltä Tiikeriraita. Kaikusielu (silloin Kaikutassu) harjoitteli kuusi kuuta tullakseen soturiksi. Lopulta kolli saavutti tavoitteensa. Hänet nimettiin soturiksi yhtä aikaa siskonsa Keskiyönusvan kanssa. Pentueen nuorin elossa oleva sisar, Savutassu, oli joutunut keskeyttämään koulutuksensa vähäksi aikaa murtuneen käpälän takia. Hänestä tuli soturi hieman myöhemmin ja hän sai nimekseen Savukynsi. Kaikutassusta tuli soturi nimeltä Kaikusielu. Melko pian sen jälkeen, kun kollista oli tullut soturi, hän sai itselleen oppilaan. Kaikusielu sai luvan jatkaa Kivitassun koulutusta, kun oppilaan entinen mestari, Aavikkotuuli, kuoli.

Sitten, vähän ennen klaanien ja kulkukissojen välisen sodan alkamista, Kaikusielu näki enneunen. Uni kertoi, että yhdeksän kissaa olisi tulossa auttamaan klaaneja sodassa. Kaikusielu ei tiennyt, miksi hän näki enteen ja kolli pelkäsi pitkään sen jälkeen, että Tähtiklaani halusi hänestä parantajan. Asia ei silti ollutkaan niin.

Sodan aikana klaanit saivat apua yhdeksältä ulkopuoliselta kissalta. Nuo yhdeksän kissaa - Darkness Where One Light Shines, Givre, Shadow Legacy, Soul Who Sees Everything From Past And Future, The Unknown, Clockwork, Paradox, Nemo sekä Compass - olivat Kaikusielun enteessään näkemät tummat hahmot, jotka olivat lausuneet enteen sanat Kaikusielulle. Kolli sai sen selville sovittelemalla enneunensa sanoja noihin kissoihin. "Yksi meistä hylkäsi teidät, ja toinen lähti hänen mukanaan. Kolmannen verta on jo vuodatettu. Viisi meistä kolmeen liittyy, ja kolmen on tästä valinnasta maksettava hinta. Yhdeksäs on laskeutuva alas, liittyvä tähän joukkoon, vuodattava itsensä ja kaikkien muiden verta ja rakastuva kolmanteen. Veremme tulee vuotamaan teidän vuoksenne." Näin olivat hahmot sanoneet vuorotellen kukin oman lauseensa Kaikusielun enteessä. Darkness oli ollut ennen Tuuliklaanin soturi. Hän oli hylännyt klaanit niiden ollessa sodan partaalla lähteäkseen etsimään vuoristosta Kuohuvan Veden Heimoa. Givre oli lähtenyt Darknessin mukaan. Shadow Legacy oli unen kolmas hahmo; hän oli taistellut aiemmin Crochax-nimisen kulkukissan kanssa ja saanut kieleensä pahan vamman, mikä merkitsi sitä, että hänen vertaan oli vuodatettu ennen järvelle saapumista klaanien ja kulkukissojen välisen asian takia. Crochax oli yrittänyt suostutella Shadow Legacya liittymään joukkoihinsa ollessaan matkalla järvelle, mutta Shadow Legacy oli kieltäytynyt ja joutunut siksi taisteluun Crochaxin kanssa. Viisi varaskissaa olivat liittyneet Darknessin, Givren ja Shadow Legacyn matkaan noiden suunnatessa kohti vuoria. Kolme varaskissaa oli maksanut sodan aikana hinnan tuosta valinnasta: Nemo ja Compass olivat maksaneet hengillään ja Paradox yhdellä käpälistään. Soul oli myöskin liittynyt tuohon joukkoon kasvattaen sen yhdeksän kissan kokoiseksi. Hän oli laskeutunut alas vuorilta ja vuodattanut ainakin itsensä verta sodassa (oliko ennustus siis vielä päättynyt hänen osaltaan?). Hänen olisi myös ennustuksen mukaan ollut määrä rakastua Shadow Legacyyn. Nuo järvelle saapuneet - tai Darknessin ja Givren tapauksessa palanneet - matkalaiset tekivät lopun Crochaxista. Oikeastaan Shadow Legacy tappoi Crochaxin, muut vain pitivät Crochaxin joukkoja loitolla tai harhauttivat Crochaxia, jotta suunnitelma onnistuisi. Shadow Legacy tappoi Crochaxin lävistämällä tuon vatsan oksalla juuri kylkiluiden alapuolelta.

Suuri Sota päättyi kuitenkin lopullisesti vasta, kun kulkukissojen silloinen johtaja Saw oli kuollut Tiikeriraita-nimisen Myrskyklaanin soturin ansiosta. Klaanit voittivat sodan ja alkoivat palata takaisin normaaleihin puuhiinsa. Myrskyklaanin reviiri oli tuhoutunut sodan aikana lähes kokonaan tulipalossa, eikä klaanilla ollut ruokaa tai paljoa suojaa. Myrskyklaani ei välttämättä selviäisi lähestyvästä lehtikadon ajasta ilman muiden klaanien apua. Muilta klaaneilta ei herunut apua, joten klaani päätti yhteistuumin laajentaa reviiriään. Myrskyklaani asetti reviirinsä takarajan syvemmälle metsään.

Kaikusielu oli juuri päässyt vähäksi aikaa ajattelemasta enneuniaan ja syytä sille, miksi näki niitä. Eräänä yönä kolli kuitenkin sai toisen enteen. Enteessä oli suuri kissajoukko, joka oli matkalla jonnekin. Kaikusielu näki kissat aivan kuin nuo olisivat olleet varjoissa. Yksi kissa kuitenkin näkyi selvemmin; harmaa kolli, jolla oli keltaiset silmät. Tuo uusi enne sai Kaikusielun taas huolestumaan kohtalostaan. Mutta Tähtiklaani ei vieläkään suostunut antamaan vastauksia. Jonkin ajan päästä ennustuksen viesti kävi ilmi: Taivasklaani saapui kokoontumiseen. Tuo kauan kadoksissa ollut klaani ja vanhusten suosima tarina-aihe saapui neljän muun klaanin keskuuteen. Taivasklaanin vanha koti oli joutunut kaksijalkojen valtaan, eivätkä nuo olleet voineet jatkaa elämäänsä siellä. Varjoklaanin soturi Loistesydän toi Taivasklaanin muiden klaanien luokse, vaikka Kaikusielu ei tiennytkään, miten tuo oli löytänyt viidennen klaanin. Kuitenkin viides klaani oli Kaikusielun unessaan näkemä kissajoukko. Klaanin varapäällikkö Harmaavarjo oli harmaa kolli, joka oli erottunut selvemmin unessa. Syytä juuri tuon kollin erityiseen ilmestykseen ei Kaikusielu tiennyt, mutta se ei ollut tärkein asia, jota ajatella. Taas uusi enne oli toteutunut, eikä kolli tiennyt syytä sille, miksi juuri hän oli nähnyt kyseisen enteen. Taivasklaani asettui asumaan paikalle, jossa ennen oli sijainnut kaksijalkojen maatila. Maatila oli poltettu ja tilalla kasvoi nyt tammimetsää, joka sopi paremmin kuin hyvin viidennen klaanin uudeksi kodiksi. Ehkä Tähtiklaani oli järjestänyt sen - kuka tietää?

Klaanit palasivat kokoontumisen jälkeen tavallisiin rutiineihinsa. Myrskyklaaniin syntyi paljon uusia pentuja jopa melko yllättäville emoille - päällikkö Kuutamotähdelle ja varapäällikkö Lumisydämelle. Kummankin puoliso oli vieläpä klaanin ulkopuolinen kissa. Kaikusielu oli yllättynyt tuosta tiedosta, mutta päätti olla ottamatta kantaa siihen. Ehkä se rikkoi osittain soturilakia, mutta ei laissa suoraan ainakaan mainittu, ettei klaanikissa saisi rakastua klaanittomaan; vain suhde toisen klaanin kissaan oli kielletty. Ja pennut tiesivät hyvää klaanille siitä huolimatta, kenen ne olivat. Kuutamotähden uudet pennut olivat Kaikusielulle täti- ja setäpuolia, hänen edesmenneen emonsa sisko- ja velipuolia. Kaikusielusta tuntui aluksi oudolta ajatella noita sellaisina, mutta ajatukseen tottui ajan kanssa. Myös muut Kaikusielun sukulaiset olivat saaneet suvun lisäystä. Tällä kertaa klaanin ulkopuoliset sukulaiset. Kaikusielu sai tavata nuo nuoremmat kissat viedessään Kuutamotähden ja silloisen oppilaan ja serkkunsa Talvitassun kanssa suruviestiä noille kissoille hiukan ennen päällikön pentujen syntymää. Kuutamotähden siskopuoli Givre oli kuollut vieraillessaan klaanissa. Reviirille hyökänneet ilvekset olivat tappaneet tuon. Givren puoliso Darkness Where One Light Shines sekä naaraan isä Shadow Legacy ja Darknessin emo Soul Who Sees Everything From Past And Future saivat asian tietoonsa. Samalla Kaikusielu näki noiden kissojen kolme pentua ensimmäisen kerran.

Erään kerran Kaikusielu kohtasi Kuulammen virran rannalla kaksi kulkukissaa, joiden nimet olivat Oliver ja Cooper. Nuo vaativat tietoja isänsä Crochaxin surmanneen Shadow Legacyn olinpaikasta. Kaikusielu antoi noille noiden tarvitsemat tiedot, koska nuo uhkasivat muuten tappaa kollin. Niin kävi joka tapauksessa; Cooper surmasi Kaikusielun saatuaan tarvitsemansa tiedot. Kolli uskoi loppunsa todella koittaneen, mutta Tähtiklaanin sijaan hän päätyikin jonnekin aivan muualle. Kaikusielu näki kuoltuaan aivan uudenlaisen paikan, Kadotuksen. Tuo paikka ei ollut elävien eikä kuolleiden paikka. Eräs Kadotuksen kissa, StarBright, kertoi, että kuolleiden hahmot haalistuvat ajan myötä Tähtiklaanissa ja muissa sen kaltaisissa paikoissa. Lopulta, kun maan päällä ei ollut enää ketään, joka muistaisi kuolleiden olemassaolon, nuo katosivat kokonaan... ja joutuivat olevan maailman perälle unohduksiin. Kissat joutuivat jäämään Kadotukseen ja pystyivät vierailemaan maan päällä vain harvoin ja lyhyen aikaa. Kukaan ei voinut aistia noita maan päällä tai vahvempien henkien maailmoissa, koska nuo olivat olemukseltaan vielä paljon heikompia kuin muistettavissa olevat kuolleet. StarBright oli tuonut Kaikusielun Kadotukseen, koska uskoi kollin voivan pelastaa unohdetut kissat siitä kurjasta paikasta, jossa ei ollut riistaa eikä aurinkoa. Ennustuksen mukaan olisi koittava viiden vartijan aika ja nuo toisivat pelastuksen unohdetuille vapauttaen nuo vankeudestaan. Ennustus kuului tarkalleen ottaen näin: "On koittava aika viiden vartijan, jotka pitävät hallussaan avainta elämän ja kuoleman välillä. Yksi on syntyvä pohjoisen kylmistä tuulista ja raivokkaasta myrskystä. Toinen pimeydessä loistavasta valosta ja pakkasen huurteesta. Kolmas valkoisesta sielusta ja varjojen perinnöstä. Neljäs arvoituksesta ja hampaiden kätkemästä myrkystä. Viides tähtiin verhoutuneesta kuutamon loisteesta ja mustasta tuntemattomasta. He tulevat päättämään tämän maailman ja johtamaan unohdetut vangit takaisin elämään." Kaikusielu oli vanhan naaraan mukaan yksi ennustuksen viidestä vartijasta. Hänen oli etsittävä muut neljä kissaa ja toteutettava ennustus. StarBright lähetti Kaikusielun takaisin elävien maailmaan mahdollistaen kollin nousemisen kuolleista. Tähtiklaanin kissat eivät olleet ainoita, joilla oli erikoisia kykyjä. Kaikusielu yritti ensi töikseen korjata viimeisimmän virheensä ja pelastaa Shadow Legacyn kahdelta kulkukissalta. Kolli saapui kuitenkin Auringonlaskupaikalle liian myöhään. Cooper taisteli Shadow Legacyn kanssa ja pudotti tuon alas kalliolta, meren rannalla olevaan kivikkoon. Sen jälkeen kulkukissat pakenivat. Kaikusielu hautasi Shadow Legacyn yhdessä tuon perheen kanssa ja palasi sitten takaisin Myrskyklaaniin kerrottuaan Shadow Legacyn perheelle kuolemaansa lukuun ottamatta, mitä oli tapahtunut hänen tavatessaan Oliverin ja Cooperin.

Kaikusielu mietti Kadotuksen kissojen ennustusta ja uskoi jonkin ajan kuluttua selvittäneensä miltei kaikkien vartijoiden nimet. StarBright oli sanonut, että kolme muuta vartijaa olisivat Kaikusielulle sukua ja yksi olisi tuon klaanin jäsenen jälkeläinen. Ennustuksen perusteella Kaikusielu yritti kysyä Myrkkyhampaalta, oliko tuolla jälkeläisiä, joista klaani ei tiennyt. Myrkkyhammas ei kuitenkaan suostunut kertomaan mitään. Kaikusielu tulkitsi sen myöntäväksi vastaukseksi ja tiesi myös, mistä saisi tiedon Myrkkyhampaan jälkeläisen tai jälkeläisten olinpaikasta: tuon veljeltä Burning Flamelta. Kaikusielu uskoi Myrkkyhampaan veljen tietävän vastauksen. Vielä saman päivän aikana kolli kertoi Kuutamotähden viidennelle pojalle, juuri soturinimensä saaneelle Routahengelle, tuon olevan yksi viidestä Kadotuksen portinvartijasta. Kaksikko lähti klaanista, mutta sai tavalla tai toisella mukaansa myös varapäällikkö Lumisydämen kaksi tytärtä, Meripihkan ja Pakkaslumen, jotka olivat salakuunnelleet Kaikusielun ja Routahengen leirin ulkopuolella käytyä keskustelua. Naaraat vaativat päästä mukaan, joten nuo oli Kaikusielun mielestä pakko ottaa, etteivät nuo kertoisi kenellekään, mitä oli tapahtumassa. Niin neljä kissaa matkasivat Tuuliklaanin reviirin toisella puolella olevaan metsään, jota Burning Flame piti reviirinään. Nyt myös jonkin aikaa sitten kadonnut Kolmijalka, Burning Flamen puoliso, asui tuossa metsässä. Matkalaiset saivat selville, että Myrkkyhampaalla oli poika nimeltä Hunter, joka sattumalta oli muuttanut vähän aikaa sitten asumaan setänsä luokse tuohon samaan metsään. Niin löytyi kolmas ennustuksen vartija.

Kaksi muuta vartijaa löytyivät Darknesin perheen reviiriltä, Auringonlaskupaikalta. Nuo olivat Darknessin ja edesmenneen Givren vanhin ja ainoa elossa oleva poika Fire Which Burns Forever sekä Soulin ja edesmenneen Shadow Legacyn nuorempi tytär Starlight Which Sparkles On The Snow. Kaikusielu päätti alkaa heti toteuttaa suunnitelmia ja mennä Kadotukseen. Viisi kissaa menivät meren rannalla olevaan luolaan (joka kirjoissa tunnetaan Keskiyön pesänä) ja alkoivat kolmen ylimääräisen kissan - Twilightin, Meripihkan ja Pakkaslumen - kanssa suunnitella, kuinka pääsisivät Kadotukseen. Nämä päättivät kokeilla nukkumista, koska päälliköt ja parantajatkin vaihtavat esi-isiensä kanssa unia Kuulammella. Kissat toivoivat, että se keino tepsisi. Ylimääräiset matkalaiset saivat tehtäväkseen vartioida viittä vartijaa, jottei mikään tai kukaan pääsisi häiritsemään noiden tehtävää. Niin alkoi viiden kissan matka Kadotukseen.

Kadotukseen pääseminen oli odotettua helpompaa. Vartijat pääsivät sinne unissaan. Heidät otettiin vastaan kunnioittavasti, melkein kuin nuo olisivat olleet joitain jumalia. Se oli ymmärrettävää, koska Kadotuksen kissat olivat odottaneet heitä lukemattomien sukupolvien ajan. StarBright neuvoi vartijoille, kuinka he voisivat vapauttaa henget. Naaras johti viisi vartijaa suuren vesialueen äärelle. Tuo paikka oli naaraan sanojen mukaan Kadotuksen ja muiden maailmojen raja, joka jatkui loputtomiin. Viiden vartijan tuli pudottaa vertaan veteen, jotta vangit pääsisivät uimaan veden yli. Kaikusielu ja muut tekivät työtä käskettyä. Se toimi. Kadotuksen kissojen vapauttaminen osoittautui paljon odotettua helpommaksi. StarBright kuitenkin arveli, että henget olisivat liian heikkoja muihin maailmoihin, joten nuo hajoaisivat päästessään pois Kadotuksesta, ja saisivat ehkä viimein ikuisen rauhan. Vartijat lähtivät Kadotuksesta samaa tietä kuin loputon henkien virta. Hiukan ennen rajan ylitystä StarBright kertoi noille, että uusi uhka lähestyi klaaneja ja niiden lähettyvillä asuvia kissoja.

Herättyään Kaikusielu ja muut huomasivat luolan tulvivan nousuveden takia. He olivat vähällä hukkua, mutta pääsivät ehjin nahoin ulos. He palasivat Soulin ja Darknessin luokse ja kertoivat, mitä oli tapahtunut. Pian Kadotuksesta palaamisen jälkeen Kaikusielu tapasi valvemaailmassa emonsa Pohjoistuulen, joka oli tullut vierailemaan suoraan Tähtiklaanista. Pohjoistuuli kertoi hieman enemmän siitä uudesta uhasta, joka olisi lankeava järven ylle. Tuo näytti Kaikusielulle sen tulevaisuuden, jonka Tähtiklaani oli nähnyt. Pohjoistuuli myös antoi Kaikusielulle uuden ennustuksen, joka koski tuota uhkaa: "Kun Tähtiklaanin soturit putoavat taivaalta, kylmän tulen liekit leviävät maahan, ja aikakausi päättyy. Tuho on koittava." Pohjoistuuli sanoi, ettei edes Tähtiklaani ollut varma siitä, mikä tuo uusi uhka olisi, mutta esi-isät olivat nähneet toisenkin enteen. Viiden vartijan tehtävä ei ollut vielä tullut päätökseensä. Noiden olisi kerättävä sukunsa yhteen joukoksi, jonka yhtenäisyyden tulisi olla vahvempi kuin soturilain ja klaanien rajojen. Noiden olisi suojeltava toisiaan uudelta uhalta, josta kenelläkään ei vielä ollut mitään tietoa. Kaikusielun edesmennyt emo kertoi myös, että StarBright oli ollut melkein oikeassa arviossaan Kadotuksen henkien kohtalon suhteen. Henget tosiaan olivat olleet liian heikkoja elävien maailmaan ja olivat siksi hajonneet. Nuo eivät kuitenkaan olleet kokonaan poissa, vaan nuo olivat muuttuneet osaksi luontoa. Sen jälkeen Pohjoistuuli palasi Tähtiklaaniin. Soul ja Darkness suostuivat liittymään uuteen joukkoon, jonka nimeksi äänestettiin samassa yhteydessä Veljeskunta. Hunter ehdotti, että kissat menisivät kysymään tuon sedältä, Burning Flamelta, voisiko tuo antaa kotimetsänsä Veljeskunnan käyttöön. Näin tehtiin. Burning Flame suostui pyyntöön. Seuraava askel oli joukon kerääminen yhteen. Veljeskunnan rakentaminen oli parasta aloittaa heti, koska kukaan ei tiennyt, milloin tuo uusi uhka näyttäytyisi. Ja, jos silloin ei olisi Veljeskuntaa, ei uusi tehtävä tulisi koskaan suoritetuksi. Ja se taas voisi maksaa monien hengen. Niinpä pieni joukko jakautui kolmeen osaan. Yksi osa jäi vartioimaan Veljeskunnan metsää, toinen - se osa, jossa Kaikusielu itse oli - lähti Myrskyklaanin luokse etsimään jäseniä ja kolmas puolestaan lähti etsimään klaanien ulkopuolisia sukulaisia.

Kaikusielu matkasi Burning Flamen, Kolmijalan ja Hunterin kanssa Myrskyklaaniin ja kertoi klaanille, mitä oli tapahtunut. Harva myrskyklaanilainen tahtoi lähteä klaanista ja liittyä Veljeskuntaan, minkä Kaikusielu kyllä ymmärsi hyvin. Kissat halusivat olla uskollisia klaanilleen, eikä kenelläkään Veljeskunnan jäsenistä ollut varmoja tietoja siitä, miksi juuri viiden vartijan suku oli ainoastaan hyväksyttävä osaksi Veljeskuntaa. Se liittyi jotenkin verisiteisiin, jotka sitoivat sukulaiset yhteen, mutta tuo asia ei ilmeisesti ollut tarpeeksi hyvä selitys vakuuttamaan monia. Veljeskunta sai klaanista kaikesta huolimatta kaksi täysmittaista jäsentä, Keskiyönusvan ja Kuutulen, ja kaksi osittaisjäsentä, Myrkkyhampaan ja Talvitassun, joka nousi pian soturiksi ja sai nimekseen Talvituuli. Kaikusielu halusi tehdä vielä yhden asian ennen kuin palaisi takaisin Veljeskunnan metsään. Hän käski muiden mennä edeltä sinne ja lähti itse myrskyklaanilaisten mukana kokoontumiseen. Kaikusielu halusi puhua Taivasklaanin varapäällikkö Harmaavarjolle. Ennen kokoontumisen alkua he sopivat tapaavansa seuraavana aamuna Taivasklaanin Tuuliklaanin reviirin puoleisella rajalla. Kaikusielulla oli vielä selvitettävää tuon enneunessaan näkemänsä kissan kanssa, vaikka hän ei uskonutkaan sen olevan kaikkein tärkein asia sillä hetkellä. Aamulla Kaikusielu ja Harmaavarjo tapasivat sopimuksen mukaisesti. Tapaaminen ei sujunut aivan Kaikusielun odotusten mukaisesti, sillä Suuressa Sodassakin klaaneja vastaan taistelleet kulkukissat olivat tehneet vallankaappauksen Taivasklaanissa, ja Harmaavarjo halusi olla klaaninsa luona. Kaikusielu ehti kertoa vain lyhyesti epäilyksistään Harmaavarjon tulevaisuuden suhteen. Veljeskunnan pääjohtaja uskoi, että Taivasklaanin varapäällikön elämässä olisi oleva jokin muukin tarkoitus sen perusteella, miten Kaikusielu oli nähnyt tuon enteessä silloin, kun Taivasklaani oli saapumassa järvelle.

Veljeskunnan metsään oli vähän aikaa sitten saapunut kaksi vierasta naaraskissaa nimeltä Hope ja Life. Nuo olivat oudon pelokkaita ja käyttäytyivät muutenkin oudosti. Kaikusielu ja muut Veljeskunnan johtajat päättivät antaa noiden jäädä reviirilleen, sillä nuo näyttivät heikoilta ja nälkiintyneiltä. Vähän ajan kuluttua Kaikusielu sai tietää syyn naaraiden pelokkuuteen. Nuo olivat tulleet meren toiselta puolelta, avaralta preerialta. Siellä oli elänyt epäjärjestelmällinen joukko villikissoja. Hope ja Life olivat kuuluneet tuohon joukkoon, jolla ei ollut melkein mitään siteitä taikka velvollisuuksia toisiaan kohtaan. Naaraskissat olivat ystävyksiä kissajoukon eräänlaisesta keskikastista. Sekalaisessa joukossa oli kolme eri arvoasemaa: ylin kasti, keskimmäinen kasti ja alin kasti, johon kuuluivat kaikkein sorretuimmat villikissat. Alin kasti päätti nousta kapinaan muita vastaan saadakseen paremman aseman sekalaisessa joukossa. Jotkut kissat keskimmäisestä kastista liittyivät myös mukaan tavoitteenaan ylentyä joukon määrääviksi osapuoliksi. Kapinalliset aikoivat tuhota ylimmän kastin edustajat. Tästä puhkesi sisällissota, joka lopulta tuhosi koko kissajoukon. Hopen ja Lifen tietojen mukaan vain nuo olivat ainoat yhä elossa olevat. Kaksikko oli paennut yhdessä kahden muun ystävänsä kanssa häikäilemättömän sodan keskeltä ja aloittanut matkan kohti tuntemattomia maita. Nuo olivat kulkeneet uupumiseen asti yötä päivää uskaltamatta levätä tai pysähdellä juuri enempää kuin oli pakko. Nuo pelkäsivät, että noiden poissaolo huomattaisiin ja noita alettaisiin ajaa takaa. Lopulta naaraskissat saapuivat meren rantaan ja ottivat kyydin ensimmäiseltä kaksijalkojen laivalta, jonka näkivät. Nuo eivät ehtineet nousta laivan kyytiin, sillä juuri silloin saapuivat takaa-ajajat, alimman kastin verenhimoiset kissat, jotka halusivat tappaa petturit. Hope ja Life pelastuivat täpärästi onnistumalla pääsemään juuri lähdössä olevan rahtilaivan kyytiin. Noiden kaksi muuta ystävää kuitenkin jäivät takaa-ajajien kynsiin ja kokivat verisen lopun. Niin Hope ja Life saapuivat samalle maalle, jolla klaanit ja muut kissat asustivat. Nuo olivat tietenkin ensiksi epäluuloisia vieraita kohtaan kaiken kokemansa jälkeen. Uskouduttuaan Kaikusielulle ja muille nuo kuitenkin alkoivat luottaa veljeskuntalaisiin enemmän ja jäivät asumaan joukon reviirille.

Kaikusielu ja Hope rakastuivat toisiinsa. Kaikusielu otti Hopen puolisokseen hiiskumatta asiasta kenellekään, ja pian Hope synnytti Kaikusielun pennut. Pentuja syntyi kolme, mutta vain vanhin niistä jäi henkiin. Keskimmäinen pentu kuoli hieman syntymänsä jälkeen ja kolmas syntyi kuolleena. Vanhin pentu sai nimekseen Thurion, minkä oli tarkoitus kuulostaa vahvalta nimeltä, koska tuo oli ainoa sisaruksistaan, joka selvisi. Keskimmäinen naaraspentu nimettiin Etelätuuleksi. Nimi toi Kaikusielun mieleen tuon oman emon Pohjoistuulen. Nuorinta kollipentua alettiin kutsua nimellä Näkymätön Varjo. Tuon savunmusta turkki olisi soveltunut täydellisesti varjoissa ja pimeydessä piilotteluun, jos tuo olisi saanut elää. Kaikusielu oli aluksi järkyttynyt tiedosta, että hän olisi jollekin isä ja puoliso. Hän yritti kovasti totutella ajatukseen ja muistutti itseään, että hänen kaksi sisartaan olivat saaneet pentuja jo ennen häntä. Kaikusielun järkytys johtui osittain pelosta. Hän pelkäsi perheensä puolesta uuden uhan vuoksi. Mitä, jos se veisi Hopen ja Thurionin hengen? Kolli ei ollut suunnitellut hankkivansa kumppania saati pentuja vielä vähään aikaan omien velvollisuuksiensa ja tulevan vuoksi. Niin oli kuitenkin käynyt. Kaikusielu ei voinut kieltää itseltään sitä tosiasiaa, että uuden uhan saapuessa hän varmistaisi ensimmäisenä, että hänen perheensä olisi turvassa.

Uusi uhka saapui erään aamuyön aikaan, kun Kaikusielu oli lähtenyt yökävelylle järven rantaan. Hän ei ollut levottomassa mielentilassaan saanut unta. Taivaalta putosi tusina sinisten liekkien ympäröimää tulipalloa, jotka laskeutuvat eri puolille maata niin kauas kuin silmä vain näki. Nuo tulipallot olivat erittäin pieniä - suurimmillaankin enintään kahden kissan tassun kokoisia - meteoreja. Kaikusielu luuli niitä ensin tähdiksi ja tiesi niiden pudotessa maahan, että Pohjoistuulen ennustuksen ensimmäinen osa oli toteutunut. Tähtiklaanin soturit olivat pudonneet alas Hopeahännästä. Kylmän tulen liekit olivat laskeutuneet maahan, vaikka niiden sinivalkoinen väri tarkoittikin tulen olevan kuuminta mahdollista. Jotkin meteorit lennättivät pudotessaan ja maahan osuessaan pieniä tulenpisaroita ympäriinsä. Meteorien aiheuttamat kuopat eivät olleet kovinkaan suuria ainakaan klaanien reviireillä, mutta kuiva metsä syttyi tuleen. Levitessään liekit muuttuivat tavallisen värisiksi. Meteorien tuottamat paineaallot paiskasivat Kaikusielun järveen. Veteen osuminen sattui, ja kolli pökertyi hetkeksi. Hän meinasi sen vuoksi hukkua, mutta onnistui pääsemään rantaan. Vaikka kolli oli iskun jäljiltä huonossa kunnossa hän lähti varoittamaan ja auttamaan muita. Kaikusielu pelasti Hopen ja Thurionin avustuksella siskonsa Keskiyönusvan, kun tuo oli jäänyt puun alle jumiin. Keskiyönusvan menetettyä tajunsa Kaikusielu vei tuon, puolisonsa ja poikansa Soulin perheen reviirille Auringonlaskupaikalle, missä nuo olisivat turvassa tulelta. Liekit eivät olleet levinneet sinne. Sen jälkeen kolli meni Myrskyklaanin luokse. Kuulammen virralle päästessään hän kohtasi odottamattoman näyn: liekkien peitossa oleva Kuutamotähti juoksi palavasta Myrskyklaanin metsästä ja loikkasi Kuulammen virtaan sammuttaakseen roihuavan turkkinsa. Kun tuo ei palannutkaan pintaan, tuon puoliso The Unknown kävi hakemassa päällikön ylös vedestä. Kuutamotähti oli niin pahasti palanut, ettei tuossa ollut oikeastaan yhtään valkoista turkkia jäljellä. Oli vain mustaa ja vereslihalla olevaa nahkaa. Kaikusielu ajatteli ensin, että Kuutamotähti voisi pelastua, koska tuolla oli vielä kaksi henkeä jäljellä. Päällikkö kuitenkin mitätöi tuon toivon rippeen kertomalla, että eli viimeistä henkeään. Tuo oli kuollut synnyttäessään viimeisimmän pentueensa, jonka isä oli The Unknown. Pentuja olisi ollut oikeasti kahdeksan, mutta tuohon aikaan järkytyksestä ja masennuksesta heikko Kuutamotähti ei jaksanut saattaa synnytystä loppuun. Tuo menetti hengen saatuaan maailmaan viisi pentua. Synnytys keskeytyi siksi aikaa, kun tuo vieraili Tähtiklaanissa. Kolme viimeistä pentua oli kuollut sen vuoksi. Kuutamotähti ei ollut kertonut sitä kenellekään ennen kuin silloin. Tuo siis kuoli Kuulammen virran rannalle, ja Lumisydämestä tuli Myrskyklaanin päällikkö. Ennustus oli toteutunut viimeistä piirtoa myöten. Aikakausi oli päättynyt. Kuutamotähden valtakausi Myrskyklaanin päällikkönä oli ohi. Samoin oli ohi myös Suuren Sodan jälkeen vallinnut rauhan aikakausi. Klaanien reviirit olivat tuhoutuneet niin pahoin tulipalossa, etteivät nuo varmastikaan olisi selvinneet seuraavasta lehtikadon ajasta järvellä. Kuutamotähden kuoleman jälkeen alkoi rankkasade, joka sammutti kaikki liekit. Silti reviireistä ei ollut jäljellä juuri lainkaan kasvillisuutta. Kissojen olisi taas alettava taistella eloonjäämisestä. Mutta minne nuo olisivat voineet mennä? Olisiko noiden määrä muuttaa taas muualle vai yrittää keksiä jokin toinen keino selvitä? Kaikista pahinta Kaikusielun mielestä oli kuitenkin se, että hän tiesi, ettei tuho ollut vain sattumaa. Pohjoistuuli oli kertonut, että Kadotuksesta lähteneet henget olivat muuttuneet osaksi elävien maailman luontoa, eivätkä kaikki vapautetut henget olleet hyvien puolella. Nyt luonnonvoimat olivat näyttäneet mahtinsa. Tuho oli Kadotuksen henkien syytä. Viiden vartijan syytä.

Klaanit kokoontuivat tuhon jälkeen Kuulammelle. Kaikusielu, Routahenki ja jotkut muut veljeskuntalaiset menivät noiden mukaan voidakseen osallistua Kuutamotähden hautajaisiin ja selvittääkseen, mitä klaanit aikoivat tehdä. Lumisydämen saatua yhdeksän henkeään ja noustua Myrskyklaanin uudeksi päälliköksi, klaanit päättivät lähteä Järvireviireiltään. Nuo etsisivät taas uuden kodin ja suunnittelivat palaavansa ehkä takaisin, kun järven ympärillä olevat reviirit olisivat parantuneet tuhosta. Kaikusielu ei kertonut klaanikissoille tuhon tulemisen syytä, koska halusi suojella Veljeskuntaa klaanien vihalta - sillä vihaisia nuo olisivat aivan varmasti olleet. Kolli ei vielä kertonut Kadotuksen hengistä myöskään Veljeskunnan muille johtajille. Kaikusielu oli ainoa, joka oli kuullut Pohjoistuulen sanat ja ainoa, joka tiesi, että henget olivat muuttuneet osaksi luontoa, sillä hän oli kertonut ainoastaan Pohjoistuulen ennustuksen sanat muille, ei henkien kohtaloa. Kolli ei ollut pitänyt sitä tietoa päällimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, eivätkä muut johtajat olleet kysyneet siitä mitään. Taivasklaani ilmoitti, ettei seuraisi muita klaaneja. Viidennen klaanin jäsenet lähtivät Kuulammelta ennen muita. Kaikusielu oli hämmenetynyt Taivasklaanin päätöksestä, eikä tiennyt, mitä nuo tarkalleen ottaen suunnittelivat. Hän itse lähti Routahengen ja Hunterin kanssa etsimään Veljeskunnan toista johtajaa Forever Burningia ja kolmatta johtajaa Starlightia, jotka eivät olleet ilmaantuneet Kuulammelle tuhon jälkeen. Kaikusielu ilmoitti niille Veljeskunnan jäsenille, jotka jäivät vielä syystä tai toisesta Kuulammelle, että Veljeskunta kokoontuisi Auringonlaskupaikalle. Auringonlaskupaikka oli säästynyt lähes kokonaan tuhon aiheuttamilta vaurioilta.

Kolme johtajaa löysivät Forever Burningin Tuuliklaanin reviiriltä, läheltä Taivasklaanin rajaa. Toinen johtaja oli joutunut taisteluun kulkukissan kanssa. Kaikusielu koki valtavan vihan leimahduksen tunnistaessaan kulkukissan Cooperiksi. Cooper oli haavoittanut Forever Burningia pahasti, minkä vuoksi tuo makasi maassa verta vuotavana ja puolitajuttoamana. Darkness Where One Light Shines oli saapunut paikalle ennen Kaikuselua ja muita ja haastanut Cooperin taistelemaan kanssaan pelastaakseen poikansa kuolemalta. Cooperilla oli mukanaan kaksi suurinpiirtein Kaikusielun ikäistä kissaa, joita kolli ei kuitenkaan tuntenut nimeltä. Kaikusielu huomioi, ettei Oliver ollut paikalla ja sai tietää, että Cooperin veli oli kuollut tulipalossa mentyään auttamaan taivasklaanilaisia. Oliver oli pelastanut Harmaavarjon tuholta. Cooper ja tuon kaksi seuralasita päättivät luopua taistelusta ja perääntyä ylivoiman edessä. Kaikusielu ja muut antoivat noiden mennä. Veljeskunnan pääjohtaja tiesi, että Cooper halusi tietää vastauksen erääseen kysymykseen: siihen, miten Kaikusielu saattoi yhä olla elossa, vaikka Cooper oli tappanut hänet. Kaikusielu ei ollut aikeissa antaa vastausta.

Taistelun päätyttyä Kaikusielu näki, etteivät Forever Burningin kaikki vammat olleet tulleet taistelusta Cooperia vastaan. Toisen johtajan kuono oli palanut nahattomaksi ja pieneltä osin lihattomaksi ja korvissa oli paloreikiä. Forever Burning sai itse nähdä vammansa kaatosateen aikaansaamasta vesilätäköstä ennen kuin tuon voimat loppuivat tyystin ja tuo menetti tajunsa. Darkness otti poikansa kannettavakseen ja viisi kissaa matkasivat lyhyen matkan ukkospolun yli Auringonlaskupaikalle, missä Darkness tiesi Soulin ja muutaman muun jo olevan. Soul oli Forever Burningin ainoa toivo pelastumisesta, sillä vanha naaraskissa oli ainoa Veljeskunnan jäsen, joka tiesi yrteistä edes melkein saman verran kuin klaanien parantajakissat. Auringonlaskupaikalta he löysivät myös Starlightin, joka oli menettänyt isosiskonsa Twilightin tulipalossa. Soul ei kyennyt tekemään paljoa, sillä Suuri Tuho oli tuhonnut suuren osan yrteistä ja lehtikadon aika oli saapumassa aikaisin. Tuo kuitenkin paikkasi Forever Burningin haavat ja yritti lievittää nuoren kissan tuskia yrteillä. Kaikusielu, Darkness ja muutamat muut veljeskuntalaiset asettuivat tajuttoman kissan ympärille lämmittääkseen tuota, mikä auttaisi nuorta kissaa selviytymään. Selviytymismahdollisuudet olivat silti pienet. Forever Burning oli palanut pahasti ja menettänyt paljon verta. Kaikusielu päätti antaa Veljeskunnan jäsenille aikaa saapua Auringonlaskupaikalle ja yrittää toipua mahdollisista vammoistaan ja menetyksistään ennen kuin joukko tekisi mitään. Kollin mielessä alkoi myös punoutua hatara suunnitelma Kadotuksen henkien varalle. Nuo oli pysäytettävä, sillä mikään ei estänyt noita tekemästä uutta hyökkäystä klaanien ja Veljeskunnan kimppuun. Jo tapahtunutta vahinkoa ei voinut korjata kuin ajan kanssa. Kaikusielun suunnitelma ei kuitenkaan olisi mitenkään voinut onnistua, mikäli vammat olisivat vieneet Forever Burningin mennessään. Veljeskunnan toisen johtajan eloonjääminen oli sen vuoksi Kaikusielulle kaikkein tärkeintä. Kolli tiesi, että Veljeskunta oli käytännössä epäonnistunut tehtävässään, koska klaanit olivat lähteneet järveltä ja kissoja oli kuollut joukon omistakin riveistä. Hope ja Thurion olivat selvinneet tuhosta ilman vammoja, mutta Kaikusielu tiesi, ettei voisi elää rauhassa, jos joutuisi aina pelkäämään perheensä ja ystäviensä puolesta. Kolli tiesi, että hänen täytyisi kertoa muille johtajille ja melko varmasti koko Veljeskunnalle totuus tuhon syistä. Hänellä ei ollut varmaa tietoa siitä, mikä oli mennyt pieleen. Miksei Veljeskunta ollut onnistunut tekemään sitä, minkä vuoksi se oli luotu?

Forever Burningin parantuminen oli hidasta ja kesti pitkään ennen kuin tuo edes pääsi omille käpälilleen. Uusia hyökkäyksiä henkimaailman puolelta ei tullut. Tähtiklaanikin vaikutti hiljaiselta. Vaikka soturiesi-isien tehtävä ei ollutkaan vartioida veljeskuntalaisia, Kaikusielu oli silti odottanut, että Pohjoistuuli vierailisi hänen luonaan. Kun emosta ei kuulunut mitään, kolli oletti Tähtiklaanin lähteneen klaanien mukana kävelemään muille taivaille. Veljeskunta oli yksin. Kun Forever Burning oli parantunut sen verran, että kykeni jotenkuten kävelemään ilman horjumista, ja elossa olevat veljeskuntalaiset olivat saapuneet Auringonlaskupaikalle, Kaikusielu päätti, että oli aika kertoa muille johtajille Kadotuksen henkien teoista. Yhdessä he voisivat miettiä, miten Veljeskunta jatkaisi siitä eteenpäin.

Muut neljä johtajaa olivat aluksi vihaisia Kaikusielulle siitä, ettei kolli ollut kertonut heti tietojaan Kadotuksen hengistä. Nuo kuitenkin leppyivät sen verran, että viisi johtajaa kykenivät yhdessä miettimään seuraavaa siirtoaan. Kaikusielu kertoi suunnitelmastaan, jonka mukaan he matkaisivat uudestaan Kadotukseen ja sulkisivat maailmojen välisen portin. Suunnitelmassa oli kuitenkin eräs valtava aukko, eikä kukaan ollut varma, olisiko sitä mahdollista täyttää. Aukko oli se, ettei vartijoilla ollut keinoa saada kaikkia henkiä takaisin Kadotukseen. Se oli tietenkin välttämätöntä, vaikka sillä tavalla myöskään hyvät henget eivät voisi enää olla vapaita. Jos vartijat keksisivät keinon, he voisivat toteuttaa Kaikusielun suunnitelman. Muussa tapauksessa henkien vangitsemisesta uudelleen ei tulisi mitään. Kaikusielu ehdotti, että he menisivät silti käymään Kadotuksessa. He voisivat löytää tarvitsemansa keinon sieltä. Lisäksi kolli halusi kysyä StarBrightilta paria asiaa.

Johtajien kokouksessa mietittiin myös, minne Veljeskunta voisi mennä. Joukon reviiri oli palanut suurelta osin, eikä jäljelle jäänyt tulelta säästynyt osa riittäisi välttämättä elättämään heitä riistallaan. Routahenki teki ehdotuksen, että Veljeskunta perustaisi leirinsä maan alla olevaan tunneliverkostoon. Sillä tavoin heillä olisi pääsy kaikkien klaanien reviireille. He voisivat jäädä vartioimaan järveä siihen saakka, että klaanit palaisivat, jos ne nyt ylipäätään koskaan tulisivat takaisin. Veljeskuntalaiset tiesivät, että klaaneilla oli vihollisia, jotka halusivat ottaa järven haltuunsa. Suurta Sotaa ei oltu unohdettu, eikä ollut mitenkään mahdottomalta tuntuva ajatus, että suuri kulkukissojen joukko palaisi järvelle. Johtajat pitivät kokouksen koko Veljeskunnalle ja toivat ehdotuksensa julki. Joukko päätti muuttaa tunneleihin. Samassa kokouksessa johtajat keräsivät tiedot tuhossa kuolleista veljeskuntalaisista. Kävi ilmi, että Paradox, Twilight ja Hunterin puoliso Life olivat ainoat menehtyneet. Routahenki johdatti Veljeskunnan eräälle tunnelin suuaukolle, joka sijaitsi joukon omistamassa metsässä. Tuo oli löytänyt tunnelin aiemmin. Veljeskunta laskeutui maan alle. He saapuivat maanalaiseen luolaan, jonka poikki virtasi joki ja jonka katossa oli halkeama, josta näkyi taivas. Veljeskunta alkoi nopeasti tutkia tunneleita ja perustaa niihin pesiä ja ruokavarastoja.

Tunneleihin asettuminen vei aikaa, sillä Veljeskunnan täytyi tutkia koko tunneliverkosto ja oppia tuntemaan se, jotta he osaisivat liikkua siellä. He hylkäsivät Auringonlaskupaikalla sijainneen osan maanpäällisestä reviiristään ja käyttivät vain Veljeskunnan metsää. He tarvitsivat maanpäällistä reviiriä pääasiassa riistan ja yrttien saamiseen.

Vartijat olivat tehneet päätöksen matkata Kadotukseen niin pian kuin suinkin ja ottaa selvää tietyistä asioista. Heillä oli ikivanhoille hengille lisää vastauksia kaipaavia kysymyksiä. Heti, kun Veljeskunta oli asettunut asumaan tunneleihin, tutustunut hieman uuteen kotiinsa ja tehnyt luolastoon pesiä sekä täyttänyt ruokavarastot, johtajat asettuivat keskusluolassa olevan kivisen kielekkeen päälle ja matkasivat unissaan jälleen olemassa olevien maailmojen perälle. Kadotuksessa heitä odotti melko erilainen näky kuin viimeksi. Sumu peitti paikkaa ja heidän käpäliensä alla oli pelkkää kovaa kalliota, kuten aiemminkin, mutta olennaisin asia puuttui. Loputon unohdettujen henkien meri oli poissa. Kadotus oli autioitunut. Kaikusielu ja muut vartijat kulkivat sumussa etsien henkiä, mutta eivät löytäneet aluksi ketään, joka olisi vastannut heidän kutsuunsa. Kun he pysähtyivät ja ajattelivat, että heidän oli ollut täysin turhaa mennä Kadotukseen, heidän luokseen saapui viimeinkin joku. Sumusta saapunut kissa oli mustaturkkinen kolli nimeltä Devaqeth. Tuo kertoi olevansa StarBrightin puoliso. Vartijat eivät olleet aiemmin tavanneet tätä kissaa, mutta Devaqeth sanoi tienneensä, että he palaisivat Kadotukseen ja odottaneensa heitä. Henki kertoi heille asioita ja vastasi heidän kysymyksiinsä. Devaqeth oli yksi Kadotuksen vanhoista hengistä, kuten StarBright, ja siksi Kadotuksen mittapuulla voimakas, mitä se sitten käytännössä mahtoikaan tarkoittaa. Kadotuksen henkien kyvyt olivat Kaikusielulle ja muille neljälle vartijalle vielä melko tuntemattomia. Mustaturkkinen vanha henki sanoi olleensa se, joka antoi Pohjoistuulelle käskyn viedä viesti Kaikusielulle Veljeskunnan perustamisesta. Devaqeth ei oikeastaan suoranaisesti ollut käskenyt Pohjoistuulta tekemään mitään, mutta tuo oli sanojensa mukaan luonut sen näyn, jonka Kaikusielun emo oli nähnyt, ja istuttanut sen Tähtiklaanin hengen mieleen. Veljeskunta oli siis perustettu Devaqethin tahdosta ja kyseisen mustan kissan määräysten mukaan. Devaqeth sanoi, että hänen elinaikanaan perhe ja suku olivat olleet ne, joihin oli voinut luottaa kaikkein eniten. Tämän vanhoillisen ajatuksen vuoksi myös Veljeskunta oli perustettu vartijoiden uskollisista sukulaisista. Devaqeth kertoi myös, ettei StarBright ollut paljastanut koko ennustusta Kaikusielun vieraillessa ensi kertaa Kadotuksessa. Ennustukseen kuului toinenkin osa. Sen osan mukaan tulisi olemaan vielä viisi muutakin vartijaa, jotka auttaisivat ensimmäisiä vartijoita korjaamaan virheensä. Toiset vartijat olisivat ensimmäisille sukua. Devaqethin mielestä henkien vangitseminen uudelleen ei kuitenkaan ollut oikea vaihtoehto, sillä he eivät kuuluneet Kadotukseen unohduksiin. Vanhat henget olivat joskus kävelleet maan päällä elävinä kissoina. Se maailma oli Devaqethin mukaan paikka, johon he kuuluivat. Kaikusielu ei kuitenkaan tiennyt, kuinka asia voisi toimia niin. Heidän olisi keksittävä jokin keino erotella kostonhimoiset henget hyvistä ja neutraaleista tai heidän olisi turvauduttava tekojensa täydelliseen perumiseen eli kaikkien henkien vangitsemiseen, vaikka heillä ei ollut edelleenkään aavistustakaan siitä, miten sen voisi tehdä. Ennustuksesta huolimatta he eivät tienneet, millaisia kissoja heidän tuli etsiä, jos he halusivat löytää viimeiset vartijat. Devaqeth ei osannut - tai halunnut - tarjota vastauksia kaikkiin kysymyksiin.

Eräänä päivänä Burning Flamen poika Aronax saapui maan päältä tunneleihin ja kertoi johtajille jotakin, joka muutti Veljeskuntaa lopullisesti. Aronax oli ollut harjoittelemassa metsästämistä isänsä Burning Flamen kanssa. Nuo olivat nähneet metsän laidasta, miten valtava kulkukissojen joukko ylitti Tuuliklaanin entisen reviirin ja suuntasi kohti Taivasklaanin tammimetsää. Suuri joukko kulkukissoja ei voinut tarkoittaa kuin yhtä asiaa: Saw'n ja Sacran joukkoa. Burning Flame oli lähtenyt seuraamaan tuota joukkoa aikeenaan selvittää, mitä nuo suunnittelivat. Näytti todennäköiseltä, että kulkukissat aikoivat käydä Taivasklaanin kimppuun. Veljeskunnan tehtävä oli suojella järvellä olevia klaanikissoja. Taistelu niin suurta kulkukissajoukkoa vastaan ei kuitenkaan ollut taistelu, jonka Veljeskunta voisi voittaa. Heitä oli liian vähän. Heillä ei kuitenkaan ollut juuri vaihtoehtoja. He olisivat voineet joko kuolla toivottomassa taistelussa yrittäen täyttää tehtäväänsä tai pysyä maan alla ja antaa Taivasklaanin kuolla yksin. Silloin he olisivat menettäneet tarkoituksensa. Veljeskunta piti kokouksen, jossa he päättivät lähteä viimeiseen taisteluunsa. He ottivat mukaansa kaikki muut, paitsi pentuja, Meripihkaa ja Hopea. Jos he kaikki kuolisivat taistelussa, nuoret kissat tarvitsivat jonkun huolehtimaan itsestään. He aikoivat jättää maan alle myös Pakkaslumen, koska tuo odotti Forever Burningin pentuja. Pakkaslumi ei kuitenkaan suostunut jäämään. Niin Veljeskunta nousi maan pinnalle ja lähti metsän halki kohti Tuuliklaanin ja Taivasklaanin reviirejä tietämättä, palaisiko koskaan enää takaisin.

Tuuliklaanin reviirillä he kohtasivat muutaman kulkukissan, jotka olivat käyneet Burning Flamen kimppuun. Kulkukissat olivat huomanneet liekkiturkkisen kollin varjostavan heitä ja olivat raatelemassa kollia palasiksi. Naaraskissa nimeltä Seer of Hundreds of Seas oli yrittänyt auttaa Burning Flamea ja oli siksi joutunut mukaan kahakkaan. Nähdessään veljeskuntalaiset kulkukissat perääntyivät ja suuntasivat kohti Taivasklaanin reviiriä. Burning Flame oli pahasti haavoittunut. Tuo pyysi Veljeskuntaa kääntymään takaisin ja palaamaan tunneleihin. Kuolemisesta ei olisi ollut mitään hyötyä. Kolli oli nähnyt kulkukissojen joukon koon ja vahvisti, että sitä johti Sacra. Pian sen kerrottuaan Burning Flame kuoli haavoihinsa. Seer onnistui lopullisesti vakuuttamaan Kaikusielun siitä, että Veljeskunta oli tekemässä peruuttamattoman virheen. Heistä olisi enemmän hyötyä elävinä, eivätkä he voisi antaa Burning Flamen hengen mennä hukkaan. Niinpä Kaikusielu käänsi joukon ympäri ja johdatti sen takaisin maan alle. He hautasivat Burning Flamen metsään, joka oli alunperin kuulunut kyseiselle entiselle Myrskyklaanin soturille, ja jäivät velkaa tuota auttaneelle Seerille. Kaikusielu sanoi, että Seer voisi tulla heidän luokseen milloin vain ja pyytää heidän apuaan.

Sen päivän tapahtumien seurauksena Veljeskunta painui maan alle ja alkoi leikkiä kuollutta pysytellen piilossa. He eivät voineet antaa kulkukissojen tietää, että he olivat yhä olemassa, mikäli kulkukissat edes olivat koskaan kuulleet heistä. Jos Sacra olisi saanut tietää heistä, se olisi todennäköisesti merkinnyt oikeaa kuolemaa heille kaikille. Lehtikadon aika oli saapunut ja edennyt jo pitkälle. Maa oli paksun hangen peitossa, joten lumi kätki kätevästi tunneleiden suuaukot maan päällä. Veljeskunnan kissat poistuivat tunneleista vain etsiäkseen ruokaa, jotteivät kuolisi nälkään. Vedestä heillä ei onneksi ollut pulaa, kiitos maan alla virtaavan joen. Ja he odottivat. Ja odottivat. Ja odottivat vielä vähän lisää. He odottivat aikaansa. He odottivat, että saisivat tarpeeksi tietoa maanpäällisistä tapahtumista, jotta voisivat tehdä jotain, vaikka paljoa ei vaikuttanut enää olevan tehtävissä.

Hunter lähti eräänä päivänä tunneleihin aikeenaan käydä Taivasklaanin reviirillä katsomassa tilannetta siellä. Ennen sitä Aronax oli saapunut maan päältä mukanaan eräs Taivasklaanin soturi, joka oli selvinnyt taistelusta. Tuo oli menettänyt tajunsa haavojensa vuoksi, joten tuo vietiin erääseen tunneliverkostossa olevaan paikkaan, jossa Veljeskunta piti pesäpaikkojaan. Siellä Soul ja Starlight paikkasivat kollisoturin haavat. Soul lähti hakemaan hämähäkinseittiä haavojen paikkaamista varten ja palasi yllättäen maan päältä mukanaan vieras kissa nimeltä Lukki. Lukki halusi vierailla Veljeskunnan luona kysyäkseen tietoja Kadotuksesta. Kaikusielu suostui yhdessä muiden johtajien, Starlightia lukuun ottamatta, puhumaan Lukin kanssa. Hän oli hämillään siitä, kuinka tuo vieras leikattu kissa saattoi tietää Kadotuksesta, mihin Lukki vastasi kertomalla olevansa Kuiskausten Herra. Tuo tiesi paljon monista asioista, mikä ei suinkaan herättänyt Kaikusielussa luottamusta kollinpuolikasta kohtaan. Kadotuksen aiheuttamat ongelmat olivat jotain, mistä pääjohtaja ei halunnut ulkopuolisten - muiden kuin hänen itsensä ja neljän muun - tietävän mitään. Hän näki Lukin ennen kaikkea uhkana Veljeskunnalle ja sen johtajille. Heidän joukkonsa pysyminen kasassa näytti perustuvan siihen kertomatta jätettyyn asiaan, ettei Kadotus ollut suinkaan poissa ja sen henget olivat vartijoiden takia aiheuttaneet Suuren Tuhon. Kaikusielu pelkäsi Lukin kertovan jollekulle heidän antamiaan tietoja, minkä vuoksi hän vastasikin vieraan kysymyksiin vain sen verran, mitä kysyttiin eikä yhtään enempää. Lukki lupasi maksaa hedän tiedostaan omalla tiedollaan, minkä vuoksi johtajat ottivatkin tuon tarjouksen vastaan. Kaikusielu toivoi samalla, että Lukki vastauksineen auttaisi heitä nousemaan ylös kuopastaan. Lukki kertoi heille tulleensa vierailulle auttaakseen erästä ystäväänsä, joka oli menettänyt jonkun läheisensä. Todellisuudessa tuo "ystävä" oli Sacra, jonka veli Saw oli nähty hiljattain Pimeän metsän henkenä. Sacra halusi tietää, oliko Saw todella vielä olemassa jossakin. Lukki kysyi Kaikusielulta ja muilta, kuinka Kadotus toimi ja miten sinne päädyttin sekä missä se sijaitsi. Kaikusielu hoiti kysymyksiin vastaamisen, mutta hän pystyi kertomaan asioita vain sen mukaan, mitä oli itse henkimaailmassa vieraillessaan oppinut ja kuullut hengiltä. Lukki kuitenkin vaikutti tyytyvän saamiinsa vastauksiin ja tekevän päätelmiään, minkä jälkeen tuo kertoi heille, miten Taivasklaanille oli käynyt, missä Sacra joukkoineen oli silloin ja millaisia suunnitelmia veljeskuntalaisten kauan sitten tapaamalla kulkukissa Cooperilla oli heidän varalleen. Taivasklaani ei ollut tuhoutunut Sacran joukkojen hyökkäyksessä, sillä paikalle oli saapunut kolmas osapuoli. Nuo olivat Heavy Rain -nimisen naaraan johtamia vapaustaistelijoita, joiden tavoite vaikutti olevan vielä epäselvä. Nuo halusivat hajottaa kissajoukot, mutta minkä vuoksi? Pohjoisen Kanjonin Imperiumin sotajoukot olivat liittyneet Sacra joukkoihin. Nuo tappajiksi koulutetut venäjänsiniset eivät olleet olleet mukana Suuressa Sodassa, joten Kaikusielu ja muut eivät olleet aiemmin kuulleetkaan noista. Sacra asusti silloin pohjoisella kanjonijärvellä, minne tuo joukkonsa veikin hävittyään Heavy Rainille. Heavy Rain ei kuitenkaan antanut Taivasklaanin olla, vaan ajoi nuo pakosalle reviiriltään ja eri suuntiin. Kuinka monta loppujen lopuksi oli jäänyt henkiin? Cooper puolestaan oli kaukana Veljeskunnasta, klaanien vanhojen Nelipuun ympärillä sijainneiden reviirien alueella. Tuolla oli kuulemma mukanaan lähemmäs kymmenen muuta kissaa. Kaikusielu ei jaksanut huolestua Cooperista enää kovinkaan paljoa. Heidän viime tapaamisestaan oli jo kauan ja kulkukissan kaukainen olinpaikka ei herättänyt hänessä välitöntä tarvetta valmistautua mihinkään, millä tuo voisi heitä uhata. Cooperin aiemmat uhkaukset olivat saattaneet jäädä vain uhkauksiksi. Kaikusielu oli väärässä.

Hunterin saatettua Lukin ulos tunneleista Kaikusielu puhui Hopen kanssa. Heidän suhteensa oli jäänyt taka-alalle kaiken muun tieltä. Vaikka naaras sanoi ymmärtävänsä Kaikusielun olevan kiireinen, kolli itse ei ollut hyvillään asiasta. Hän halusi viettää hieman aikaa puolisonsa ja poikansa kanssa. Niinpä hän päätyi kertomaan Thurionille asioita Kadotuksesta, kuten sen kuinka sinne pääsi. Hän ei kuitenkaan kertonut, kuinka etsiä paikkaa, sillä hän pelkäsi henkien suunnitelmia johtajien läheisten varalle. Hunter saapui Kaikusielun luokse saatettuaan Lukin matkoihinsa kertoen tahtovansa puhua hänelle eräästä löydöstään ja Veljeskunnan tulevaisuudesta...

 

Muuta

  • Kaikusielu on edesmenneen Myrskyklaanin soturi Pohjoistuulen ja klaanin edesmenneen varapäällikön Myrskytuulen vanhin pentu. Hänellä oli serkku nimeltä Mustikkamarja, joka oli hänelle sukua Myrskytuulen puolelta.
     
  • Hän oli edesmenneen Tiikeriraidan oppilas ja Kivisydämen (poistettu) sekä Meripihkan mestari ollessaan vielä Myrskyklaanin jäsen.
     
  • Kaikusielu on kiinnostunut pääosin naaraista, mutta platoninen suhde kollien kanssa ei ole hänelle mahdottomuus.
     
  • Kaikusielu on yksi Kadotuksen kissojen ennustuksen viidestä vartijasta.
     
  • Pitkien jalkojensa ansiosta hän on ketterä ja hänellä on nopea reaktiokyky. Hän osaa myös liikkua hiljaa ja on hyvä taistelija. Kaikusielu ei kuitenkaan ole kummoinen metsästäjä ja hän on surkea uimari.

 

Copyright

Silagul

©2019 Kaikusielu | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com