Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

HUNTER

kuva

Ikä 3 vuotta
Sukupuoli Kolli
Sisarukset (nimetön) ♀ †
Vanhemmat Myrkkyhammas ♂, Enigma ♀
Kumppani Life ♀ †
Pennut Ghede ♀, Xaviour ♂ †

Soundtrack IMAscore - Andrew's Theme | Les Friction - Louder Than Words

 

Ulkonäkö

Hunterin lyhyt turkki on suurimmaksi osaksi väriltään tasaisen keskiruskeaa. Sen aluskarva on hyvin vaaleanruskeaa ja vaalenee vain enemmän mitä lähemmäs karvan juurta mennään. Hunterin rinta sekä vatsanalunen ovat vaaleampaa ruskean sävyä, josta erkaantuu raitoja kohti hänen selkäänsä. Vaaleita raitoja on myös hännässä. Lisäksi hänellä on tumma naamio sekä käpälät ja korvat. Tummaa väriä on myös hänen niskassaan, selässään sekä hännän päällä. Sävy vaalenee alemmas kylkiä kohti mentäessä. Turkki on kiiltävää, mutta sen verran ohutta, ettei se lämmitä lehtikadon aikaan niin hyvin kuin voisi toivoa. Hunter pitää turkkinsa siistinä aina, kun siihen vain on aikaa. Turkki näyttää silti useammin tuulen tuivertamalta kuin moitteettoman siistiltä.

Kollin kehon rakenne on solakka sekä erittäin jäntevä. Hunterin käpälät ovat hieman tavallista pidemmät, ja keho on voimakas. Hänen tassunsa ovat suurehkot ja sopivat hyvin erilaisissa maastoissa liikkumiseen. Hän on vain vähän suurempi kuin tavallisen kokoiset kollikissat. Hunterin häntä on suhteessa hänen kehonsa kokoon yhtä pitkä kuin lumileopardilla. Hänen korvansa ovat erittäin suuret ja päistä terävät. Hänellä on jyrkkä otsa ja vahvat leuat. Kollin hampaat ovat hieman tavallista pidemmät, minkä hän on epäilemättä perinyt isältään Myrkkyhampaalta. Ne ovat myös terävät, kuten ovat myöskin mustat kynnet, joiden kunnosta kolli huolehtii erittäin hyvin.

Nuoren kollin silmät ovat syvänkeltaiset, joissa on hyvin huonosti erottuvia ruskeita pilkkuja. Silmät ovat mantelin muotoiset ja normaalin kokoiset sekä usein hyvin eloisat. Kollin nenä sekä polkuanturat ovat mustat, samoin myös viikset ja kynnet. Hunterin tuoksussa sekoittuvat metsämaa sekä kesäinen tuuli. Siinä on myös erityisesti tunnistettavissa oleva tomuinen aromi.

Hänen kehossaan on muutama arpi. Hänen vasemmassa korvassaan on pitkä lovi, jonka Hunter sai isältään Myrkkyhampaalta tavatessaan tuon ensimmäisen kerran. Oikeassa etukäpälässä on neljä arpea muistona ilveksen hyökkäyksestä.

 

Luonne

Hunter on perusluonteeltaan ystävällinen ja heikompiaan puolustava sekä epäitsekäs. Hän menettää harvoin malttinsa, eikä ole pitkävihainen. Hunter viihtyy yhtä hyvin sekä yksin että muiden seurassa. Kolli ei kuitenkaan pidä suurista joukoista, ja hän voi muuttua epätavallisen hiljaiseksi, jos ympärillä on liikaa muita kissoja. Muuten hän kyllä juttelee yleensä mielellään ja on normaalitilanteissa suhteellisen hyväntuulinen. Jos joku pyytää hänen apuaan ja hän suostuu auttamaan, hän tekee poikkeuksetta kaikkensa auttaakseen. Hunter on suuremmassakin joukossa usein se, jonka puoleen on helppo kääntyä, jos kaipaa neuvoja tai tukea.

Vihaisena Hunter on hurjapäinen ja raivokas. Hän voi muutenkin heittäytyä uhkarohkeaksi, vaikka ei sentään itsetuhoiseksi. Kolli ei välttämättä kuolisi jonkun muun puolesta, mutta se riippuu ihan kissasta, jonka puolesta sillä hetkellä olisi mahdollisuus menettää henkensä. Hunter pitää taistelemisesta, eikä säiky verta. Kolli myös rakastaa vapautta ja arvostaa luontoa. Vapaus on yksi niistä asioista, joista hän ei luopuisi mistään hinnasta. Siinäpä syy, miksi Hunter myös halveksii kotikisuja, jotka elävät kaksijalkojen järjestämää, helppoa elämää ja astuvat ulos kaksijalkojen pesistä vain, kun se sopii noiden kotiväelle. Hunter on toivonut niin kauan kuin muistaa, että voisi nähdä edes osan siitä suuresta maailmasta, joka hänen ympärillään on ja oppia tietämään ja tuntemaan erilaisia tapoja ja kissoja sekä muita eläimiä. Kolli on siis lyhyesti luonnonläheinen, hieman uhkarohkea, muiden seurassa viihtyvä ja toiminnanhaluinen.

Hunter ei kokemiensa asioiden vuoksi voi olla uskomatta henkiin ja hän kunnioittaakin noita ja noiden voimaa. Hän haluaa ymmärtää henkiä paremmin ja tietää enemmän siitä, mitä rajan toisella puolella on. Niinpä hän tarttuu tilaisuuteen oppia tavatessaan kuolleita sen sijaan, että säikkyisi noita ainakaan kovin helposti.

 

Menneisyys

Hunter syntyi Enigma-nimiselle erakolle, joka oli elänyt ennen suuressa kulkukissojen joukossa ja taistellut Suuressa Sodassa. Pentuna Hunter ei tuntenut isäänsä muuten kuin Enigman kertomusten perusteella. Naaras kuvaili Hunterin isää uskolliseksi ja vahvaluonteiseksi. Enigma kertoi tuon nimen olevan Myrkkyhammas. Myrkkyhammas eli kuulemma yhdessä neljästä klaanista, Myrskyklaanissa, joka asui metsässä, lähellä järveä. Emo ei kuitenkaan koskaan kertonut Hunterille asioita aivan totuuden mukaisesti. Totuus nimittäin oli, että Hunter oli vahinkopentu, joka oli syntynyt hänen emonsa ja isänsä tahtomatta. Eivätkä Enigma ja Myrkkyhammas rakastaneet toisiaan, eivät olleet koskaan rakastaneet. Myrkkyhammas ei edes tiennyt Hunterin olemassaolosta. Enigman kuvaama uskollisuus kohdistui Myrkkyhampaan tapauksessa Myrskyklaaniin, ei naaraaseen ja äpäräpentu Hunteriin. Isänsä vahvaluonteisuuden Hunter sai myöhemmin kokea itse. Hunter eli emonsa kertomassa valheessa tai kertomatta jättämässä totuudessa muutamaa kuuta vaille vuoden ikäiseksi saakka.

Kun Hunterin ja Enigman kotimetsään, puolen päivän matkan päähän klaanien reviireistä, saapui vieras kissa nimeltä Paradox, tuo ja Enigma päättivät lähteä etsimään Enigman isää, Hunterin isoisää Ravagea. Enigma ei ollut tavannut isäänsä vuosiin ja halusi käydä tuon luona vielä ennen tuon kuolemaa, ellei tuo ollut jo kuollut. Samalla Hunter päätti lähteä etsimään isäänsä vastoin Enigman tahtoa. Hän matkasi järvelle ja löysi tiensä Myrskyklaanin reviirille. Siellä hän kohtasi Myrkkyhampaan. Kaksikko taisteli aluksi Hunterin pyydystämästä riistasta, mutta sitten Hunter sai kuulla vastustajansa olevan Myrkkyhammas. Nuori kolli kertoi isälleen olevansa tuon poika. Myrkkyhammas ei reagoinut aivan toivotulla tavalla: tuo hääti Hunterin matkoihinsa ja kielsi nuorta kollia kertomasta kenellekään. Samalla Hunterin isä kertoi asioiden todellisen laidan. Hunter oli järkyttynyt siitä, että hänen emonsa oli valehdellut. Kolli päätti mennä takaisin Enigman luokse selvittämään, puhuiko Myrkkyhammas totta. Hän ei silti enää aikonut jäädä asumaan emonsa luokse. Kokemuksen johdosta Hunterin pentumaisuus karisi pois ja hän otti henkisen harppauksen kohti aikuisuutta päättäen, ettei voisi enää luottaa vanhempiinsa, vaikka haluaisi. Hunter päätti palata emonsa luokse vielä yhden, kenties viimeisen, kerran saadakseen selville, miksi tuo valehteli. Enigma sanoi halunneensa suojella Hunteria totuudelta. Nuori kolli ei täysin hyväksynyt selitystä, sillä se ei ollut hänen mielestään tarpeeksi hyvä syy valehdella. Saatuaan vastauksen emoltaan Hunter palasi järvelle ja päätti jäädä sen lähettyville ainakin joksikin aikaa. Hän meni sattumalta metsään, jossa asui erakko nimeltä Burning Flame. Tuo oli ollut ennen Myrskyklaanin soturi nimeltä Liekkiturkki, mutta oli jättänyt klaanielämän omista syistään. Hunter jäi asumaan vanhemman kollin luokse, joka kertoi olevansa Myrkkyhampaan veli ja siten Hunterin setä.

Ei kestänyt montaakaan päivää, kun reviirille saapui pieni joukko Myrskyklaanin kissoja. Nuo kissat etsivät Hunteria. Joukkoa johti kolli nimeltä Kaikusielu. Muut kolme kissaa olivat vain hieman Hunteria nuorempia, vastanimettyjä klaanisotureita. Noiden nimet olivat Routahenki, Meripihka sekä Pakkaslumi. Nuo kertoivat Hunterille henkien maailmasta ja sen yhdestä paikasta, jota kutsuttiin Kadotukseksi. Oli olemassa ennustus, jonka mukaan olisi tuleva viisi vartijaa, joiden kohtalona oli vapauttaa Kadotuksen kissat ankeasta vankilastaan. Nuo olivat ennen olleet vahvempia henkiä, jotka olivat kuuluneet sen kaltaisiin taivaisiin kuin klaanikissojen Tähtiklaani, mutta kun maan päällä ei ollut enää yhtäkään kissaa, joka muistaisi henkien olemassaolon, nuo haihtuivat ja joutuivat Kadotukseen. Nuo olivat maailmankaikkeuden heikoimpia henkiolentoja, eivätkä nuo voineet vierailla maan päällä kovin kauaa. Elävät ja muistettavissa olevat kuolleet eivät voineet havaita noita. Hunter ei ensin ollut uskoa tuota kertomusta, mutta päätti kuitenkin lähteä Kaikusielun ja muiden mukana Auringonlaskupaikalle, missä soturin mukaan ehkä asuivat kaksi viimeistä ennustuksen vartijaa.

Hunter matkasi muiden neljän kissan kanssa eräiden Kaikusielun ja Routahengen sukulaisten reviirille, joka sijaitsi aivan meren lähellä. Sieltä he löysivät kaksi viimeistä vartijaa. Nuo olivat Fire Which Burns Forever sekä mykkä naaraskissa nimeltä Starlight Which Sparkles on the Snow. Hunter huomasi olevansa vartijoista ainoa, joka ei ollut sukua muille neljälle. Hän ei tiennyt syytä. Starlightin siskon Twilightin päätettyä liittyä myös joukkoon, kahdeksan nuorta kissaa menivät meren rannalla sijaitsevaan luolaan (kirjoissa Keskiyön pesä) ja aloittivat uniensa kautta matkan unohdettujen kissojen luokse Twilightin, Meripihkan ja Pakkaslumen vartioidessa viittä vartijaa. He onnistuivat Kadotuksen kissojen opastuksella avaamaan noille tien ulos synkkyydestä, johon nuo oli vangittu. Vapautus vaati vain hieman jokaisen vartijan verta, mutta se ei ollut suuri hinta. Vartioiden tehtävä ei kuitenkaan ollut vielä ohi. Kun he olivat lähdössä Kadotuksesta, eräs unohdetuista hengistä, StarBright, kertoi viisikolle, että uusi uhka olisi tulossa ja saattaisi tuhota klaanit järven ympäriltä. Myös järven lähettyvillä asuvat klaanien ulkopuoliset kissat olivat vaarassa. Kadotuksesta paluun jälkeen Kaikusielun emo Pohjoistuuli vieraili tuon luona ja kertoi, että viiden vartijan oli kerättävä mahdollisimman monta sukulaistaan yhteen ja muodostettava noista joukko, jonka yhtenäisyyden tulisi olla vahvempi kuin klaanien lakien ja rajojen. Joukon tehtävänä olisi suojella järven lähettyvillä asuvia kissoja, kun uusi uhka saapuisi.

Palattuaan elävien maailmaan Hunter ja muut aloittivat uuden tehtävän suorittamisen. He ottivat Darknessin, Soulin, Meripihkan, Pakkaslumen ja Twilightin mukaansa ja suuntasivat Hunterin sedän, Burning Flamen, kotimetsään kysymään saisivatko sen joukkonsa käyttöön. Kissat olivat äänestyksellä päättäneet nimetä joukkonsa Veljeskunnaksi. Burning Flame antoi luvan käyttää kotiaan Veljeskunnan reviirinä, joten kissat asettuivat sinne. Soul ja Darkness sanoivat myös, että veljeskuntalaiset saisivat asua noiden vanhalla reviirillä, meren rannalla. Nuo eivät olleet jättäneet reviiriään kokonaan, sillä nuo halusivat pitää itsellään tuon vanhankin kodin, mikäli Veljeskunnan tehtävät todella loppuisivat uuden uhan tultua ja mentyä. Niinpä Veljeskunnan esijäsenet jakautuivat kolmeen osaan ja lähtivät etsimään lisää jäseniä. Ensimmäinen osa - Kaikusielu, Hunter, Kolmijalka ja Burning Flame - lähti vierailemaan Myrskyklaanin luona. Toinen osa lähti etsimään klaanien ulkopuolisia viiden vartijan sukulaisia. Kolmas osa jäi vartioimaan Veljeskunnan metsää. Hunter ja muut saivat Myrskyklaanista joukkoonsa vain kolme jäsentä, joista kaksi oli osittaisjäseniä (jäseniä, jotka asuivat klaanissa, mutta olivat sidoksissa myös Veljeskuntaan, ja joiden tehtävä oli kykenevyytensä mukaan tulla, jos Veljeskunta tarvitsi noita johonkin). Hunterin ryhmä palasi jo päivän kuluttua takaisin. Toisen ryhmän paluuseen meni vain kaksi päivää, mutta nuo olivat yhtä kaikki saaneet mukaansa vapaaehtoisia jäseniä. Nuo toivat mukanaan Hunterin emon Enigman, Paradoxin ja The Unknownin.

Metsään oli lisäksi saapunut kaksi kaukaa, meren toiselta puolen tullutta matkalaista, naaraskissat nimeltä Hope ja Life. Johtajat antoivat noiden jäädä metsään, sillä nuo olivat laihoja ja heikkoja matkansa jälkeen. Myöhemmin nuo kertoivat Kaikusielulle tarkemmin, mistä olivat tulleet. Nuo olivat olleet kaukaisen kissajoukon jäseniä, mutta joukolle oli syttynyt sisällissota, joka oli lopulta tuhonnut lähes kaikki kissat. Pieni joukko kissoja oli yrittänyt paeta, mutta loppujen lopuksi vain Hope ja Life olivat päässeet pakoon. Noilla ei ollut paikkaa, minne mennä. Hunter ja Life alkoivat tutustua toisiinsa paremmin ja aloittivat pian suhteen keskenään. Life synnytti kaksi pentua, joista toinen menehtyi. Hunter ei aluksi tiennyt mitään pennuista, mutta saatuaan tietää hän oli samaan aikaan sekä iloinen että epävarma. Kolli ei tiennyt yhtään mitään siitä, miten olla isä, koska hänen omat pentuaikansa olivat kuluneet hajanaisessa perheessä. Hunter kuitenkin hyväksyi jälkeläisensä, tyttärensä, olemassaolon nopeasti ja halusi tarjota tuolle sellaisen lapsuuden, jota kolli itse ei ollut koskaan kokenut.

Ennustuksen uusi uhka saapui järvelle lehtisateen aikaan, kun ilma oli jo viilenemässä hyvää vauhtia. Erittäin pienet meteorit satoivat alas taivaalta sinivalkoisten "kylmän tulen liekkien" ympäröiminä. Ne osuivat järvelle ja sen lähimaastoon, Kuohuvan Veden Heimon vuoristoon ja kauemmas. Joistakin meteoreista levisi tulipisaroita maastoon. Kuiva maa syttyi tuleen ja tulipalo alkoi levitä nopeasti. Meteorien aiheuttamien paineaaltojen voima sai Hunterin iskemään päänsä puuhun. Hän menetti tajuntansa, mutta juuri silloin hänen seurassaan olleet Routahenki ja Pakkaslumi raahasivat kollin yhteen maanalaiseen tunneliin, joita oli kaikkialla järven maastossa. Nuo raahasivat Hunteria tunnelia pitkin aina Kuulammelle saakka, missä sijaitsi tunnelin toinen suuaukko. Nuo eivät silti olleet vielä turvassa, sillä tuli lähestyi Kuulampea. Kolmikko oli ansassa. Heidän oli mentävä rotkon seinämää alas Kuulammelle pelastuakseen. He eivät voineet käyttää lammelle johtavaa polkua, koska se oli jo liian lähellä liekkejä. Niinpä he keinottelivat itsensä alas muuta tietä rotkon seinämää pitkin. He loikkasivat Kuulammen kylmään veteen ja lähtivät uimaan virtaa pitkin alas järvelle. Se oli ainoa pakotie. Suunnitelma onnistui odotettua paremmin. Hunter ja kaksi muuta kissaa nousivat ylös vedestä Myrskyklaanin reviirille. Klaanin reviirikin oli tulessa, mutta tuli ei ollut vielä levinnyt Kuulammen virran rannalla oleville kukkuloille saakka. Metsästä alkoikin pian virrata klaanikissoja, jotka kerääntyivät turvaan kukkuloille. Myös Kaikusielu saapui paikalle melko huonokuntoisen näköisenä. Myrskyklaanin päällikkö Kuutamotähti saapui metsästä kenties viimeisenä Myrskyklaanin jäsenenä. Tuon turkki oli liekkien peitossa. Päällikkö loikkasi Kuulammen virtaan sammuttaakseen tulen. Tuo ei kuitenkaan noussut pintaan, joten tuon puoliso The Unknown kävi nostamassa naaraan rannalle. Kuutamotähti oli saanut kuolettavat vammat ja menetti viimeisen henkensä pian pelastumisensa jälkeen. Hunter arveli viimein tietävänsä, mitä hänen aiemmin ennustuksessa näkemänsä liekkiturkkinen kissa oli tarkoittanut. Kuutamotähden kuoltua alkoi voimakas kaatosade, joka sammutti tulen. Maasto oli silti palanut todella pahasti. Myrskyklaanin varapäällikkö Lumisydän nousi päälliköksi ja sai Kuulammella yhdeksän henkeään ja uuden nimensä. Hunter löysi Enigman ja Myrkkyhampaan ja sai tietää vanhempiensa olevan kunnossa. Hän ei kuitenkaan löytänyt Lifea ja tytärtään mistään.

Hunter lähti Kaikusielun ja Routahengen kanssa etsimään kahta muuta Veljeskunnan johtajaa - Forever Burningia ja Starlightia. He matkasivat järven rantaa pitkin kohti Auringonlaskupaikkaa ja löysivät Forever Burningin ukkospolun läheltä, Taivasklaanin ja Tuuliklaanin reviirien rajamaastosta. Forever Burning oli aloittanut taistelun Shadow Legacyn tappaneen kulkukissa Cooperin kanssa. Cooper oli haavoittanut Forever Burningia pahasti. Lisäksi Veljeskunnan toinen johtaja oli saanut pahoja palovammoja tulesta. Forever Burning oli kuolemaisillaan. Tuon isä Darkness oli saapunut Hunteria ja muita aiemmin taistelupaikalle ja puolusti nyt poikaansa Cooperilta ja kahdelta muulta kulkukissalta. Kolmen kissan saapuminen sai Cooperin luovuttamaan ja lähtemään pois. Tuo sai mennä. Hunter lähti yhdessä muiden kanssa viemään Forever Burningia Auringonlaskupaikalle, Soulin ja Darknessin perheen reviirille, missä Soul kuulemma oli. He tapasivat reviirillä Starlightin, joka oli selvinnyt tuhosta ilman pahoja vammoja. Soul hoiti Forever Burningia parhaansa mukaan ja onnistui lopettamaan tuon haavojen kuolettavan verenvuodon. Ei silti ollut mitään takeita siitä, että Veljeskunnan toinen johtaja selviäisi. Hunter sai kuulla Soulilta, että Life oli menehtynyt tulipalossa puun kaaduttua tuon päälle. Hänen tyttärensä oli kuitenkin elossa. Soul oli jättänyt tuon nuoren Aronaxin huostaan. Hunter suri Lifen menettämistä ja nimesi tyttärensä Ghedeksi, sillä Kaikusielun poika Thurion oli alkanut kutsua tuota sillä nimellä. Kolli antoi Ghedelle myös lisänimen Fading Echo of an Endless Life, lyhyemmin Life. Nimi sai muistuttaa kaikkia sen kuulevia edesmenneestä Lifesta, jota kohtaan Hunterilla oli ollut rakkaudeksi kutsuttua tunnetta. Life oli ollut ensimmäinen kissa, joka koskaan oli herättänyt tuon tunteen Hunterissa.

Forever Burning selvisi vammoistaan ja parantui hitaasti, mutta varmasti. Lopulta tuo pystyi taas nousemaan omille käpälilleen. Johtajat pitivät kokouksen, jossa heidän oli määrä päättää Veljeskunnan tulevaisuudesta. Kaikusielu kertoi tuossa kokouksessa kuitenkin jotakin odottamatonta. Pääjohtajan mukaan Suuri Tuho oli Kadotuksen henkien syytä, viiden vartijan syytä, koska he olivat vapauttaneet henget. Kaikusielu kertoi, ettei ollut kertonut kaikkea, mitä Pohjoistuuli oli tuolle aikanaan sanonut siinä samassa tapaamisessa, jossa Tähtiklaanin kissa oli antanut vartijoille käskyn muodostaa Veljeskunta. Pohjoistuuli oli sanonut, että henget olivat muuttuneet osaksi elävien maailman luontoa päästyään Kadotuksesta. Nuo olivat olleet olemukeltaan liian heikkoja elävien maailmaan, kuten StarBright oli Kadotuksessa arvellut. Nuo eivät kuitenkaan olleet kokonaan poissa. Eivätkä kaikki Kadotuksesta vapautuneet henget olleet hyviä. Kadotuksen henget olivat yrittäneet tuhota klaanit. Nuo olivat jakautuneet kahteen ryhmään, joista toinen oli ollut aiheuttamassa tuhoa ja toinen, hyvät henget, kaatosadetta, joka sammutti tulen. Muut vartijat olivat aluksi vihaisia Kaikusielulle siitä, että tuo oli jättänyt kertomatta Kadotuksen henkien todellisen kohtalon. Kaikusielu pahoitteli asiaa ja sanoi, ettei ollut pitänyt sitä tärkeänä kaiken muun keskellä ennen kuin oli tajunnut tuhon tulemisen syyn. Vartijat miettivät, mitä voisivat tehdä asialle. Henget olivat edelleen vapaina, eikä mikään estänyt noita aiheuttamasta lisää tuhoa. Johtajat päättivät matkata Kadotukseen uudelleen niin pian kuin mahdollista ja katsoa, voisiko maailmojen välisen tien sulkea ja henget vangita uudelleen Kadotukseen, vaikka se tarkoittaisi epäonnellista kohtaloa myös hyville hengille. Johtajat miettivät myös, mitä Veljeskunta voisi tehdä tulevaisuudessa. Päätettiin, että joukko jäisi järvelle ja suojelisi klaanien reviirejä niiden paluuseen saakka, mikäli ne koskaan tulisivat takaisin. Se oli vähintä, mitä he voisivat tehdä hyvitykseksi tahattomasta, mutta silti tehdystä teostaan, joka oli johtanut tuhoon. Veljeskunnan metsä oli palanut suureksi osaksi tuhossa, mutta järvialue riittäisi tuhoutuneenakin elättämään Veljeskunnan. Routahenki ehdotti, että Veljeskunta siirtäisi leirinsä maan alla oleviin tunneleihin, jotka risteilivät koko järven alueella ja hieman sen ulkopuolellakin. Sieltä heillä olisi pääsy hyvin laajalle alueelle ja, mikä parasta, he olisivat piilossa ja suojassa, kunhan vain oppisivat liikkumaan pimeissä tunneleissa. Ehdotusta kannatettiin, joten se tuotiin julki koko Veljeskunnalle. Johtajat eivät kuitenkaan kertoneet Kadotuksen henkien osallisuudesta tuhoon. He voisivat ainakin yrittää korjata edelleen voimassa olleen ongelman ensin, jolloin muiden ei olisi välttämättä koskaan tarpeen tietää totuutta Suuresta Tuhosta. Johtajat pelkäsivät, että totuudella he suututtaisivat veljeskuntalaiset ja menettäisivät joukkonsa, jota he tarvitsivat nyt ehkä enemmän kuin aiemmin. Niinpä Veljeskunta lähti Routahengen johtamana kohti lähintä tunnettua tunneliverkoston suuaukkoa, joka sijaitsi Veljeskunnan metsässä. Routahenki kertoi, että hän ja Pakkaslumi olivat paenneet sitä tunnelia pitkin Hunterin kanssa Kuulammelle Suuren Tuhon aikaan. Veljeskunta laskeutui maan alle ja saapui suurempaan luolaan, jonka poikki virtasi joki. Luolan katossa oli halkeama, josta näkyi pala taivasta. Joukko päätti alkaa heti tutkia tunneleita ja perustaa niihin pesiä ja ruokavarastoja. Johtajat päättivät ottaa suuremman luolan Veljeskunnan kokouspaikaksi, koska se oli tarpeeksi suuri, jotta kaikki mahtuivat sinne helposti. Lisäksi luolassa oli kieleke, jonka päältä johtajat saattoivat puhua veljeskuntalaisille.

Luolaston tutkimiseen kului aikaa. Veljeskunnan oli opittava tuntemaan uusi kotinsa, mikä ei ollut hetkessä hoituva tehtävä. Tunneliverkosto oli sokkeloinen, mutta se kiehtoi Hunteria, joka viettikin tunneleissa enemmän aikaa kuin keskusluolassa. Lopulta hän tunsi jo suuren osan tunneleista ja tiesi, minne ne veivät. Hänkään ei silti vielä tiennyt kaikkea. Hunter opasti tutkimusrekiensä perusteella muita veljeskuntalaisia kulkemaan tunneleissa ja käyttämään niitä hyödykseen. Kävi ilmi, että tunnelit risteilivät maan alla joka puolella järveä ja veivät jokaisen klaanin reviireille, kuten klaanit olivatkin joskus arvelleet erään myrskyklaanilaisen löydettyä tunnelit ensimmäisen kerran. Varjoklaani oli tukkinut reviirillään olleiden tunnelien suuaukot estääkseen muita klaaneja käyttämästä niitä hyödykseen Varjoklaania vastaan. Muuttaessaan tunnelehin Veljeskunta hylkäsi Auringonlaskupaikalla sijainneen osan reviiristään, sillä suuren reviirin puolustaminen heidän joukkonsa pienellä lukumäärällä olisi ollut liian vaikeaa ja vaatinut paljon aikaa. He käyttivät Burning Flamen heille antamaa metsää riistan hankkimiseen, sillä tunneleissa ei paljoa riistaa ollut. Veljeskunta ei kertonut kenellekään tunneleihin muuttamisesta, eikä järvellä ollutkaan enää Taivasklaanin lisäksi muita, joille he olisivat voineet kertoa. He ajattelivat olevansa paremmassa turvassa, jos kukaan ulkopuolinen ei tiennyt varmasti, missä he olivat.

Eräänä päivänä saapui Burning Flamen nuori poika Aronax yllättäen maan päältä tuoden uutisia, jotka muuttivat Veljeskuntaa pysyvästi. Tuo oli isänsä kanssa nähnyt Veljeskunnan metsän laidasta, kuinka suuri kissajoukko suuntasi kohti Taivasklaanin reviiriä. Burning Flame oli epäillyt kissojen olleen kulkukissoja Suuren Sodan joukoista ja lähtenyt tutkimaan asiaa lähempää. Johtajat kokosivat Veljeskunnan koolle keskusluolaan ja päättivät lähteä auttamaan Taivasklaania, joka selvästi oli pahassa pulassa. Kulkukissat eivät koskaan suurella joukolla liikkuessaan tienneet hyvää, ainakaan klaanitaustaisten veljeskuntalaisten mukaan. Niinpä suurin osa Veljeskunnasta poistui maan alta ja suuntasi kohti Taivasklaanin reviiriä Tuuliklaanin entisen kukkulanummen poikki. Vain emokissat pentuineen sekä nuoret perilliset jätettiin taakse. Muut tiesivät, etteivät välttämättä palaisi enää takaisin, sillä taistelu niin suurta kissajoukkoa vastaan edes Taivasklaanin tuella olisi ollut vaikeaa. Heidän oli mentävä, koska se oli heidän tehtävänsä. Mitä olisi jäänyt jäljelle, jos Taivasklaani oltaisiin tuhottu? Veljeskunta olisi menettänyt tarkoituksensa ja pettänyt klaanien luottamuksen jälleen kerran, kuten tuhon aikaankin oli paljolti käynyt. He eivät tahtoneet antaa viimeisen järveläisklaanin kuolla, mutta Tuuliklaanin reviirillä he kohtasivat näyn, joka sai heidät lopulta muuttamaan mieltään. Kulkukissat olivat teloneet Burning Flamen henkihieveriin ja kolli oli kuolemaisillaan. Tuon seurassa oli entinen heimokissa nimeltä Seer of Hundreds of Seas, joka oli auttanut kollia taistelemaan muutamaa kulkukissa vastaan huomattuaan tuon olleen pulassa. Kulkukissat olivat paenneet huomatessaan Veljeskunnan lähestyvän, eivätkä luolaston kissat olleet lähteneet noiden perään. Burning Flame pyysi Veljeskuntaa palaamaan takaisin ja jättämään taistelun väliin, sillä he olisivat kokeneet saman kohtalon kuin oranssiturkkinen kissa. Se oli tuon viimeinen pyyntö ennen tuon kuolemaa. Seer sai lopulta Kaikusielun ja muut johtajat päättämään kääntyä ympäri. He palasivat tovereineen maan alle ja jäivät sinne odottamaan savun hälvenemistä. Veljeskunta jäi velkaa Seerille naaraan avusta. He hautasivat Burning Flamen maan päälle metsään, jonka tuo oli antanut Veljeskunnan käyttöön. Hunter oli menettänyt kissan, joka oli koskaan ollut hänelle lähimpänä isää, eikä hän aivan heti toipunut menetyksestä.

Veljeskunta vietti monta päivää maan alla poistumatta muuten kuin metsästämään tai vilkuilemaan hieman ympärilleen järvellä tutkaillen sen tilannetta. Hunter vieraili Taivasklaanin reviirillä, mutta ei löytänyt jälkeäkään elossa olevista klaanikissoista. Hän löysi vain ruumiita ja taistelun jälkiä, kunnes lopulta luovutti ja palasi tunneleihin uskoen kissojen kuolleen tai tulleen raahatuiksi pois kulkukissojen toimesta. Kolli vietti tunneleissa monta päivää yksikseen ja teki löydön, joka saattoi olla Veljeskunnalle huomioimisen arvoinen. Hän havaitsi tunneleiden olleen veden kovertamia jopa lähellä maanpintaa, mikä kieli sitä, että rankkasateella luolasto ja maanalainen joki saattaisivat tulvia. Hän löysi myös erään tunnelin päästä syvän kuopan, johon pudottuaan hän putosi eläinten luurankojen päälle. Paikka saattoi olla jonkinlainen hauta, sillä seassa oli kissojenkin luita. Näiden tietojen kera Hunter palasi muiden veljeskuntalaisten luokse vain huomatakseen heidän saaneen vieraita. Aronax oli löytänyt maan päältä tajuttoman taivasklaanilaisen, jonka tuo oli vienyt Soulille ja Starlightille hoidettavaksi. Hakiessaan hämähäkinseittiä kissan haavoihin Soul palasi vastoin johtajien määräyksiä mukanaan leikattu kolli nimeltä Lukki, joka sanoi olevansa Kuiskausten Herra. He eivät olisi tahtoneet kenenkään tietävän Veljeskunnan olinpaikkaa, sillä se saattoi vaarantaa heidät. Lukki oli lisäksi tullut utelemaan tietoja Kadotuksesta sanoen voivansa maksaa tiedosta tiedolla. Johtajat näkivät tarjouksessa tilaisuuden, joten he tarjoutuivat vastaamaan Lukin kysymyksiin, vaikkakaan he eivät paljastaneet aivan yksityisimpiä tietojaan liittyen henkien vapautumiseen ja Suureen Tuhoon. Lukki halusi auttaa ystäväänsä, joka oli menettänyt erään läheisensä. Vaikka Lukki ei sitä kertonutkaan, tuo ystävä oli Sacra, joka halusi tietää, oliko tuon veli Saw vielä jossakin. Sacra oli nähnyt Saw'n eräässä taistelussa ja halusi tietää, oliko tuo ollut todellinen ja kuinka se oli mahdollista. Tietämättä, ketä varten Lukki tietoja oikein halusi, johtajat kertoivat Lukille Kadotuksesta ja siitä, kuinka henget päätyivät sinne ja kuinka elävillä oli mahdollisuus matkata sinne. Lukki vastaavasti kertoi heille Taivasklaanin kohtalosta, missä Sacra oli, olivatko klaanit löytäneet uuden kodin sekä mitä kulkukissa Cooper suunnitteli. Hunter oli erityisen kiinnostunut klaaneista. Lukin mukaan Taivasklaani oli selvinnyt Heavy Rain -nimisen kissan joukkojen väliintulon ansiosta, mutta kyseinen joukko oli ajanut Taivasklaanin hajalleen samalla kun pakottivat Sacran perääntymään taistelusta ja palaamaan pohjoiselle kanjonijärvelle, missä vanhus joukkoineen silloin asui. Klaanit olivat kuitenkin päässeet uuteen kotiin ja löytäneet reviirinsä. Cooper oli Nelipuulla noin kymmenen muun kissan kanssa suunnitellen kenties jotain, mistä Hunter ei ollut varma sen puoleen kuin Lukkikaan. Hunterille tärkeintä oli, että Taivasklaanilaisia oli vielä elossa ja noita pystyi siten auttamaan. Veljeskunnan seuraava tehtävä näkyi selkeänä Hunterin silmien edessä. Niinpä, saatettuaan Lukin ulos tunneleista, puhui Hunter Kaikusielulle kertoen tunneleista löytämistään luista ja veden jäljistä. Hän esitti huolensa tulvasta Kaikusielulle, mutta Veljeskunnalla oli kiirellisempää tehtävää sillä hetkellä kuin vesivahingoista huolehtiminen silloin melko talvisessa säässä. Pianpa saapuivat Forever Burning, Soul ja Starlight yhdessä tajuttomuudestaan heränneen taivasklaanilaisen kanssa muiden luokse. Klaanikissan nimi oli Kaaoskirous ja tuo halusi Veljeskunnan tekevän kaikkensa Taivasklaanin hyväksi. Hunter halusi sitä myös...

 

Muuta

  • Hunter on kulkukissa Enigman ja Myrkkyhammas-nimisen Myrskyklaanin soturin ainoa ja vanhin pentu. Hunterin pikkusisko kuoli synnytyksessä, joten vain Hunter jäi eloon. Hän on edesmenneen Lifen puoliso - tai niin Life ainakin antoi hänen uskoa. Hunterilla on naaraan kanssa kasvattijälkeläinen, jonka nimi on Ghede. Kolli antoi tyttärelleen myös lisänimen edesmenneen "puolisonsa" mukaan: Fading Echo of an Endless Life, lyhyemmältä nimeltään Life.
     
  • Kollilla on kyky lukea luontoa tarkemmin kuin monilla muilla. Hän ei kuitenkaan nimelleen epäuskollisesti ole erityisen taitava metsästäjä, vaikka riistaa saakin kiinni tarvittaessa.
     
  • Hunter on kestävä ja taitava taistelija. Kolli on kuitenkin ennen kaikkea erinomainen jäljittäjä ja suunnistaja. Hänelle ei tuota vaikeuksia löytää tietä edes täysin pimeässä, sillä hän on oppinut maan alla asuessaan käyttämään muita aistejaan hyödyksi.
     
  • Hän on panseksuaali. Kolli välittää enemmän kumppaninsa luonteesta ja muista asioista kuin sukupuolesta.
     
  • Hunter on yksi Kadotuksen kissojen ennustuksen viidestä vartijasta.

 

Copyright

Silagul

©2019 Hunter | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com