Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

FIRE WHICH BURNS FOREVER

vartalokuva | puolikuva

Ikä 3 vuotta
Sukupuoli Kolli
Sisarukset Spring's Brisk Scent ♀ †, Summer's Warm Water ♀ †, Autumn's Chilly Wind ♀ †, Winter's Cold Sunshine ♀ †
Vanhemmat Darkness Where One Light Shines ♂, Givre ♀ †
Kumppani Meripihka ♀
Pennut Where Dreams Come From ♂, Karrah ♀

Soundtrack Seven - Skyline Divided

 

Ulkonäkö

Forever Burningin turkki on lyhyt ja liekinvärinen eli kutakuinkin kellanpunainen. Siinä on valkoiset suuresti klassisia tabbykuvioita muistuttavat kuviot, jotka kolli on perinyt emoltaan ja emon puoliselta isoisältään. Kuviot eivät kuitenkaan ole täysin samanlaiset kuin klassiset tabbykuviot yleensä kissoilla ovat. Etenkin Forever Burningin käpälissä, kasvoissa ja hännässä huomaa jotakin epätavallista. Hänen kuononsa on valkoinen. Valkoinen väri ulottuu viiksityynyjen lisäksi niin leukaan kuin kuononvarteenkin, muttei poskiin. Sekä etu- että takatassujen varpaat ovat väriltään valkoiset. Valkoisten varpaiden yläpuolella on myös pienehköjä valkoisia raitoja, jotka eivät jatku ranteen yläpuolelle. Hänen rinnassaan, vatsassaan, reisiensä sisäsyrjillä sekä häntänsä alla on hieman vaaleampaa kellanpunaista sävyä.

Kollin turkki on puolipitkää. Karva on pidempää etenkin hänen poskissaan, rinnassaan sekä myös hieman hänen hännässään. Turkki on kiiltävää ja aika karheaa sekä tiheää. Se menee helposti sotkuun, minkä takia se ei olekaan koskaan täysin siisti, vaikka Forever Burning yrittää kyllä pitää sen suittuna. Kollilla on vankat käpälät ja suurehkot tassut, jotka sopivat hyvin kiipeilyyn ja uimiseen. Hänen pitkä häntänsä on paksun tuuhea, mutta kuitenkin melko lyhytkarvainen. Sen on myös vahva ja liikkuu jokseenkin jäykästi. Kehon rakenteeltaan nuori kolli on voimakas ja vankka, eikä sen vuoksi mainittavan kevytrakenteinen. Hänen kylkiluunsa erottuvat turkin alta lihasten joukosta, mutta eivät näy silti kovin hyvin turkin tiheyden vuoksi. Korvat ovat melko lailla kolmion muotoiset ja suuret, mutta päistä kuitenkin pyöreät.

Forever Burningin silmät ovat väriltään punaiset kuin veri tai granaatti, pupillin ympäriltä tummemmat. Silmät ovat hieman tavallista kapeammat ja niiden katse on usein joko silmien väristä johtuen tai muuten läpitunkeva, terävä ja voimakas. Nenä ja polkuanturat ovat tummanpunaiset. Terävät kynnet ja pitkät viikset ovat vaaleat. Ne voivat näyttää valkoisilta, mutta ovat kuitenkin enemmän kermansävyiset. Kollin hampaat ovat hieman suuret sekä pitkät ja nekin terävät. Ne sopivat paremmin puremiseen kuin viiltämiseen. Forever Burning on muodoiltaan virtaviivainen ja useimmat kehon piirteet erottuvat melko selvästi. Kollin pää on aika kulmikas ja otsa matala. Hänen kulmansa ovat ilmeikkäät, mikä antaa hänelle juron ilmeen ja korostaa silmien palavuutta ja kasvonilmeitä. Kollilla on vahvat leuat, joiden ote pitää erittäin hyvin.

Suuren Tuhon aikaan Forever Burningin kuono paloi lihattomaksi ja pieneltä osin nahattomaksi. Lisäksi hänen korviinsa paloi eri kokoisia, mutta suurimmaksi osaksi melko pieniä reikiä, jotka eivät koskaan parantuneet täysin. Hänen kielessään on pitkä lovi, joka tekee siitä kaksihaaraisen kuin käärmeen kieli. Kielen arpeutuminen antaa kollin puheeseen sihisevää sävyä.

 

Luonne

Forever Burning tunnetaan ehkä parhaiten voimakkaasta ja periksi antamattomasta luonteestaan. Kollia on hyvin vaikea lannistaa tai alistaa, eikä hän luovuta helposti. Hän voi ärsyyntyneenä tai vihaisena haastaa riitaa jopa niiden kissojen kanssa, jotka eivät liity hänen mielentilaansa millään tavalla. Silti hän on usein se, joka pyytää ensin anteeksi, jos sille on tarvetta. Forever Burning ei ole kovin luottavainen uusien asioiden suhteen. Hän tekee asiat mieluummin vanhalla ja tutulla tavalla. Hän kuitenkin oppii nopeasti, mikäli hänellä vain on halua oppia.

Kolli ystävystyy hitaasti, mutta ystävyyssiteen muodostuttua hän voi hyvinkin helposti luottaa ystäväänsä kaikessa. Valkokuviollinen kolli ei kaipaa ympärilleen montaa kissaa, sillä silloin hän saattaa ahdistua. Muutama ystävä riittää hänelle hyvin. Tutussa seurassa Forever Burning on kuitenkin usein melko puhelias. Hän pitää suunnitelmallisuudesta ja osaa suunnitella asiat hyvin ja perusteellisesti, jos vain on tarpeeksi tietoa suunnitteluun. Kolli ei rakasta taistelua eikä kuolemaa, mutta taistelee epäröimättä, jos hänen ystävänsä tai sukulaisensa tai muu läheisensä on pulassa ja avun tarpeessa. Hän nauttii muiden seurasta, mutta ei kiinnitä liikaa huomiota siihen, miten itse käyttäytyy. Hän ei aina ajattele ennen kuin sanoo, eikä välttämättä tajua tai edes yritäkään muodostaa kaikista ajatuksistaan kaunopuheisia lauseita. Hän sanoo mieluummin asiat suorasanaisesti ja tismalleen niin kuin ajattelee. Vaikka Forever Burning voikin joskus vaikuttaa hieman ilkeältä, hän on pohjimmiltaan hyvin ystävällinen kolli ja tarkoittaa harvoin pahaa muille kuin niille, joista ei pidä. Hän voi olla muiden silmissä melko kovaluonteinen ja karkea silloinkin, kun yrittää olla helposti lähestyttävä.

Forever Burning on uskonut henkimaailmoihin koko ikänsä, muttei erityisesti palvo minkäänlaisia henkiä. Hänelle on opetettu pentuna asioita Ikuisen Metsästyksen Heimosta sekä luonnonhengistä ja hän on kuullut klaanikissatovereiltaan Tähtiklaanista sekä Pimeästä metsästä. Kadotukseen hän puolestaan on tutustunut itse. Henkien voima kiehtoo Forever Burningia, mutta hän mieluummin tahtoisi useimpien noista pysyvän poissa omasta elämästään. Hän ei oikein osaa osoittaa kiintymystään kenellekään, eikä usko siihen ehkä ääneen sanomattomaan sääntöön, jonka mukaan jokaisella kuuluisi olla vain yksi "tosirakkaus" elämässään.

 

Menneisyys

Fire Which Burns Forever syntyi entiselle heimokissalle nimeltä Darkness Where One Light Shines ja tuon puolisolle Givrelle. Kolli oli pentueen vanhin. Hänellä voisi olla neljä siskoa, mutta nuo syntyivät kuolleina. Darkness ja Givre ajattelivat esikoispentunsa nimen valitessaan sen symboloivan toivoa. Vaikka kollilla onkin heimonimi, hän ei ole koskaan kuulunut heimoon. Forever Burningilla oli oikeastaan vain kaksi ystävää pentuaikoinaan; hänen kanssaan kutakuinkin samanikäiset tätipuolet Twilight ja Starlight Which Sparkles on the Snow. Kolli ei kuitenkaan osaa ajatella noita tätipuolinaan, vaan pikemminkin siskoinaan tai parhaina ystävinään, sillä kolmikko oli jo silloin hyvin läheinen toisilleen.

Forever Burningin ollessa kuuden kuukauden ikäinen, hänen emonsa Givre kuoli vieraillessaan siskopuolensa Kuutamotähden luona Myrskyklaanissa. Ilvekset tappoivat tuon. Forever Burning ja hänen meren lähellä asuva sukunsa osa saivat kuulla kuolemasta vasta, kun Kuutamotähti ja pari tuon klaanilaista tulivat tuomaan siitä sanan. Forever Burning oli nähnyt unen emonsa kuolemasta, eikä tiennyt, olisiko voinut jotenkin estää sen. Puolen vuoden päästä tapahtui toinen kuolema. Tällä kertaa uhriksi joutui Forever Burningin isoisä Shadow Legacy. Kulkukissat Oliver ja Cooper, Suuressa Sodassa kuolleen kulkukissan Crochaxin pojat, saapuivat kissaperheen reviirille kostamaan Shadow Legacylle isänsä kuoleman. Cooper kaksintaisteli Shadow Legacyn kanssa ja pudotti tuon alas kalliolta, meren rannalla olevaan kivikkoon. Se oli Shadow Legacyn loppu. Taistelun jälkeen kulkukissat pakenivat. Klaanikissa nimeltä Kaikusielu saapui paikalle liian myöhään. Tuo oli joutunut kulkukissojen kiristämäksi ja kertonut noille Shadow Legacyn nimen ja olinpaikan noiden kysyessä, kuka oli tappanut noiden isän. Kaikusielu oli lähtenyt kulkukissojen perään noiden häivyttyä paikalta toteuttamaan kostoaan. Klaanikissa oli siis syypää Shadow Legacyn kuolemaan. Forever Burning oli vihainen tuolle, muttei osannut moittia vierasta sukulaistaan tapahtuneesta. Tuotahan oli kiristetty tappouhkauksin. Shadow Legacy haudattiin kollin perheen reviirille, meren rannalla olevaan kivikkoon, jonne tuo oli pudonnut.

Ei kestänyt montaakaan kuuta, kun Kaikusielu saapui uudestaan vierailemaan Forever Burningin kodissa. Tuolla oli mukanaan muita kissoja. Noilla oli ihmeellistä kerrottavaa. Kaikusielu kertoi etsivänsä matkakumppaneidensa kanssa erään ennustuksen neljää muuta kissaa (enemmän tietoja Kaikusielun menneisyydessä). Kaikusielu itse oli yksi ennustuksen viidestä kissasta. Tuolla oli mukanaan kaksi muuta ennustuksen kissaa - Routahenki ja Hunter - sekä kaksi muuta kissaa, jotka olivat lähteneet noiden mukana Myrskyklaanista. Kaikusielu uskoi, että Forever Burning ja Starlight olisivat kaksi puuttuvaa kissaa. Ennustus kertoi viidestä vartijasta ja henkimaailmasta nimeltä Kadotus, jonne unohdetut sielut olivat aikojen saatossa jääneet vangeiksi. Viiden vartijan tehtävä oli ennustuksen mukaan vapauttaa Kadotuksen muinaiset henget. Forever Burning oli iloinen elämänsä uudesta käänteestä, koska hän halusi olla hyödyllinen jollakin tapaa. Kolli siis suostui mukaan vapauttamaan Kadotuksen kissoja, vaikka hänellä ei ollut aavistustakaan, miten se tehtäisiin ja kuinka henkimaailmaan pääsisi. Kolli oli oppinut uskomaan henkiin Darknessin ja Soulin kautta. Hänen mielessään oli vain pieni epäilys.

Viisi vartijaa - Kaikusielu, Forever Burning, Starlight, Hunter sekä Routahenki - menivät meren rannalla sijaitsevaan luolaan, jotta saisivat miettiä ja toteuttaa rauhassa sen, mitä piti tehdä. Kenelläkään ei ollut varmaa tietoa siitä, miten Kadotukseen pääsisi, joten vartijat päättivät kokeilla matkata sinne unissaan. He asettuivat luolaan nukkumaan ja onnistuivat vaikealla tavalla astumaan unissaan maailman perimmäiseen kolkkaan. He pääsivät Kadotukseen ja saivat siellä iloisen vastaanoton unohdetuilta hengiltä. Vartijat vapauttivat henget erään Kadotuksen kissan, StarBrightin, opastuksella. Heidän oli annettava hieman vertaan Kadotuksen ja muiden maailmojen rajaa merkkaavalle, päättymättömälle vesialueelle, jolloin he avasivat hengille tien ulos vankilastaan. Vain vartijoiden veri kelpasi, ja he olivat myös ainoita eläviä, jotka olivat siihen mennessä päässeet Kadotukseen. Vartijat ylittivät maailmojen rajan loputtomassa veden poikki uivassa henkivirrassa ja pääsivät takaisin luolaan. Juuri ennen paluuta StarBright kertoi vartijoille, että uusi uhka olisi tulossa klaanien ja muiden järven lähettyvillä asuvien ylle. Pian Kadotuksesta palaamisen jälkeen Kaikusielun edesmennyt emo Pohjoistuuli vieraili ensimmäisen vartijan luona ja antoi käskyn, että vartijoiden oli kerättävä mahdollisimman suuri osa suvustaan yhteen ja muodostettava noista joukko, jonka tehtävänä olisi suojella järvellä asuvia kissoja vaaran uhatessa. Tuo uusi uhka osoittautui henkien mukaan niin vahvaksi, että se voisi tuhota klaanit. Forever Burning oli varma, että kaikki viisi vartijaa epäilivät noiden sanojen myötä, voisiko heidän sukunsa pelastaa ketään niin vahvalta uhalta. He kuitenkin uskoivat henkiä ja alkoivat kerätä joukkoa, jonka he nimesivät Veljeskunnaksi. He saivat käyttöönsä Tuuliklaanin reviirin toisella puolella kasvavan metsän, joka oli Hunterin sedän, Burning Flamen, ja tuon perheen omistuksessa. Se pieni osa, joka Veljeskunnasta oli koossa, jakautui kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä lähti vierailemaan Myrskyklaanin luona, toinen lähti etsimään klaanien ulkopuolista sukua ja kolmas jäi vartioimaan Veljeskunnan uutta reviiriä. Forever Burning kuului Routahengen, Starlightin ja Twilightin kanssa toiseen ryhmään ja he muodostivatkin aluksi sen kokonaan itse. He löysivät Routahengen isän The Unknownin, Hunterin emon Enigman ja entisen varaskissa Paradoxin. Heillä oli kuusi päivää aikaa etsiä jäseniä, mutta he eivät käyttäneet kaikkea aikaa vaan palasivat jo aiemmin takaisin Veljeskunnan metsään. Kenelläkään vartijalla ei ollut tietämänsä mukaan enempää sukua klaanien ulkopuolella. Myrskyklaanissa vieraillut ryhmä palasi samana päivänä kuin Forever Burningin ryhmä. He toivottivat Veljeskunnan jäsenet tervetulleiksi joukkoonsa ja muodostivat valikoiduista kissoista sisäpiirin, johon kuului elämää nähneitä, kokeneita ja heille erityisen läheisiä kissoja. Sisäpiirin tehtävänä oli antaa vartijoille neuvoja vaikeissa tilanteissa ja opastaa heitä johtamaan joukkoa oikeaan suuntaan. Kaikki vartijat olivat nimittäin melko nuoria, eikä kukaan heistä ollut koskaan aiemmin johtanut joukkoa. Forever Burning ja muut pystyivät sen jälkeen vain toivomaan, että Veljeskunta olisi valmis, kun toiminnan aika koittaisi.

Suuri Tuho saapui erään aamuhämärän aikaan. Sinisten liekkien ympäröimät, hyvin pienet meteorit putosivat maahan. Ne eivät aiheuttaneet kovin suuria kuoppia maastoon, mutta lennättivät liekkejä ympäriinsä. Kuiva maasto syttyi tuleen. Veljeskunnan jäsenet evakuoitiin metsästä. Ne, jotka pääsivät turvaan ja olivat vielä kyllin hyvässä kunnossa liikkuakseen vähintäänkin lähes normaalisti, lähtivät auttamaan klaaneja ja muita kissoja, joita löytäisivät. Sellaiset käskyt viisi vartijaa olivat alaisilleen - sukulaisilleen - antaneet. Forever Burning jäi metsään ansaan yhdessä Meripihkan kanssa. Tajutessaan kuoleman olevan lähellä kolli päätti tarttua kenties viimeiseen tilaisuuteensa ja tunnusti Meripihkalle rakastavansa tuota. Naaras vastasi samoin. Meripihka onnistui pääsemään liekkimeren läpi pois tuliansasta. Tuo jatkoi matkaansa turvaan Forever Burningin käskystä, jolloin kaksikko eksyi toisistaan. Forever Burning joutui ottamaan riskin ja etsimään vähiten tulen valtaaman reitin ulos metsästä. Matkallaan palavan metsän läpi hän joutui eräässä vaiheessa niin pahasti ansaan, että hänen oli valittava vaarallinen reitti ja juostava liekkien läpi. Tuli tietenkin tarttui hänen turkkiinsa. Kolli onnistui pääsemään ulos metsästä, jolloin hän kierähti välittömästi maahan sammuttaakseen tulen ja juoksi sitten suorinta tietä järven rantaan. Nuori kissa oikeastaan kaatui veteen pikemmin kuin kahlasi. Hänen kuonossaan ja korvissaan tuntui polttavaa kipua, vaikka viimeisetkin liekit sammuivat vedessä. Kolli tunsi olonsa heikoksi. Hän olisi voinut pökertyä, jos millekään lepäämiselle olisi ollut aikaa. Forever Burningilla ei ollut aavistustakaan siitä, missä muut neljä Veljeskunnan johtajaa, Meripihka tai ylipäänsä kukaan hänen sukulaisistaan olivat. Ennen kuin hän oli päässyt ulos palavasta metsästä, oli alkanut kamala kaatosade, joka sammutti liekit melko nopeasti. Järven ympärillä oleva maasto oli palanut kuitenkin todella pahasti. Nuorukainen lähti tarpomaan kohti ukkospolkua päästäkseen sen toisella puolella olevalle perheensä reviirille, jolla ei ollut tulta. Hän kuitenkin kohtasi lähellä ukkospolun reunaa erään hyvin tutun kulkukissan, Cooperin, joka oli tappanut Shadow Legacyn. Forever Burning halusi kostaa sukulaisensa kuoleman Cooperille ja ryhtyi taistelemaan tuon kanssa. Se taistelu oli ilmiselvästi Forever Burningin kannalta hävitty. Hän voi niin pahoin, ettei ollut pysyä käpälillään, mutta viha Cooperia kohtaan ei sallinut hänen päästää kulkukissaa pakoon. Cooper muisti Forever Burningin olleen paikalla Shadow Legacyn kuollessa. Kulkukissa aikoi tappaa Veljeskunnan toisen johtajan ja melkein onnistuikin siinä. Forever Burningin onneksi Cooper päätti leikitellä heikolla vastustajallaan ja teki siksi Forever Burningin kieleen samanlaisen viillon kuin Shadow Legacylla oli ollut, muistuttaakseen häntä niin isoisästään kuin myös Crochaxista. Forever Burningin isä Darkness saapui kaikeksi onneksi paikalle ennen kuin kulkukissa ehti antaa kuoliniskun. Darkness puolusti poikaansa. Cooperilla oli kuitenkin mukanaan kaksi muuta kissaa, jotka olivat Sierra ja Damon. Veljeskuntalaiset olisivat olleet alakynnessä, elleivät Kaikusielu, Hunter ja Routahenki olisi saapuneet juuri silloin paikalle. Cooper päätti perääntyä taistelusta. Forever Burning ja Darkness pääsivät lähtemään paikalta kolmen muun Veljeskunnan johtajan kanssa. He ylittivät ukkospolun. Sen toisella puolella Darkness huomautti Forever Burningille, että hän oli saanut pahoja vammoja tulesta. Aluksi nuori kolli ei tiennyt, mitä hänen isänsä tarkoitti, mutta katsoessaan ukkospolun reunaan sateen vuoksi muodostuneeseen suureen lätäkköön kolli näki, miten hänen ulkonäkönsä oli kärsinyt. Tuli oli polttanut hänen kuononsa vereslihalle ja osittain jopa lihattomaksi. Lisäksi hänen korvissaan oli paloreikiä ja kielestä vuoti verta Cooperin tekemän haavan takia. Yhdessä se ja kaiken tulen aiheuttaman tuhon näkeminen saivat kollin voimat lopulta tyystin loppumaan. Hän vaipui rauhalliseen pimeyteen ja tunsi kaatuvansa pökertyessään maahan.

Darkness kantoi nuoren kissan hänen kotireviirillään, Auringonlaskupaikalla, olevaan pieneen metsään, jota hän oli monen kuun ajan pitänyt kotinaan ennen kuin uusi kohtalo yhtenä viidestä Kadotuksen portinvartijasta oli avautunut hänen edessään. Soul lopetti kielen verenvuodon sammalella ja hämähäkinseitillä, kuten oli tehnyt monta kuuta sitten Shadow Legacyllekin tuon matkaseurueen saapuessa Kuohuvan Veden Heimon vuoristoon. Pökertyneessä tilassaan Forever Burning näki eräänlaisia unia, jotka olivat aluksi vain nopeita ja sekavia kuvia, mutta muuttuivat vähitellen selkeämmiksi ja yhtenäisemmiksi. Kolli alkoi nähdä näkyjä. Hän näki viisi kissaa ja viisi erilaista tilannetta. Ensin kolli kohtasi unessaan palavassa metsässä liekkiturkkisen kissan, joka seisoi palavassa turkissaan tyynenä. Liekit estivät Forever Burningia tunnistamasta tuota kissaa, mutta kolli näki tuon vedenvihreinä loimuavat silmät. Näky vaihtui ja kolli ui äkkiä jääkylmässä vedessä lehtikadon aikaan. Oli lumimyrsky. Veden rannalla seisoi kissa, joka katosi suurimmaksi osaksi lumimyrskyyn. Tuotakaan kissaa ei voinut tunnistaa, mutta tuon turkki oli luultavasti valkoinen ja silmät eriväriset - toinen sininen ja toinen violetti. Seuraavaksi kolli joutui kuuman viherlehden ajan vallassa olevaan metsään, jossa aurinko paistoi puiden lehtien lomasta, linnut lauloivat ja hyönteiset lensivät ilmassa kukasta kukkaan. Tuossa ympäristössä Forever Burning näki kolmannen kissan, joka oli piilossa pensaikon varjoissa ja tuijotti kahden edellisen kissan tapaan Forever Burningia sinisillä simillään. Kun vieras kissa kääntyi lähteäkseen, varjot paljastivat osan pehmeän vaaleanruskeaa turkkia. Sitten näky vaihtui taas, ja nuori kolli huomasi olevansa vuoristossa. Satoi kaatamalla vettä ja salamat halkoivat taivasta. Forever Burning lähti kävelemään vuorten rinteitä pitkin ja kohtasi pian neljännen kissan. Salama valaisi maiseman hetkeksi ja paljasti vieraan ulkomuodon. Veljeskunnan toinen johtaja ehti huomata tuon turkin olevan suurimmaksi osaksi harmaa ennen kuin liukastui märässä kivikossa ja putosi alas pimeään rotkoon. Pudotus hidastui, mutta pimeys ei väistynyt. Pian kolli huomasi, ettei enää pudonnutkaan alaspäin vaan saattoi taas seisoa omilla käpälillään. Ainoan valon pimeyteen antoivat taivaalla himmeästi loistavat tähdet. Niiden valossa Forever Burning pystyi heikosti erottamaan viidennen hahmon, joka saapui pimeydestä hänen vierelleen. Kolli näki kissan violetit, kiiluvat silmät. Forever Burning ei ehtinyt yhdistää kissan tuoksua mihinkään ennen kuin näyt loppuivat. Hän heräsi sekavana ja pökertyneenä ja tajusi hitaasti, että kaikki oli ollut vain unta. Kolli tiesi jossakin sisimmässään, etteivät näyt olleet aina pelkkiä näkyjä. Hänellä ei kuitenkaan ollut sillä hetkellä tarpeeksi voimia alkaa miettimään asioita tarkemmin. Muut veljeskuntalaiset toivat kollille hieman vettä. Juotuaan Forever Burning vajosi takaisin uneen, mutta sillä kertaa unet olivat vain rauhallista tiedottomuutta. Herättyään Forever Burning tapasi Soulin, joka välitti hänelle viestin Twilightin kuolemasta. Naaras oli kuollut tuleen. Soul oli saanut tiedon Twilightin siskolta Starlightilta. Forever Burning ei tahtonut uskoa sitä todeksi. Hän ei olisi uskonut niin vahvaluontoisen kissan kuolevan niin nuorena. Lisäksi Twilight oli ollut kollille melkein kuin sisko, jollaista hänellä ei koskaan ollut. Meripihka oli kuitenkin selvinnyt tuhosta.

Johtajat pitivät kokouksen, jossa heidän oli määrä päättää Veljeskunnan tulevaisuudesta. Kaikusielu kertoi tuossa kokouksessa kuitenkin jotakin odottamatonta. Pääjohtajan mukaan Suuri Tuho oli Kadotuksen henkien syytä, viiden vartijan syytä, koska he olivat vapauttaneet henget. Kaikusielu kertoi, ettei ollut kertonut kaikkea, mitä Pohjoistuuli oli tuolle aikanaan sanonut siinä samassa tapaamisessa, jossa Tähtiklaanin kissa oli antanut vartijoille käskyn muodostaa Veljeskunta. Pohjoistuuli oli sanonut, että henget olivat muuttuneet osaksi elävien maailman luontoa päästyään Kadotuksesta. Nuo olivat olleet olemukeltaan liian heikkoja elävien maailmaan, kuten StarBright oli Kadotuksessa arvellut. Nuo eivät kuitenkaan olleet kokonaan poissa. Eivätkä kaikki Kadotuksesta vapautuneet henget olleet hyviä. Kadotuksen henget olivat yrittäneet tuhota klaanit. Nuo olivat jakautuneet kahteen ryhmään, joista toinen oli ollut aiheuttamassa tuhoa ja toinen, hyvät henget, kaatosadetta, joka sammutti tulen. Muut vartijat olivat aluksi vihaisia Kaikusielulle siitä, että tuo oli jättänyt kertomatta Kadotuksen henkien todellisen kohtalon. Kaikusielu pahoitteli asiaa ja sanoi, ettei ollut pitänyt sitä tärkeänä kaiken muun keskellä ennen kuin oli tajunnut tuhon tulemisen syyn. Vartijat miettivät, mitä voisivat tehdä asialle. Henget olivat edelleen vapaina, eikä mikään estänyt noita aiheuttamasta lisää tuhoa. Johtajat päättivät matkata Kadotukseen uudelleen niin pian kuin mahdollista ja katsoa, voisiko maailmojen välisen tien sulkea ja henget vangita uudelleen Kadotukseen, vaikka se tarkoittaisi epäonnellista kohtaloa myös hyville hengille. johtajat miettivät myös, mitä Veljeskunta voisi tehdä tulevaisuudessa. Päätettiin, että joukko jäisi järvelle ja suojelisi klaanien reviirejä niiden paluuseen saakka, mikäli ne koskaan tulisivat takaisin. Se olisi vähintä, mitä he voisivat tehdä hyvitykseksi tahattomasta, mutta silti tehdystä teostaan, joka oli johtanut tuhoon. Veljeskunnan metsä oli palanut suureksi osaksi tuhossa, mutta järvialue riittäisi tuhoutuneenakin elättämään Veljeskunnan. Routahenki ehdotti, että Veljeskunta siirtäisi leirinsä maan alla oleviin tunneleihin, jotka risteilivät koko järven alueella ja hieman sen ulkopuolellakin. Sieltä heillä olisi pääsy hyvin laajalle alueelle ja, mikä parasta, he olisivat piilossa ja suojassa, kunhan vain oppisivat liikkumaan pimeissä tunneleissa. Ehdotusta kannatettiin, joten se tuotiin julki koko Veljeskunnalle. Johtajat eivät kuitenkaan kertoneet Kadotuksen henkien osallisuudesta tuhoon. He voisivat ainakin yrittää korjata edelleen voimassa olleen ongelman ensin, jolloin muiden ei olisi välttämättä koskaan tarpeen tietää totuutta Suuresta Tuhosta. Johtajat pelkäsivät, että totuudella he suututtaisivat veljeskuntalaiset ja menettäisivät joukkonsa, jota he tarvitsivat nyt ehkä enemmän kuin aiemmin. Niinpä Veljeskunta lähti Routahengen johtamana kohti lähintä tunnettua tunneliverkoston suuaukkoa, joka sijaitsi Veljeskunnan metsässä. Routahenki kertoi, että hän ja Pakkaslumi olivat paenneet sitä tunnelia pitkin Hunterin kanssa Kuulammelle Suuren Tuhon aikaan. Veljeskunta laskeutui maan alle ja saapui suurempaan luolaan, jonka poikki virtasi joki. Luolan katossa oli halkeama, josta näkyi pala taivasta. Joukko päätti alkaa heti tutkia tunneleita ja perustaa niihin pesiä ja ruokavarastoja. Johtajat päättivät ottaa suuremman luolan Veljeskunnan kokouspaikaksi, koska se oli tarpeeksi suuri, jotta kaikki mahtuivat sinne helposti. Lisäksi luolassa oli kieleke, jonka päältä johtajat saattoivat puhua veljeskuntalaisille.

Kului muutama kuu. Veljeskunta tottui asumaan maan alla ja Meripihka alkoi odottaa Forever Burningin pentuja. He eivät sen suuremmin olleet suunnitelleet yhteistä pentuetta; se vain tapahtui. He kyllä välittivät toisistaan paljonkin ja kutsuivat sitä rakkaudeksi. Vaikutti siltä, että hetkeksi oli koittanut rauhallisempi aika järven kissojen historiassa, joten kaksikolla oli aikaa tutustua toisiinsa ja muodostaa kiintymyssuhde, joka lopulta johti siihen, että he päätyivät toistensa virallisisksi kumppaneiksi. He olivat tuhon aikaan tunnustaneet rakkautensa, mutta olivat vielä epävarmoja siitä, kuinka jatkaa siitä eteenpäin. Forever Burning tiesi, ettei halunnut sitoutua vain yhteen kissan koko loppu elämäkseen, mutta se oli tunne, jota hän ei halunnut tai uskonut edes voivansa sanoa ääneen Meripihkalle. Niinpä hän piti suunsa kiinni asiasta.

Viisi johtajaa vierailivat uudelleen Kadotuksessa heti, kun heillä oli siihen aikaa. Heidän sielunsa erkanivat heidän ruumiistaan ja matkasivat jälleen olemassa olevien maailmojen perälle, missä unohdettujen koti sijaitsi. Siellä he tapasivat Devaqethin, joka oli StarBrightin puoliso ja naaraan tavoin yksi Kadotuksen vanhimmista hengistä. Devaqeth oli jäänyt odottamaan vartijoiden paluuta, koska oli tiennyt heidän palaavan vielä. Henki kertoi heille monia asioita, antaen heille jotakin, minkä avulla jatkaa eteenpäin sen ongelman suhteen, joka Kadotuksesta oli tullut. Kolli sanoi, että tulisi olemaan vielä viisi muutakin vartijaa, Kadotuksen viimeiset vartijat, jotka auttaisivat ensimmäisiä löytämään ratkaisun ongelmaan. Tätä tietoa StarBright ei tarkoituksella ollut paljastanut heille, sillä naaras ei halunnut vartijoiden keksivän, kuinka korjata virheensä. Henget olivat tuhon aikaan yrittäneet tappaa ennen kaikkea vartijat, sillä heidän voimansa oli täysi vain elävinä. Yksikin kuollut Kadotuksen vartija olisi tehnyt tyhjiksi suunnitelmat, joita viisikolla saattoi olla Kadotuksen suhteen. Henget olivat melkein onnistuneet tavoitteessaan, mistä Forever Burning sai lopun elämäänsä kantaa muistona rumiksi palaneita kasvojaan. Devaqethinkaan mielestä henkien vangitseminen uudelleen ei ollut oikea ratkaisu. Useimmat henget olivat lähteneet Kadotuksesta jättäen paikan melkein autioksi. Kulkeminen maailmojen välillä toimi kuitenkin molempiin suuntiin, kuten StarBright todisti tullessaan silloin paikalle estäen Devaqethia kertomasta enempää asioita. Kaksi henkeä, jotka eivät olisi voineet olla enää sen kuolleempia, alkoivat taistella keskenään. StarBright käytti niitä kykyjään, joita Kadotuksen hengillä oli, ja heitti vartjat ulos Kadotuksesta, takaisin elävien maailmaan ja omiin kehoihinsa. Viisi kissaa eivät yrittäneet mennä takaisin. Heillä oli vihje, jota seurata, eivätkä he enempää olleet toivoneetkaan löytävänsä.

Sitten tapahtui jotakin, mikä muutti Veljeskuntaa pysyvästi. Burning Flamen vuoden ikäinen poika Aronax saapui maan päältä mukanaan tieto kulkukissoista, jotka tuo ja tuon isä olivat nähneet Tuuliklaanin entisellä reviirillä. Kulkukissoja oli paljon ja nuo suuntasivat kohti Taivasklaanin reviiriä, jolla kyseinen ainoa järvelle jäänyt klaani edelleen asui. Kulkukissojen liikehdintä vaikutti hyökkäykseltä. Nuo olivat melko varmasti samoja kulkukissoja kuin ne, jotka olivat taistelleet klaaneja vastaan Suuressa Sodassa. Kulkukissojen johtaja oli vaihtunut Saw'n kuoltua ja tuon paikalla oli tuon veli Sacra. Burning Flame oli lähtenyt seuraaman kulkukissoja saadakseen selville enemmän noiden aikeista. Veljeskunta piti kokouksen, jossa he päättivät mennä auttamaan Taivasklaania. Heillä ei vaikuttanut juuri olevan vaihtoehtoja. Päätös oli vaikea. Heitä ei ollut yhdessä Taivasklaanin kanssakaan tarpeeksi voittamaan monikymmenpästä kulkukissojen joukkoa taistelussa. Veljeskunta olisi voinut jäädä maan alle ja jättää Taivasklaanin pulaan ja kenties kuolemaan yksin taistelussa. Silloin he olisivat menettäneet merkityksensä ja tehtävänsä kaanien suojelijoina. Vaihtoehtoisesti he saattoivat mennä auttamaan Taivasklaania ja kuolemaan klaanilaisten rinnalla. Se olisi ollut todennäköisesti turha kuolema, mutta se vaikutti välttämättömältä. Sinä päivänä suurin osa Veljeskunnasta lähti maan alta ja suuntasi kohti Taivasklaanin reviiriä. Myös pentuja odottanut Pakkaslumi oli joukon mukana. Forever Burning olisi halunnut naaraan jäävän turvaan maan alle, mutta Pakkaslumi vaati saada päästä mukaan. Naaras ei suostunut ajattelemaan sisällään olevaa elämää, mikä varmasti oli monien mielestä itsekästä. Meripihka sen sijaan jäi tunneleihin Kaikusielun puolison Hopen ja parin johtajien perillisen kanssa. Forever Burning lausui naaraalle hyvästit raskain mielin uskoen, ettei enää palaisi takaisin. Mutta toisin kuitenkin kävi.

Tuuliklaanin entisellä reviirillä he kohtasivat muutaman kulkukissan, jotka olivat käyneet Burning Flamen kimppuun. Kollia puolustamaan oli saapunut naaraskissa nimeltä Seer of Hundreds of Seas, mutta kaksikko ei ollut pärjännyt kuutta kulkukissaa vastaan kovinkaan hyvin. Kulkukissat pakenivat nähdessään Veljeskunnan lähestyvän. Nuo saivat mennä, sillä kuolemaisillaan olevan Burning Flamen olotila oli tärkeämpää kuin muutaman vihollisen takaa-ajaminen sinne, minne he kuitenkin olivat matkalla. Kulkukissat nimittäin suuntasivat edeltä menneiden tovereidensa perässä Taivasklaanin reviirille. Nuo olivat huomanneet noita seuranneen ulkopuolisen kissan ja käyneet siksi Burning Flamen kimppuun. Kolli kuoli haavoihinsa, mutta pyysi viimeisinä sanoinaan Veljeskuntaa palaamaan kotimetsäänsä ja maan alle. Kulkukissojen kynsissä turhaan kuoleminen ei hyödyttänyt mitään eikä se olisi tuonut heidän muistolleen sen enempää kunniaa. Useimmat kissat eivät edes tienneet tai muistaneet pienen joukon olemassaoloa. Seer oli samaa mieltä. Yhdessä kaksikko sai Kaikusielun muuttamaan mielensä ja kääntämään joukon ympäri. Forever Burning ja muut johtajat eivät vastustelleet pääjohtajan päätöstä, sillä se oli järkevä. Siinä vaikeassa tilanteessa ei ollut olemassa yhtä oikeaa tapaa toimia. Jokainen päätös olisi johtanut jollakin tapaa huonoon lopputulokseen. Niinpä he palasivat metsäänsä ja hautasivat Burning Flamen sinne. Sen jälkeen he painuivat maan alle ja piiloutuivat maailmalta odottamaan aikaansa, joka saattoi olla jo ohi, niin lyhyen aikaa kuin se olikin kestänyt.

Kului monta päivää, kenties viikkoja, joiden aikana veljeskuntalaiset poistuivat maan alta vain harvoin ja harvalukuisissa ryhmissä hankkiakseen ruokaa. He eivät ilmoittaneet olemassaolostaan merkitsemällä maanpäällisen reviirinsä rajoja. Heillä ei ollut tietoa siitä, mitä tunneleiden ulkopuolella tapahtui. Noiden päivien aikana Meripihka synnytti kaksi pentua, kollin ja naaraan. Soul ja Starlight avustivat tuota synnytyksessä. Forever Burning oli iloinen jälkikasvustaan, vaikkakin samalla hermostunut sen vuoksi, millaiseen huonoon aikaan nuo loppujen lopuksi olivat syntyneet. Pakkaslumen synnytykseen ei myöskään ollut paljoa aikaa. Pari veljeskuntalaista katosi joksikin aikaa vieraillessaan maan päällä. Hunter kävi tutkimassa tunneleita ja kiersi järven ympäri etsiessään tietoa siitä, mitä Taivasklaanille oli tapahtunut. Darkness sitä vastoin sekaantui kahakkaan Sacran johtamien kulkukissojen ja erään Heavy Rain -nimisen kissan joukkojen välillä. Aronax toi eräänä päivänä maan päältä mukanaan taistelusta selvinneen taivasklaanilaisen nimeltä Kaaoskirous. Soturi oli pökertynyt verenhukan vuoksi, joten Soul ja Starlight paikkasivat tuon haavat. Soul kävi hakemassa maan päältä hämähäkinseittiä haavojen sitomiseen ja palasi vastoin johtajien antamia käskyjä olla mainitsematta Veljeskuntaa kenellekään ollessaan maan päällä mukanaan vieras kissa nimetä Lukki. Lukki halusi puhua Veljeskunnan johtajille. Leikattu kolli halusi tietoja Kadotuksesta voidakseen auttaa erästä ystäväänsä, jonka tuo ei maininnut olevan Sacra, selvittämään erään kuolleen läheisensä kohtalon. Tuo läheinen oli kuolemansa jälkeen Pimeään metsään päätynyt Sacran veli Saw, jonka Sacra oli nähnyt kerran henkenä eräässä taistelussa. Ennen Soulin ja Lukin saapumista Forever Burning löysi Kaikusielun luolassa olevalta kielekkeeltä ja kävi pääjohtajan kanssa keskustelun siitä, kuinka Devaqethin antaman vihjeen selvittäminen edistyi. Kaikusielulla vaikutti olevan jokin ajatus siitä, mitä hengen sanat olisivat voineet tarkoittaa. Vartijoiden mielestä Kadotukseen meneminen ei tuntunut enää turvalliselta. He eivät olleet tervetulleita sinne. Seuraavan kerran, kun he vierailisivat siellä, heillä olisi vastaus Kadotuksen ongelmaan. Forever Burning luotti Kaikusielun keksivän vastauksen ja vievän heidät viisi niin pitkälle kuin olisi tarve asioiden korjaamiseksi. Hänellä oli omat aavistuksensa siitä, mikä heidän yhteisen polkunsa päässä mahtoi odottaa, mutta hän uskoi olevansa valmis tekemään tarvittavan, kun aika koittaisi.

Kaikusielu meni tapaamaan Soulia ja Lukkia Forever Burning kannoillaan. Pian heidän seuraansa liittyivät myös Hunter ja Routahenki. Starlight oli tunneliverkoston toisessa osassa huolehtimassa Meripihkasta ja tajuttomasta taivasklaanilaisesta. Johtajat olivat yhtä lailla epäluuloisia vierasta Lukkia kohtaan ja vielä enemmän sen vuoksi, koska tuo tiesi Kadotuksesta, josta he olivat kertoneet veljeskuntalaisten lisäksi vain harvoille klaanikissoille. Lukki sanoi olevansa Kuiskausten Herra, mikä osittain selitti, kuinka tuo tiesi. Leikattu kissa vaikutti tietoineen vaaralliselta viholliselta, mutta toisaalta myös hyödylliseltä ystävältä, jos asian saattoi kääntää niin. Johtajat suostuivat puhumaan vieraalle, sillä tuo oli kuitenkin jo nähnyt heidän asuinpaikkansa, tiesi kuinka sinne pääsi ja oli tietoinen heistä. Leikatun kollin käännyttäminen pois ei ollut mikään hyödyllinen vaihtoehto. Tarkemmin sanottuna ei mikään harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Johtajat jakoivat tietojaan, mutteivät paljastaneet edes Lukille sitä, mitä heidän viiden vartijan lisäksi yksikään elävä sielu ei tiennyt. Vastineeksi heidän antamistaan tiedoista Lukki kertoi heille, mitä Taivasklaanille oli tapahtunut, missä Sacra oli silloin, olivatko klaanit löytäneet uuden kodin ja mitä kulkukissa Cooper sunnitteli. Lukin mukaan Taivasklaani oli selvinnyt Sacran joukkojen hyökkäyksestä, mutta paikalle saapuneet Heavy Rainin johtamat vapaustaistelijat olivat ajaneet klaanin hajalleen ja pakottaneet Sacran perääntymään takaisin pohjoiselle kanjonijärvelle, missä tuo joukkoineen silloin asusti. Sacran joukkoihin kuului venäjänsinisistä koottu joukko koulutettuja tappajia, jotka tunnettiin nimellä Pohjoisen Kanjonin Imperiumi. Nimi oli Veljeskunnalle tuntematon, kuten myös Heavy Rainin. Näytti siltä, että heille oli saapunut järvelle rutkasti lisää vihollisia heti klaanien lähdettyä. Klaanit olivat löytäneet uuden kodin kaukaa kanjonin toiselta puolelta ja olivat kiireisiä reviirien kunnostamisen ja omien ongelmiensa kanssa. Kysymyksen Cooperista Forever Burning oli esittänyt itse, joten vastaus oli hänelle erityisen tärkeä. Hän ei suinkaan ollut unohtanut kissaa, joka oli tappanut sekä Shadow Legacyn että melkein hänet itsensäkin. Forever Burning oli ollut liian kiireinen voidakseen keskittyä Cooperiin kunnolla, vaikka olisikin halunnut lopettaa tuon muodostaman uhan mahdollisimman pian. Lukin mukaan Cooper oli klaanien vanhoilla Nelipuun ympärillä sijainneilla reviireillä noin kymmenen muun kissan kanssa. Tuon seuralaisten lukumäärä sai Forever Burningin huolestumaan, mutta hän arveli, ettei kulkukissa ollut heidän seuraava välitön uhkansa. Kenties tuo joskus palaisi heitä vainoamaan, sitä kolli ei epäillyt. Hän halusi olla valmis sen ajan koittaessa, vaikka muut johtajat eivät asiasta jaksaneet kovinkaan paljoa kiinnostua juuri silloin.

Hunter saattoi Lukin ulos tunneleista sillä välin, kun Forever Burning meni katsomaan Meripihkaa ja heidän kahta pentuaan ensimmäistä kertaa sitten naaraan synnytyksen. Hän oli jokseenkin hermostunut jälkikasvunsa näkemisestä, mutta Meripihkan lämpö ja ilo levisivät häneenkin. He päättivät pennuille nimet. Vanhemman kollin he nimesivät Forever Burningin heimokissasuvun tapojen mukaan nimellä Where Dreams Come From. Nuorempi naaras sai nimekseen Karrah. Paikalla olivat myös Soul ja Starlight, jotka hoitivat tajuttomuudestaan herännyttä taivasklaanilaista. Klaanikissa kertoi nimekseen Kaaoskirous ja tuo oli ymmärrettävän vihainen saadessaan tietää, keiden pelastamaksi oli tullut. Veljeskunnan oli kuulunut olla klaanien suojelijoita, mutta silti he olivat jättäneet Taivasklaanin pulaan pelastaakseen itsensä. Kaaoskirous sätti heitä siitä, mutta suostui tekemään heidän kanssaa yhteistyötä Forever Bunringin kerrottua sen, mitä Lukki oli hänelle ja muille johtajille hetkeä aiemmin kertonut: että Taivasklaani oli edelleen ainakin suurimmaksi osaksi elossa, vaikkakin hajallaan. Kaaoskirous nousi käpälilleen ja vaati heitä lähtemään etsimään taivasklaanilaisia ja auttamaan noita, mihin Forever Burning ei heti suostunut ennen kuin olisi puhunut muille johtajille ja vapaaehtoisille veljeskuntalaisille...

 

Muuta

  • Darkness Where One Light Shinesin ja edesmenneen Givren ainoa elossa oleva ja vanhin pentu. Kollin neljä siskoa syntyivät kuolleina. Edesmennyt Twilight ja Starlight Which Sparkles on the Snow ovat Forever Burningin tätipuolia kollin isoisän (Shadow Legacy) ja isoäidin (Soul Who Sees Everything from Past and Future) kautta. Hänen isänsä ja emonsa ovat siis toisilleen sukua, sisarpuolia, koska noiden vanhemmat ovat toistensa puolisoita. Kuitenkin Givre alkoi odottaa pentujaan ennen Soulia, joten tämä sekalainen sukulaissiteiden verkko on tavallaan vahinko.
     
  • Koska hänen oikea nimensä on hieman pitkä käytettäväksi aina hänelle puhuttaessa, kutsuvat monet häntä nimellä Forever Burning. Se on ikään kuin hänen kutsumanimensä tai lempinimensä.
     
  • Kolli on polyamorinen, vaikka sitä ei välttämättä hänen luonteensa perusteella heti uskoisi.
     
  • Fire Which Burns Forever on yksi Kadotuksen kissojen ennustuksen viidestä vartijasta.
     
  • Forever Burning on sopeutuvainen ja kestävä - toisin sanoen hän kestää hyvin iskuja ja rasitusta. Hän on isänsä ja emon puoleisen isoisänsä antaman opetuksen ansiosta hyvä taistelija. Hänen vahvimmat taitonsa liittyvätkin taistelemiseen. Hän ei ole kummoinenkaan suunnistaja ja voi helposti eksyä vieraassa paikassa.

 

Copyright

Silagul

©2019 Forever Burning | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com