Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

KALVASKATSE

väritys

Ikä 1½ vuotta
Sukupuoli Kolli
Sisarukset Routalintu ♂ †, Härmäviiksi ♂ †, Huurrekide ♀ †, Hallasulka ♀ †, Hiutalehalla ♀ †
Vanhemmat Sumukukka ♀ †, Usvaviilto ♂ †
Kumppani Ei ole
Pennut Ei ole
Oppilas Ei ole
Soundtrack Apocalyptica - Till Death Do Us Part

 

Ulkonäkö

Kalvaskatse on tavallisen metsäkissan tapaan normaalia kotikisua suurikokoisempi, mutta sen rakenne on jopa sairaanoloisen kevyt. Ei siksi, että se olisi varsinaisesti sairas, vaan sen olemus on sen verran näivettynyt ja hentoinen kolliksi, että se pistää jonkin verran silmään. Jos tunnustelee, niin Kalvaskatseelta löytyy normaalia helpommin kylkiluut ja joku voisi jopa sanoa näkevänsä ne paljain silmin pilkottamasta turkin alta. Soturi kantaa itseään välinpitämättömästi ja sen askellus on lähinnä kevyttä, hyvin eleetöntä ravia. Kiilamaista kalloaan se pitää matalalla, samoin pitkää häntäänsä, mutta ei kuitenkaan siten, että se näyttäisi olevan täysin lysyssä. Kalvaskatseella on juoksemiseen sopivat jalat, vaikka ne eivät olekaan ylipitkät, mutta se yhtä kaikki kykenee suuriin harppauksiin ja nopeisiin käännöksiin.

Kollisoturin turkki on puolipitkää, hyvin ohutta ja pohjaväriltään valkoista. Ohut turkki korostaa hyvin sen kuivahkoa, hoikkaa rakennetta roikkuessaan sen päällä kuin naava konsanaan. Turkki ei sojota joka suuntaan oikein edes pörhistettynä, eikä Kalvaskatse täten kamalasti kasva kokoa uhitellessaan muille. Sen häntäkarvat ovat samaan tapaan roikkuvat, hitusen muuta turkkia pidemmät ja helposti tuulessa liehumaan lähtevät. Korvien takana karva on enemmän laineilla, mutta muuten turkki on suoraa ja helposti selvitettävissä olevan silkkistä. Valkoisen värin lisäksi Kalvaskatseella on turkissaan poskista, käpälistä ja vatsan alta vaalentunut, muuten kokonaan musta raidoitus, mikä aaltoilee kauniisti muuten valkean turkin mukana. Sillä on myös silmien ympärillä mustat rajaukset. Kalvaskatseen nenä on tumman tiilenpunainen ja siinä on häivähdys mustaa. Anturat sillä ovat samaa väriä. Kollin sielunpeilit ovat yläluomistaan hitusen painuneet ja väriltään hyvin kalvakat, lähes värittömän keltaharmaat. Se on saanut useimmiten kasvoillaan vallitsevasta, lähes tylsistyneen neutraalista ilmeestä sekä silmiensä värittömästä häivästä nimensä.

Kalvaskatseella ei niinkään ole arpia, mutta, vaikka sitä ei päälle päin näykään, sille ei ole koskaan kehittynyt kunnolla kieltä tai äänihuulia. Soturi ei kykene naukumaan, vaikka se voikin edelleen sähistä sekä murista. Tästä syystä Kalvaskatse elehtii normaalia kissaa enemmän ja muut joutuvatkin lukemaan sitä joskus haastaviltakin tuntuvissa tilanteissa.

 

Luonne

Kalvaskatse on vaikeasti käsiteltävä soturi, koska se ei pysty ilmaisemaan itseään ollenkaan sanoin. Täten on vaikea päätellä, mitä se tahtoo, milloin ja miksi, joten useimmat kokevat helpoimmaksi vain jättää kalpeasilmäisen soturin omaan rauhaansa. Todellisuudessa Kalvaskatse kärsii suuresta yksinäisyydestä ja se tahtoisi vain viettää aikaa muiden kanssa. Se ei kuitenkaan ole yhtään hauskaa seuraa, koska se ei kykene vastaamaan normaalisti tai kertomaan hauskoja juttuja muille. Tavallaan se on hyväksynyt oman asemansa, eikä se täten tunge muiden seuraan. Kalvaskatseesta on näin tullut kohtalaisen kylmä ja konemainen persoona, se tekee mitää käsketään, mutta ei ylisuorita ja hankkiutuu nopeasti ulos tilanteista päästäkseen pois muiden jaloista.

Soturissa on selvästi muutamia ongelmia muita kohtaan ja siihen varsinainen tutustuminen pintaraapaisua enemmän vie aikansa. Kalvaskatseen kanssa mikään ei tapahdu hetkessä, ei edes anteeksianto, vaikka se onkin tavallista anteeksiantavaisempaa sorttia. Kalvaskatse on sen verran omanarvontuntoinen, että se ei silti katso idioottimaisimpia asioita läpi sormien ja mene hyväksymään väärää käytöstä. Se on uskollinen, rehellinen ja luottamuksellinen. Kalvaskatse ei valita ja nirsoile turhista asioista, vaan se pyrkii näkemään aina valoisan puolen sekä pärjäämään niillä asioilla ja niissä tilanteissa, mitkä sille on annettu. Soturi arvostaa muissa samoja piirteitä kuin mitä se itsekin kantaa, eikä se viihdy epärehellisten kerskureiden seurassa.

Vaikka kolli on syrjäytynyt, ei se ole eräänlainen hissukka, joka ei kykene pitämään puoliaan. Se pyrkii välttämään konfliktit, mutta joskus se ei vain auta. Tällöin mykkä soturi näyttää kyllä, mistä se on tehty ja kannattaa ottaa huomioon, että se harvoin katuu tekosiaan, jos joltakin samassa nujakassa sattuukin silmä puhkeamaan. Kiihkeästä aggressiostaan huolimatta se ei ole riitapukari, vaikka sen raivo leimahtaakin nopeasti kuin bensaan nakattu tulitikku.

 

Menneisyys

Kalvaskatse syntyi järvireviirillä monipentuiseen perheeseen. Se oli sisaruskatraastaan kolmanneksi vanhin ja samaan aikaan ainoa, jolla oli jokin synnynnäinen ongelma. Kalvaskatseelle ei koskaan kehittynyt kunnollista kieltä tai äänihuulia, joten se on ollut koko elämänsä ajan mykkä korahduksia, sähinää ja murinaa huomioimatta. Se ei kyennyt puhumaan sisarustensa kanssa ja täten se jäi monta kertaa leikkien ulkopuolelle ollessaan outo, turha ja tylsä. Nuori Kalvaspentu kuitenkin opetteli pikkuhiljaa kommunikoimaan paremmin eleillä ja ilmeillä, mutta sen sisarukset olivat edelleen jyrkästi sitä mieltä, että mykkää pentua ei kaivattaisi. Niinpä Kalvaskatse kasvoi yksin. Se vietti lähinnä aikaa emonsa kanssa kuunnellen tuon tarinoita; eihän sen normaalissa ymmärryksessä ollut mitään vikaa, vaikka sisarukset toisin antoivatkin ymmärtää. Mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeampi Kalvaskatseen oli yrittää saada ystäviä ja hakeutua muiden seuraan. Lopulta se syrjäytyi muista täysin ja päätti elää omaa nurkkakuntaista elämäänsä, sillä kukaan ei vaikuttanut tykästyvän sen muuten hurmaavaan luonteeseen.

Vaikka pentu oli mykkä, se pääsi silti oppilaaksi. Kalvaskatseen mestarina toimi Varjoklaanin Vatukkapiikki, joka kuitenkin menehtyi Suuren Sodan jälkimainingeissa kulkukissojen kynsiin eli pian sen jälkeen, kun Kalvaskatse oli päässyt oppilaaksi. Nuorukainen sai uuden mestarin, joka ei osannut käsitellä Kalvastassun puhekyvytöntä persoonaa yhtä hyvin kuin Vatukkapiikki. Peuranjalka oli tuima ja epäystävällinen, tai ainakin siitä Kalvastassusta tuntui, vaikka todellisuudessa uusi mestari oli vain niin hermostunut erikoisesta tilanteesta ja oppilaasta, koska tuo ei osannut käsitellä niitä oikein. Kalvastassu oli päivien jälkeen aina normaalia väsyneempi, sillä muuri kommunikaatiossa oli mestarin ja oppilaan välillä niin korkea, että Peuranjalka päätti siirtää Kalvastassun mestaruuden jollekin toiselle kissalle. Kolmas kerta toden sanoo? Ehkäpä. Juuri soturiksi päässyt Nousuvirtaus hoiti pari viimeistä kuuta Kalvastassun koulutuksesta loppuun kunnialla ja nuori kolli tykästyikin soturiin ikihyviksi. Kalvaskatse viettikin nyt enimmäkseen aikaan Nousuvirtauksen kanssa ja Nousuvirtauksesta tuli tavallaan tulkki Kalvaskatseen ja muiden kissojen välille. Kaksi kollia kulkivat joka päivä kahdestaan ja Nousuvirtaus piti huolta siitä, että Kalvaskatse ei joutunut putkinäköisten kiusattavaksi.

Klaanit eivät säästyneet ryöpytykseltä montaakaan kuuta Suuren Sodan jälkeen, sillä kulkukissat olivat edelleen jossain, eikä satunnaisilta yhteenotoilta voitu välttyä. Tuhon päivä oli kuitenkin se, joka päätti tukahduttaa järven elämän täysin. Meteorisade tuhosi maaston ja ajoi riistan pois tuhoutuneilta mailta, tuli poltti metsiä ja jätti kissat tyhjän päälle. Henget olivat päättäneet viedä Kalvaskatseelta kuitenkin myös Nousuvirtauksen ja Kalvaskatseen ainoa ystävä kuolikin pahoihin haavoihinsa Suuren Tuhon aikaan. Kollisoturi hautasi toverinsa järven rannalle ilta-auringon aikaan joutuen sen jälkeen jättämään kaiken taakseen, kun klaanit lähtivät kohti tuntematonta, yli vuorten kauas pois. Kalvaskatse huomioi vain vähän, miten sen sisarukset ja vanhemmat olivat kadonneet rytäkässä. Vanhempiaan se suri, mutta sisaruksiensa kuoleman se ohitti yllättävän kylmällä olankohautuksella. Matka oli pitkä ja väsyttävä, taivaiden rangaistus alkoi ilmetä muillakin tavoilla. Pimeän metsän kissat olivat vahvistuneet ja pyrkivät kostamaan nykyisille klaanikissoille kokemansa vääryydet. Monta soturia menetettiin, kun Pimeän metsän hyökkäyspartio kävi vuorten juurella klaanien kimppuun. Pian tämän jälkeen klaanit löysivät tiensä Jokilaaksoon, reheville maille. Kalvaskatsetta kuitenkin vaivasi, miten klaanit olivat jättäneet Taivasklaanin jälkeen. Se oli väärin. Klaanien välille muodostunut lyhytaikainen ystävyys päättyi kuin seinään uusien reviirien jaossa. Jokainen tahtoi kunnostaa oman leirinsä turvalliseksi ja välttää kontakteja oman klaaninsa ulkopuolisiin, sillä niin oli eletty vuosikausia.

 

Muuta

  • Kalvaskatse on aina ollut täysin mykkä, eikä se täten kykene puhumaan. Kolli kuitenkin pystyy sähisemään sekä murisemaan, koska siihen ei tarvita ollenkaan kieltä. Kalvaskatse kommunikoikin useimmiten pelkin elein, mikä tekee sen kanssa elämisestä hankalaa ja omalaatuista.
     
  • Varjoklaanilainen rakastaa muiden seuraa, mutta se ei aina kykene ilmaisemaan asioita kuten tahtoisi ja täten sen kanssa syntyy usein väärinkäsityksiä - mikä taas johtaa välttelyyn. Soturi on yleensä aika yksinäinen.
     
  • Koska Kalvaskatse on mykkä, ei sille anneta oppilasta koulutettavaksi. Soturi kuitenkin osaa opettaa taitoja, joihin ei tarvita puhetta ja se onkin erityisen hyvä metsästämään hiljaisuutensa puolesta.

 

Copyright

Luke

©2019 Kalvaskatse | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com