Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

LEHTIPISARA

kuva | yhteiskuva | yhteiskuva

Ikä 1 vuosi 2 kuukautta
Sukupuoli Naaras
Sisarukset Koivuvarjo ♂, Iltahehku ♀, Tervakynsi ♂
Vanhemmat Hallakuura ♀ †, Paahdesielu ♂
Kumppani Ei ole
Pennut Ei ole
Oppilas Ei ole
Ääni Avery
Soundtrack Ei ole

 

Ulkonäkö

Lehtipisara on nuorimpana sisaruksistaan pienin, yllätys vain, vaikka se ei kamalasti jää Koivuvarjolle toiseksi. Naaras on myös ainut, joka ei ole perinyt Tiikeriraidan kautta bengalikissan vahvaa ja kissapetomaista rakennetta, sillä se muistuttaa enemmän emoaan Hallakuuraa kuin ketään muuta. Lehtipisara on siro ja kaunis, mutta samaan aikaan se muistuttaa teinityttöä, joka on ikinuori. Lehtipisarassa ei ole sellaista aikuista kauneutta ja sitä pidetäänkin usein ulkomuodon puolesta täytenä kakarana.

Lehtipisaran turkin pohjaväri on oikeastaan aika vaalea kerma, johon on sekoittunut aavistus valkoista. Kuviointi sillä on samanlainen kuin isällään Paahdesielulla, leopardimaiset täplät, jotka ovat bengalikissojen yleisin kuviointi, vaikka Lehtipisarassa onkin siis hyvin vähän kyseistä rotua. Kuviointi on Lehtipisaralla harmahtavan vaaleanruskeaa ja läikät ovat sen pienessä kehossa kohtalaisen suurikokoisen näköisiä. Hännässä kuviointi on silti jo niin tummaa, että se näyttää miltei mustalta. Pään ja käpälien alueella täplät muuttuvat ohueksi raidoitukseksi. Naarassoturin karvat asettuvat niin, että ne tekevät sen turkista hieman kulmikkaan näköisen.

Naaras omistaa vahvat käpälät, joihin se oikeastaan eniten luottaa taisteluissa. Käpälät ovat jäntevät, mutta eivät yllä Taivasklaanin tasolle, mutta joka tapauksessa Lehtipisaran potkaistessa vastustajaa vatsapuolelle se tuntuu ikävästi parin päivänkin jälkeen. Ulkonäöllisesti naaras muistuttaa pennuista eniten molempia vanhempiaan.

Silmät ovat mantelimaiset, väriltään aika harmahtavat. Niissä on silti häivähdys vihreää. Nenä ja polkuantuart ovat tummat, eivät aivan mustat. Valkoiset viiksensä Lehtipisara on perinyt emoltaan, jonka perimän vuoksi ne ovat aika pitkät. Valkoiset hampaat ovat terävät kuin nuppineulat, samoin sirppimäisesti kaartuvat, vaaleat kynnet.

 

Luonne

Lehtipisara on oikukas kuin teini sekä luonteeltaan hyvin herkkä. Sen on vaikea pitää tunteensa kurissa etenkin silloin, kun se on vihainen tai loukattu, ja täten siltä pääseekin karkaamaan usein kyynel jos toinenkin. Naaras on etenkin paineen ja odotuksen alla hiljainen, mutta siitä lähtee erinäisissä tilanteissa myös ääntä. Sen on paljon helpompi puhua jo tuntemilleen kissoille kuin tutustua uusiin ja yrittää luoda noihin jonkinlaista tuttavuutta. Lehtipisara tavallaan pelkää kokeneempia sotureita eikä se usein uskalla sanoa mielipidettään ääneen, vaikka sillä sellainen olisikin. Vasta kysyttäessä se hämmentyy ja pyörittelee käpäliään mietteliäänä saattaen jopa sanoa jotain. Lehtipisara pääsee helpoimmalla silloin, kun se saa vain roikkua mukana ja olla hiljaa ja huomaamaton, jolloin se useimmiten nauttii olostaan. Naaras kyllä kaipaa ystäviä ja huomiota, mutta se on vain liian ujo niitä pyytämään. Niinpä se järjestää itse itselleen hyvät oltavat ja pyrkii huolehtimaan klaanistaan parhaansa mukaan.

Lehtipisara on tottunut selviämään tilanteista yksin, eikä se useimmiten pyydä ketään mukaansa, vaikka tarve olisikin. Se kuitenkin luottaa myös itseensä siinä määrin, että se uskaltaa toimittaa tehtäviä ja johtaa partioita käskyn niin käydessä. Joka tapauksessa se päätyy puhumaan hiljaa ja saattaa vaatia hienoisen tönäisyn, jotta se toistaa antamansa käskyt. Joka tapauksessa Lehtipisara on huono huutamaan järjestystä, sillä sen ääni ei luonnostaankaan ole kovin kantava.

 

Menneisyys

Lehtipisara syntyi viherlehden aikana Myrskyklaaniin Paahdesielulle ja Hallakuuralle kolmen vanhemman sisaruksensa kanssa. Pentue ei kuitenkaan syntynyt pentutarhaan, vaan Hallakuura synnytti nuo vuoristoon Kipinäroihua koskevan tehtävän aikana. Pentujen syntymällä oli tarkoitus heti alusta lähtien, sillä noiden harteille oli laskettu ennustus, joka tulisi pelastamaan klaanit pahasta ja johdattamaan nuo takaisin valoon. Tähän aikaan ei kuitenkaan ollut mitään tietoa siitä, että jotain pahaa, Taivaiden rangaistus, olisi tulossa. Ei ollenkaan.

Lehtipisara eli kohtalaisen normaalit pentuajat klaaninsa parissa. Se ei kokenut Suuren Sodan kauhua tai kulkukissojen jatkuvaa uhkaa, mutta koki joka tapauksessa ylivilkkaan Koivuvarjon johdattamana kiellettyjä seikkailuja leirin ulkopuolella. Lehtipisara oli useimmiten kuitenkin vain huolestunut siitä, miten sen vanhemmat suuttuisivat pentujen karkaamisesta. Niinpä se tahtoi niiden palaavan leiriin. Joskus ne jäivät kiinni, joskus taas eivät.

Sisarukset tapasivat myös isoisänsä Tiikeriraidan emon eräänä päivänä. Silver Mint Leaves tuli vierailemaan poikansa luona, eivätkä pennut tienneet naaraan olevan noille sukua. Asia kuitenkin selvisi mummokissan tullessa leiriin. Perhetapaaminen olisi kuitenkin voinut mennä paremminkin, koska aavistus jännittyneisyyttä leijui ilmassa koko tapaamisen ajan. Lehtipisara ei kuitenkaan siihen aikaan oikein osannut paikaltaa tai ymmärtää kyseistä tunnetta, joten se ei kiinnittänyt siihen paljoakaan huomiota.

Kun pennut pääsivät oppilaiksi niiden elämä ei muuttunut kamalasti. Kuukaudet menivät lähinnä harjoitellessa, vaikka klaanien ongelmat alkoivat jälleen nostaa päätään. Tähtiklaani oli hiljainen, eikä kukaan saanut esi-isiin yhteyttä. Loppujen lopuksi Suuri Tuho koitti ja klaanit joutuivat lähtemään järveltä. Lehtipisara oli pettynyt ja kauhuissaan, kun klaanit joutuivat ottamaan Kuulammelta suuntimakseen uudet maat kasvavan uhan alla. Pimeän metsän kissat hyökkäsivät ensimmäisen kerran juuri tuon matkan aikana vuoriston juurella ja juuri tämä taistelu johti Tiikeriraidan kuolemaan. Sisaruskatras sai myös tämän jälkeen soturinimensä.

Klaanit pääsivät uusille reviireille tämän jälkeen. Matka oli jatkunut kauas vuorten taakse, mutta uusi avautuva maasto niiden edessä ei näyttänyt siltä, että se olisi sopiva paikka elää. Lehtipisara kaipasi kotiin. Se oli huolestunut uuden reviirin tuomista uhkista mutta myös Pimeästä metsästä, jonka läsnäolo tuntui kolkuttavan sen takaraivossa joka sekunti. Kun tutkimuspartio lähetettiin matkaan, hyökkäsivät Pimeän metsän kissat uudestaan. Tällä kertaa kuitenkin vain muutaman tuuliklaanilaisen kimppuun. Aamun sarastaessa partio palasi ja klaanit jakautuivat reviireilleen.

Myrskyklaani perusti leirinsä luolaan ja klaani asettui lepäämään. Lumitähti nimitti Hopeasalamasta uuden varapäällikkönsä ja pari partiota lähti matkaan - tai niin Lehtipisara ainakin oletti. Osa klaanilaisista ei vain pysynyt käskyjen vastaisesti leirissä lähtien vaeltamaan ympäriinsä. Lehtipisara kuitenkin käpertyi siskonsa Iltahehkun viereen nukkumaan päätyen pian unten synkille maille. Se heräsikin yllättäen Kastetähden seurasta Pimeässä metsässä! Asiat eivät olleet oikein. Kaksikko tuumailtuaan lähti etsimään tietään ulos Pimeästä metsästä, ylittäen vaarallisen hiljaiset maat ja kohdaten unohdettuja henkiä, kun ne lopulta ylittivät häilyvän rajan.

 

Muuta

  • Lehtipisaran sukujuuret pohjautuvat osittain kotikisuista, mikä johtuu Tiikeriraidan, naaraan edesmenneen isoisän, perimästä. Tiikeriraita ja Vaahterahalla ovat naaraan isovanhempia, kun taas Kadotushenki, Kultapiisku ja edesmennyt Valoloiste ovat Lehtipisaralle setiä ja tätejä.
     
  • Vuoriklaanin luokse jääneen Kipinäroihun serkku sekä Myrskyklaanin Tuulitassun serkku.
     
  • Oli Vaahterahallan oppilas.
     
  • Lehtipisaran käpälät ovat sen verran vahvat, että niitä voisi verrata jopa Taivasklaaniin. Jos se potkaisee vihollisen pois päältään, se varmasti tuntuu pahalta. Lehtipisara on myös oppinut hyvin metsästämään lintuja.

 

Copyright

Luke

yhteiskuvat © Butterfly

©2019 Lehtipisara | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com