Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

TIIKERIMIELI

kuva

Ikä 6 vuotta
Sukupuoli Kolli
Sisarukset Korppimieli ♂ †, Vinhatassu ♂ †, Minttupentu ♀ (?), Rikkapentu ♂ (?), Hanhipentu ♂ (?), Kettupentu ♀ (?)
Vanhemmat Painajaisturkki ♂ (?), Pihjalasydän ♀ †
Kumppani Hopeatuhka ♀
Pennut Spider ♂ (ottopoika)
Soundtrack
Labyrinth - Oomph!
Ääni Jeffrey Dean Morgan

 

Ulkonäkö

Tiikerimieli on lihaksikas, todella suuri kolli. Kollin turkki on tummanruskea, juovikas ja lyhyt. Tiikerimieli on saanut nimensä tiikerimäisestä ulkonäöstä. Tiikerimielellä on meripihkan väriset, ivalliset silmät. Häntä on useampien kissojen hännän pituudesta paljon pidempi. Rakenne on notkea. Kynnet ovat useimpien kissojen kynsistä isommat. Kynnet ovat myös terävät. Tassut ovat vahvat, varsinkin takajalat. Kollin selässä on kaksi arpea. Kaksi lovea vasemmassa korvassa. Lavassa on kolme pystysuoraa arpea. Leuassa on pieni arpi myös.

 

Luonne

Tämä kovalta vaikuttava luopio on juuri sitä miltä näyttääkin. Kiivas ja arvaamaton. Hänen tympeä olemuksensa kukoistaa jo kauas, mutta jutellessaan kolli antaa aivan toisen kuvan itsestään. Hän mielellään aloittaa keskusteluja muiden kissojen kanssa synkeää huumoriaan käyttäen ja ‘tutustuu’ heihin paremmin tarkoituksella. Mitä enemmän tuttavuuksia, sitä enemmän tulevia liittolaisia? Kolli on nokkela tälläisissä tapauksissa ja mieluusti kääntää kissoja puolelleen, oli se sitten heikompi yksilö tai ihan pentu. Kissojen eleiden lukeminen on hänen erikoisalaansa. Hänen seurassaan voisi tuntea olonsa jopa turvalliseksi, mutta Tiikerimielen lyhyen pinnan takia yksikin väärä sana saa hänet tiuskaisemaan vähän kurjasti vaikkei olekkaan niin pitkävihainen muita kohtaan. Toisten henkinen ja fyysinen loukkaaminen kuuluu hänen tapoihinsa, mutta tuttaviinsa/liittolaisiinsa luopio käyttää henkistä loukkaamista ‘kehitykseen’. Hän haluaa tehdä liittolaisistaan vahvempia herjauksillaan ja uskoo sen tepsivän mainiosti. Se saattaa olla väärä tapa muiden mielestä, mutta itsepäinen Tiikerimieli ei osoita kiinnostusta muiden mielipiteisiin niinkään, ellei kyseessä ole hänen mielestään luotettava tai viisas liittolainen. Hän kokee olevansa yleensä oikeassa kaikesta ja kuvittelee kaikkien suunnitelmiensa onnistuvan täydellisesti niitä toteuttaessaan. Kollin kiero puoli näkyy varsinkin sellaisissa tapauksissa; hän voisi tehdä kaikkensa onnistuakseen jossakin, mitä on suunnitellut jo pitkään. Vaikkei kolli omistakaan paljon tosiystäviä rinnallaan, ei hän sellaisia tarvitse. Väliaikaiset liittolaiset ovat hänelle kuin ‘ystäviä’, mutta hän luokittelee heitä jatkuvasti huonommasta parhaimpiin. Huonommille hän ei suo huomiotaan lainkaan yhtä paljon kuin näille paremmille, ja nämä nokkelammat yksilöt ovat aina Tiikerimielen silmäteriä. Taistellessaan Tiikerimieli on kuin elementissään. Hänen kehonsa on kuin rakentunut juuri sitä varten, eikä hän pelkää käyttää mahtavia kynsiään. Muiden kivun tunteminen on kuin iloa hänen silmilleen ja mielellään päättää mielestään typerien kissojen henkiä brutaalilla tavallaan. Luopio ei kadu juuri lainkaan tekosiaan vaan jatkaa tekemisiään niin kauan kuin henki pihisee.

 

Menneisyys

Tiikerimieli syntyi 3 hengen pentueeseen hiirenkorvan aikaan varjoklaanilaisille vanhemmille. Hän oli pentueensa nuorin, mutta siitä huolimatta erittäin hyvissä väleissä pentueen vanhimman pennun kanssa, joka tunnettiin Korppimielenä. Heillä tosin oli vähän välillä hieman takkua keskenään, sillä Korppimielellä oli taipumusta komennella nuorempia sisaruksiaan huvikseen, eikä Tiikerimieli pitänyt siitä, mutta he olivat siitä huolimatta samalla aaltopituudella keskenään. He eivät olleet yhtä leikkisiä kuin esimerkiksi Vinhapentu, toisiksi vanhin pentueesta, mutta jos he leikkivätkin, he vain riopettelivat toisiaan näyttääkseen kumpi oli vahvempi. Muut pennut tottuivat olla sekaantumatta veljesten välisiin kinoihin, jonka takia ennemmin tai myöhemmin Tiikerimielelle sekä isoveljelleen tuli aika kehnot välit muun muassa Vinhapentuun, joka vaikutti myös vahvasti heidän aikuisiällä tapahtuneisiin kanssakäymisiin.

Tiikerimieli nimitettiin oppilaaksi kuten muutkin noin 6 kuukauden ikäisenä. Hänen mestarikseen pistettiin yksi varjoklaanin juuri nimitetyistä sotureista, ja sen myös huomasi Tiikerimielen koulutuksen aikana. Suoraansanottuna hänen mestarinsa oli aika amatööri, ja Tiikerimieli joutui joko itse opettamaan itseään tai meni Korppimielen mestarin matkaan mukaan, kun hän ei jaksanut omaa mestariaan kestää. Ahmakäpälä kuitenkin petrasi Tiikerimielen koulutuksen loppupuolella, mutta se ei kuitenkaan muuttanut kollin mielipidettä siitä, että toinen oli vain tuhlannut oppilaan aikaa ja häneltä oli jäänyt paljon oppimatta tämän takia. Häntä suoranaisesti raivostutti tämä asia, raivostuttaa vieläkin pelkästään, jos hän sitä muistelee. Ainakin tuohon aikaan kolli sai mahdollisuuden kumminkin liittyä veljensä oppitunneille mukaan ja oppi enemmän niistä kuin oman mestarinsa pitämistä oppitunneista.

Huonosta koulutuksesta huolimatta Tiikerimielestä tuli soturi sisariensa kanssa, vaikka nimitystä jouduttiinkin lykkäämään aluksi onnettomuuden vuoksi: Tiikerimielen toinen vanhempi veli Vinhatassu menehtyi odottamattomasti leiriin palatessaan kyyn pureman aiheuttamaan myrkytykseen. Se oli suuri järkytys kaikille, ja kova isku etenkin Tiikerimielen vanhemmille. Totta puhuen, Tiikerimieli ei oikein välittänyt isoveljensä kuolemasta, koska ei ollut koskaan oikein hyvissä väleissä tämän kanssa. Totta kai hänestä tuntui ontolta menettää pesuetoveri, mutta se ei liikuttanut nuorukaista niin paljon kuin voisi kuvitella. Hänet kuitenkin nimitettiin pari päivää myöhemmin soturiksi muitten sisaruksiensa kanssa ja sai nykyisen nimensä. Hän oli tyytyväinen itsestään huonosta alusta huolimatta ja onneissaan siitä, ettei hänen tarvinnut enää herätä joka aamu linnunlaulun aikaan oppimaan uutta ja jännää klaanielämästä ja luonnossa selviytymisestä.
Myöhemmin Tiikerimielestä kuitenkin pastoi se puoli, ettei hän oikein pitänyt soturilain mukaan toimimisesta klaanin hyväksi kuten vielä oppilaana. Häntä närkästytti, kuinka kollin tuli pistää heikoimmat hänen edelleen, jotka eivät pystyneet edes saalistamaan itselleen syömistä vaan jättivät sen tehtävän muiden vaivoiksi. Ties kuinka monta kertaa tämän ajatellutavan takia Tiikerimieli valehteli partionjohtajalle, että saalis oli päässyt karkuun vaikka oli itse syönyt ne silloin, kun muiden silmät välttivät, mutta yksi erityinen kerta jäi luopiolle parhaiten mieleen. Klaanissa ilmoitettiin metsästämään lähteville nuorille sotureille parantajan toimesta, että yksi klaaninvanhimmista oli ruuan tarpeessa ja hänen henkensä olisi siitä kiinni, saisiko hän syömistä vai ei. Tiikerimieli valittiin tähän tehtävään kahden muun nuoren soturin kanssa, joita kutsuttiin nimillä Rusakkokorva ja Märkäturkki, jotka tunnettiin nuorison keskuudessa nyhveröinä ja he saivat tuskin koskaan mitään aikaiseksi varsinkaan kahdestaansa. Tiikerimieli ei ollut mielissään joutuvansa pitää kaksi hänen ikäistään aikuisvauvaa valvovien silmiensä alla, mutta silti lähti etsimään kuolemaa tekevälle vanhukselle syömistä taka-ajatuksistaan huolimatta. Hän pyydysti itse omin avuin sitten rusakon, joka olisi ollut täydellinen täyttämään nälkiintyvän vanhuksen pienen vatsan, mutta Tiikerimielellä oli toisia ajatuksia mielenpäällä sen sijaan, että olisi palannut leiriin jänösen kanssa. Kolli pyysi seuralaisensa luokseen ja tarjosi näille aamupalaksi nappaamaansa metsään eksynyttä jänöstä, aiheuttaen samalla epäröivän reaktion kaksikossa. He muistuttelivat Tiikerimieltä siitä, kuinka vanhus tarvitsi tätä eivätkä he saisi siihen koskea soturilain mukaan, mutta suurikokoisempi soturi toi esille tekosen hyvät puolet ja sai ainakin toistaiseksi kaksikon unohtamaan nälkiintyvän klaaninvanhimman leirissä. Kaksikko söi jäniksen ja Tiikerimieli tarjoitui hautaamaan jäännökset maahan, kunnes se jatkoivat matkaa. Viherlehden aika oli todella kuuma tuona kyseisenä päivänä, eivätkä he oikein löytäneet mitään sen koommin, mikä hermostutti erityiseksi Rusakkokorvaa ja Märkäturkkia, joiden omatunto alkoi kolkuttamaan, mitä kauemmin he metsässä viettivät aikaansa riistaa etsimässä. He kuitenkin palasivat tyhjin käsin leiriin illan saattamana ja uutiset kantautuivat nopeasti heidän korviin, että kyseinen klaaninvanhus oli menehtynyt jo ajat sitten. Tiikerimieli esitti harmistunutta ja vannoi olevansa nopeampi ensikerralla, mutta sen sijaan että olisi kertonut koko totuuden tapahtumasta, hän julkisesti ilmiantoi Rusakkokorven ja Märkäturkin syöneen hänen napanneen jäniksen heti kun oli silmä välttänyt hänen kieltelyistään huolimatta. Kaksi nuorta soturia olivat ulkoisesti järkyttyneitä ja kieltelivät tapahtunutta turkit pystyssä, yrittäen vetää Tiikerimielen mukaan siihen, mutta juovikas kolli oli jo onnistunut puhunumaan itsensä pois tilanteesta syyttömänä. Hän ei ole sen koommin ollut tekemisissä kahden soturin kanssa. Kovakurinen Varjoklaani tuonnoin ei katsonut hyvällä kahta soturilakia rikkovaa soturia ja heidät pistettiin toistaiseksi ulos klaanista toisen kuoleman aiheuttamisesta. Tämän tapaista Tiikerimieli ei kuitenkaan toistanut enää, sillä tiesi sen suuret riskit ja mieluummin hoitelisi tälläiset asiat toisella tavalla.

Tapahtuneen jälkeen Tiikerimielen ja hänen veljensä Korppimielen välit vain lähenivät sen jälkeen, kun juovikas kolli uskoutui kertomaan tekosensa todenmukaisen tarinan vanhemmalle kissalle. Korppimieli oli mielissään tästä ja kehuskeli nuorempaa veljeään tekosesta ja kuinka hän oli kumminkin onnistunut livahtamaan onnistuneesti syyllisen arvonimestä pois. Tiikerimieli nautti kehuista, mitä sai vanhemmalta sisareltaan ja oli samalla tyytyväinen siitä, kuinka samanlainen ajattelutapa heillä oli keskenään. Se yhdisti heitä, ainakin jokin aikaa, kunnes noin 2 vuoden iässä mukaan heidän kahden väliin tuli Korppimielen rakastettu Sinikynsi. Sinikynsi oli yksi pidetyimmistä sotureista koko klaanissa lämpimästä sydämestään ja ylipäätään epäitsekkyydestään -- eli siis aivan vastakohta Korppimieleen verrattuna, joka taas oli äkkipikainen ja omia etujaan ajatteleva persoona. Tiikerimieli ei halunnut aluksi välittää tästä isoveljensä ja harmaaturkkisen kaunottaren suhteesta, ja uskotteli itselleen välirikon tulevan pian erilaisuuksista, mutta se oli vain toivehaaveilua. Eroa ei koskaan tapahtunut, ja suhde jatkui jatkumistaan Tiikerimielen yrityksistä huolimatta kääntää Korppimieli ajattelemaan toisin naaraasta. Rakastunutta mustavalkoisen kollin mieltä ei kuitenkaan kääntänyt mikään, mikä vain ärsytti nuorta Tiikerimieltä. Hän ei halunnut myöntää olevansa kateellinen veljensä huomiosta, jonka tämä oli siirtänyt Tiikerimielestä Sinikynteen eikä hän pitänyt siitä, kuinka rakkaus sai Korppimielen näkemään kaiken niin erilaisemmin kuin aikaisemmin. Hänestä tuli auttavaisempi ja mukavampi ympärillään oleville kissoille, minkä Tiikerimieli vaan näki Sinikynnen mielistelynä, mikä raivostutti kollia siihen pisteeseen asti, että hän kutsui Korppimielen puhumaan hänen kanssaan sivummalle. Hän vei Korppimielen ulos leiristä yöaikaan ja kun tilaisuus oli tullut, hän kävi vanhemman kissan kimppuun ilman varoitteluita. Tiikerimieli halusi ottaa mittaa veljensä kanssa, joka oli aina hänet voittanut kaksinkamppailuissa mutta tällä kertaa vanhempi kolli ei pistellyt vastaan, mikä pysäytti Tiikerimielen melkein oitis. Mutta sen sijaan, että hän olisi lopettanut, ruskeaturkkinen kolli kysyi veljeltään kovaäänisesti, miksi hänestä oli tullut sellainen millainen hän ei ole, ja vaan jonkun yhden naaraan takia, johon Korppimieli vastasi kieltevästi nuoremman veljen siihen uskomatta hetkeäkään. Hänet polkaistiin pois mustavalkoturkkisen soturin päältä nopeasti pois, mutta keskustelu jatkui entisellään, kun molemmat olivat päässeet takaisin jaloilleen. Tiikerimieli halusi kaivaa Korppimielen sisäiset ajatukset esille huutamalla herjauksia, toivoen tämän puolen vuoden aikaisen sekoilun olevan pelkkää teeskentelyä ja Sinikynnen hyväksikäyttöä, kunnes Korppimieli kilahti niin, että hyökkäsi tällä kertaa veljensä kimppuun aiheuttaen samalla juovikkaan kollin leuassa olevan arven. Tappelu loppui melko nopeasti tämän jälkeen, ja Korppimieli varoitti nuoremmalle veljelleen että seuraavalla kerralla häneltä lähtisi selvä. Seuraavaa kertaa ei koskaan onneksi tullut ja Tiikerimieli lähinnä seurasi veljensä elämää enää vaan sivullisena. Hän koki saaneensa sen minkä ansaitsi mulkkumaisesta käytöksestään, mutta ei silti ruvennut olemaan kiltimpi Sinikynnelle vaan miellyttääkseen Korppimieltä, joka vältteli juovikasta kollia heidän yhteenoton jälkeen. Samoihin aikoihin, Tiikerimielen emo Pihlajasydän saattoi toisen pentueen maailmaan, johon kuuluivat Minttupentu, Hanhipentu, Rikkapentu ja Kettupentu. Hän ei ollut koskaan oikein läheisissä tunnelmissa nuorempien sisariensa kanssa, eikä ole hädin tuskin käynyt kunnon keskustelua kenenkään noiden kanssa.

3 vuoden iässä Sinikynsi tulikin tiineeksi Korppimielen pennuille, ja koko klaani tiesi siitä, joten uutisilla ei mennyt kauaa kantautua Tiikerimielen korviin asti. Samoihin aikoihin kollin emo Pihlajasydän kuoli aivan puskista hirviön alle jäätyään partiointiretkensä aikana. Yön aikana järjestetyissä hautajaisissa tunnelma oli ankean lisäksi todella pinnallinen huonojen välien takia. Vähiten Tiikerimieltä haittasi isoveljensä ja hänen tiineenä olevan kumppanin läsnäolon hänen emonsa hautajaisseremoniassa, vaan sen paikan vei kollin tummaturkkinen isä. Painajaisturkkia ei tuntunut vähääkään kiinnostavan kumppaninsa kuolema, tai sitten hän ei vain näyttänyt sitä. Tiikerimieli ei pitänyt isänsä reaktiosta kuolleeseen kumppaniinsa ja pyysi tuota suoraan, että jos hän ei halua olla suremassa pentujensa emon perään, hän saa poistua ilomielin. Tiikerimieli ei kuitenkaan osannut yhtään odottaa, että käskyllään olisi niin paljon valtaa isässään, että kolli lähti eikä enää palannut. Hän ei tiennyt, mitä kollin päässä liikkui tehtyään päätöksensä lähteä klaanista, mutta jälkeenpäin luopio uskoo isänsä valintaan vaikuttaneen alunperinkin Pihlajasydämen kuolema. Hän ei sen koommin kyseistä kissaa nähnyt, ei edes silloin, kun hänet potkittiin klaanista ja ryhtyi luopioksi.

Emonsa kuoleman jälkeen ei kulunut montakaan kuukautta, kun Tiikerimielen "odottama" päivä koitti; Sinikynnen synnytys ja milloin soturista tulisi veljensä pentujen setä. Hän ei ollut pentujen syntymää seuraamassa eikä etukäteen edes kovinkaan innoissaan niiden tulosta, mutta kuulikin tästä veljensä kanssa yhteisessä partiossa, kun joku juoksupoika oli pistetty etsimään Korppimieltä käsiinsä uutisia kertomaan. Korppimielellä oli kovakin kiire takaisin Varjoklaanin leiriin, kun taas nuorempi veli lahnasi mustavalkoisen kissan perässä ja pääsikin nopeasti oikean draaman ytimeen. Sinikynnellä oli mennyt jokin pahasti vikaan synnytyksen aikana ja parantaja oli tuonnoin Kuulammella kokoontumisessa, eikä pystynyt sieltä asti avustamaan kuningatarta ponnistamaan pennun ulos sisältänsä. Paniikki oli kova, ja se sai äkkipikaisen Korppimielen näyttämään nopeasti sen, mitä hän oikeasti oli: rääväsuinen ja todella hyökkäävä. Tiikerimieli katsoi draamaa sivusta eleettömänä, kun Korppimieli uhkaili jokaista Sinikynnen lähelle tilannetta uhittelevaa kissaa ja vaikka muut kuningattaret yrittävät parhaansa pelastaa Sinikynttä ja hänen pentujaan, hetken päästä mitään ei ollut enää tehtävissä. Korppimielen kumppani nukkui pois sinä yönä, mutta oli saattanut maailmaan yhden ainoan pennun komplikaatioista huolimatta. Tiikerimielelle tämä tuli aika puun takaa, vaikka olikin jo enteillyt pahinta Sinikynnen tilanteesta kuultuaan, mutta ei ollut erityisen surullinenkaan naaraan kuolemasta. Hän ei tiennyt, mitä mieltä olla tapahtuneesta, mutta hän tunsi jollakin oudolla tavalla olonsa vapaaksi. Kollin ei tarvinnut enää olla ärtynyt siitä, että näki veljensä kumppaninsa kanssa hempeilemässä jossakin keskenään. Seuraavien päivien aikana Korppimielen käytös oli alkanut palata hiljalleen takaisin, mutta ehkä entistä pahempana. Hän oli katkeroitunut puolisonsa kuolemasta, eikä sitä laannuttanut edes se, että hänellä sentään oli hänen poikansa jäljellä Sinikynnestä, josta pidettiin huolta pentutarhassa toisen naaraan toimesta. Tiikerimieli ei edes yrittänyt keskustella isoveljensä kanssa noiden parin päivän aikana, kunnes Korppimieli otti häneen yhteyttä ja pyysi hänet juttelemaan hänen kanssaan silloin, kun kukaan muu ei ollut kuulolla. Tiikerimieli oli aluksi mielissään tästä, mutta ei yhtään odottanut Korppimielen suusta mitään semmoista puhetta, mitä hän sai tuona yönä kuunnella siihen asti, kunnes mielipiteitä alettiin kyselemään: hän halusi punoa Tiikerimielen kanssa suunnitelman aiheuttaa suuri välikohtaus klaanin keskuudessa.

Kollilla oli hetki sulateltavaa kuultuaan Korppimielen suunnitelmista Varjoklaanin varalle, mutta hetken inttämisen ja anomisen jälkeen, Tiikerimieli suostui jeesaamaan isoveljeään hädässä, vaikka epäilikin miten tässä tulisi käymään. He suunnittelivat keikkaansa monen viikon ajan, kunnes tänä tiettynä yönä he päättivät iskeä Varjoklaanin herkimpiin; oppilaihin. Tiikerimieli herätteli nuoret uinuvat kissat ja kutsui mukaan katsomaan ja oppimaan jotain uutta samaan aikaan kun Korppimieli meni johdattamaan syrjäisessä mökissä asuvaa vanhaa miestä mukaansa, joka oli tunnettu siitä, kuinka paljon hän inhosi kissoja. Suunnitelma sujui mainiosti siihen asti, kun mies rupesi ammuskelemaan kissoja ja siinä samassa syssyssä Tiikerimieli menetti veljensä, kun luoti lävisti hänen kallonsa yrittäessään paeta paikalta. Tiikerimieli ja muutama muu oppilaista selvisi hengissä verilöylystä, mutta ei mennyt kauaa kun veljensä kuolemasta järkyttynyt kolli saatiin kiinni tekosistaan ja oitis häädettiin pysyvästi klaanista silloisen klaanipäällikön toimesta. Kaikki tapahtuivat niin nopeasti, eikä nykyinen luopio osannut aluksi käsitellä tapahtunutta. Joo, he tappoivat lukuisia nuoria kissoja, mutta samalla hän menetti kissan, joka merkitsi hänelle enemmän kuin kukaan muu. Syyllisyyden, kaunan, vihan ja surun sekalaisten tunnelmien musertama, Tiikerimieli jätti klaaninsa ja perheensä taakseen, eikä häntä ole sen koommin nähty.

Klaanista häippäistyään vasten omaa tahtoaan, Tiikerimieli kiersi maita mantereita yksistään, viettäen öitään ties missä ja tultuaan muiden klaanien reviireillä tunnetuksi tunkeilijaksi ja riistavoroksi. Luopiolla ei ollut päämäärä elämässään, eikä hän tuntenut muuta kuin tarvetta maksaa Varjoklaanille, koska yhdisti hänen veljensä kuoleman heidän syykseen, vaikka asiahan oli ihan päin vastoin. Näihin aikoihin, luopio pelasti Spiderin pälkähästä tappamalla muutaman häntä häiriköineen kissan, ja saikin tästä pari kuukautisesta pennusta seuralaisen itselleen, vaikka hän yrittikin päästä toisesta eroon. Vaikka se olikin aluksi sydämettömästä Tiikerimielestä vastenmielistä huoltaa pentua, hän lopulta pystyi luokittelemaan kollipentua hänen ottopojakseen, vaikkei siksi ole toista ääneen kutsunutkaan tähänkään päivään asti. Hän koulutti pennusta hyvän taistelijan ja metsästäjän 6 kuukauden iässä, ja Spiderista perjaatteessa tuli hänen apurinsa, vaikka pentu joutuikin kovan kurin alle välillä. Tiikerimieli ei pitänyt nimittäin epäonnistumisista. Kolli otti valtaansa reviirin kaksijalkajan takaa, missä asustelikin jonkin aikaa apurinsa kanssa, kunnes mukaan liittyi Dakota -- suurikokoinen harmaaruskea naaraskissa. Tiikerimieli ei aluksi pitänyt naaraasta, koska hänestä kaikki naaraat, jotka esittivät kovaa, olivat oikeasti heikkoja, mutta hänen mielipiteensä muuttui heti, kun hävisi Dakotalle kaksintaistelussa. Hän ei voinut uskoa häviänsä, vieläpä naaraskissalle, mutta sen sijaan että olisi raivonnut kuin mikäkin kärttyinen pentu, hän kiinnostui Dakotasta ja ryhtyi kunnioittamaan häntä jopa siihen pisteeseen asti, että kutsui naaraan asumaan heidän kanssaan. He tulivat juttuun hyvin, ja Tiikerimieli ehkä saattoi hieman ihastua Dakotaan, mutta ei koskaan tätä toiselle myöntänyt. Hänhän olisi menettänyt siinä maineensa ja kunniansa. Ja sitä paitsi, rakkaus oli typerää.

Siinä kolmen hengen yhteiselossa sitten tapahtui kuin tapahtuikin vaikka mitä. Dakota koulutti Spideria paremmaksi, mitä Tiikerimieli olisi koskaan pystynyt. Hän oli aluksi hieman hapan tästä, koska luuli aluksi Dakotan pistävänsä paremmaksi, mutta arvosti naaraan apua kuitenkin. Spider myös joutui ongelmiin eräiden kaksijalkalassa asuvien kissojen kanssa, mistä Tiikerimieli ja Dakota hänet pelastivat. Tapahtuman jälkeen kuitenkin paljastui tappelun todellinen tausta, ja että Spider ei ollut ihan normaali tapaus; hän tykkäsi naaraiden sijaan kolleista. Luopio suorastaan järkyttyi tästä, ruveten ehkä jotenkin myös halveksumaan ottopoikaansa eikä puhunut tuolle samalla tavalla kuin ennen hetkeen aikaan, mutta Dakotan puhuttua hänelle jotenkin järkeä kalloon, "isän ja pojan" suhde palasi takaisin ennalleen. Kolli ei vain koskaan halunnut keskustella asiasta Spiderin kanssa, eivätkä he ole sitä tapahtuneen jälkeen tehneetkään. Näihin aikoihin Dakota myös ilmoitti lähtevänsä takaisin omille reissuilleen, eikä Tiikerimieli pakottanut naarasta jäämään ja hyvästeli hänet Spiderin kanssa, vaikka kipeää se ottikin. Hän ei ollut nimittäin varma, tapaisiko kaveriaan enää jäähyväisten jälkeen. Dakotan lähdön jälkeen, kollien elämä palaantui ennalleen ja he viettivät poikamies päiviään häiriköimällä yksinäisiä kissoja sekä klaanikatteja ihan vain, koska miksi ei? Näihin aikoihin, Tiikerimieli tapasi Varjoklaanilaisen naaraan, joka muistutti häntä jokseenkin Dakotasta -- vahva persoonaltaan, mikä herätti luopion kiinnostuksen oitis. He kuitenkin kollin kärkkäästä luonteesta johtuen joutuivat tappeluun, jossa hän riisti Hopeatuhka-nimisen harmaaturkin korvan, eivätkä he sen koommin nähneet toisiaan.

Suuri Tuho tuli Tiikerimielelle aivan puskista, mitä hän ja Spider seurasivat sivusta kaksijalkalan suojissa. Tuho poltti reviirit, missä klaanit tuonnoin elivät ja se pakotti villikissat etsimään uutta aluetta, missä elää. Luopio teki samoin, sillä olihan hänellä jollakin tavalla kana kynittävänä Varjoklaanin kanssa. Hän lähti muiden klaanien mukana, vaikka pysyikin noista etäällä, ja kun nuo pääsivät asettautumaan aloilleen, Tiikerimieli yritti tehdä samoin, vaikka tähänkin päivään asti ei ole löytänyt itselleen paikkaa, missä eläisi ottopoikansa kanssa. Hän myös tapasi uudelleen naaraan, jolta oli riistänyt korvan aikaisemmin; Hopeatuhkan. Klaanikissa onnistui herättämään kollissa aina jotakin, mitä ei muiden kanssa tuntenut, ja naaras näytti myös tuntevan häntä kohtaan samoin. He päätyivät viettämään yön yhdessä.

 

Muuta

  • Edesmenneen Korppimielen pikkuveli. Syystassun tietämättä Tiikerimieli on hänen setänsä.
     
  • Tiikerimieli haluaa kostaa Varjoklaanille. Asustelee Kaksijalkalan kaduilla.
     
  • Taitoja murhaaminen, uiminen, korkealle hyppiminen.

 

Copyright

Ender

©2019 Tiikerimieli | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com