Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

SALVIAVIIKSI

kuva | sarjakuva

Ikä 6½ vuotta
Sukupuoli Kolli
Sisarukset Ruskokäpälä ♂ †, Sadeviilto ♂ †, Mehiläisturkki ♂ †, Koskikuohu ♂ †
Vanhemmat Saukkoloiske ♂ †, Haavekukka ♀ †
Kumppani Jalomieli ♀
Pennut Ei ole
Oppilas Ei ole
Soundtrack Ei ole

 

Ulkonäkö

Salviaviiksi on tyylikäs vanhempi hienostoherra, jonka olemus on samaan syssyyn arvokas sekä rento. Kollin rakenne on kevyehkö ja uimiseen soveltuvan virtaviivainen, sen kallo on kolmion muotoinen ja korvat asettuneet korkealle päälaelle. Salviaviiksen otsa on matalahko, ei kuitenkaan liiaksi, ja kasvonpiirteet vahvat. Kollin ranka on taipuisa ja se kykeneekin yllättäviin suorituksiin vielä vanhalla iälläkin. Salviaviiksi ei ole suurimmasta päästä, mutta sen koosta huomaa kuitenkin helposti sen olevan kolli.

Soturin turkki on ihonmyötäistä ja kaksikerroksista, väritykseltään harmahtavaa pienellä vivahteella ruskeaa. Sillä on myös rinnallaan essu, joka ylettää niskan ympäri ja myös kallonpohjaan saakka. Salviaviiksen karva pitää hyvin lämpöä myös talvella nukkamaisen aluskarvan ansiosta, eikä kalansyönnistä rasvoittunut päällysturkki päästä vettä niin helposti lävitseen.

Salviaviiksellä on myös pitkähköt jalat, joiden ansiosta se pystyy loikkaamaan pitkiäkin matkoja joessa oleville kiville helpottaakseen kalastusta. Pitkät jalat mahdollistavat myös hyvän, nopean uimataidon. Salviaviiksen tassuissa erikoista on se, että sillä on normaalia suuremmat ihopoimut varpaidensa välissä, eikä sitä täten turhaan sanota hyväksi uimariksi. Kollin anturat ja nenä ovat puolestaan tuhkanharmaasta hieman tummemmat. Salviaviiksen häntä on pitkä, lyhytkarvainen ja ruoskamainen. Kollin saattaa usein nähdä piiskaavan sitä ilman halki vihoissaan.

Salviaviiksen silmät ovat kauniin mantelimaiset, kirkkaat mutta katseeltaan hieman kopeahkot. Ne ovat väriltään vasta leikatun nurmen vihertävät taittamatta ollenkaan muihin sävyihin. Kollisoturi ei varsinaisesti ole arpeutunut, vaikka sillä on muutama muistoksi jäänyt merkki kehossaan. Se on yllättävän hyvin säilynyt monessakin mielessä. Ainoat arvet sillä ovat suurin, edelleen punertava arpi vasemmassa olkapäässä, toinen pienempi oikeassa etukäpälässä ja yksi kulkee poikittain otsalle oikeanpuoleiselta ohimolta. Erikoisinta Salviaviiksessä on, mistä se oikeastaan nimensäkin on saanut, että sillä ei ole ollenkaan viiksiä. Sitä ei ehkä ensikatsomalta huomaa, mutta kun siihen keskittyy tarkemmin saa todeta, että viiksi-päätteisellä kissalla ei ole viiksiä. Ironista.

 

Luonne

Salviaviiksi on perusluonteeltaan rauhallinen, hieman koleahko ja oman arvonsa selvästi tunteva soturi. Se ei kuitenkaan ole itsekeskeinen kuten kuvitella saattaisi, vaan se tarvitsee vain jonkin suuremman syyn välittää muista tavallista klaanihenkistä sopua enemmän. Salviaviiksi arvostaa omaa rauhaa ja sitä, että muut jättävät ymmärtävät automaattisesti jättää sen rauhaan, eikä sen ystäväpiiriin kuulu kuin pari harvaa ja valittua jos ollenkaan ketään.

Salviaviiksi ei niinkään omista huumorintajua, eikä se pidä metelistä ollenkaan. Jos joku nauraa ja riekkuu, ajattelee soturi että nuo eivät ota elämää tarpeeksi vakavasti. Tästä syystä ei se hirveästi välitä nuorison seurasta ja onkin tuskissaan joutuessaan pentujen keskelle tai oppilaiden kanssa partioon. Tai noh, jos kollilla on huumorintajua, se on tosi synkkää ja kiusanhenkistä, eikä se todellakaan jätä itseensä osunutta pilkkaa maksamatta takaisin. Salviaviikseä ei voi kutsua kuitenkaan täysin välinpitämättömäksi, sillä se kyllä välittää klaanin perusasioista ja niiden suorittamisesta, vaikka se saattaa vanhuuttaan maristakin ihan vain siksi koska se voi. Salviaviiksen kohdalla kannattaa odottaa tulevan ympäri korvia, jos kunnioitusta sille tai Jalomielelle ei löydy.

Taistelutilanteessa kolli taas on raivokas ja osittain jopa vaikuttaa siltä, että se purkaa tällöin kaikkea sitä turhautumista, mikä sille aiheutuu jo vain nuorista kissoista. Kollilla on hieman ongelmia kunnioittaa nuoria johtoasemissa olevia kissoja, eikä siltä myöskään heru myötätuntoa, kunioitusta tai apua Jokiklaanin ulkopuolisille. Soturilakia se noudattaa halutessaan tai siihen omia mausteitaan lisäämällä.

Salviaviiksi on hyvin sitoutuvainen, eikä se hairahda harhapoluille löytäessään jonkun mieleensä käyvän kissan, olkoon kyseessä ystävä tai kumppani. Salviaviiksi on aamuvirkku ja se tykkää valvoa myöhään yöhön. Vanhempi soturi on myös todella huono sopeutumaan uusiin tilanteisiin ja se vie paljon aikaa, että se oppii pitämään jostakin.

 

Menneisyys

Salviaviiksi on yksi niistä harvoista kissoista, jotka ovat syntyneet Nelipuulla ennen klaanien muuttoa järvelle. Sillä oli monta sisarusta katraassa, joka syntyi täysin rauhallisena aikana ennen tapahtumia, jotka johtivat klaanien pakenemiseen Nelipuulta. Aaltotähti oli Salviaviiksen emon sisko, päälliköksi nuorena noussut kissa, joka johti Jokiklaanin lopulta järvelle turvaan. Salviaviiksi katsoi aina Haavekukan siskoa kunnioittaen, mikä on oikeastaan aika harvinaista, sillä se ei pentuajoistaan lähtien välittänyt kamalasti muista kissoista. Ei edes nuoremmista veljistään, jotka tuntuivat sen makuun olevan yliriehakkaita. Joka tapauksessa Salviaviiksi kasvoi hyvässä perheessä täysin rauhassa ja turvassa. Se ei oppinut vielä nuorena, miten vaarallinen maailma niitä ympäröikään.

Pentujen oppilasajat olivat ne, jotka muuttivat rauhallisuuden suunnan. Salviaviiksi sai mestarikseen punavalkean Punaviiksen, kunnioitetun soturin jo nuorella iällä, mutta vaikka nuorukainen olisi voinut olla tyytyväinen tähän kunniaan, se ei pitänyt Punaviiksen asemaa kuin haittana, sillä aina niiden koulutustuokioiden aikaan joku rupsahtanut naaras kujerteli Punaviikselle jostain sivummalta. Yhtenä kalastusoppituntina Salviatassulle riitti ja se tönäisi Ilmavirta-nimisen naaraan joen kuohuihin, kun tuo tuli häiritsemään koulutustuokiota. Punaviiksi raivostui Salviatassulle ja joutui loikkaamaan uimataidottoman Ilmavirran perään. Salviatassu vain katsoi rauhassa Punaviiksen pelastusreissua hännäpää kevyesti vääntyillen. Se ei näyttänyt säikähtäneeltä tulevasta rangaistuksesta huolimatta, vaan se saattoi jopa hymyillä tilanteelle. Punaviiksi saattoi raivosta kihisten palelevan neitokaisensa leiriin ja Salviatassu seurasi kyllästynyt ilme kasvoillaan. Ehkä narttu tajuaisi seuraavalla kerralla olla häiritsemättä koulutustuokiota.

Salviatassu olisi selvinnyt puhuttelulla Aaltotähden kanssa ja pyytämällä Ilmavirralta anteeksi, mutta nuori kolli yksinkertaisesti kieltäytyi pyytämästä naaraalta anteeksi. Se ilmoitti tasan tarkkaan mielipiteensä ja kertoi, että Ilmavirta oli ansainnut sen häirittyään jatkuvasti Salviatassun soturiksi pääsemistä. Tästä Aaltotähti näytti jopa huvittuvan, mutta itsensä kooten päällikkö torui Salviatassua selittäen, että Ilmavirta ei edes osannut uida ja tilanteessa olisi voinut käydä huonostikin. Niinpä Salviatassu joutui palvelemaan klaaninvanhimpia seuraavien päivien ajan ilman koulutustuokiota. Salviatassu olisi voinut olla tilanteesta hyvinkin vihainen, mutta klaaninvanhimmat olivat yllättävän fiksua sakkia ja ne kertoivatkin Salviatassulle menneistä taisteluista aina, kun kolli poisti punkkeja noiden turkeista. Salviatassu nautti entisten sotasankareiden väittelystä, vaikka pysyikin suurimman osan ajasta itse hiljaa.

Palattuaan koulutustuokioille Punaviiksen kanssa Salviatassu edelleen joka ilta ja aamu jatkoi klaaninvanhimpien luona vierailua. Se oli yleensä kovin väsynyt, mutta lopulta se sai päivärytminsä kuntoon ja jaksoi myös paremmin koulutustuokioilla. Punaviiksi oli hieman hämmentynyt Salviatassun käytöksestä, sillä yleensä oppilaat vihasivat klaaninvanhimpien hoitamista. Nuori kolli oli kuitenkin löytänyt tavan oppia uusia asioita, joten se myös piti siitä kiinni. Se tahtoi olla Jokiklaanin paras soturi ja se vaati myös historian opiskelua ja klaaninvanhimpien paljastamien taistelutekniikoiden opiskelua.

Eräänä iltana Jokiklaanin leiriin kuitenkin hyökkäsi joukko kissoja. Tämän joukon kärjessä olivat Varjoklaanin päällikkö ja varapäällikkö, Ahmatähti ja Tummahäntä. Jokiklaani kärsi hurjat tappiot ja Salviatassu sai suuren muistomerkin vasempaan olkapäähänsä. Se ei kuitenkaan avannut suutaan sanoakseen sanaakaan valittavien kissojen menetyksiin. Vihreissä silmissä loimusi vain viha. Jokiklaanin täytyisi kostaa menetyksensä! Aaltotähti ei kuitenkaan aikonut lietsoa sotaa jo valmiiksi reunalla astelevan Varjoklaanin kanssa, mikä sai Salviatassun huutamaan, tapojensa vastaisesti, päin tätinsä kasvoja, että moni oli menettänyt läheisensä eikä tuo meinannut tehdä mitään. Punaviiksi yritti rauhoitella oppilastaan siitäkin huolimatta, että tuo oli menettänyt melkein koko perheensä. Salviatassu ei kuitenkaan hyväksynyt tappiotaan ja seuraavana yönä se hiipi Ukkospolun ali kulkevaan tunneliin ja suoraan Varjoklaanin reviirille. Suoraan Haaskalaan suunnaten se metsästi itselleen rotan, ei suinkaan tappanut sitä, ja kiersi Varjoklaanin leirin taakse tunkeakseen rotan pentutarhan takaseinämästä sisään. Rotta pääsi pesään ja sekasorto alkoi. Salviatassu oli juuri lähdössä, kun yksi Varjoklaanin sotureista, Pimeydensielu, hyökkäsi sen kimppuun kuin tyhjästä. Tummaturkkinen soturi oli istunut vartiossa leirin saatuaan juuri soturinimensä ja huomannut tunkeilijan. Kuitenkin liian myöhään, sillä Salviatassu oli saanut rotan jo pentutarhaan. Pimeydensielu pöllytti Salviatassua lähes mielensä mukaan, mutta lopulta oppilas pääsi pakoon varjoklaanilaiselta.

Asiat Jokiklaanin leirissä eivät kuitenkaan olleet iloiset. Punaviiksi odotteli Salviatassua vihaisena aivan leirin suuaukolla ja antoi tuolle vaihteeksi ympäri korvia. Salviatassu ei silti kertonut, missä se oli ollut, eikä Punaviiksi saanut tietää sen yöllisestä seikkailusta. Mestari meinasi ensin kertoa Aaltotähdelle, mutta Salviatassu ei vähästä säikähtänyt, vaan katsoi Punaviikseä paksun tympääntyneenä. Sitä ei kiinnostanut. Se oli sentään saanut kostettua. Mestari patisti mahdottoman oppilaansa vielä pariksi tunniksi nukkumaan ennen seuraavan aamun koulutustuokiota. Salviatassu oli kuitenkin huolestunut, että Pimeydensielu kertoisi Jokiklaanin olleen asialla, mutta kostoksi minkäänlaista partiota ei ilmaantunut. Se alkoi huoletuttaa nuorta kissaa.

Parin kuukauden päästä Salviatassu pääsi soturiksi. Punaviiksen mukaan nimetty uusi soturi oli kuitenkin hieman tyytymätön nimeensä, sillä se ei suinkaan kuvannut sen herkkää hipiää tai soturin luonnetta. Salviaviikseltä nimittäin puuttuivat nimenomaiset viikset. Sisarustensa kanssa vartiossa istuen se kuitenkin päätti kantaa nimeään ylpeänä, sillä nyt sillä ainakin oli jotain, mitä se ei aikaisemmin ollut omistanut. Viikset. Eh, ainakin nimensä puolesta. Pian kollin nimityksen jälkeen Jokiklaani sai Varjoklaanin uudestaan niskaansa riistavarkauksien vuoksi. Jos totta puhutaan, kukaan Jokiklaanista ei tiennyt Salviaviiksen metsästäneen Varjoklaanin reviirillä ihan vain sen takia, koska se vihasi rapakossa asuvaa klaania niin paljon. Varjoklaani vastavuoroisesti alkoi ylittää rajoja Jokiklaanin puolelle, mikä lopulta sai Jokiklaanin kokoamaan hyökkäyspartion ja antamaan Varjoklaanille turpaan. Punaviiksen veljen Laavakynnen hengen kuitenkin ollessa vaarassa Jokiklaani joutui perääntymään soturinsa hengen uhalla. Ahmatähti kuitenkin surmasi Laavakynnen ja Jokiklaani joutui luikkimaan leiriinsä.

Salviaviiksi oli vihainen. Kaiken lisäksi metsä alkoi kohdata ongelmia enemmän kuin Tähtiklaani saattoi klaanien niskaan hyvän maun rajoissa syytää. Jokiklaanin joki alkoi tulvia Myrskyklaanin metsään, Ukkospolun tunneliin ja Jokiklaanin leiriin saakka estäen jokiklaanilaisten lähtemisen leiristä metsästämään. Metsään myös ilmaantui karhu, joka teloi etenkin Myrskyklaania ja Jokiklaania oikein olan takaa. Kaksijalat yrittivät saada myös Kaksijalkalassa riehuneen karhun ammuttua, mutta samalla myös osa villikissoista joutui tähtäimeen. Niinpä seuraavassa kokoontumisessa klaanit päättivät lähteä metsästä, sillä mikään ei saisi korjattua asioita Nelipuulla enää ennalleen. Loppujen lopuksi Nelipuu myös paloi ajaen klaanit erilleen ja kohti Tuuliklaanin nummen laidalla olevaa latoa. Matkasta oli vaikeaa selvitä, sillä kukaan ei tiennyt, minne klaanit olivat matkalla. Klaanien matka päättyi järvelle noin kuukauden jälkeen ja vihdoinkin rauha vaikutti koittaneen. Mutta ei kuitenkaan.

Tässä vaiheessa kaksijalat tai karhu eivät hönkineet enää klaanikissojen niskaan, vaan aivan uudenlainen vastus. Kissat itse. Kulkukissojen paratiisin järvelle luoneet Saw ja Sacra olivat tyytymättömiä klaanien ajaessa nuo pois reviiriltään, mikä sai Sawin kasvattamaan joukkonsa Verikynnen Tiikeriklaanin avulla valtaviin mittoihin. Klaanilaiset olivat aivan ummikkoja tilanteesta ennen ensimmäisiä taisteluita ja uhitteluja, jotka kohtasivat jopa yksin vaeltavia kissoja. Klaanit päättivät, että kulkukissoille olisi tehtävä jotain, mutta lukumäärältään ne olivat niin pahasti alakynnessä, että järveltä lähteminenkin tuntui järkevämmältä vaihtoehdolta kuin tapettavaksi jääminen. Tämä oli myös sitä aikaa, kun Salviaviiksi tapasi ensimmäistä kertaa Jalomielen. Tuo oli klaanin ulkopuolinen kissa, joka kerran joutui melkein veljensä hukuttamaksi Jokiklaanin joella. Salviaviiksi kuitenkin puuttui tilanteeseen vähän rajumman puoleisesti Marekia pöllyyttäen, minkä jälkeen nuorempi kissa pakeni paikalta. Salviaviiksi käski Jalomielen, silloisen Nehirin, pitää huolta itsestään ja varmistettuaan tuon olevan kunnossa kaksikon tiet erkanivat.

Noin vuosi järvelle saapumisen jälkeen rikas tapahtumaketju alkoi tuoda itseään esille. Varjoklaanin Loistesydän saatteli kauan sitten kadonneen Taivasklaanin järvelle pakottaen muut klaanit jakamaan reviireitään ja auttamaan Taivasklaania luomaan reviirin poltetun kaksijalkojen maatilan tilalle. Salviaviiksi oli tavalliseen tapaansa hyvin skeptinen uudesta klaanista, sillä etenkin sen päällikkö Häivähdystähti vaikutti ongelmalliselta. Tuuliklaanin Havutähti sai usein kuunnella närpimistä kokoontumisessa, kun kyseessä olivat Häivähdystähti ja Pimeydentähti, jotka tuntuivat turhan hyvin tulevan juttuun keskenään. Hauskanpito kuitenkin loppui siihen, kun kulkukissat valtasivat Varjoklaanin leirin ja Varjoklaani joutui tekemään uhrauksia saadakseen nuo lähtemään. Tilanne jatkoi kiristymistään monellakin tapaa, ja pian kulkukissat asettuivat Kuulammelle eväten klaanien pääsyn sinne. Salviaviiksi saattoi muiden tapaan vain pidättää henkeään.

Eräässä kokoontumisessa syttyi kuitenkin sota. Ja se ei ollut mikä tahansa sota, vaan kulkukissojen viimeinen vastahyökkäys klaaneja vastaan, että nuo saisivat entisen reviirinsä takaisin. Salviaviiksi oli ensimmäistä kertaa elämässään todella yllättynyt, kun kulkukissat rysähtivät aalloissa kokoontumiseen ja uivat kaislikosta noiden kimppuun. Ne ajoivat klaanit Jokiklaanin reviirille aukemman maaston taistelua varten, eikä sodasta meinannut tulla millään loppua. Salviaviiksi oli onnekas selvitessään vain muutamalla arvella, mutta moni menetti henkensä ja siirtyi metsästämään esi-isien kanssa. Myrskyklaanin Tiikeriraita kuitenkin surmasi Sawin, mikä sai kulkukissat hämmentymään ja perääntymään. Kenties lopullisesti.

Juhlat eivät kuitenkaan olleet ajankohtaiset. Klaanit olivat kokeneet kovemmat tappiot kuin kulkukissat, eikä yksikään kissa sydämessään voinut luottaa siihen, että joku päivä kulkukissat eivät palaisi. Salviaviiksi oli yksi noista kissoista, eikä se voinut kuin katsoa Jokiklaanin kuihtuvaa olemusta Aaltotähden sairastuessa ja menettäessä viimeisen henkensä. Elämä oli hankalaa senkin jälkeen, sillä Varisturkista ei koskaan ehtinyt tulla päällikköä, sillä tuo katosi. Salviaviiksi taasen oli varma siitä, että kulkukissat olivat vieneet poloisen varapäällikön. Johtoon siirtyi Huurresula, joka ei ehtinyt hänkään pitkään johtaa, kun paikan otti jo Kuisketähti. Varapäällikkö vaihtui tiuhempaan kuin tuoresaalis kasassa, eikä se tiennyt hyvää Jokiklaanille. Salviaviiksen yllätykseksi Nehir, sen joelta pelastama lyttyturpa, liittyi Jokiklaaniin. Kaksikon välit lämpenivät nopeaan tahtiin, sillä noiden ähräjäärämäiset luonteet sopivat yhteen kuin nakutettu. Jalomieli oli aluksi hieman ujompi suhteeseen ryhtimisessä, mutta Salviaviiksi antoi tuolle aikaa. Se rakasti sen verran Jalomielen jaa-tyyppistä elämäntapaa.

Klaanit yrittivät kuukausia sodan jälkeen voimistua, mutta se kävi lopulta mahdottomaksi Tähtiklaanin ennustaessa reviirin tuhon. Meteoriitit putosivat järvelle kärventäen koko reviirin, ajaen riistan pakosalle ja tuhoten metsästysmaat. Klaanien oli mahdotonta jatkaa asumista järvellä, kun riistaa ei enää ollut ja Myrskyklaani oli menettänyt kokonaisen metsän tulelle. Salviaviiksi oli vihainen Tähtiklaanille, sillä esi-isät ajoivat ne jälleen kodistaan, tällä kertaa kuitenkin Kuulammelle ryhmittäytymään ja kokoamaan itsensä lähtöä varten. Taivasklaani jätettiin kylmästi jälkeen ja muut klaanit vaelsivat vuorten ylitse kohti uusia maita. Salviaviiksi ei pitänyt ajatuksesta, sillä kaikki sen tuntema jäi jälleen taakse. Se ei voinut kuvailla tunnetta, mikä sen lopulta valtasi, kun klaanit päätyivät katsomaan uutta reviiriään viikkoja myöhemmin. Se ei kuitenkaan sisältänyt yhtään tyytyväisyyttä. Ainut mikä sille merkitsi sillä hetkellä oli Jalomieli.

 

Muuta

  • Ei niinkään välitä kaloista ruokana, mutta ravut sille kyllä kelpaavat - mitä nyt hieman hankalia ovat syödä.
     
  • Vaikka Salviaviiksellä on pitkäaikainen kumppani Jalomieli, ei sillä ole ennestään tai naaraan kanssa yhtään pentua.
     
  • Salviaviiksi on yksi harvoista kissoista, jotka muistavat matkan Nelipuulta järvelle.
     
  • Kolli osaa sujuvan uimataidon lisäksi myös sukeltaa. Se on erikoistunut myös taistelemaan vedessä, missä sillä yleensä onkin etulyöntiasema toisin kuin maalla.

 

Copyright

Luke

sarjakuva © Enderfox

©2019 Salviaviiksi | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com