Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

AXRA

vartalokuva | pääkuva

Ikä 5 vuotta
Sukupuoli Kolli
Klaani Kulkukissa
Asema Ei ole
Sisarukset Shad , viisi nimetöntä pentua ?
Vanhemmat Usva ♀, Shack
Kumppani Ei ole
Pennut Ei ole
Oppilas Ei ole
Soundtrack Aviators - No More Heroes

 

Ulkonäkö

Hän on hyvin suuri kolli, jolla on vahvat lihakset. Hän on hoikka, jopa niin että muutamat kylkiluut pullottavat esiin ja poskipäät paistavat. Lihakset kuitenkin peittelevät niitä. Hänellä on pitkät jalat ja häntä. Tassut ovat suuret. Poskipäät korkeat ja kuono pitkähkö. Hänen turkkinsa on tuuheaa ja keskipitkää. Siellä täällä on lyhyempiä kohtia, joista on joskus revitty karvatukkoja irti ja ne ovat lähteneet kasvamaan takaisin. Hänen hännässään on pidempää turkkia. Turkki on väriltään kultaisen keltaista, jossa on tummempia raitoja. Raidat haalenevat mitä pidemmälle jalkoja kuljetaan. Hänellä on vaaleat tassut ja kuono. Silmät ovat kylmät jäänsiniset. Hänellä on lovi vasemmassa korvassa, sekä useita arpia ympäri kehoa. Hänellä on tuuheat pitkät viikset, joista osa on vääntyneitä tai revitty irti. Hänellä on vaaleat pitkät kynnet ja terävät hampaat. Anturat ja nenä ovat tummat.

 

Luonne

Axra on hyvin varautunut, itsenäinen ja tyyni persoona. Hän ei viihdy suurissa joukoissa, vaan hakeutuu enemmän rauhalliseen ympäristöön, jossa ei tarvitse vaivautua viihdyttämään ketään. Hän ei oikein ymmärrä huumoria, vaan saattaa hyvin helposti katsoa tämän pilkkana, riippuen tosin henkilöstä. Hän useimmiten ei välitä yhtään toisten kommenteista häneen, ellei pääse sohaisemaan arpaa paikkaa. Hän ei saata viihtyä joukossa, mutta ei pelkään missään nimessä näyttää kynsiään. Hänelle tappelu on aivan päivänselvä asia ja on siinä hyvin taitava. Hän ei myöskään kavahda tappamista.

Hän nauttii siitä, että jos toinen huomaa hänen voimansa ja pitää siitä että häntä kunnioitetaan, tai sitten pelätään. Hänellä on herkkä paikka pahoinpidellyille ja pennuille. Mutta vaikka ei vihaakaan pentuja, ei hän osaa olla heidän ympärillään. Hän olisi varmasti aivan kamala isä, eikä ymmärrä ylimääräistä tunteilua tai lässyttämistä. Hän on hyvin takertuvainen, jos huomaa pitävän jostakusta. Hän pelkää hylätyksi tulemista, mutta vihaa heikkouden näyttämistä. Hän ei osaa lohuttaa toisiaan ja on alkanut vasta itsekin oppia näyttämään tunteitaan ja läheisyyttä toisille. Häntä voisi ajatella hyvin viattomaksi mieletään, sillä ei lapsuutensa takia koskaan kehittynyt henkisesti kunnolla loppuun asti. Hänellä on syömishäiriö.

Hän ei siedä sitä että hänet petetään tai valehdellään vakavasti. Jos häntä ärsytetään liikaa, saataa hän huitaista, jotta toinen lopettaisi. Hän on tietyllä tavalla sinisilmäinen, sillä haikailee ystäviä ja ehkä jopa kumppania, mutta ei oikestaan käsitä ystävyyden tai romantiikan käsitettä. Koska ei oikein osaa näyttää tunteia, hän tekee ne ilmeiseksi toisilla tavoin, elein ja teoin. Hän saattaa käyttäytyä hyvinkin läheisesti joukossaan tai ystävien kanssa, kuten nukkumalla vierekkäin, mutta muuten ei välitä fyysestä kosketuksesta, sillä ei ymmärrä sen pointtia. Hän ei osaa hakea toisilta läheisyyttä, sillä arvelee vain tulevansa kielletyksi. Hän on suojelevainen joukkoaan ja tovereitaan kohtaan, se saattaa ryhtyä puolustamaan heikkoa, jos ajattelee siihen olevan tarvetta. Axra ei oikein osaa ottaa muiten tarpeita huomioon, elleivät ne paista suoraan silmään. Sen takia hän saattaa vaikutta entistäkin tylymmälltä. Hän on usein kireässä tilanteessa nopea toimimaan. Hän ei koskaan anna periksi, vaan pyrkii aina tekemään parhaansa. Hän ei pelkää helposti, vaan aina asia mitä todella kammoksuu on häkit.

 

Menneisyys

Hän syntyi kulkukissalle, entiselle Taivasklaanilaiselle, Usvalle ja erkaolle Shackille. Hän oli seitsemän henkisen pentueen toiseksi vanhin pentu. Hänellä oli kolme siskoa ja kolme veljeä. Heidän vanhempansa eivät olleet kovinkaan innoissaan niin monesta pennusta, vaan olivat toivoneet vain yhtä tai kahta. Vanhempien suosikiksi nousikin pentueen vanhin, kolli jonka nimeksi annettiin Shad. Heille muille ei annettu nimiä, eikä heitä huomioitu paljon ollenkaan. Hyvä kun ruokaa emolta saivat. Vanhemmat pyörivät vanhemman pennun ympärillä ja jättivät kuusi muuta omiin oloihinsa. He kasvoivat heikkoina nälästä ja jäivät osittain kehittymättä henkisesti. Aina kuin he yrittivät hakea huomiota vanhemmiltaan, sähisivät he heille ja saattoivat jopa huitaista. Vanhemmat sepittivät heille tarinaa julmista kissahengistä, jotka tulivat rankaisemaan heikkoja. Heidän pitäisi pystyä olla vahvoja eikä koskaan anella. Pennut ottivat tämän kaiken todesta ja valitus hiljeni, pentujen ajatellessa että heidän todella täytyisi huolehtia itse itsestään, jotta heitä ei rangaistaisi. Vanhempien rangaistukset olivat jo niin pelottavia, että mitä sitten henkien?

Kaksi hänen sisaruksistaan kuoli ravinnonpuutteeseen. He muut neljä yrittivät pysyä vahvoina, kun eräs yö iski. Vanhemmat pyysivät pentuja mukaansa joen rannalle, kertoen heille että oli aika saada heistä hyöty irti ja opettaa kalastamaan. Pennut olivat innoissaan, ymmärtämättä että he olisivat aivan liian nuoria kalastukseen. Vanhemmat ohjasivat heitä kalastuksessa ja saivat heidät kumartumaan veden puoleen. Pennut eivät ymmärtäneet tietenkään katsoa taakseen ja kun työntö kävi, koko pentue tipahti virran vietäväksi.
Kuin ihmeen kaupalla hän selvisi hengissä. Hän rantautui joen poukamaan kauas kotoa, jossa kaksijalka löysi hänet. Kaksijalka otti hänet mukaansa ja hän luuli saaneensa jonkinlaisen turvapaikan, kun kaksijalka hoiti hänet kuntoon. Ravintoa ei vieläkään saatu paljoa, mutta se oli enemmän kuin hän oli tottunut saamaan. Hän vahvistui päivä päivältä sen minkä pystyi ja hän kiintyi kaksijalkaan. Hän ajatteli tämän olevan hänen kaksijalkansa, hänen suojelijansa. Hän oli täysin valmis elämään kotikisuna.

Asiat eivät kuitenkaan menneet ihan niin kauniisti. Kun hän oli kasvanut ja saanut terveen määrän lihasta ja jonkinlaista pehmyttä itseensä, otti kaksijalka hänet mukaansa. Täysin luottavaisin mielin hän meni tämän mukana, asettui annettuun häkkiin ja torkkui kaksijalan viedessään hänet hirviöllään. Me saapuivat suurelle ladolle metsän siimekseen, jossa hän ei ollut koskaan ollut aiemmin. Kaksijalan ottaessa hänen häkkinsä ulos alkoi hän aavistelemaan, että jokin oli pielessä. Ilma haisi tunkkaiselta ja kirkerältä, vähän jopa mädältä. Ladon sisältä kuului huutelua ja sihinää, mitä peremmälle kaksijalka häntä kantoi. Silloin hän huomasi, mitä oli tekeillään. Kaksi suunnattoman suurta ja arpista kissaa taisteli keskenään suuressa häkissä, kaksijalkojen pyöriessä sen ympärillä, huudellessa kovaan ääneen. Kissoja heitettiin kivillä ja pauketta kuului kaksijalkojen lyödessä häkin seiniä ja kattoa. Kauhuissaan hän oli peruuttanut aivan häkkinsä takaseinään kiinni, ymmärtämättä mitä oli tekeillä.
Kaksijalka oli tiputtanut hänet toiseen häkkiin, joka oli rivissä useiden muiden häkkien kanssa. Maa oli häkissä kylmää ja kosteaa, häkin kalterit olivat ruosteisia ja ilmassa haisi pelko ja raivo. Hän oli kietonut itsensä niin pieneksi kun vain oli kyennyt ja katsonut kauhussaan ympärilleesä, toisten häkkien kissoihin, joista suurin osa oli häntä paljon suurempia ja voimakkaampia.

Ladossa ollessaan häntä pidettiin häkissä ties kuinka kauan. Hän tutustui toiseen kissaan, melko uuteen tulokkaaseen kuten hänkin, vain vähän häntä vanhempaan, nimeltään Jensen. Oli yllättävää, että kissalla oli nimi, sillä harvalla heistä oli. Toinen kertoi hänelle, että kaksijalat ottivat heitä luonnosta ja laittoivat taistelemaan keskenään erilaisin keinoin suureen häkkiin. Joskus jätettiin ruokkimatta, toisina kertoina saatettiin kurittaa. Hän ei edes halunnut tietää enempää. Hänen kaksijalkansa tulisi pelastamaan hänet! Hän oli varma.
Paitsi ettei tullutkaan. Kaksijalka tuli hakemaan häntä ja hän oli heti tassuillaan tervehtimässä tätä, mutta kaksijalka ei kohdellutkaan häntä niin kuin ennen. Tämä otti hänet tiukasti syliinsa ja kantoi suuren häkin luokse. Kaksijalka tiputti hänet sisälle ja sulki häkin sen enempää ajattelematta. Hän katsoi kauhuissaan kun häkin toinen puoli avautui ja sisään tiputettiin toinen kissa. Selvästi vanhempi, kokeneempi kissa. Kaksijalat huusivat jotain ja vanhempi kissa hyökkäsi hänen kimppuunsa. Hyvä kun hän selvisi tilanteesta elossa. Kaksijalat antoivat suuremman kissan retuuttaa häntä hyvän aikaa, ennen kuin erottivat heidät.

Aika kului. Hän oppi elämään ladossa ja vahivstui jokaisella taistelulla, johon osallistui. Hän kasvoi kasvamistaan ja huomasi pian, että oli jo suurinta osaa kissoista ladossa suurempi. Hän alkoi voittamaan taiteluita ja nousi pian yhdeksi haastavimmiksi taistelijoiksi paikalla. Mitä vanhemmaksi hän kävi, sitä selvemmäksi selvisi, että taistelut käytäisiin kuolemaan saakka. Aina olisi oma henki vaarassa ja hän oppi elämään sen kanssa. Hän piti itsensä selvänä pitämällä mahdollisimman hyvät välit Jensenin kanssa, keskustellen aina jos vain mahdollista tämän kanssa. Mutta tietenkin täytyi koittaa se päivä, kun heidät asetettiin vastakkain taistelemaan. Hän oli oppinut, ettei koskaan saisi luovuttaa, eikä aikonut nytkään. Hän ei voisi antaa toiselle armoa, vain koska tämä olisi hänen ystävänsä. Pentuajoilta vanhempien kertoma myytti julmista kissahengistä oli painautunut hänen mieleensä, eikä hän voinut olla heikko. Niinpä hän teki sen, mitä oli tottunut tekemään. Hän päihitti ystävänsä. Eikä hän nähnyt tätä enää taistelun jälkeen, kaksijalkojen viedessä hänet takaisin häkkiin.
Hän viimein sai tarpeekseen paikasta. Hänellä ei ollut enää ketään, kuka olisi pitänyt seuraa, ei ketään, kenelle purkaisi raivoaan ja turhautumistaan ja painoa sydämen päällä. Niinpä seuraavan kerran kun hän joutui taas taistelurinkiin, esitti hän että oli saanut niin kovan iskun, että lyyhistyi maahan kuin halvaantuneena. Kaksijalat päättivät heittää hänet ulos kun ei tuntunut enää virkenevän, jolloin hän pääsi pakenemaan.

Hän matkusti syvälle metsään, kun huomasi pulman. Hän ei ollut koskaan oppinut metsätämään. Hän ei tiennyt miten hankkia ruokaansa. Eläen siis variksenruualla, hän yritti parhaansa mukaan selviytyä niin hyvin kun vain kykeni. Hänellä ei ollut minkäänlaista kokemusta kulkukissan elämästä, mutta sentään tiesi miten puolustaa itseään. Hän huomasi usein, että karkotti muut kissat pakoon helposti, jos yritti. Hän ei pelännyt käyttää voimaansa ja suurta kokoaan hyödyksi. Mutta pelkällä variksenruualla eläminen ei ollut kovinkaan tervettä ja hän laihtui aivan silmissä. Hän oli melkein kolme vuotta vanha, eikä syönyt ollenkaan niin paljon kuin olisi pitänyt.

Hänen pelastuksensa kuitenkin tuli toisen kulkukissan muodossa. He olivat paenneet samaan piilopaikkaan sademyrskyä suojaan ja keskustelleet ajan kuluksi pieniä. Sateen loppuessa he olivatkin päättäneet jatkaa matkaa yhdessä, Roa, toinen kutsui itseään, oli jostain syystä päättänyt, että seuraisi häntä niin kauan kun haluaisi, sillä hän oli kuulemma mielenkiintoinen. Ajan myötä he kuitenkin alkoivat lähentymään, toisen jopa antaessa hänelle nimen. Roa oli järkyttynyt kuullessaan, ettei hänellä ollut nimeä. Ilmeisesti se ei ollut normaalia luonnossa, jos hän ymmärsi oikein. Roa päätti antaa hänelle hyvän nimen, jotta hänellä olisi jotain millä kutsua itseään. Hän ei mielestään tarvinnut nimeä. Ladossa oli paljon kissoja, joilla ei ollut nimeä ja hän oli tottunut elämään nimettömänä jo kolme vuotta. Ross oli kuitenkin sinnikäs ja ehdotti nimiä, kunnes he löysivät sen, joka sopi hänelle. Axra.

Ajan myötä Axra alkoi lähestymään Roan kanssa. Toverista oli tullut hänelle hyvä ystävä ja vielä läheisempi. He viettivät paljon aikaa yhdessä, matkustellen ympäriinsä. Mutta ajan kuluessa Roa kyllästyi ja päätti lähteä omille teilleen. Axra hämmentyi tästä ja tivasi saada tietää, mitä ihmettä toinen aikoi. Roa kuitenkin vain ilmaisi että vaikka välitti hänestä edelleen, ei heidän välillään enää ollut sitä samaa kipinää kuin ennen, joten päätti että heidän olisi hyvä erota. Axra tunsi olonsa hyvin petetyksi ja ajatteli että toinen vain leikki hänen tunteillaan. Raivoissaan Axra ei tahtonut päästää toista menemään. Hänestä oli tietämättään tullut jo joitakin aikoja sitten hyvin takertuvainen, joka oli ollut Roalle liikaa. Lopulta tilanne kehittyi niin, että he taistelivat keskenään, Axran tahtoessa pitää toinen vierellään, sillä ei tahtonut olla taas yksin. Axra oli ylivoimainen toista vastaan taistellessa ja oli hyvin lähellä, etteikö toisen henki olisi mennyt. Axra oli kuitenkin onnistunut pidättelemään itseään, sävähtäessä kauemmas Roan haukkuessa häntä sydämmettömäksi hirviöksi. Roa pakeni paikalta ja Axra jäi yksin.

Axra matkusti kauas rajoilta, joilla oli asustellut Roan kanssa. Hän ei tahtonut ajatella enää toista, sillä siitä ei seurannut kuin huonoja muistoja. Axra ei ymmärtänyt, miksi oli käynyt niin kuin kävi, mutta päätti ettei sille voisi enää mitään. Enää hän ei olisi niin hölmö.

Axra viimein löysi vuoristosta paikan, jota ajatteli voivansa kutsua kodikseen. Syvän luolan, joka sijatsi kahden siirtolohkareen välissä. Axra merkitsi pesän itselleen ja asusteli siellä pitkän aikaa yksinään, ennen kuin tapasi erään. Hänen ollessa metsästämässä puron läheisyydessä, aikeena selvittää jos saisi kalaa ruuakseen. Kalan sijaan hän löysi jotain aivan muuta. Hän oli kumartuneena jo puron puoleen, kun huomasi tumman turkin lainehtivat vettä pitkin. Sen kummemmin ajattelematta, uteliaana löydöstään, Axra kalasti paketin ylös purosta ja kuivalle maalle. Nyytti paljastui kissanpennuksi, joka oli selvästikin ajelehtinut jo kauan aikaa alas veden mukana. Arxra ei oikein tiennyt mitä tehdä pennun kanssa, joten jätti sen aloilleen siksi aikaa kun yritti kalastaa itselleen ruokaa.

Kesken kalastuksen pentu oli kuitenkin toennut jo ja hänet huomatessaan äännähtänyt peloissaan. Axra oli vilkaissut toiseen kala suustaan roikkuen, ihmetellen mitä ihmettä toinen vikisi. Selvisi kuitenkin, että pennulla oli ollut hyvin samantapainen elämä kuin hänellä pentuna. Tietämättä mitä tehdä Axra tarjosi pennulle nukkumapaikkaa pesässään, johon pentu oli hytisten suostunut. Pesään päästyään he olivat jakaneet Axran saaliin ja asettuneet nukkumaan. Pentu oli kuitenkin hytissyt koko yön ja Axra alkoi ärtymään siihen. Hän ärähti toiselle olla hiljaa tai mennä muualle nukkumaan, sillä ei voinut nukkua tuolta hampaiden kolinalta. Pentu oli säphähtänyt peloissaan äänensävyä ja hiljentynyt hetkeksi, kun sitten alkoi hytistä jälleen. Pentu nousi paikoiltaan ja Axra luuli jo että tämä olisi lähtemässä. Mutta sen sijaan pentu oliki arasti siirtynyt nukkumaan hänen vatsaansa vasten, käpertyen palloksi Axran hännän alle. Axra oli ihmeissään udellut, mitä toinen teki, kun ymmärsi. Pentu ei hytissyt enää ja lämpeni, mitä kauemmin oli hänen vierellään. Axra siis antoi pennun olla paikoillaan ja nukahti lopulta itsekin. Aamulla hän heräsi lämpimänä käpertyneenä pennun ympäriltä.

Axra päätti ottaa taakakseeen huolehtia ja kasvattaa pentu. Hän ei ollut hyvä siinä, aivan kamala suorastaan, mutta pentu silti pysyi hänen kanssaan. Pennun nimeksi oli ilmennyt Chessire. Axra kuitenkin huolehti pennun tarpeista ja heistä kasvoi jonkinlainen erikoinen, outo, mutta silti läheinen perhe. Axra tottui heräämään Chessire aamuisin vierellään ja todella piti pennusta.

Ajan kuluessa hän alkoi silloin tällöin matkailemaan taas joksikin aikaa kauemmaksi, mutta aina palasi kuitenkin takaisin pesäänsä siirtolohkareiden luokse. Chessire silloin tällöin tuli hänen mukaansa ja toisinaan jäi vahtimaan heidän pesäänsä, tai sitten tekemään omia seikkailujaan. Hän tapasti monia erikoisia kissoja ja muita eläimiä. Mutta ollessaan seikkailuillaan hän löysi koko ajan enemmän ja enemmän kaltoin kohdeltuja kissoja. Niin kulkukissoja, kotikissoja kuin muitakin maan matkaajia. Pentuja ja aikuisia, mutta jokaisella oli samankaltainen tarina. Tai sitten he eivät vain tunteneet oloaan turvalliseksi, tai selkeäksi omassa päässään. Mikä ikinä syy olikin, Axra alkoi tuntea rinnassaan aina riipaisun kun tapasi tällaisen kissan. Hän ei tiennyt mitä se tarkoitti, mutta alkoi melkein huomaamattaan kutsua näitä kissoja kotiinsa. Kutsutut kissat saattoivat ottaa tovereitaan mukaansa, heidän omia tukijoitaan. Kissoja kerääntyi ja kerääntyi, kunnes heitä oli kunnon joukko. Axra oli alkanut kutsumaan itseään Aidenkiksi ensitapaamisella, sillä ei tahtonut noin vain levitellä nimeään ympäpriinsä. Hän ei luottanut kehenkään, ennen kuin olisi tuntenut heidät jo jonkin aikaa.

Axran pieni pesä ei riittänyt heille enää ja he muuttivat metsän keskellä olevaan hylättyyn kaksijalkojen latoon. Axra oli ollut ensin hyvin päätöstä vastaaan, sillä kaksijalan rakennukset toivat huonoja muistoja mieleen, mutta lopulta suostui paikkaan. Hän valitsi itselleen paikan ladon heinäpaalelta, josta pääsisi helposti ulos, jos tarve tulisi. Hän ei tahtonut tuntea oloaan kahlituksi enää ikinä.

Joukko oli sekainen, eikä meinannut toimia niin kuin oli. Joukossa oli monia kovia persoonia, joista jokainen yritti löytää paikkaansa joukon keskellä tai olla ylempi kuin seuraava kissa. Axra ei huomannut tätä, ennen kuin muutaman kissan välillä alkoi sekainen taistelu. Hän oli hypännyt taisteluun mukaan ja saanut sen loppumaan, alistanut kissat ja käskenyt jokaisen rauhoittua. Hänen sanaansa kuunneltiin, vaikkakin ehkä aluksi vastentahtoisesti. Axra ei ollut tottunut sellaiseen.

Viimein jonkinlaista kemiaa alkoi syntymään joukon keskelle. Melkein älyämättä sitä itsekään Axra oli nimittänyt itsensä joukon johtajaksi, jonka sanaa kuunneltiin tai sitten sai kokea rangaistuksensa. Moni luotti häneen sen takia, koska oli antanut heille hyvän kodin, jossa toisia suojeltiin, sellaista mitä heillä ei ollut ollut ennen. Heille luotiin yksinkertaiset säännöt, joiden mukaan elettiin. Joukon toista jäsentä ei saanut tapaa, jokainen tekee oman osuutensa töistään ja nuorista huolehtivat kaikki. Se oli outo dynamiikka, joka kuitenkin alkoi toimia mitä kauemmin aikaa meni. Axra alkoi kertomaan joukolle julmista kissahengistä, joista hänen vanhempansa olivat kertoneet hänelle nuorena. Kuinka heikkoudelle ei olisi sijaa ja vain vahvat pärjäisivät. He olivat vahvoja, he olivat selvinneet koko elämänsä läpi. Siitä tuli melkinpä joukon selkäranka. Heikkoutta ei näytetty, jos siihen ei ollut pätevää syytä. Heikot karaistiin ja koulutettiin.

Joukon kesken järjestettiin taisteluharjoituksia, joissa jokainen sai rauhoitella itseään ja tyhjentää hermojaan ja jännitystä. Jokaista halukasta opetettiin parhaan mukaan taistelemaan. Ainoa sääntö näissä oli, että toista ei saanut tappaa, eikä vammauttaa. Ei siis ollut outoa nähdä, jos joukon kesken syttyi silloin tällöin taisteluita ihan ilman syytä. Kukaan ei räpäyttänyt silmääkään tälle, mutta jos taistelu kävi liian kovaksi, usein joku vanhempi tai taitavampi meni keskeyttämään sen ennen kuin syttyisi vahinkoa.

Heitä alkoi olla reilu 15 kissaa. Jotkut kissat olivat itsekin päättäneet kutsua joukkoon löytämiään kissoja. Tämä oli Axralle ihan okei, kunhan heidät tultaisiin esittelemään hänelle joukkoon tultua. Hän halusi tietää ketkä kuuluivat joukkoon. Axra oli nimennyt Chessiren toiseksi kädekseen, sillä luotti tähän. Myös muutaman muut kissat olivat onnistuneet saamaan hänen suosion ja Axra oli antanut heille käskyvaltaa joukon keskellä. Koska heitä oli jo useita, eräs päätti ehdottaa että heidän tulisi keksiä joukolle jonkinlainen nimi. Axraa ei voinut vähempää kiinnostaa, miksi heitä kutsuttiin, vai kutsuttiinko miksikään, mutta joukot näyttivät innostuvan ideasta. Joten nimestä päätettiin ja heistä tuli "Les Griffes", erään kissan kotikielen mukaan, tämä tarkoitti kynsiä. Se oli heille vahva nimi, jota he kantoivat mielellään.

 

Muuta

  • Hänessä on Taivasklaanin verta emonsa Usvan kautta, joka oli klaanin oppilas, mutta lähti karkuteille rakkauden perässä. Hän käyttää joskus valenimenä Aiden.
     
  • Hän on erityisen taitava taistelia. Hänellä riittä kestävyyttä vaikka kuinka pitkään. Hän osaa vaistomaisesti loikata korkealle Taivasklaanin verensä takia.

 

Copyright

Srhwonea

©2019 Axra | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com