Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Uusi kartta - Reviiritietoa

Uusien, väliaikaisten reviirien kartta. Taivasklaani ei seurannut muita tälle reviirille, joten sille ei ole laitettu minkäänlaista asuinsijaa.

Järvikartta

Maailmankartta

* * *

Vuodenaika: Viherlehden aika

Sää: Ukkospilvet vyöryvät taivaanrantaan; sää on painostava ja hikinen.

Seuraava kokootuminen: Ei tiedossa

Seuraava parantajien kokoontuminen: Ei tiedossa

Ropen kellonaika: Noin 15:00

Uusille pelaajille!
Lukekaa ennen ensimmäistä roolausta!

Info

Muista kysyä vain rohkeasti, jos jokin vaivaa mieltä!

Tahdotko kirjoittaa hahmosi tarinasta trailerin?
Pelaajien trailerit

 

Roolipeli  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Lohdunpentu (Tuuliklaani)

22.06.2017 23:27
Lohdunpennun seistessä Mutatassun vieressä nuori kolli sai kokea yllätyksen, kun Veritassukin asteli paikalle. Kookkaan kokoinen kolli oli aiemmin suorastaan herjannut Mutatassua ja kyseinen kissa oli jälleen yksi niistä, joiden asenteesta Lohdunpentu ei pitänyt. Kuitenkin Lohdunpentu sai nyt yllättyä, sillä Veritassu istuutuikin lohduttamaan Mutatassua, painaen turkkinsa naaraan turkkia vasten. Toinen yllätys Lohdunpennulle oli, että Mutatassu otti vastaan hänen oman lohdutuksensa, eikä alkanut tiuskimaan sinisilmäiselle pennulle. Lohdunpentu räpäytti kertaalleen silmiään hämmentyneenä, mutta hymyili sitten lohduttavasti.
Kun Pohjantuuli kutsui Tuuliklaanin peräänsä ja nosti Kastetähden selkäänsä pitääkseen päällikön poissa valtaosan klaanilaisten silmistä, kuten Tulikaste oli käskenyt. Lohdunpentu lähti kulkemaan Pohjantuulen perään, hieman Mutatassun jäljessä. He kulkivat nummea myöten harmaavalkean soturin johdattamaan suuntaan, Tulikaste, Illankajo(?), Tähtipentu ja Susihammas(?) sekä muu klaani jäljessään.
Lohdunpentu piti katseensa Mutatassussa, seuraten josko naaras kaipaisi hänen apuaan tai lohduttavia sanoja. Hän kuitenkin pysyi toistaiseksi hiljaa ajatellen. Miksi Pimeän metsän kissat pystyivät aineellistumaan näin? Ja miksi juuri Pohjantuuli, Tulikaste ja Kastetähti olivat joutuneet uhreiksi? Oliko kyseessä sattuma vai jotain muuta?

Nimi: Mutatassu (Tuuliklaani)

22.06.2017 19:57
Mutatassu tuijotti Kastetähden ammottavaa kaulaa kyyryssä istuen. Hänen katseensa muuttui hetki hetkeltä olemattomammaksi vaipuessaan järkytystä täynnä oleviin ajatuksiinsa kuin lehti kuohuvassa virrassa. Raitaturkkisen oppilaan suu olisi halunnut kysyä tapahtuneesta mutta shokki oli vielä liian likellä häntä. Hän ei huomannut muuttuvaa säätä joka oli painostava ja hikinen.
Pienen ajan kuluttua saapui Lohdunpentu hiljaa lähemmäksi Kastetähteä, Mutatassua ja Pohjantuulta. Hän oli hetken hiljaa ennen kuin kääntyi katsomaan ruskeaa oppilasta lempein silmin. Hän kosketti Mutatassun lapaa varoen hännällään ja sanoi hiljaa mutta ääni hehkuen varmuutta "Hän palaa kyllä." Arpinen naaras kohotti varovasti katsettaan Lohdunpentuun ja nyökkäsi hymyillen samalla lähes olemattomasti, mutta silti niin että sen erotti. Hän kaipasi kipeästi jonkun tukea juuri nyt, melkein mikä vain kelpaisi.
Pian Mutatassun oli huomannut toinen oppilas, Veritassu. Hän käveli naaraan vierelle empimättä ja painoi turkkinsa tämän turkkiin kiinni. Mutatassu kääntyi katsomaan tuota aluksi hivenen ymmällään, mutta hän antoi asian olla. Sillä ei ollut nyt väliä.
"K-kyllä mä oon" Hän änkytti vastaukseksi Veritassulle joka kysyi tämän olosta. Naaras vilkaisi vielä pikaisesti Kastetähden ruumista ennen kuin Pohjantuuli kohotti äänensä "Tuuliklaani, seuratkaa minua!" Heti tämän jälkeen hän nosti Tuuliklaanin päällikön selkäänsä aikailematta.
Mutatassu nousi seisomaan ja vilkaisi Lohdunpentua ja Veriturkkia aika haikeasti mutta hän ei ollut enää järkyttynyt tapahtuneesta. Hän ei enää tärissyt ja itku oli loppunut, siksi naaras niiskaisi ja kääntyi seuraamaan Pohjantuulta voimattomasti ja häntä maata laahaten.

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

22.06.2017 01:04
Veritassu horjahti taaksepäin kun Mutatassu potkaisi tuota suoraan rintaan. Kolli sähähti niin että sylki lensi, ja yritti iskeä valtavalla käpälällään Mutatassua. Mutta naaras oli ehtinyt jo kävellä kauemmaksi ja Veritassun iso käpälä iskeytyi läsähtäen mutalammikkoon.
"Kiitä rakasta onneasi että osuin sinun sijastasi toiseen mutaan. Tiedätkös, keksinkin sinulle juuri oivallisen soturinimen, Mutaläjä". Veriturkki ärisi hampaidensä välistä ja huitaisi käpälällään mutaa Mutatassun turkkiin.
"Sopii sinulle", Veritassu asteli pää ja häntä pystyssä naaraan ohi. Lohdunpentu ja Mutatassu pinkaisivat kuitenkin ripeästi eteenpäin, pienen sanaharkkansa jälkeen. Veritassu seurasi heitä nopein askelin. Vai olivat he sotureita etsimässä, mutta miksi ihmeessä? Veritassu saikin siitä idean, hän kysyisi soturinimestään pääliköltään ja muilta. Kolli oli ollut jo kaksi vuotta oppilaana, ja ajatus sai hänet raivon valtaan. Mikä oli kestänyt niin kauan hänen nimitysmenoissaan? Veritassu oli oiva soturi, leveine lapoineen ja vankkojen jalkojensa kanssa. Hän erottui kuin täysikuu mustalla taivaalla hentojen tuuliklaanilaisten seasta. Ajatuksissaan olessaan oli lähellä että Veritassu ei olisi törmännyt suoraan Mutatassun takamukseen, kun naaras oli pysähtynyt yhtäkkiä kuin seinään. Kollin karvat nousivat järkytyksestä pystyyn kun hän huomasi haavouttineita sotureita ja verta pitkin ruohikkoa.
:Mitä täällä on tapahtunut?" Veritassu kuiskasi korvat luimussa niin hiljaa että tuskin pystyi itsekkään kuulemaan sanoja. Kastetähti makasi kaula auki revittynä maassa, velttona ja liikkumatta. Muitakin sotureita oli haavoittunut ja parantaja oli paikalla. Tuuliklaanilaisten valituksia ja surun mouruntaa kaikui korvissa, mutta Veritassu ei pystynyt keskittymään siihen, vaan katsoi kun Mutatassu käveli heikosti ja täristen Kastetähden ruumiin viereen. Naaras kyyristyi ja tuon silmistä valui kyynelia, tuo ei itsekkään näyttänyt tajuavan että itki, mutta näky oli lohduton kun pieni raidallinen naaras tärisi yksinään kyyryssä. Kastetähti oli ollut ilmeisesti Mutatassun mestari. Veritassu ei kyennyt olemaan paikoillaan, ja käveli vaistonsa varassa hiljaa Mutatassun vierelle. Äsken hän olisi ollut valmis repimään naaraalta korvat irti, mutta nyt hänellä ei käynyt vihan tunteet mielessäkään.
Veritassu kietoi tuuhean häntänsä Mutatassun ympärille ja painautui tuon lähelle lohduttaakseen.
"Oletko kunnossa?" Veritassu kysyi ja katsoi Mutatassua.

Nimi: Hunter (Veljeskunta)

21.06.2017 19:06
Tummaruskea kolli istuutuu maanalaisen joen rannalle Routahengen vierelle ja antaa häntänsä levätä takanaan allaan olevalla kylmällä, lattiana toimivalla peruskalliolla. Mitä hän sitten olikin odottanut saapuessaan toverinsa luokse, niin ei aivan tätä. Hän ei ollut varautunut siihen, että toinen kolli pyytäisi häneltä parisuhdeneuvoja. Hunter on kuitenkin tottunut tulkitsemaan muita ja olemaan tukena tarvittaessa. Hän näki kyllä valkoharmaan kollin kehonkielestä, että Routahengellä on jokin vikana ennen kuin päätti astella toverinsa luokse. Eikä aihe joka tapauksessa ole neljännelle vartijalle täysin vieras. Niinpä hän vetää henkeä ja alkaa puhua vakaalla, syvällä äänellä. Hänestä tuntuu, että on paras aloittaa aivan alusta.
"Minä ja Life... meidän suhteemme kehittyi nopeasti ja oli luonteeltaan melko impulsiivinen. Se, mitä tunsimme toisiamme kohtaan, oli voimakasta ja laittoi meidät toimimaan sen mukaan. Muistat varmaankin, millaisia Life ja Hope olivat, kun he saapuivat luoksemme, etkös? He olivat arkoja, hiljaisia, pelokkaita. Vaikutti siltä, etteivät he osanneet luottaa kehenkään. Se johtui siitä, mitä he olivat kokeneet. He luulivat, että kaikki kissat olivat samanlaisia kuin heidän entinen joukkonsa, jonka sisällissota tuhosi. He eivät olleet tavanneet muita villikissoja ennen pakomatkaansa. Ja sen jälkeen... noh, he kohtasivat kujakissoja ja erakoita, jotka halusivat pitää vähäiset reviirinsä ja ajaa tunkeilijat muualle. Se ei antanut kovinkaan paljoa parempaa kuvaa siitä, mitä maailmalla ja muilla kissoilla olisi voinut olla tarjottavaksi heille. Se ystävällisyys, jota me osoitimme heille antaessamme heille suojaa ja ruokaa, oli ensimmäinen hyväksyvä ele, jonka kukaan oli heille suonut pitkään aikaan. Puhuin Lifelle ja hän kertoi minulle kaiken, mitä hänestä tiedän. Hän alkoi nopeasti luottaa minuun, koska hän oli kaivannut ystävällisiä kasvoja jo kauan ja halusi uskoa minun olevan sitä, mitä hän minussa näki. Kun tutustuimme toisiimme paremmin, sain huomata, että sen hiljaisen ja aran kuoren alla olikin ystävällinen, elämäniloinen ja vahva kissa, joka oli pitkään pysynyt piilossa maailmalta." Hunter laskee katseensa hetkeksi etukäpäliinsä ja hymyilee omille muistikuvilleen. "Hän oli ensimmäinen kissa, jota rakastin. Hän opetti minulle paljon. Hän opetti minulle, että voisin luottaa toiseen kissaan ilman pelkoa siitä, että hän pettäisi minut. Olin itsekin sulkenut sisimpäni piiloon muiden katseilta sen jälkeen, mitä emoni minulle paljasti syntyperästäni. Minun oli monen kuun ajan vaikea luottaa Enigmaan, mutta Life opetti minulle, että viha ruokkii vain vihaa. Siitä on loppujen lopuksi monissa asioissa todella vähän hyötyä. Hän opetti minut arvostamaan elämää ja iloitsemaan saavutuksistani. Juuri siksi oli vaikeaa päästää hänestä irti, kun kuulin menettäneeni hänet tulelle ja Kadotukselle. Jervenin olemassaolo muistutti kuitenkin minua hänestä ja auttoi minua jatkamaan eteenpäin huolimatta siitä valtavasta taakasta, jonka henkimaailma on meidän kaikkien lavoille kasannut. Yritän tehdä parhaani ja olla Jervenille se isä, jota omani ei minulle koskaan ollut. Haluan, että hän oppii arvostamaan ympärillään olevaa ja näkemään enemmän hyvää kuin huonoa jokaisessa tilanteessa."
Hunter kohottaa katseensa takaisin Routahenkeen silmissään lämmin, mutta silti muistojen vuoksi kahoisa katse. Heikko hymy kareilee edelleen hänen tummilla huulillaan. "En koskaan unohda Lifea, mutta tiedän, ettei suruun hukuttautuminen auta saamaan häntä takaisin. Neuvoni sinulle onkin siis, että sinun tulisi elää Pakkaslumen kanssa niin, ettei kumpikaan teistä joudu myöhemmin katumaan mennyttä. Suunnitelkaa, mitä haluatte suhteeltanne. Jos suunnitelmanne ei toimi, miettikää muita ratkaisuja. Toisinaan asiat järjestyvät itsestään."
Jokin Routahengen olemuksessa silti häiritsee Hunteria. Miksi kolli näyttää niin surulliselta ja epätoivoiselta? Tuo ei näytä olevan vain jännittynyt ja peloissaan odottaessaan luultavasti lähiaikoina tapahtuvaa jälkeläistensä syntymää. Silmäillessään toverinsa uudemman kerran nopealla vilkaisulla kuonosta harmaan hännän päähän hän tajuaa, että asiassa on oltava jotain muutakin.
"Mutta vastaukseni ei ollut se, mitä kaipasit", hän toteaa hitaasti keltaisten silmien katseen siirtyessä takaisin toisen kollin syvän violetteihin. "Jotain on tapahtunut sinun ja Pakkaslumen välillä, eikö olekin?"

Nimi: Seer Of Hundreds Of Seas (Erakko)

21.06.2017 01:06
Harmaa paksuturkkinen naaras askelsi järven vesirajaa myöten. Huudot ja rääkäisyt vastarannalla olivat viimein vaimenneet. Sinä aikana kun Seer oli poistunut kokoontumissaaressa sijaitsevasta pesästään kerätäkseen yrttejä, ja pohtiakseen ajatusta uuden rauhaisan ryhmän perustamisesta, järvellä oli tapahtunut paljon. Kauas kiirineet rääkäisyt ja taistelevien kissojen äänet olivat saaneet vanhuksen kiirehtimään paikalle, vain huomatakseen, ettei mitään ollut tehtävissä. Astellessaan hitaasti järven vastakkaiseen reunaan, hän oli erottanut kaukana sen toisessa päässä hitaasti rannasta perääntyvät kissat. Tuuli oli tuonut naaraan kuonoon veren ja kuoleman löyhkän, sekä Sacran sekalaisen kulkukissajoukon ominaistuoksun, sekä aavistuksen muita kissojen tuoksuja. Vanhan naaraan kulmat olivat painuneet synkälle juovalle. Sacran joukot olivat siis joutuneet taisteluun, mutta keitä vastaan?
Entinen heimokissa seisoi hiljaa vedenrajassa nyt äänien jo hyvä tovi sitten vaiettua ja vastapäisen rannan hitaasti autioiduttua. Seer laski leveät käpälänsä rannan santaan ja askelsi eteenpäin. Violettien silmien murheellinen katse pysähtyi ruumiisiin, joita oli jo huuhtoutunut rantaan. Kolme turvonnutta kissan kehoa kellui ylösalaisin vedessä. Heidän kohtalonsa oli selvä, he olivat hukkuneet kaikki. Seeriä kylmäsi nähdä heidän kohtalonsa. Mitä kukaan kissa oli tehnyt ansaitakseen hirvittävän hitaan kuoleman vetisessä haudassa?
Seer seisoi paikallaan ja siristi silmiään katsoessaan kohti sitä suuntaa, jossa arveli Veljeskunnan majailevan. Ehkä hänen olisi viimein aika vierailla Burning Flamen haudalla, kuten oli luvannut itselleen. Vaikka hän ei ollut tuntenutkaan kollia kauemmin kuin sen lyhyen hetken kun hän oli tarjonnut tuolle suojapaikan ja he olivat suojanneet toinen toisiaan, he olivat silti taistelleet rinta rinnan ja vanha naaras tahtoi kunnioittaa hänen muistoaan. Lisäksi nähtyään jälleen uuden verinäytelmän merkit hän ymmärsi yhä selvemmin, kuinka kipeästi tarvittaisiinkaan lisää kissoja, jotka puhuisivat rauhan puolesta. Kenties hän löytäisi muutaman kissan, joita kiinnostaisi ylläpitää muutakin kuin valtataisteluita ja julmuutta, joita kiinnostaisivat rauha ja vanhat tarinat. Hitaasti naaras jatkoi matkaansa.

Nimi: Pohjantuuli (Tuuliklaani)

21.06.2017 00:15
Pohjantuuli tuijotti lyhyen hetken eriparisilla silmillään Kastetähden velttoa ruumista. Pian sen jälkeen kun hän oli kertonut Kastetähden tilanteesta Illankajolle ja Tulikasteelle, Tähtipentu ja Susihammas(?) olivat saapuneet paikalle. Heidän perässään ilmaantuivat Lohdunpentu sekä Kastetähden oppilas Mutatassu. Naaras näytti järkyttyneeltä mestarinsa kohtalosta, eikä Pohjantuuli voinut syyttää häntä. Kollia itseäänkin raastoi epävarmuus Kastetähden voinnista, sekä syyllisyys siitä, että hän oli aluksi unohtanut päällikön kokonaan rynnättyään vain katsomaan, että Tulikaste olisi kunnossa. Hetken Pohjantuuli katseli nurmikossa makaavan harmaaraidallisen päällikön hahmoa. Mihin Kastetähti oli mennyt? Pimeän metsän kissojen hyökkäyksen ja Tähtiklaanin hiiskumattomuuden tähden, kolli pohti olivatko soturiesi-isät heidän taivaillaan enää ollenkaan. Löytäisikö Kastetähti heidän luokseen? Saisiko päällikkö tarvitsemaansa parannusta? Ei auttanut kuin toivoa, että Kastetähti oli menettänyt vain yhden hengen ja löytäisi tavan palata heidän luokseen.
Kun harmaavalkea kolli kuuli Tulikasteen sanat hän kohotti tupsukärkisiä korviaan ja kääntyi naaraan suuntaan. Häntä huolestutti antaa punertavaturkkisen varapäällikön liikkua, mutta Illankajo pitäisi varmasti hänestä huolen. Pohjantuuli ei voinut kieltää, etteikö olisi ollut huolestunut ystävästään.
Varapäällikkönsä käskyn kuultuaan kolli kuitenkin nyökkäsi räpäyttäen vakavana sinistä ja keltaista silmäänsä.
"Tuuliklaani, seuratkaa minua!" Pohjantuuli naukui kuuluvalla, mutta tyynellä äänellä. Huolimatta äskeisistä tapahtumista, päällisin puolin kolli onnistui pitämään melko hyvin malttinsa. Hän kumartui nostamaan Kastetähden velton ruumiin selkäänsä ja lähti hitaasti kulkemaan klaanin johdossa oikeaan suuntaan, yrittäen täyttää Tulikasteen toiveen. Päällikön velton ruumiin paino hänen selässään muistutti ikävästi siitä, että he liikkuivat nyt tuntemattomilla vesillä. [Sinun on nyt selviydyttävä omillasi, Kastetähti], Pohjantuuli ajatteli johdattaessaan klaania kohti sen uutta kotia.

Nimi: Lohdunpentu (Tuuliklaani)

20.06.2017 23:42
Lohdunpentu räpäytti silmiään viimein hieman närkästyneeseen sävyyn eikä voinut olla naukaisematta olkansa yli Mutatassulle: "Ai lähdin väkisin mukaan? Anteeksi vain, mutta minä olin menossa tänne jo ennen kuin ilmoitin sinulle", kolli naukaisi ja vaikka hän oli viimein hieman ärsyyntynyt, hänen äänensä pysyi edelleenkin rauhallisena ja lähes uneksuvana.
Tämä tapahtui ennen kuin Lohdunpentu oli ehtinyt pinkaista juoksuun.
Nyt pysähdyttyään lähelle Tulikastetta, hän katseli huolestuneena haavoittuneen varapäällikön sekä serkkunsa nousemista. Onneksi Illankajo oli paikalla, ja tuo varmasti huolehtisi Tulikasteesta.
Punertavaturkkisen naaraskissan kysymyksen myötä punertavaturkkisen kollin sinisten silmien katse lipui alarinteeseen. Siellä hän erotti päällikön harmaaraidallisen turkin liikkumattomana rinteessä, Pohjantuulen harmaavalkea hahmo vierellään. Lohdunpentu nielaisi kerran ja naukui hieman värisevällä äänellä: "Hän ei hengitä. En tiedä mitä hänen hyväkseen voisi tehdä nyt", pennun sanat olivat lähes kuiskaus. Hän mietti mihin Kastetähti oli nyt joutunut? Hän oli menettänyt hengen, mutta oliko hän päässyt edes Tähtiklaanin luokse? Mitä tapahtuisi, ellei hän pääsisi.
Tähtipentu ja Susihammas(?) olivat myöskin saapuneet paikalle auttamaan, olivathan he lähteneet paikalle yhdessä Lohdunpennun kanssa ja ehtineet tänne näin ollen aiemmin.
Lohdunpentu jätti Tähtipennun Tulikasteen lähistölle, sillä kollin sisko näytti siltä, että hän ei olisi halukas lähtemään kauas. Itse Lohdunpentu suuntasi lähemmäs Kastetähteä kun Tulikaste kutsui vammastaan huolimatta Tuuliklaania ja pyysi Pohjantuulta johtamaan.
Lohdunpennun astellessa alemmas rinteeseen pörröisillä käpälillään, joiden pentukarva oli jo lähes vaihtunut pois, hän erotti Mutatassun hahmon. Naaras oli istuutunut Kastetähden vierelle ja kun Lohdunpentu pääsi lähemmäs hän saattoi erottaa naaraan kasvoilla järkytyksen, ja tuo vaikutti nieleskelevän kyyneleitä. Hiljaa nuori kolli pysähtyi naaraan vierelle ja katseli lyhyen hetken harmaavalkean päällikön elotonta ruumista. Lohdunpentu käänsi lempeiden sinisten silmiensä katseen oppilaaseen vieressään ja kosketti hyvin varovaisesti ja lyhyesti naaraan lapaa hännällään. "Hän palaa kyllä", Lohdunpentu naukui hiljaa vakavasti, mutta varmuutta äänessään.

Nimi: Mutatassu (Tuuliklaani)

20.06.2017 23:04
Mutatassu ei katsonut Veritassua, pelkkä tämän naamataulun näkeminen olisi ollut viimeinen naula arkkuun. Naaras olisi mielellään käynyt tuon turkkiin kiinni, mutta muiden nähdessä, se ei ollut soveliasta. Siksi Mutatassun oranssit silmät katsoivat tuimasti kohti suoraan menosuuntaan. Veritassun tökätessä häntä kylkeen, nosti oppilas toisen takakäpälistään ja potkaisi kaikin voimin punaturkkia suutahtaessaan. Naaras kihisi agressiosta. Tämä käänsi vain sekunniksi katseensa toiseen mutta äskeisen vuoksi tämä pystyi helposti pitämään kyntensä kurissa. Katse siirtyi taas myrtsinä eteenpäin.
"Olemme menossa etsimään Pohjantuulta, Kastetähteä ja Tulikastetta" Hän murisi keltaisten hampaidensa välistä. "Ja minä en kävele tuon perässä, se lähti väkisin mukaan! Joten pidä se saastainen kuonosi kiinni!" Mutatassu kohotti ääntään aiempaa kovemmaksi ja melkein huusi.
Mutatassun huomion kuitenkin kiinnitti se kun Lohdunpentu äkkiä pisti juoksuksi.
Kolli pinkoi oranssiturkkisen naaraan luo joka makasi ruohikolla, Kastetähteä ei kuitenkaan näkynyt. Arpinaama katsoi rinnettä mutta ei erottanut vaalean harmaa raitaista päällikköä mistään, tämä hämmensi oppilasta. Hetken observoinnin jälkeen Mutatassu loikki kukkulalta alas ja jarrutti vasta ihan pohjalla. Hän huomasi heti Tulikasteen ikävän näköisen haavan kaulalla ja sen että tämä taisi kärsiä siitä, hän näytti aika tuskaiselta. Naaras päätti kuitenkin etsiä päällikköä vielä uudestaan ja äkkäsi tuon melkein heti, ehkä joku adrenaliini tai sellainen sekoitti tämän näköä aiemmin. Mutatassu kuitenkin järkyttyi nähdessään mestarinsa liikkumattomana. Ja kuolleena. Hän tunsi rinnassaan pistoksen ja jäätyi paikoilleen, Kastetähden kurkku oli verinen ja siitä erottui puremajälki. Lihasta ei kuitenkaan näkynyt joten jokin muu oli saanut hengen katoamaan päälliköstä. Mutatassu huomasi tärisevänsä hiukan.
Tämä pieni järkytyksen hetki tuntui pidemmältä kuin päivä ja yö, sinä hetkenä Mutatassu ei kuullut Tulikasteen sanoja taustalla, haistanut nummen ruohia tai nähnyt muuta kuin mestarinsa. Naaras nosti vapisevan käpälänsä ilmaan ottaakseen askeleen kohti Kastetähteä, se tuntui pelottavalta. Pienet valossa kimaltavat kyyneleet alkoivat valua hänen oransseista silmistään poskipäille ja siitä alas. Hän ei itse huomannut tätä järkytyksen alta.
Lähestyessään elotonta ruumista hän ei ollut varma oliko hän nyt kuollut lopullisesti vai vain Tähtiklaanin luona. Tiedottumuus oli ainut asia Mutatassun mielessä juuri nyt. Sanat kuitenkin tarttuivat kurkkuun ja pelkkä puheen yritys olisi varmaan kuulostanut vain epäselvältä änkyttämiseltä. Kysymyksen esittäminen ei ollut mahdollista. Tämän takia, Mutatassu vain jäi istumaan Kastetähden luo, nieleskelemään lohduttomia kyyneliään.

Nimi: Psycho (Kulkukissa)

20.06.2017 13:49
Psycho oli kylmissään ja halusi takaisin. Takaisin isänsä ja sisarustensa luo. Miksi juuri hänet piti ottaa? Ei hän ollut tehnyt mitään väärää. Kaikki tämä vain siksi, koska hän oli Sacran tytär ja oli lähimpänä Kedrovia, kun tuo imperiumin kissa sai päähänsä napata yhden sisaruksista. Nuori naaras oli käpertynyt pieneksi mytyksi pensaan alle. Kasparov oli myös lähettyvillä, mutta pentu ymmärsi kaikkien haluavan hänen kuolemaansa. Miksi hän oli siis vielä elossa? Hänet oltiin ehkä luvattu palauttaa isälleen... Ei se siltikään käynyt järkeen. Psycho tiesi Sacralla olevan paljon vihollisia, jotka haluaisivat vanhan kissan hengiltä. Ei siihen pentua tarvittu.
Nuori naaras tunsi Kedrovin lämmön vierellään, Psycho ei reagoinut tuon sanoihin tai läsnäoloon mitenkään vaan vaipui pelon sekä surun sekaiseen uneen. Ehkä hän saisi nukkua pienen hetken.
Psychon silmät rävähtivät auki tuntiessaan Kasparovin tarrautuvan tähän väkivaltaisesti. "Päästä irti!" Pentu huusi kimeällä äänellä. Nopeasti venäjänsininen päästikin irti. Naaras heitettiin voimakkaasti eteenpäin, eikä hän ehtinyt reagoida mitenkään mihinkään mitä tapahtui juuri sillä hetkellä. Hän tömähti maahan tuntien ilman pakenavan keuhoistaan. Naaras haukkoi henkeä yrittäen saada selville mitä oikein tapahtui. Tuon harmaisiin sielunpeileihin osui tuttuja kasvoja, hänen sisaruksensa. Mitä he täällä tekivät? Oliko muita kulkukissoja lähettyvillä? Ei sen väliä Psycho halusi vain lähteä pois. "Chaos?" Pentu kysyi edelleen haukkoen henkeä. "Mitä tapahtuu? Missä isä on?"

Nimi: Kedrov (Pohjoisen Kanjonin Imperiumi)

20.06.2017 01:28
Hänen on täytynyt nukahtaa jossakin välissä. Hän ei tiedä milloin, mutta hänet herättää Natashan ääni, joka kutsuu häntä ja Kasparovia nimeltä. Kedrov arvelee olleensa sittenkin todella väsynyt, eikä uni päästä hänestä aivan heti irti. Hän ei aluksi ymmärrä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Sotilaskolli kuulee Natashan uhkaavan äänensävyn kenraalin maukuessa jollekulle. Mutta kenelle?
Mielen poikki välkähtävä kysymys saa Kedrovin hetkessä hereille. Hän on kuitenkin Kasparovia hitaampi. Entinen marsalkka pyyhältää raivokkaana hänen ohitseen ulos ja nappaa Psychon mukaansa niin tehdessään. Kedrov kompuroi käpälilleen ja tuntee joidenkin rupeutuneista haavoistaan halkeilevan auki. Vaaran tunne saa hänen mielensä ja kehonsa valmistautumaan taisteluun ja hukuttaa alleen hänen kehonsa kivun kuin huume.
Juostessaan ulos pensaan alta valmiina kohtaamaan Sacran joukkoihin kuuluvia kulkukissoja ja olettaen heidän kolmen olevan saarrettuja, hän kohtaakin vain... pentuja. Kedrov pysähtyy nähdessään loput kulkukissojen johtajan pentueesta. Nopea vilkaisu ympäristöön kertoo hänelle, ettei paikalla ole muita takaa-ajajia, mutta se ei saa häntä tuntemaan oloaan huojentuneemmaksi. Jos pennutkin pystyvät löytämään heidät, missä muut ovat? Tuskinpa Sacra ottaa kevyesti koko pentueensa katoamista. Kedrov näki, kuinka raivoissaan kissavanhus oli, kun Chaos karkasi ennen kapinaa.
Kasparov ei näytä rauhoittuneen lainkaan lepotauon aikana. Päinvastoin. Kenellekään ei varmasti jää epäselväksi, että kolli on raivoissaan - eikä Kedrov väitä, että ilman syytä. Hänet on pysäyttänyt paikoilleen myös Kasparovin raivonpurkaus, joka kohdistuu kaikella voimallaan pentuihin. Kedrov ei halua vain katsoa sivusta, miten Kasparov ehkä toteuttaisi ilmoille karjumansa uhkaukset. Hänen on saatava venäjänsininen rauhoittumaan. Niinpä hän pistää käpäliinsä liikettä ja tunkeutuu Kasparovin tielle.
"Anna olla", hän maukuu oman jännittyneisyytensä kuvastuessa hänen tavallisesti niin vakaassa äänessään syvältä kumpuavana murinana. Hän pyrkii tavoittamaan Kasparovin eriparisten silmien katseen ja viestittämään omallaan, että vaaraa ei ole. "Heidän tappamisestaan ei ole meille mitään hyötyä, mutta haittaa voi olla sitäkin enemmän! Nuo pennut eivät ole meille elävinä vaaraksi, eivät juuri nyt, mutta kuolleina ovat!"
Kedrov seisoo tukevassa asennossa valmistautuen ottamaan vastaan Kasparovin kynnet ja hampaat, jos tilanne niikseen menee. Hän on valmis estämään Kasparovin pääsyn pentujen kimppuun ja haavoittamaan, vaikka toivookin, ettei hänen tarvitsisi tehdä jälkimmäistä.

Nimi: Chaos (Kulkukissa)

20.06.2017 00:55
Hopeaisenharmaa marmorikuvioinen kolli oli kulkenut pitkään vaiti Jayn jäljessä, muiden sisariensa vierellä. Suoraan sanottuna eriparisilmäistä pentua ärsytti tapa miten pentueen vanhimmaisen täytyi aina tunkea edelle kaikessa. Chaoksen kasvot eivät, kuten tavallista, paljastaneet ärtymystä, jota hän tunsi. Jay oli ensin ollut niin vastahakoinen lähtemään mukaan, ja silti tuo oli kiilannut eteen, vaikka Edelweiss olisi ollut heistä paljon parempi jäljittäjä. Chaoksen oli välillä vaikea uskoa, että Jay oli heistä vanhin. Chaoksesta kyseinen kolli tuntui heistä lapsellisimmalta.
Chaos huokaisi vaimeasti Jayn kysymysten myötä. "Kävelemme tietenkin häneen kopiksi", Chaos tuhahti sarkastiseen tapaansa pyöräyttäen keltaista ja hopeaista silmäänsä.
Ironista kyllä, hänen sanansa kävivät lähes toteen Jayn törmätessä suoraan harmaaseen venäjänsiniseen.
Hetkessä Chaos oli varuillaan ja pysähtyi Saganin vierelle(?), lavat jännittyneinä. Kollin eripariset silmät olivat laajentuneet hämmästyksestä, jota kollin epätavallisen paljon valkoista paljastavat silmät vain korostivat.
Chaoksen olisi tehnyt mieli läimäyttää Jayta tuon uhmakkaiden sanojen myötä. Natasha yksin, Chaos oli painanut mieleensä naaraskissan nimen, olisi yksin kyennyt surmaamaan heidät ja muut olivat varmasti lähellä. Ennen kuin nuori kolli oli kuitenkaan ehtinyt sanoa tai tehdä mitään, Kasparov oli ilmestynyt paikalle.
Imperiumin johtaja viskasi raivostuneena Psychon hampaistaan ja loikkasi saman tien eteenpäin läimäyttäen Jayn syrjään helposti kuin rikkinäisen leikkikalun. Edelweiss juoksi Jayn eteen sähisten, mutta Chaos ei saanut selvää sisarensa sanoista, sillä ne hukkuivat eriparisilmäisen venäjänsinisen raivokkaaseen huutoon.
Kolli vaikutti järkensä menettäneeltä ja huutaen hän hyökkäsi Chaosta ja Sagania kohden. Nopeasti marmorikuvioinen pentu sai itseensä liikettä. Hän sinkosi itsensä kohti Sagania, tönäistäkseen ruskeaturkkista sisartaan molemmin etukäpälin lapaan, saadakseen hänet liikkeelle. "Äkkiä!" Chaos naukaisi ja yritti väistää Kasparovin hyökkäystä. Heidän olisi lähdettävä nyt heti tai he kohtaisivat kaikki Kasparovin lupaaman kohtalon. Heistä kukaan ei pärjäisi taistelussa hurjistuneelle Imperiumin marsalkalle.

Nimi: Kasparov (Pohjoisen Kanjonin Imperiumi)

20.06.2017 00:33
Kasparov oli säilynyt koko tämän ajan täysin liikkumattomana, hyvin tiukkaan kiertyneenä keränä, eikä se ollut pitkään aikaan näyttänyt minkäänlaisia heräämisen merkkejä. Kollin kylki oli kohoillut jo monta tuntia hyvin raskaasti, korva ehkä värähtänyt kerran tai kaksi ja käpälät nytkähdelleet vuoron perään kuin Imperiumin marsalkka olisi paennut jotain unessaan. Ehkä se pakenikin, ehkä se taisteli. Kasparovista ei tiennyt tällä hetkellä ja kun se heräisi, saattaisi yllätys olla hyvinkin ikävä. Miten se mahdollisesti syyttäisi edelleen itseään saamatta pirstaloituneita ajatuksiaan kasaan, antaen sirpalaiden vain vajota syvemmälle kylmään virtaan, kadoksiin. Ehkä se ei taas unessaan tiedostaisi Imperiumin veristä tuhoa, ehkä se juoksi tehtävillään niinä hyvinä aikoina, kun Sacra ei vielä ollut saapunut Kanjoniin. Ehkä se muisteli ensimmäistä varsinaista tehtäväänsä, kun se oli melkein heittänyt henkensä. Natashan kanssa. Yllättäen Kasparovin hengitys muuttui tasaisemmaksi ja ensimmäistä kertaa moneen tuntiin se näytti nukkuvan rauhassa.
Ehti kulua pari tuntia ennen minkäänlaisia tapahtumia. Natashan ääni kuitenkin sai eripariset sielunpeilit napsahtamaan auki ja hännän heilahtamaan auki tiukaksi kiertyneeltä kerältä. Oliko Sacra löytänyt ne? Oliko joku tullut etsimään niitä? Kasparov ei kuitenkaan haistanut aikuista kissaa, vaan --
Samassa se reuhtaisisi Psychon hampaisiinsa korvat vasten kalloa luimistettuina ja yhdellä, hyvin pitkällä askeleella se olisi ulkona sanatonta vihaa uhkuen. Marsalkan silmät suorastaan välähtäisivät sen astuessa ulos keskipäivän myrskypilvien varjostamaan valoon, kun se paiskaisi Psychon voimalla pitkälle metsämaahan, aivan sisarustensa eteen. Totta kai Psycho olisi voinut yrittää pakoon ennen kuin Kasparovin hampaat olisivat tuon tavoittaneet, mutta olisi kovin epätodennäköistä, että tuo olisi ehtinyt kovinkaan kauas aikuisen kissan yrittäessä ottaa kiinni. Siinä Kasparovin ryhti kuitenkin kohosi runnotusta sielusta arvokkaaksi, toinen etukäpälä siirtyi eteen ja viirumaisiksi kavenneet silmät tarkastelivat hetken tätä kissanelikkoa. Vähintäänkin parin osapuolen pienet hännät viuhtoivat ilmaa äkäisen Natashan haastaessa nuo - ei nyt välttämättä taisteluun, mutta hyvin mahdollisesti henkisesti evätäkseen etenemisen. Kasparovin häntä vääntyili kuin levoton käärme konsanaan, kun se antoi lihastensa jännittyä katseensa osuessa hitaasti vuoronperään jokaisen pennun kohdalle. Sitten sen katse pysähtyi Sacran vanhimpaan pentuun. Ja samassa jännittyivät takajalat!
"HAAAARGH!!" kolli ärjäisi ponnistaen suoraan kohti itseään paljon nuorempaa, valkoisen ja hopean läikittämää pentua, joka oli selvästi yllätetty venäjänsinisen loikatessa sen parin ketunmitan matkan hämmästyttävän helposti pennun kimppuun. Kolmella jalalla tyylikkäästi laskeutuen Kasparov huitaisi neljännellä Jayn menemään sellaisella voimalla, että pentu kieri lähimmän saniaisen alle kuin kuollut hiiri. Kuiva maa vain pöllähti, kun pentu yritti tömähti pieneltä ilmalennoltaan maahan, seuraavaksi yrittäen koota itsensä ylös, mutta toinen valkohopea jälkeläinen meni poikkiteloin Jayn eteen sähisten tuolle jotain raivokasta. Kasparov ei kuitenkaan odottanut mitään järkevää tai sivistynyttä - ei sitä edes kiinnostanut!
"SACRAN ÄPÄRÄT!! Isänsä veroiset paskiaiset! NYLJEN TEIDÄT--aaaargh! TUHOSITTE ELÄMÄMME! ETTE ANSAITSE EDES NIIN HELPPOA KOHTALOA KUIN ARMAS KUOLEMANNE!"
Ja samassa raivoa pursuava marsalkka oli jo käymässä Saganin ja Chaosin kimppuun kynnet paljastettuina ja suu ammollaan valkoisten hampaiden välähtäessä ikävästi esiin. Se tahtoi tappaa! Se tappaisi, jos saisi pienimmänkin otteen!
"KADOTKAA SILMISTÄNI, MAAN MATOSET! KUOLKAA! TAIVAIDEN HYLKÄÄMÄT KETUNRAADOT!"
Eikä kolli lopettaisi hyökkäämistään pentujen kimppuun, jos jotain hyvin mullistavaa ei tapahtuisi: olisi aika lähteä tai kuolla.

Nimi: Natasha (Pohjoisen Kanjonin Imperiumi)

19.06.2017 23:56
Natasha nyökkäsi lyhyesti Kedroville vastaukseksi. "Herätän", naaras naukaisi lyhyesti. Venäjänsinisen naaraan toinen korva oli kääntynyt hitusen taaksepäin, kun hän kuunteli kuinka Kasparov oli asettunut kerälle pensaan alle. Natashan olisi lähes tehnyt mieli tiuskaista kollille, että tuokin saisi tehdä osansa. Hän kuitenkin hillitsi itsensä ennen sitä. Entisestä marsalkasta ei olisi mitään hyötyä ellei tuo lepäisi. Natasha tunsi myös pienen pistoksen sisällään, Kasparovin täytyisi myös koota itsensä. He eivät selviäisi, jos yksi heistä menettäisi tahtonsa toimia. Natashalle kolli olisi aina hänen marsalkkansa, sanoi tuo mitä sanoi. Ja vaikka Natasha tiesi, että hän saisi ottaa ohjia omiin käpäliinsä tästä eteenpäin, Natashalle Kasparovia hän pitäisi aina johtajanaan, käyttäytyisi itse sen mukaan tai ei. Nyt eriparisilmäinen venäjänsininen oli kuitenkin murtunut eikä Natasha tiennyt miten sirpaleita saataisiin enää koottua takaisin.
Natasha kuunteli kuinka Kedrov puhui Psycholle maakaamaan asetuttuaan ja muistutti itseään, että hänen pitäisi vahtiessaan pitää myös pentua silmällä. Mikä riesa. Natasha ei tiennyt miten he selviäisivät tilanteesta.
Natasha kohotti käpälänsä pestäkseen samalla otsaansa tahriman veren pois, samalla kun kuulosteli ympäristöään. Hän oli hädin tuskin ehtinyt ajatella, että saisi nyt viimein miettiä mitä tekisi tästä eteenpäin, kun kuuli kahahduksen pensaassa vierellään. Vihertäväsilmäinen naaras ehti hädin tuskin kiepahtaa ympäri kun harmaa-valkea laikukas kollipentu käytännössä törmäsi hänen lapaturkkiinsa. Nopeasti Natasha tunnisti pennun, joka nyt pörhisti karvansa hänen edessään. Sacran poika. Miten ihmeessä nuo olivat ennättäneet heidän luokseen niin nopeasti?
Natasha nousi jaloilleen nopealla liikkeellä ja paljasti hampaansa itseään huomattavasti pienemmälle pennulle. 'Sinä olet se, jonka piti kuolla" - oli pentu sanonut. Niin, oliko Natasha se, jonka ei enää olisi pitänyt olla elossa?
Natasha sätti itseään siitä, ettei ollut kuullut pennun saapumista. Olisihan hänen Imperiumin entisenä vakoojana pitänyt kuulla noiden tulo. Kuitenkin Natasha epäili, että väsymys oli tosiaan vaatinut veronsa häneltäkin.
Mutta mitä pentu teki täällä? Miten tuo oli löytänyt heidät niin nopeasti? Natasha haistoi muitakin tuoksuja. Oliko koko joukko jo heidän perässään? Hetkeksi Natashan täytti epätoivoinen halu pelastaa Kasparov ja Kedrov hinnalla millä hyvänsä. Jännittyneisyys näkyi venäjänsinisen äärimmilleen pingottuneista lapalihaksista.
"Kasparov, Kedrov!" Natasha kutsui, katse tiukasti pienessä karvapallossa edessään. Naaraan silmien katse oli hyytävä, kun hän katsoi pentua ja sähäti: "Askelkin, ja revin sinut kappaleiksi!" Hän ei vastannut pennun kysymykseen.

Nimi: Tulikaste (Tuuliklaani)

19.06.2017 22:40
Ruosteenpunainen varapäällikkö makasi edelleen pitkällä kesänurmella tummien, taivaanrantaan uhkaavasti vyöryvien ukkospilvien alla Lohdunpennun saapuessa paikalle aivan Illankajon viereen. Tulikaste ei ollut enää tajuton, joten kalpean, kuitenkin ystävällistä tavoittelevan hymyn kera naaraan onnistui nostaa sinisenä palava katseensa nuoreen kolliin.
"Olen ihan kunnossa, Lohdunpentu. Älä huoli. Entä Kastetähti? Onko hän saanut jo tarvitsemansa avun?" Tulikaste maukui omituisen hengästyneeseen sävyyn kammetessaan itsensä turhankin nopeasti puolimakaavaan asentoon ja siitä seisomaan. Varapäällikkö tavoitteli hyvää, tyylikästä ryhtiä, mutta se jäi hieman vajaavaiseksi ja vinoksi. Naaras ei kuitenkaan antanut tuskansa näkyä, kun hengittäminen kävi kaulan haavan vuoksi entistä vaikeammaksi.
"Meidän on koottava klaani nyt ja mentävä leiriin, minkä löysitte meille. Nyt heti." varapäällikkö painotti ymmärtäen varsin hyvin Kastetähden tilanteen. Olihan Pohjantuuli informoinut sitä ihan hyvin hetki sitten.
"TUULIKLAANIN KISSAT! Seuraamme Pohjantuulta leiriin! Kokoontukaa!" Tulikaste katsahti sanojensa jälkeen vakavana tovereihinsa.
"Meidän on pidettävä Kastetähti kaukana kärjessä klaanin silmistä, sillä he eivät saa nähdä päällikkönsä tilaa. Pimeän metsän jälkeen emme tiedä, mihin Kastetähti on joutunut... Johdata meitä, Pohjantuuli."

Nimi: Lohdunpentu (Tuuliklaani)

19.06.2017 22:03
Lohdunpentu väräytti tupsukärkisiä korviaan perässään kulkevan Mutatassun sanat kuullessaan. Jopa Lohdunpennun oli vaikea pitää kasvojensa ilmettä neutraalina naaraan ikävän asenteen vuoksi. Hän ei voinut ymmärtää, miksi naaras käyttäytyi tuolla tavalla. Sanat, jotka oppilas ärähti Veritassulle olivat sellaisia, joita pentu ei olisi lausunut kenellekään. Mutatassun sanat tuntuivat epämiellyttäviltä kuin okaset turkissa, vaikka niitä ei oltukaan tarkoitettu oranssiturkkiselle kollille itselleen. Kuitenkin, kuten yleensäkin Lohdunpentu pyrki näkemään hyvää naarassa, niin nytkin. Ehkä tuon päivä oli vain ollut raskas?
Pian nuoren kollin huomio kuitenkin siirtyi muualle, rinteessä lähellä Illankajoa makaava kissa oli selkeästi klaanin varapäällikkö Tulikaste. "Voi, ei. Tulikaste!" Lohdunpentu kutsui ja hölkkäsi lähemmäs liukuakseen jonkin matkan päähän Illankajosta(?).

Nimi: Elohopea (luopio)

19.06.2017 20:38
Luopio siirtää painoaan käpälillään kertaalleen puolelta toiselle tarkastellessaan edessään avautuvaa maisemaa, jossa on paljon tuttua, mutta silti myös niin paljon tuntematonta ja hämärän peitossa olevaa. Järvi on muuttunut siitä, kun hän on viimeksi sen nähnyt. Viimeksi paikalla asui viisi klaania, joiden reviirit olivat ehjiä. Klaanien jäsenet elivät Suuren Sodan jälkeisesessä hetkellisen rauhan harhassa nauttien valheellisesta turvallisuuden tunteestaan osaamatta luultavasti odottaa tuhoa sen enempää kuin suuressa Kaksijalkalassa sen aikaan harhaillut Elohopeakaan.
Nyt näky on varsin erilainen. Maisema näyttää tyhjältä ja autioituneelta, vaikka se onkin jo alkanut parantua saamistaan vammoista. Elohopean katse harhailee ympäri järvimaisemaa etsien vähäisintäkin merkkiä muista kissoista. Hän ei kuitenkaan näe ketään tai mitään. Ei yhtäkään toista elävää sielua hänen, Cleopatran ja pikkulinnun lisäksi. Jopa Taivasklaanin reviiri näyttää autiolta. Kenties ensimmäisen kerran sen jälkeen, kun hän jätti klaaninsa, klaanikissojen puuttuminen on hänestä huono asia.
[Taivasklaanikin ei voi olla poissa. Heidän piti olla täällä. Ehkä metsä vain kätkee heidät], luopio ajattelee haravoiden Taivasklaanin reviiriä katseellaan erityisen tarkasti näkemättä silti mitään muuta kuin tammia. Ehkä hän vain on liian kaukana erottaakseen kissoja. Metsässä on paljon suojapaikkoja.
Luopiokolli kääntää äkkiä korvansa Kuulammen suuntaan antaen katseensa seurata perässä. Jostakin järven vastarannalta hän on kuulevinaan ääniä. Kissojako? Hän ei ole varma.
Cleopatran puhuessa oppaanaan toimivalle pikkulinnulle Elohopea katsahtaa hänestä itsestäänkin pienikokoisempaa kollinpuolikasta aliarvostusta meripihkaisissa silmissään. Pikkulinnun normaalista poikkeava imelä haju muistuttaa jatkuvasti, kuinka kaksijalat ovat tuon silponeet. Elohopea ei arvosta monia naaraita, mutta sitäkin vähemmän hän arvostaa kissoja, jotka ovat kokeneet tuon surkean pikkulinnun kohtalon. Opas vaikuttaa lisäksi melko harvasanaiselta. Elohopea miettii, onko tuo otus ollut yhtä monipuolista keskusteluseuraa koko Cleopatran kanssa kulkemansa matkan ajan.
Mustaturkkisen naaraskissan kertoessa luopiolle Lukista, harmaa kolli naksauttaa kieltään mietteliäänä.
"En ole kuullut tästä Lukista aiemmin, saati tavannut häntä, mutta muistan hänen nimensä tästä lähtien, siitä voit olla varma", Elohopea vastaa nostaen toista suupieltään hetkellisesti hymyntapaiseen pienen hymähdyksen saattelemana. Hän painaa mieleensä jokaisen kissan nimen, josta voi olla hänelle joskus hyötyä ja etenkin haittaa. "Hän kuulostaa kissalta, joka kannattaa erityisesti pitää mielessä. En ole erikoistunut kuiskauksiin, mutta paljosta tiedosta on varmasti hyötyä kenelle tahansa, jos sitä osaa käyttää hyväkseen." Vaikka hän pitääkin yllä keveää ja huoletonta ulkokuortaan, todellisuudessa entisen kotikisun sanat Lukista kuulostavat hänestä vaarallisemmilta kuin hän antaa ymmärtää. Mieluiten hän pitäisi olinpaikkansa ja kaikki muut mahdolliset tiedot tekemisistään salassa Kuiskausten herralta. Moinen ylevä titteli ei varmasti kuulu kissalle, joka ei tavoittele tietojensa avulla jonkinlaista hyötyä. Niinpä hän päätyy kysymään: "Entä satutko tietämään, mistä Lukki mahtaa saada tietonsa?"
Itsetyytyväisen virneen kohotessa Cleopatran kasvoille kollin vastatessa tuon kysymykseen kumppanista Elohopea suo mustalle kissalle kysyvän katseen. Naaraan helisevä nauru kuitenkin kertoo luopiolle hänen vastanneen kysymykseen juuri Cleopatran odottamalla tavalla. Hän ei anna sen häiritä, sillä vastauksessa ei totuudesta huolimatta ollut mitään, mitä hän tarkemmin ajateltuna olisi voinut haluta jättää sanomatta. Tällä kertaa totuus on osoittautnut valheita ja kiertelyä hyödyllisemmäksi, kuten Cleopatran seuraavat sanat hänelle osoittavat.
"Ei ole syytä pahoitella", hän vastaa naurahtaen. Niin, ei ollenkaan. Keskustelu on saanut juuri sellaisen käänteen, jota hän voisi haluta käyttää hyväkseen ennen kuin he jatkavat omille poluilleen. "Tulkitsin sanasi väärin. Katsos kun asia sattuu olemaan niin, että olen ollut sinulle rehellinen koko tämän matkan ajan kaikesta muusta, paitsi yhdestä asiasta: en ole kaikin puolin aivan rehellinen kolli." Toisinsanoen hän ei ole oikeasti lainkaan rehellinen kolli.
Mutta Cleopatra ei ole vielä lopettanut. Viehkeä naaras esittää hänelle tarjouksen, suorastaan tyrkyttää tilaisuutta hänen nenänsä eteen. Elohopea on keskustelun aikana paikoin raottanut verhoa ja antanut Cleopatralle vahingossa tai tahallaan muutaman vilkaisun siitä, millainen hän todella on. Onko naaras mahtanut huomata? Elohopea on valmistautunut riisumaan typerältä ja vieraalta tuntuvan kohteliaisuutensa yltään ennen kuin he jatkaisivat matkaa eri suuntiin siinä uskossa, ettei saa Cleopatrasta irti haluamaansa, mutta nyt hän harkitsee uudelleen. Hän voi heittää rooliasun kokonaan yltään ja paljastaa todellisen käytöksensä. Tai hän voi jatkaa samalla kohteliaalla linjalla ja kokeilla hienovaraisesti onneaan. Hän valitsee kolmannen vaihtoehdon.
"Oli miten oli", hän jatkaa askeltaen Cleopatran eteen asettaen käpälänsä maahan keveästi jokaisella askeleella niin kuin hänellä on tapana, häntä selkärangan jatkeena kiemurellen ja taukoamatta liikkuen, "tahdon kertoa sinulle yhden totuuden ja sitten saat päättää, haluatko tarjota minulle palkkiota vai et." Tästä se lähtee. Hän on päättänyt kokeilla kolmatta vaihtoehtoaan ja tietää, että saattaa saada siitä hyvästä Cleopatralta ja pikkulinnulta palkkioksi vain kynnenjälkiä nahkaansa, mikäli huonosti käy. Neljännen mahdollisen ja kaikista riskialtteimman vaihtoehdon hän on jo hylännyt. Kuten sanottu, hän ei arvosta monia naaraita niin paljoa kuin voisi, jos olisi joku toinen. Cleopatraa kohtaan hän kuitenkin tuntee jotakin arvostusta naaraan sisukkuuden vuoksi, ei pelkkää himoa tuon kadehittavaa kauneutta kohtaan. Nyt ei voi enää perääntyä. Hänen tapoihinsa kuuluu tehdä päätöksiä nopeasti riippumatta siitä, ovatko ne aina parhaita mahdollisia. "Se totuus on, etten lähtenyt matkaoppaaksesi ihan vain hyvää hyvyyttäni. Epäitsekkyys ei kuulu luonteeseeni. Lähdin sinun takiasi." Hän on varma, että hänen tarkoituksensa tulee selväksi ilman tarkennustakin. Hän on varma, ettei Cleopatran ole vaikeaa tajuta, mitä hän toivoo palkkioksi kaikista eniten. "Joten... miten on?"
Metsästä kaikuneet äänet ovat tulleet lähemmäksi. Ne eivät kuulu enää metsästä. Ja nyt Elohopea erottaa myös, mitä ne ovat. Kissoja kyllä. Rääkyviä ja sähiseviä sellaisia. Hän kääntää korvansa taaksepäin äänet kuullessaan ja taivuttaa sitten kaulaansa voidakseen katsoa lapansa yli, kuinka melkein järven vastakkaisella rannalla metsästä rynnistää valtava joukko toistensa kimpussa olevia kissoja. Osa joukosta päätyy järven heikoille jäille saarroksiin. Elohopean ensimmäinen ajatus on Taivasklaani, mutta yksikään klaani ei ole koskaan ollut yhtä suuri kuin tuo joukko - tai todennäköisesti kaksi tai useampi toistensa kimpussa olevaa joukkoa, hän päättää nopeasti tilannetta katsoessaan. Jää murtuu kissojen alla.
Elohopea kääntää katseensa takaisin Cleopatraan ja kohottaa erittäin merkitsevästi toista kulmaansa.

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

19.06.2017 14:20
"Hmm... Ehkä voisinkin, mutta vielä ei ole sen aika. Ensin härnään sinua", Veritassu virnuili ja tökkäsi tassullaan Mutatassua kylkeen.
"Mihin olette muuten matkalla? Ja miksi kävelet tuon pennun perässä? Söpöä, olet siis lapsenvahtija." Veritassu härnäsi sen mitä kerkesi ja vilkaisi Lohdunpentuun.

Nimi: Jay (Kulkukissa)

19.06.2017 13:11
Itsepintaisesti nuori kollinpallura piti etunenää pitkin metsää samoilevassa sisaruskatraassaan. Jay oli kohottanut leukansa yli sallittujen rajojen sen hännän huitoessa samalla korkeassa kaaressa selän yläpuolella.
"Se on sitten teidän ongelmanne, jos ne söivät Psychon. Miksi isä edes tahtoi pitää hänet hengissä? Olisimme saaneet Imperiumin kiinni!" Jay mutisi lähes itsekseen, vaikka se ei voinut olla heittämättä myrkyllistä katsetta kohti Sagania.
"Missä isä edes on? Luulisi hänen jo palaavan! Ei sellainen joukko voi voittaa häntä. Eihän?" Joo, Jay oli kovasti pihalla tästä, niin kyllä nyt.
"Mistä edes tiedämme, missä Psycho on --?" Jay kumartui saniaislehvän alta joutuen lopettamaan lauseensa lyhyeen äännähdykseen, kun sen hopeaisten silmien eteen suorastaan lävähti siniharmaa turkki - tai ainakin siinä tapauksessa, jos sen omistaja ei olisi ehtinyt väistämään. Jay perääntyi sivulle tuon karvamöykyn luolta kieltään käpälällään puhdistaen, kun se sitten mahdollisesti kohottaisi katseensa kohti tuota naarasta, joka sen eteen oli sattunut. Kollin käpälänliike pysähtyi sen silmien laajetessa lautasiksi.
"Sinä olet se, minkä piti kuolla. Missä siskomme on?!" nuorukainen tivasi pörhistäen itsensä huyvinkin hurjan kokoiseksi Natashan edessä. Entä muut, missä ne olivat?

Nimi: Karma (erakko)

18.06.2017 23:04
Siskonsa pinkaistua jo matkaan, Karma ei katsonut tarpeelliseksi seurata tätä samaa vauhtia. He olivat nähneet riistaa tuskin lainkaan reitillään, mutta eivät vielä mitään heidän turvallisuuttaan uhkaavaa, joten kolli ei huolinut turhan määrää. Tietenkään pieni kynsienteroitus silloin tällöin oli virkistävää ja hyvä tapa kehittää taistelutaitojaan, toisin kuin kuvitteelliset vastustajat ja pienriistat, joita Karma harvoin ja hyvällä tuurilla onnistui nappaamaan. Pitkähäntäinen nuori kissa seurasi Thean perässä rauhallista hölkkävauhtia. Hän epäili, tietäisikö milloin alkaa kääntyä hitaasti, jotta he kiertäisivät kunnollisen ympyrän löytämänsä aukean ympäri, mutta ei rehkinyt kysyä. Naaras alkaisi varmasti vakuutella tietävänsä minne oli menossa, vaikka totuudesta ei ollut varmuutta, joten Karma päätti jättää vain yhdellä tapaa päättyvän keskustelun käymättä.
"Karma~!" innostunut hihkaisu repi puiden luoman mahtipontisen hiljaisuuden kahtia. Punamustakuvioinen kolli saapui äänenlähteelle pian; tällä kertaa maisemat olivat täsmälleen samanlaiset kuin muualla ympärille katsoessa, joten kolli oli hieman ymmällään pysähtyen intoa hehkuvan tummaturkkisen naaraan eteen.
"Karma, katso ylös! Tuolla ryteikössä täytyy olla vähintään neljä linnunpesää!" Thea kohotti katseensa puunoksia kohti ja Karma seurasi esimerkkiä. Tosiaan, kolli erotti tarkkaavaisilla silmillään kaksi suurempaa ja kaksi pienempää linnunpesää häntä ympäröivien mäntyjen oksilla ja latvoilla. Vihdoin, hän ajatteli, hyvää onnea.
Hän laski katseensa puista kuultuaan pientä ritinää läheltään, huomaten Thean aiemmin päällä seisovan maakaistaleen olevan tyhjä. Kolli käänsi korvansa ääntä päin, tunnistaen pian tilannetta selostavan naaraan äänen.
"Sillä sinä jätit jo hajumerkkisi aiemmin, minä teen sen nyt.. en vain tullut ajatelleeksi, kuinka tulemme merkitsemään ne kaikki?" toinen kysyi pusikon takaa. Karma piti selkänsä kohteliaana kääntyneenä, huikaten vastauksen lapansa ylitse. "Merkitsemme rajaa loppumatkan kynsillämme, ja voimme toisina päivinä tulla asettamaan hajumerkit. En usko, että ehdimme joutua vaikeuksiin sillä välin."
Pienen hiljaisuuden kuluttua kasvillisuuden takaa kuului: "Minä tiedoksesi nyökkäsin äsken, ja tajusin juuri, ettet varmaan nähnyt sitä."
Karma tuhahti pyöräyttäen erivärisiä silmiään, mutta jätti lausahduksen omaan arvoonsa. Pitkäkarvainen naaras tuli takaisin veljensä nähtäväksi, ja kääntyi jälleen menosuuntaansa määrätietoisena. Kutsuen kollin seuraamaan hännällään viittoen, Thea lähti tällä kertaa rauhalliseen kävelyyn. Karma seurasi korkealle kohotettua pörheää mustaa häntää kuin lippua, metsän lankeavan taas raskaaseen hiljaisuuteen.

Nimi: Kedrov (Pohjoisen Kanjonin Imperiumi)

16.06.2017 20:42
Kedrov vetää kertaalleen syvään henkeä ja päästää ilman ulos sieraimistaan jonakin huokauksen tapaisena muiden kahden myöntyessä lepotaukoon. Hän ei juuri nyt jaksa ajatella riitelemistä, joten on vain hyvä, että tilanne on siirtynyt siitä eteenpäin, vaikka kireys tuntuukin jääneen ilmaan roikkumaan. Hänen vihreiden silmiensä katse seuraa Natashaa naaraan ottaessa Psychon ja viedessä pennun tiheäoksaisen pensaan alle suojaan tuulelta. Pennun palauttamisesta ei tulisi helppoa millään tavalla, ja Kedrov alkaa ehkä hieman katua sitä, että ei ajatellut suunnitelmaansa pidemmälle siitäkin huolimatta, että taistelussa ei sellaiseen ajatteluun oikein ollut aikaa. Sotilaan katse siirtyy pennusta takaisin Natashaan vasta naaraan puhuessa vartiovuoroista. Hänen kirkkaanvihreiden silmiensä katse ei näytä väsymyksestä huolimatta niin etäiseltä ja uupuneelta kuin hänestä tuntuu.
Hän on aikeissa avata suunsa Natashan ilmoittaessa ottavansa ensimmäisen vartiovuoron, mutta päättää viime hetkellä, ettei ole viisasta väittää vastaan ja tarjoutua ottamaan ensimmäistä vuoroa naaraan sijaan. Kenraali tietää varmasti itse oman jaksamisensa rajat. Kedrov vilkaisee Kasparovia silmäkulmastaan kollin kääntyessä poispäin kaksikon luota. Hän näkee entisen marsalkan tuskan tuon raskaasta hengityksestä, kun kolli lopulta askeltaa pensaan alle ja asettuu makuulleen tiukalle kerälle ilmaistuaan ensin oman kantansa vartiovuoroihin. Kedrov pudistaa päätään ilmaisten siten ehkä omaa turhautumistaan tilanteeseen. Liike saa jäätyneet kohdat hänen turkissaan halkeilemaan paikoin ja samalla se aiheuttaa kipua hänen niskassaan olevassa haavassa. Hän päättää myöntyä Natashan päätökseen.
"Herätä minut, kun haluat vaihtaa vuoroja", sotilas maukaisee vanhemmalle kissalle taivuttaen kaulaansa kunnioittavaan nyökkäyksen ja kummarruksen välimuotoon ennen kuin hän suuntaa pensaan alle. Hän on oikeastaan vain tarkemmin ajateltuna kiitollinen siitä, että saa levätä ensin. Kedrov asettautuu raskaasti makuulleen Psychon viereen tarjoten pennulle omaa vähäiseltä tuntuvaa lämpöään suojaksi kylmyyttä vastaan, mikäli tuo sen huolisi.
"Älä lähde minnekään", hän sanoo Sacran tyttärelle asettaessaan päänsä etutassujensa päälle. Haavat hän voisi puhdistaa myöhemmin. Niihin koskeminen nyt saisi ne todennäköisesti vain vuotamaan uudestaan vuolaasti. Kedrov sulkee silmänsä, vaikka hänestä tuntuu, ettei hän pysty nukkumaan. Kasparov on hänestä parin hännänmitan päässä. Vaikka heidän ehkä kannattaisi nukkua lähekkäin lämmön vuoksi, Kedrovista tuntuu, ettei nyt ole lainkaan sopiva aika tunkeutua toisen yksityiselle alueelle. Kasparov on Kedrovin mielestä osoittanut, että kaipaa hieman omaa aikaa ja tilaa ajatella, eikä valkoinen kissa ole sillä hetkellä halukas toimimaan sen vastaisesti.
Kedrov ajattelee sitä, mistä Sacra ja Natasha keskustelivat kapinan aikana. Hän ei ole varma, oliko Sacran sanoissa Kasparovin ja Natashan suhteesta totuutta. Natasha ainakin kumosi väitteet rakkaudesta varsin vakuuttavasti. Siitä huolimatta Kedrovilla on tunne, että hän on kolmas pyörä kahden toverinsa välillä tapahtuvissa asioissa, joista hän ei voi sanoa ymmärtävänsä juuri mitään. Kukaan ei kieltänyt, etteikö entisen marsalkan ja kenraalin välillä olisi kaikesta huolimatta tapahtunut jotakin, vaikka tapahtunutta ei olisikaan tehty rakkaudesta. Ajatus aiheuttaa ulkopuolisuuden tunteen lisäksi pistävän tunteen Kedrovin rinnassa. Hän upottaa kuononsa käpäliinsä ja maistaa suussaan raudan. Tai ehkä se on vain kitalakeen juuttunut haju.

 

Ruby
©2017 Roolipeli | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com