Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

Uusi kartta - Reviiritietoa

Uusien, väliaikaisten reviirien kartta. Taivasklaani ei seurannut muita tälle reviirille, joten sille ei ole laitettu minkäänlaista asuinsijaa.

Järvikartta

Maailmankartta

* * *

Vuodenaika: Viherlehden aika

Sää: Ukkospilvet vyöryvät taivaanrantaan; sää on painostava ja hikinen.

Seuraava kokootuminen: Ei tiedossa

Seuraava parantajien kokoontuminen: Ei tiedossa

Ropen kellonaika: Noin 15:00

Uusille pelaajille!
Lukekaa ennen ensimmäistä roolausta!

Info

Muista kysyä vain rohkeasti, jos jokin vaivaa mieltä!

Tahdotko kirjoittaa hahmosi tarinasta trailerin?
Pelaajien trailerit

 

Roolipeli  1  2  3  4  5  6  7  > >>  [ Kirjoita ]

Nimi: Sin (Kulkukissa)

13.08.2017 23:25
Sin tarkkaili vierasta, rumaa kollia omaan viileän ylimieliseen tapaansa, mutta osittain myös uteliaana. Uteliaisuus juuri oli ainoa syy, joka esti Siniä vain lähtemästä tiehensä tai käymään vieraan kollin kimppuun turhautumisessaan. Hän oli edelleen ärsyyntynyt itselleen, kun oli hukannut aikaa tiedottomana makaamiseen.
Sin siristi hivenen siniharmaita silmiään. "Mitä tarkoitat, et osaa sanoa kumpi hävisi ja kumpi voitti? Jos puhut Imperiumista, minusta on selvää, kumpi voitti. Sillä lähes kaikki Imperiumin kissat makaavat täällä jaloissamme", naaras naukaisi ja tökkäsi sanojensa vakuudeksi yhtä repaleista, veristä siniharmaata turkkia jaloissaan. Yhtään häpeilemättä hän asetti tassunsa jo valmiiksi ruhjotuille ja häpäistyille kasvoille, välittämättä verestä, joka tahri hänen vaaleat tassunsa. "Ellet sitten puhu, jostain muista kissoista?" Sin mietti, mahtoiko näin olla asian laita. Oliko kenties Heavy Rain ottanut Taivasklaanin jälkeen kohteekseen Sacran joukot? Jos näin oli Sin olisi entistä enemmän harmissaan, siinä taistelussa hän ainakin olisi tahtonut olla mukana.
Hetken naaras tutkaili ylimielisen arvioivasti kollia, joka viimein kertoi nimensä olevan Arpinaama, harkiten kollin ehdotusta. "Hyvä on", Sin lausahti lopulta. "Koska et tappanut minua, vien sinut Sacran luokse, vaikka kasvosi eivät olekaan miellyttävää katseltavaa." Sin kääntyi lähtien seuraamaan tuttua hajujälkeä, Arpinaama saisi liittyä hänen mukaansa, jos mielisi.

Nimi: Ghost (Kulkukissa)

13.08.2017 22:43
Ghost tyytyi nyökkäämään lyhyesti Hundredin puhuessa Lukista ja Kasparovista. "Niin, tuskinpa hän olisi kuiskausten herra alkuunkaan jos pitäisi meteliä itsestään", kolli naukaisi hivenen mietteliääseen sävyyn.
Valkoturkkinen kolli seisoi edelleen ja katseli vakavaan tapaansa Hundredia. Naaraan kysymys oli hivenen kiusallinen, mikäli Ghost ei pitäisi varaansa, hän saattaisi ehkä paljastaa jotain, mistä Sacra ei tulisi pitämään. Hän oli ehkä jo paljastanut. "En tiedä", Ghost naukaisi sitten, antaen yksityiskohtaisimman totuudenmukaisen vastauksen, johon kykeni. Eihän hän todellakaan tiennyt, mihin Kasparov oli juossut, tai mitä hänelle oli käynyt. Eikä hän myöskään ollut löytänyt Lukkia Riddlerin avusta huolimatta.
Hundred ei tahtonut paljastaa omia aikeitaan, ja sen Ghost ymmärsi hyvin, oli naaraan päätös sitten tosiaan hauskuudesta kiinni tai ei. Nuori kolli kunnioitti kirjavan naaraan päätöstä ja nyökkäsi lyhyesti. "Ymmärrän", hän naukaisi.
Kun violettisilmäinen naaras kehotti häntä juomaan Ghost empi vielä hetken, mutta kumartui sitten latkimaan nestettä samalla kun Hundred puhui joukkonsa kissoille. Yrttivesi maistui melko erikoiselta, mutta ei suoraan pahalta ja Ghost katseli juodessaan Hundredin tapaa puhua alaisilleen. Se oli hyvin erilainen kuin Sacran joukossa. Sacra hallitsi pelolla ja kunnioituksella, niin Ghost ainakin oli aina asian nähnyt. Hundredin lähestymistapa, ainakin tässä hänen edessään, oli erilainen.
Ghost tarkkailikin vaiti Hundredin olemusta siniharmailla silmillään, kun naaras saapui hänen luokseen. Kirjava johtajatar vaikutti aina rennolta, mutta Ghost ei ollut typerä, hän oli nähnyt tietynlaisen vivahteen naaraan silmissä aika ajoin. Hänen päässään liikkui varmasti muutakin, kuin mitä hän näytti ulospäin.
Hundredin asettuessa kerälle Ghostkin tyytyi laskeutumaan hitaasti alas, taittaen jalkansa alleen. Hän katsoi parhaaksi säästää voimiaan. Ei tosiaan olisi mukavaa, mikäli myrsky yllättäisi heidät.
Luola oli kylmähkö paikka, kaikeksi onneksi Ghostilla oli paksu pohjavilla, joskaan se ei ollut ulkona vuoristotuulessa aivan riittänyt.
Hundredin kysymys yllätti hänet hivenen ja hetken hän empi. Hän ei ollut tottunut paljastamaan paljoa itsestään vieraille, mutta huomasi siitä huolimatta naukuvansa: "En... oikein itsekään tiedä", hän myönsi lopulta. "Saavuin Sacran joukkoihin jo ollessani pentu emoni mukana. En vain oikein tiedä muustakaan." Ghost oli hetken vaitti ja pohti sitä, miten heistä kumpikaan ei oikeastaan sopinut joukkoon. Ghost rationalisti henkeen ja vereen, ei juurikaan nauttinut Sacran johtotavasta ja oli muutenkin enemmän erakkoluonne. Hänen emonsa taas, aina tulinen ja nopea suuttumaan, Sin nautti kyllä joukon tuomista taisteluista, mutta hänkin oli erakkopersoona. Ghost ei tiennyt miksi Sin yhä tahtoi olla joukossa. "Olen kaiketi osittain jäänyt, sillä emoni ei pitäisi jos lähtisin." Ghost jätti sanomatta, ettei lähteminen luultavasti edes olisi kovin helppoa. "Miten te päädyitte asumaan tänne? Näin korkealle" Ghost kysyi vuorostaan.

Nimi: Arpinaama (Kulkukissa)

12.08.2017 21:50
Arpinaama tuhahti ja huitaisi pölyistä maata hännällään. Tästä Sinistä voisi olla hyötyä, Sacra oli aika kova nimi näillä main. Olisi siis hyvä päästä tutustumaan paikallisiin, olihan hän kuitenkin kaukaa ja uudelle paikalla tullut kulkukissa. "He lähtivät jo jonkun aikaa sitten kävelemään tuonne", Arpinaama osoitti hännällään suuntaa mihin kissojen jäljet osoittivat, "En kuitenkaan osaa sanoa kumpi hävisi ja kumpi voitti," Tuo lisäsi viileästi. Sin kysyi valkean kollin nimeä ja hän vastasi tyynesti. "Nimeni on Arpinaama. Sanoit kuuluvasi Sacran joukkoihin. Olen vaeltanut pitkän matkan tuntemattomilla mailla välittämättä vaaroista. Haluaisin kuitenkin tavata tämän herrasi laumoineen. Sinunkaltaisesi etevä kissa voisi varmasti auttaa minua", Arpinaama hymähti korvat värähtäen.

Nimi: Hundred (Kulkukissa)

11.08.2017 16:27
Ghostin vastaus pisti Hundredin jälleen mietteliääksi. Naaras olisi varmaan sivellyt ajatuksissaan partaansa, jos sillä sellainen olisi ollut sen antaessa Ghostin sanojen painua rauhassa omaan tajuntaansa.
"Mielenkiintoista, kerrassaan. En tiedä kummastakaan paljoa, Kasparovista enemmän, mutta se kai onkin Lukin tarkoitus. Kuiskausten herra tuskin pitää ääntä itsestään." Hundred hymähti lopulta siristäen lähes hurjistuneena violetteja silmiään. Moinen ilme teki sen katseesta vain terävän, sillä naaraan koko muu olemus oli täysin rento ja asiallinen.
"Mihin matkaseuralaisesi mahtoivat kadota?" se tiedusteli sitten. Ghostin yllättävä myöntyminen naiviudesta kuitenkin sai Hundredin naurahtamaan heleästi. Ghost vakuutteli käpälilleen nousten asioita, mitkä eivät oikeastaan miellyttäneet naarasta. Se ei kuitenkaan vaikuttanut suuttuvan, vaan päinvastaisesti Hundred näytti juuri huvittuneelta. Hundred nautti hetken aikaa valkovoittoisen kollin yllättyneisyydestä, mutta tuon hiljaiselle kysymykselle naaraan omista säännöistä kirjavaturkkinen pudisti vain kalpean hymyn kera päätään.
"Ghost hyvä, sinäkään et kerro jokaista siirtoasi etukäteen; se tekee hauskasta hyvin... yksipuolista. Miksi minä kertoisin? Minulla ei ole ääneen lausuttavia ehtoja, vaan lähden mukaasi ja näen itse, mitä tahdon tehdä."
Niinpä Hundred sitten viimein venytteli edellistä raukeammin Ghostin ohitse muiden sekaan kävellen. Sillä oli paljon tehtävää tänään ja viime näkemältä aurinko oli alkanut painua jo mailleen. Se ei kuitenkaan voisi pakottaa poloista poikaa tuonne lumiseen viimaan, kun tuo oli vasta päässyt sisälle lämpimään.
"Suosittelen juomaan tuon. Se auttaa sinua keräämään voimiasi ennen lähtöämme. Eihän olisi mukavaa, jos kuukahtaisit rinteeseen, vai?" Hundred ohjeisti katsomatta kuitenkaan sillä hetkellä Ghostin suuntaan. Naaras istahti siististi, selkä tyylikkäästi suorana keskelle luolan vilpoisaa lattiaa. Hundredin violetti katse kiersi hyväntuulisena kissojen joukkoa, kun paikalle alkoi supisevien maukaisujen kutsumana kerääntyä lisää porukkaa.
"Olemme lähdössä seikkailuun, toverit. Lähdemme tapaamaan Sacraa! Tahdon nähdä, miksi hän lähetti jonkun hakemaan meitä ilman neuvotteluvaltteja. Ehkä vanhus ei vain jaksa enää tarpoa näin pitkiä matkoja." Hundred nauroi leveästi virnistellen. Osa kissoista hykerteli ja luolassa kohisi hetken aikaa pehmeän kehräyksen kuoro.
"Lepäämme hetken ja lähdemme illansuussa. Ehkä ehdimme perille ennen myrskyrintamaa, joka näytti nousevan vuorten takaa."
Sen sanottuaan Hundred oikaisi itsensä jaloilleen ja harppoi tyylikkäästi takaisin (mahdollisesti) neuvosta vaarin ottaneen kollin luokse. Hundred asettuisi kevyelle kerälle omalle paikalleen. Se jäisi katselemaan Ghostia silmät puoliavoimina viiruina ja hyvin mietteliään näköisenä.
"Ehkä tahtoisit kertoa oman tarinasi? Miten päädyit palvelemaan Sacraa? Moni juoksee hänen perässään vallan ja maineen takia, mutta sinä vaikutat... erilaiselta", Hundred hymähti sitten silmät paremmin avautuen. "Voin olla väärässäkin. En vain odottaisi Sacran joukosta ensimmäisenä nuorta kissaa, joka on valmis keskustelemaan kohteliaasti."

Nimi: Ghost (Kulkukissa)

11.08.2017 02:49
Ghost odotti Hundredin vastausta lähes henkeään pidättäen. Hän huomasi naaraan mutristavan hieman suutaan, mutta ele oli niin lyhyt, ettei Ghost voinut olla varma näkemästään.
Kun violettisilmäinen johtajatar esitti kysymyksensä, valkovoittoinen kolli ei voinut olla vastaamatta rehellisesti: "Kuiskausten herra Lukki ja Pohjoisen Kanjonin Imperiumin johtaja Kasparov." Hän vaikeni jälleen odottamaan toisen kissan reaktiota.
Kylmä alkoi jo hyytää Ghostin jäseniä jopa sisällä luolassa, joka oli tuulen puutteesta huolimatta jäinen.
Ghost yllättyi jälleen Hundredin nauraessa rennosti, nuorella kollilla oli vaikeuksia tottua naaraan eloisalta vaikuttavaan olemukseen. Oli vaikea pysyä varuillaan moisen kissan seurassa, kun oli tottunut asioimaan Sacran ja Kasparovin kaltaisten johtohahmojen kanssa.
Ghostin vakava ilme hajosi pieneen puolittaiseen hymyyn Hundredin jatkaessa. "Kyllä, tiedän olevani naiivi", pistävän sinisilmäinen kolli hymähti. Kyseisen ominaisuuden vuoksi Ghost oli saanut kuulla huomattavan paljon huutoa emoltaan, Sin ei arvostanut monia hänen ominaisuuksiaan ja tätä kyseistä niistä vähiten.
Ghost yritti olla kiinnittämättä huomiota luolaan ilmestyneisiin hahmoihin, joiden tiesi huonossa tilanteessa voivan kääntyä hänen kuolemakseen, ja keskittyä vain Hundrediin edessään. Ghost ei voinut olla nousematta käpälilleen, niin kovasti hän tahtoi todistaa, että kykenisi tehtävään. Hundred vaikutti puhuvan osittain itsekseen, kuin miettien, mutta valkoturkki lisäsi siitä huolimatta: "Niin, en voi luvata mitään, uskon kuitenkin, että olisitte tarpeeksi utelias, tarpeeksi rohkea kokeilemaan."
Heikoilla jäillä jälleen, hän taatusti venytti onneaan, mutta nyt oli pakko yrittää kunnolla.
Ghost hymähti jo lähes alakuloiseen sävyyn Hundredin jatkaessa. Alkoi vaikuttaa siltä, että naaras tuskin suostuisi hänen huonoihin vakuutteluihinsa. "Niin, pikemminkin haluan uskoa, että hänellä on. En usko, että hän hakisi näin arvokkaita liittolaisia ilman mitään vastapalvelusta ja ilman mitään syytä." Ghost käytti hetken miettimiseen, uskoiko hän niin todella? Ei hän ollut varma enää itsekään.
Hundredin seuraavat sanat yllättivät Ghostin niin täysin, että kolli ei ensin ymmärtänyt mitä oli kuullut. Hänen suunsa avautui raolleen ja hän katsoi Hundredia hölmistyneenä. "Te... tulette mukaani?" Ghost ravistautui hämmennyksestään mahdollisimman nopeasti ja kumarsi. "Kiitos, ette tule pettymään!" [Toivottavasti], hän lisäsi mielessään ja jäi odottamaan mitä Hundredin ehdot mahtaisivat olla.

Nimi: Hundred (Kulkukissa)

11.08.2017 00:37
Ghost oli pitkän aikaa hiljaa, jälleen tarkkaavainen ja terävä kuuntelemaan, mutta se sai Hundredin ensimmäistä kertaa mutristamaan hieman suutaan. Niin, se oli perillä joistakin asioista, mutta nyt Ghost joutui tuottamaan sille hienoisen pettymyksen kertoessaan, että Sacran motiiveista ei ollut tietoa. Läpikäyty tunne ei kuitenkaan häivähtänyt Hundredin asiallisilla kasvoilla, vaan hienoisen hymyn taakse kätkeytyen naaras säilytti olemuksensa noustessaan kollin edessä seisomaan. Ghost kertoi hieman lisäinfoa, mutta Hundred antoi sitten suunsa kaveta kalpeaksi viivaksi silmien violetin katseen tapaillessa viileää hymyä.
"Ketkä nämä kaksi kissaa sitten olivat? Enkä osaisi uskoa, että Sacra lähettäisi ihan typerän tallukan matkaan, jos hän tahtoo minusta jotain. Sanoit, ettet ala valehtelemaan, mutta jotain tässä on haudattuna." Hundred sanahti lopulta antaen hännänpäänsä vääntyillä kiivaasti selkälinjansa yläpuolella. Violetit silmät heijastuvat sitä lähes olematonta valoa tässä pimeässä, kuuran raiskaamassa luolassa, kun naaras tarkasteli Ghostia äänettömänä. Hundredia todella kiinnosti, mitä Ghost mahtoi tarkoittaa järvelle saapuneella kissalla - toden totta! Olihan Sacra pitkään, ainakin jos huhuihin uskoi, yrittänyt luoda järvelle kulkukissojen kotia, suoranaista paratiisia, mille Hundred oli joskus hymähtänyt ajatuksissaan.
"Olet hitusen naiivi, tiedäthän sen?" kirjava naaras lähes nauroi sitten, venytellen yllättävän rennosti taipuisaa kehoaan niin että selkä naksahti. Hundred puisteli hieman itseään katsoen mietteliäänä Ghostiin.
"Et voi luvata Sacran osalta yhtään mitään - et siksi, koska et tiedä hänen ajatuksistaan. Sanoit niin itse. Et tiedä, miksi olet täällä. Olisinko valmis ottamaan riskin?"
Hundred katsoi sitten jälleen hiljaa valkovoittoista kollia, kun luolasta alkoi kuulua rapinaa ja lähes äänettömiä askeleita. Kissat saattoivat ehkä vilkaista kaksikon suuntaan, mutta suurempaa meteliä nuo eivät alkaneet pitää, vaan antoivat Hundredin keskustella täysin rauhassa Ghostin kanssa. Luolassa saattoi erottaa parikymmentä tasaista turkkia, kiiluvia silmäpareja ja kuulla kylmästä rahisevan hengityksen.
"Mitä nyt voin päätellä, Sacra tahtoo meidät taistelemaan. Et voi luvata meille mitään varmaa, mutta silti väität olevasi varma sen hopeanharmaan paskiaisen aikeista. Se on mielenkiintoista."
"Me tulemme mukaasi, mutta omilla pelisäännöillämme."

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

05.08.2017 23:58
Veritassu nyrpiski kuonoaan ja tuhahti.
"Pah. Haluan vain soturin arvonimen, koska silloin olen kunnioitettu, eikä minua määräile idiootit nimellä Tulikaste", Kolli sylkäisi varapäällikön nimen kuin klimpin. "Kyllä sinä joskus vielä soturiksi pääset, kunhan opit käyttäytymään ja lopetat turhan ulinan", Veritassu puoliksi ärähti ja puoliksi virnuili. Mutatassu ja Veritassu olivat saavuttaneet muut, mutta ei mennyt kauaakaan kun ah niin ihana Tulikaste käski sakin liikkeelle. Veritassu oli kutsuttu -tai oikeastaan kaikki oppilaat- partioon etsimään tarvikkeita ja saalista. Normaalisti Veritassu olisi saattanut kieltäytyä, mutta tästä voisi saada jotakin irti. Tuo virnisti ja katsoi Mutatassua.
"Mennään, tästä voi tulla toodella hauskaa", Kolli nuolaisi huuliaan ja siristi silmiään häijysti katsoessaan ruosteenpunaista varapäällikköä.
Susihammas ja Pohjantuuli odottivat jo, ja Veritassu asteli heidän luokseen häntä ja pää pystyssä niin ylimielisesti kuin vain osasi. Partio lähti liikenteeseen Lohduntassu ja Tähtitassu myös mukana.
Veritassun alla rapisivat havunneulaset, ne pistelivät tassuja ihan mukavasti kaiken sen kovalla maalla ravaamisen jälkeen. Kollilla kävi mielessä että hän voisi jututtaa nuorempia oppilaita Tähtitassua tai Lohduntassua, mutta havahtui kun partio pysähtyi. Tulikaste raivosi kissalle, joka ei selvästikkään ollut mistään klaanista. Veritassun karvat nousivat pystyyn ja tuo astui eteen äristen raivosta.
"Mitä tuo kirppukasa tekee meidän alueellamme? Riistavaras! Voimme syödä sinut sen sijaan mitä veit meiltä!" Veritassu sähisi ja oli valmis siihen että joku alkaisi raivoamaan hänelle 'huonosta' käytöksestä.

Nimi: Heavy Rain (Kulkukissa)

05.08.2017 22:41
Heavy Rain kulki joukon mukana, sen kärkipäässä kohti kanjonijärveä, jonka he olivat päättäneet Sacran vankipaikaksi. Heavy Rainia vaivasi märkä ja kylmä turkkinsa yhtä lailla kuin Sacraakin, joskin Heavy Rainin turkki oli luonnostaan vahvasti vettä hylkivää ja, vaikkei se kuivana todellakaan pysynyt, se alkoi jo kuivumaan. Naaras yritti lämmittää lihaksiaan nostelemalla jalkojaan melko korostetuin liikkein kävellessään. Kävelytyyli ei välttämättä olisi kaikkein arvokkaimman näköinen, mutta Heavy Rainia ei moinen kiinnostanut.
Hän kuunteli vierellään kävelevän mustan Nocturnon sanoja pistävän siniharmaiden silmien katse eteenpäin luotuna. He alkoivat lähestyä matkan päätä. Vanhan kollin sanoissa oli viisautta. Joskaan kollin sanat eivät ratkaisseet heidän pulmaansa. Hän oli oikeassa siinä, että asialla oli monta puolta. Heavy Rain ei vastannut Sacralle, eikä muutenkaan osoittanut eleillään edes kuulleensa hopeanharmaan vanhuksen sanoja. Naaras vain jatkoi kävelyään tasaista tahtiaan, tuuhea häntä matalalla heilahdellen. Heavy Rain tyytyi nyökkäämään lyhyesti hopeasilmäisen Nocturnon sanoille. Naaras käsitteli ongelmaa ajatuksissaan. Oli totta, että kulkukissat olivat arvaamattomia, he saattaisivat tosiaan kääntää selkänsä heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ei ollut takuuta, että nämä kissat uskoisivat heidän yhteiseen tavoitteeseensa, joka oli kuitenkin ainoa asia, joka piti heidän joukkoaan koossa. Olisivatko nämä joukkoonsa tottuneet edes kykeneviä samanlaiseen toimintaan kuin heidän kissansa? Oli kuitenkin totta, että viholliset kannatti pitää ystäviäkin lähempänä ja kieltämättä Heavy Rainin kissoilla olisi edelleen etulyöntiasema. He voisivat pitää Sacran kissoja silmällä ja tappaa, mikäli ongelmia ilmenisi. Pelkkä kissojen tappaminen ei olisi ollut heidän tapaistaan, toisaalta Heavy Rain ei suoraan sanottuna välittänyt tappaisivatko he vai eivät. Tuuli oli taas kääntynyt hänen sisällään ja se puhalsi jälleen kylmästi. Hän ei ollut järin armeliaalla päällä. Kuitenkin, kuten aina, järki vei voiton ja Heavy Rain jatkoi ongelman pohtimista mielessään kävellessään. Oli myös totta, kuten Nocturno oli maininnut, että he tarvitsisivat joitakin levittämään sanaa Sacran kiinnijäämisestä. Ongelma oli kieltämättä kiperä, sekä Sacran joukon rippeiden lähellä pitäminen, että pois päästäminen tuntui riskialttiilta. Entä jos he kohtaisivat jonkin tuntemattoman uhan, jonka kukistaminen vaatisi silkkaa ylivoimaa?
Heavy Rain jätti hetkeksi mietteet enemmän taka-alalle, kun he saapuivat kanjonijärvelle. Suurehko naaras väräytti hieman tupsukärkisiä korviaan kuullessaan Nocturnon käskyn. Hän vilkaisi vanhempaa kollia hieman tutkien ja lausahti sitten: "Kyllä, oletteko samaa mieltä Nocturnon kanssa?" Hän esitti kysymyksen tarkoituksellisesti muutamille heidän joukkonsa kissoille lähinnä heitä. He naukuivatkin myöntävät vastaukset kuten Heavy Rain oli odottanut. Niinpä naaras nyökkäsi lyhyesti ja kissat jatkoivat Nocturnon käskyn toteuttamista. Kuitenkin pitkäturkkinen naaras katsoi tarpeelliseksi ottaa puheeksi osan vanhan kollin sanoista. "Nocturno hyvä", hän lausahti rauhalliseen, neutraaliin tapaansa. Hänen äänensävynsä oli kohtelias, vaikkakin siihen sisältyi pieni aavistus moitetta. "Kunnioitan sinua toki suuresti pitkän ikäsi sekä kokemuksesi tähden, kuten muutkin täällä, mutta meidän joukkomme toimii yhteistyöllä kuten tiedät. Tuollaiset valtuudet eivät normaalitilanteissa ole yhden kissan otettavissa. Minun lavoilleni ne tuotiin, kuten tiedät, kun minut valittiin." Heavy Rain ei kuulostanut vihamieliseltä tai varsinaisesti läksyttävältä, hän puhui edelleen keskustelevaan sävyyn. "En tiedä menneisyydestäsi juuri mitään, eikä sillä ole väliäkään, mutta tahtoisin muistuttaa, että et iästäsi huolimatta ole sen enempää muiden yläpuolella kuin kukaan muukaan. Kuitenkin", naaras jatkoi; "ajatuksesi ovat hyviä ja olen samaa mieltä kanssasi. Arvostan myös oma-aloitteisuutta, kuten tiedät, mutta katsoin tarpeelliseksi muistuttaa sinua näistä seikoista ennen kuin jatkamme."
Hän ei ollut lausunut edeltäviä sanojaan niin lujaa, että muut olisivat kuulleet. Kuitenkin hän astahti eteenpäin ja naukui vielä: "Nocturno on oikeassa, kahden kissan on oltava vahdissa koko ajan, otan itse seuraavan vuoron." Hän kääntyi sitten Nocturnon puoleen ja istuutui vesirajaan.
Vaikka naaras ei enää näyttänytkään sen kummemmin ajatuksiaan, kuten harvoin muulloinkaan, hän kuitenkin pani merkille Nocturnon ottamat valtuudet. Kolli vaikutti lukevansa itsensä jollain tapaa Heavy Rainin sisäpiiriin, mikä tietenkin oli ymmärrettävää kollin iän ja kokemuksen huomioiden. Vaikka Heavy Rain noudattikin yleisesti periaatetta, että asiat käsiteltiin koko joukon kesken, nyt se ei ollut mahdollista, saatikka sitten järkevää. Siksi Nocturnon kanssa asioiden keskustelu oli ilman muuta järkevin vaihtoehto.
Heavy Rain kietoi yhä kostean häntänsä käpäliensä peitoksi ja naukaisi: "Takaa-ajo olisi turha ja veisi vain energiaamme. He saavat levittää sanomaa itse. Joskin minusta ei olisi ollenkaan huono ajatus ottaa paria heistä kiinni ja pitää huoli, että kun päästämme heidät irti tieto siitä, missä Sacra on tosiaan leviää muidenkin korviin. En soisi, että pidämme häntä täällä turhaan." Heavy Rain istui tovin vaiti katsellen lammen kirkasta pintaa. "Mitä siihen tulee, mitä teemme Sacran joukkojen jäljelle jääneelle osalle, pulma on tosiaan ilmeinen." Naaras alkoi sukia pitkin vedoin turkkiaan kuivaksi, lämmittäen lihaksiaan. Hän avasi toisen silmänsä ja katseli Nocturnoa silmiin, naukuen välissä: "Jos sinä saisit yksin päättää, mitä tekisit? Harkitse tarkkaan." Viimeiset sanat olivat pyyntö, eivät suinkaan uhkaus tai muukaan vastaava.

Nimi: Piikkipaatsama (Tuuliklaani)

04.08.2017 00:00
Piikkipaatsama virnisti innoissaan kuullessaan Tulikasteen sanat. He pääsisivät partioon! Mikä parasta, Piikkipaatsama pääsisi ensimmäiseen partioonsa soturina niiden kissojen kanssa, joista välitti eniten; Tuiketuulen ja Kanervakirjon. Piikkiturkkinen ruskearaidallinen kolli röyhisti rintaansa ylpeänä. Nyt olisi hänen ensimmäinen tilaisuutensa todistaa itsensä soturina. Jos hän tekisi tarpeeksi lujasti töitä, kenties hän voisi voittaa Susihampaan, olla Tuiketuulen silmissä enemmänkin kuin ystävä. Piikkipaatsama vilkaisi kerran vahingoniloisena harmahtavan kollin suuntaan. Sitten hän käänsi erisävyiset siniset silmänsä kahteen naaraaseen. Hän naukui kujeilevasti hymyillen: "Mahtavaa, pääsemme partioon!" Hänen silmistään näkyi intoa. "Lähdemmekö sitten heti?" Hän ehdotti ja kallisti päätään, niin että tupsukärkiset korvat heilahtivat. Sitten sotkuturkkinen kolli pinkaisi pitkillä jaloillaan leirin sisäänkäynnille, vilkaisten taakseen nähdäkseen tulisivatko kaksi tuoretta soturia.
Piikkipaatsama pysähtyi leirin ulkopuolella nummella. Hetken hän haisteli ukkosesta raskasta ilmaa ja tuulta silmät sirrillään. Sitten hän käänsi katseensa sisareensa ja Tuiketuuleen. "Mihin suuntaan meidän kannattaisi mennä? Varmaankin eri suuntaan kuin Tulikasteen partio?" Piikkipaatsama odotti Kanervakirjon ja Tuiketuulen vastauksia häntä innokkaasti kohossa.

Nimi: Tähtitassu (Tuuliklaani)

03.08.2017 23:53
Tähtitassun oli vaikea pysyä paikallaan sen ajan kun Tulikaste meni puhumaan Illankajolle. Nuori naaras oli harvoin tuntenut itsensä niin kärsimättömäksi. Hän tanssahteli malttamattomasti käpälillään ja hymyili leveästi ensin uuden mestarinsa ja heidän kasvatti-isänsä Susihampaan suuntaan, sekä sitten veljelleen Lohduntassulle. Hänen keltaiset meripihkasilmänsä suorastaan loistivat innosta. "Mahtavaa päästä partioon!" Hän naukaisi innoissaan. Lohduntassukin hymyili, omaan tyypilliseen tapaansa pienesti. "Niin, ensimmäinen partiomme", kolli myönsi.
Tähtipennun korvat kohosivat pystyyn kun hän kuuli Tulikasteen saapuneen. Innoissaan valkoraidallinen oranssi oppilas loikki sotureiden ja varapäällikön perään. Hän yritti hieman hillitä askellustaan, ettei näyttäisi typerältä. He kipusivat pois leiristä johtavaa rinnettä ja Tähtitassu vilkaisi kahden muun oppilaan, Veritassun ja Mutatassun suuntaan. He kaksi olivat molemmat vanhempia kuin he. Tähtitassu ei voinut sanoa pitävänsä heistä kummastakaan, silti naaras uskoi vakaasti, että heistäkin löytyisi vielä hyvät puolensa.
Tähtitassu ei voinut olla ottamatta muutamaa kevyttä juoksupyrähdystä nummella. Hän nautti tuulesta, huolimatta ukkosen painostavasta tuoksusta. Kun he laskeutuivat havumetsää kohden nuori naaras kuunteli Pohjantuulen ja Tulikasteen sanat. Ilma oli täynnä uusia hajuja, jotka kuitenkin olivat vaelluksen jäljiltä Tähtitassulle tutumpia kuin ne normaalisti olisivat vastanimitetylle oppilaalle olleet. Hän erotti pian Tulikasteen sanojen jälkeen ilmassa leijailevan vieraan kissan tuoksun ja Tähtitassun niskakarvat pörhistyivät. Hän vaihtoi nopeasti katseita veljensä kanssa, ennen kuin rynnisti muiden mukana löysään saartorenkaaseen viereen kissan ympärille. Tähtitassu köyristi selkänsä näyttääkseen isommalta.

Nimi: Lohduntassu (Tuuliklaani)

03.08.2017 23:43
Lohduntassu heilautti innoissaan korviaan kuullessaan Tulikasteen, hänen uuden mestarinsa, kutsuvan heidät partioon. Joskin nuori kolli suhtautui luonnostaan tilanteeseen tyynemmin kuin sisarensa, joka tanssahteli innoissaan malttamattomana käpälillään. "Mahtavaa päästä partioon!" Tähtitassu hihkaisi meripihkasilmät loistaen. Lohduntassu hymyili pienesti pentuetoverilleen. "Niin, ensimmäinen partiomme." Hän päästi suustaan pienen kehräyksen kun Tähtitassu puski häntä ohi mennessään. Tulikaste oli saapunut ja kutsui heidät nyt mukaansa, Pohjantuuli ja Susihammas(?) olivat jo liittyneet heidän mukaansa. Lohduntassu lähti seuraamaan tuoretta mestariaan ja muita. Hän vilkaisi sivusilmällään Veritassua ja Mutatassua, jotka oli myöskin kutsuttu partioon. Oranssiturkkisen kollin kulmat painuivat huomaamattomasti kurttuun kun hän ajatteli kaksikkoa. Hän ei voinut sanoa liemin pitävänsä näistä kahdesta, mikä oli jokseenkin harvinaista. Yleensä Lohduntassu tuli toimeen lähes kaikkien kanssa. Joskin hänen mielipiteensä Mutatassusta oli hieman muuttunut sen jälkeen, miten naaras oli reagoinut Kastetähden onnettomuuteen.
Lohduntassu käänsi ajatuksensa siihen mitä he olivat tekemässä ja heidän noustessaan nummelle nuori kolli sulki hetkeksi siniset silmänsä nauttiakseen siitä, miten tuuli riepotteli hänen paksua turkkiaan. Hän vilkaisi Tähtitassua vieressään ja näki, ettei hänen sisartaan vaikuttanut haittaavan tuuli, vaikka hänen turkkinsa olikin Lohduntassun turkkia ohuempi. Toisaalta ilma oli lämpimän raskas lähestyvästä ukonilmasta.
Lohduntassu kiri vauhtiaan nähdessään edessään havumetsikön, johon soturit ja varapäällikkö heidät johtivat. Lohduntassu huomasi vieraan kissan hajun, vasta kun muut mainitsivat siitä. Haju sai oppilaan jännittyneeksi, mutta myös uteliaaksi. Varuillaan hän hiipi muiden perässä eteenpäin. Kun Pohjantuuli asettui vieraan kissan toiselle puolelle ja sähisi, Lohdunpentu otti mallia ja pörhisti niskaturkkinsa, näyttäen pitkän karvansa ansiosta entistäkin suuremmalta. Hän myös luimisti korvansa, muttei ryhtynyt sähisemään. Sen sijaan hän silmäili tapahtumia vaiti.

Nimi: Torikhi (Kulkukissa)

03.08.2017 01:30
Torikhi kuuli suhinaa heinikosta päätellen kissojen olevan liikkeellä. Olihan se ollut arvattavissa, hyvin pitkän aikaa. Kukaan ei ole täydellinen, tai ehkä onkin?
”Sinä! Irti riistastamme”, kipakka ääni huusi kolli korvaan.
”Kuka kehtaatkin olla, tämän nummen riista ei ole sinua varten!”
Kollin puolelta oli hiljaista tuon miettiessä asioita mielessään. Tietenkään ne eivät liittyneet millään tavalla nykyhetkeen, tuskin tulevaisuuteenkaan. Saati menneisyyteen. Mitä tuo edes mietti? Miettimistä? Ehkäpä, mutta tilanne alkoi käydä loppujen lopuksi huvittavaksi Torikhin mielestä. Yksi hiiri johon tuo tuskin edes osui ja hirmuinen mellakka? Elämä oli joskus jopa liian outoa, mutta mustaturkin mieleen.
”Ei sinun tarvitse yrittää huutaa siinä, kuulostat päästäiseltä. Ja toiseksi, en edes osunut hiireenne, joka saattaa olla vaikkapa jonkun toisen klaanin reviiriltä? Mietis neiti ärhäkkä ja niin ylimielinen. Tosin pidän sinusta siinä mielessä että puhut suoraan. Kimittäminen harmittaa hieman. Mitäs muuta?” mustaturkki puhui puoliksi itselleen ja puoliksi toiselle.
Hän tykkäsi lärpättää turhaa toisille, mutta tottahan kaikki oli. Torikhi vilkaisi jäänsinisillä silmillä naaraaseen. Toinen tuijotti kollia myöskin, tosin kireänä (?) Kolli itse nautti tilanteen huvittavuudesta. Hän pystyisi lähtemään paikalta hujauksessa, kuin jokin hyvin epämääräinen otus.
”Ainiin, kiitos ajastanne ja nyt, lähden”, sarkastisesti kolli heilautti häntäänsä ja virnisti.
Äskeinen suunnitelma oli toiminut, tosin hän ei vain tiennyt minä otuksena karkaisi. Kissana kai?
Häntä heilahti ilmassa rennosti kollin siirtyessä pois tilanteesta.

Nimi: Pohjantuuli (Tuuliklaani)

31.07.2017 23:17
Pohjantuuli seisoi hetken sivummalla nimitysmenojen loputtua, ja odotti lähtöä partioon Tulikasteen kanssa. Hän oli yhä huolissaan ystävästään tämän vammojen tähden. Pohjantuuli istui lähellä uuden leirin sisäänkäyntiä ja suki pimeän metsän kissojen aiheuttamia naarmuja lavassaan. Hänen eripariset silmänsä seurasivat Tulikasteen menoa Illankajon puheille. Varmasi parantaja pitäisi huolen, että Illankajo olisi lähtökunnossa.
Pohjantuuli suoristautui kun kuuli Tulikasteen kutsun. Hän vilkaisi hieman toiveikkaana siihen suuntaan, minne Illankajo ja Tulikaste olivat siirtäneet Kastetähden. Päällikkö ei kuitenkaan ollut osoittanut heräämisen merkkejä joten Pohjantuuli käänsi huomionsa edessä olevaan partioon.
Hän kohtasi Susihampaan ruskeiden silmien katseen(?) ja nyökkäsi toiselle mukaan lähtevälle soturille. Tulikaste määräsi myös oppilaat heidän mukaansa, sekä vasta nimitetyt soturit omaan partioonsa. Sillä aikaa kun oppilaat kerääntyivät heidän luokseen Pohjantuuli venytteli hieman lihaksiaan. Ne olivat kangistuneet pitkän kävelyn jälkeen istuskelusta.
Partiosta tulisi melko suuri kaikki oppilaat mukana, mutta kuten varapäällikkö oli todennut, he tarvitsisivat käpäläpareja.
Pohjantuuli seurasi heti naaraan kannoilla ulos leiristä. Hänen korvansa olivat suunnatut valppaasti eteenpäin ja vaikka hän tarkkailikin ympäristöään hänen katseensa oli rauhallinen. Hän haistoi ilmassa raskaan lähestyvän sateen ja mahdollisesti ukkosen tuoksun.
Hän vilkaisi taakseen ja erotti Tulikasteen uuden oppilaan Lohduntassun seuraavan rauhallisena hieman mestarinsa takana ja tämän sisaren Tähtitassun heti mestarinsa Susihampaan jäljessä(?). Mutatassu ja Veritassukin olivat mukana(?).
Pohjantuuli käytti tilaisuuden hyväkseen ja nopeutti hieman askeliaan jättäytyäkseen kävelemään Tulikasteen vierelle. "Miten voit?" Hän naukaisi sen verran hiljaa, etteivät muut kuulisi. Hetken kuluttua hän lisäsi takaisin vilkaistuaan. "Oli hyvä idea ottaa oppilaat mukaan. Mutatassu tarvitsee jonkun kouluttamaan häntä sillä välin kun Kastetähti toipuu, ottaisin hänen koulutuksensa mielellään lavoilleni", harmaavalkea kolli lisäsi ja heilautti tuulessa tupsukärkisiä korviaan.
He lähestyivät nyt havumetsikköä ja kun Tulikaste mainitsi asiasta Pohjantuuli nyökkäsi. "Niin. Siellä metsästäminen vaatii varmasti totuttelua, mutta lienee hyvä lisä reviiriimme." Hän lähti puiden lomaan muiden mukana. Kenties hän pääsisi kohta merkitsemään uusia rajojakin.
Kuitenkin vieraan kissan löyhkä tunkeutui Pohjantuulen sieraimiin ja hän heilautti häntäänsä varoittavasti oppilaille, kyyristyessään hiipimään eteenpäin korvat luimussa. Pohjantuuli seurasi päällikön esimerkkiä ja pysähtyi vieraan, metsästävän kissan toiselle puolelle. Lohduntassu ja Tähtitassu seurasivat hekin sähisten, muodostaen puolikaaren. Pohjantuuli jätti Tulikasteelle puhumisen, hän tyytyi vain murisemaan vieraalle kissalle matalasti.

Nimi: Tulikaste (Tuuliklaani)

30.07.2017 02:33
Tulikasteen ollessa kyyristyneenä Kastetähden viereen huolestunut ilme kasvoillaan ei naaras voinut olla huomaamatta, miten lähestyvä Illankajo näytti paljon paremmin ravitulta kuin muu klaani - mutta illuusion loi vain muhkea turkki, jonka alla parantaja oli aika varmasti ihan samaa, kasaan kuihtunutta luokkaa kuin muutkin. Juuri päällikön paikan ottaminen sai Tulikasteen avaamaan jäätävän siniset silmänsä kunnolla maailmalle ja sille, miten Tuuliklaani oli kärsinyt matkan aikana. Ei, miten se oli kärsinyt jo järvellä. Kukaan ei varmasti ollut unohtamassa näitä koettelemuksia. Eikä toivottavasti unohtaisikaan. Tulikaste oli saanut Tuuliklaanille nyt täydellisen syyn muistaa, mitä tarkoitti soturina oleminen. Klaani ei selviäisi, jos se ei jaksaisi pitää vierustoverinsa hännästä kiinni aallokossa.
Niinpä Tulikaste seurasi tarkasti, miten Illankajo nuuhkaisi Tuuliklaanin elottoman päällikön turkkia. Se sai varapäällikön niskavillan kihelmöivään ikävästi. Juuri tätä se ei toivonut kuulevansa - ei missään nimessä. Mutta Illankajo oli päättänyt saada nuo toiveet murenemaan ja varisemaan tuuleen. Tulikasteella oli yllättäen hyvin kylmä.
"Kävisikö tuo lohkareiden ja piikkiherneiden muodostama paikka?" Tulikaste kysyi nousten kuitenkin itsekin päättäväisesti suoraksi. Ruosteenpunainen naaras ei kamalasti jäänyt odottamaan, vaan Kastetähti olisi nopeasti saatava lähestyvältä myrskyltä suojaan. Ruohomätäs saisi kelvata päällikön makuupaikaksi, kun uudessa leirissä ei tällä hetkellä ollut parempaakaan tarjottavaa.
"Tarpeeksi kaukana, mutta silti tarpeeksi lähellä. Suojassa katseilta. Illankajo --", Tulikaste maukui topakasti antaessaan päällikkönsä jäädä lepäämään. "-- tarvitsetko jotain tiettyjä yrttejä? Pyytäisin sinua muuten partion mukaan, mutta en uskalla ajatella, mitä Kastetähdelle voisi tapahtua sillä aikaa, kun olet poissa. Tai klaanille."
Siniset silmät tuijottivat kiivaasti takaisin parantajanaaraaseen, joka oli antanut kylmän tuomionsa. Tulikaste ei kuitenkaan jakaisi sitä eteenpäin klaanilaisille. Enemmän sitä pelotti noiden mielenterveys päällikön kohtalon takia.
"Niin... Niin. Kyllä. Aivan." varapäällikkö sanahti näyttäen topakan sijaan hetken täysin vaivaantuneelta. Se ei kuitenkaan voinut tehdä mitään nyt.
"Tulen tarvitsemaan paljon apuasi, Illankajo. Enemmän kuin uskallan harteillesi lykätä." Tulikaste väräytti korvaansa kääntyen sitten takaisin varjoista aukion suuntaan. Syvään huokaisten ruosteenpunainen varapäällikkö vilkaisi parantajaa, sitten ulos hengittäen ja ryhtinsä suoraksi korjaten se askelsi takaisin tumman pilven tavoittelemaan auringonvaloon. Oppilaat olivat varmaankin jo valmiita klaaninvanhimpien kanssa.
"Pohjantuuli, Susihammas! On aika mennä!" Tulikaste kutsui odottaen sitten kuitenkin vähän aikaa, katseensa kiertäessä mietteliäänä aukiota.
"Oppilaat tulevat myös mukaamme. Keräämme tarvikkeita ja metsästämme ruokaa, joten tarvitsemme paljon pieniä käpäläpareja." naaras päätti nyökäten sitten kuin hyväksynnäksi omille sanoilleen.
"Uudet soturimme muodostavat toisen partion, mutta he menevät keskenään. Piikkipaatsama, Kanervakirjo, Tuiketuuli! Aika lähteä."
Huh! Tulikasteen sydän jyskytti ikävästi, mutta viimeinkin paine katosi ja ehkä klaanin käskeminen muuttuisi ajan kanssa helpommaksi. Toivottavasti. Sen jälkeen Tulikaste lähtisi kaikkien oppilaiden, Pohjantuulen ja Susihampaan johdossa ulos uudesta leiristä. Leiri jäisi kovin tyhjilleen, eikä Tulikasteen ollut helppoa laskea sen varaan, että kukaan ei hyökkäisi tuntemattomalla seudulla. Se kuitenkin oli ainut vaihtoehto, sillä monet tassut olivat tarpeen. Leiriin jäävä Ikuisuusyö toivottavasti osaisi myös käyttäytyä... ja partioon lähtevä Veritassu, rääväsuu ja kunniaton kun oli!
Tulikasteen päästessä ulos leiristä tuuli suorastaan humahti sitä vastaan kiskaisten kissojen turkkeja mennessään kuin nyhtävät sormet. Hetkeen naaras ei olisi voinut olla onnellisempi, vapaampi, kun se saattoi jälleen tuntea nummien avaran vapauden ja nähdä pitkän silmänkantaman. Olisi kuitenkin alettava töihin.
"Pohjantuuli, sinä tunnet seudun parhaiten. Mutta -- reviirillämme on havumetsää?" Kappas vain! Tulikaste totta vie oli jo nyt varma, että juuri tuohon alempana siintävään jokeen tulisi raja. Se pitäisi huolen, ettei Jokiklaani kallioisesta maastostaan ilmaantuisi tälle puolen rajaa, jota nyt lähdettäisiin ensimmäistä kertaa merkitsemään!
Ruosteenpunaisen varapäällikön raviaskeleet kiihtyivät alamäkeen mentäessä ja piankos se jo sujahti erikoisen pimeään, päivänvalolta piilottelevaan aluskasvillisuuteen, joka tässä puiden täyttämässä osassa sijaitsi. Vanhat, jo viime vuonna karisseet neulaset rapisivat Tulikasteen anturoiden alla, kun se astahti varovasti metsänpohjalle ja kiirehti siitä sutjakkaasti saniaislehvien joukkoon. Metsän tuoksut olivat täysin erilaiset avaran nummen tuoksuun ja tuulen villiin eloon verrattuna. Havumetsässä oli suorastaan kylmä. Aurinko saattoi paistaa vain vaivoin metsänpohjaan sankkojen oksien välistä. Tulikaste oli myös toisestakin asiasta hyvin varma: sen ei tarvinnut haistella metsän erikoisia tuoksuja kovinkaan pitkään, kun jo täysin vieras, millekään klaanille kuulumaton löyhkä täytti sen sieraimet. Varapäällikkö kurtisti kulmiaan, mutta madaltuneen, vaanimisasentoon painuneen ryhtinsä suoristaen se vilkaisi Susihammasta ja sitten Lohduntassua.
"Taidamme päästä heti töihin!" Tulikaste sanahti huomaten sitten, miten joku yritti epäonnistuneena napata metsänlaidassa karkuun päässeen hiiren. Tuuliklaanin massava partio oli näkyvä kyllä metsässäkin, mutta ehkäpä tuuli oli ollut sille suotuisa. Jäätävän sinisten silmien siristyessä Tulikaste lähti askeltamaan takaisin päin omia jälkiään, kun se pyrki kiilaamaan näyttävästi tämän vieraan tummaturkin sivustaan.
"SINÄ! Irti riistastamme." varapäällikkö huusi luimistaen korvansa ja antaen häntänsä nousta vaarallisesti viuhtomaan ilmaa kuin ruoska ikään.
"Kuka kehtaatkin olla, tämän nummen riista ei ole sinua varten!"
Niin oli sitten Torikhi jäänyt tähtäimeen!

Nimi: Mutatassu (Tuuliklaani

29.07.2017 22:17
Mutatassun kysymyksen jälkeen Veritassu alkoi taas sähisemään kiukkuisena Tulikasteesta. Naaras oli silti vain hiljaa ja nyökkäsi. Mutatassu huokaisi ääneti ja nosti katseensa ylöspäin samalla punaturkki kysyi tältä tämän soturiksi pääsemisestä. Ruskea oppilas räpäytti silmiään muutaman kerran tietynlaisesta hämmennyksestä, sillä hän ei ikinä ollut edes ajatellut että päästettäisiinköhän häntä soturiksi. Mutatassu käänsi silmänsä Veritassuun "En itseasiassa ole varma." Oppilas kääntyi katsomaan uudessa leirissä olevia sotureita ja mielessään vertasi itseään heihin epävarmana "Tuskin minä vielä ainakaan pääsisin, mutta joidenkin kuiden päästä... Varmasti olen soturi." Mutatassu vastasi ihmeen varmasti ja pörhisti turkkiaan.
Suru aiemmasta oli nyt kadonnut hänen silmistään ja tilalle oli tullut itsevarmuutta. Hän oli tavallaan unohtanut että pääsisi vielä joskus soturiksi, mutta sen muistaminen valoi valoa tähän nuoreen oppilaaseen.

Nimi: Torilhi (Kulkukissa)

22.07.2017 00:22
Torikhi niminen nuori ja vetreä kollikissa venytteli pilvisen, ukkospilviä keräävän taivaan alla kevyesti. Hiki ja painostava ilma loivat epämiellyttävän olon muutenkin joen hieman utuisessa ympäristössä.
Parin kiven yli hypättyään tuo mätkähti epämiellyttävästi rannikossa olevaan soraan. Vaikka kaksijalkalassa kujien alusta olikin ollut kova, sora rannalla oli kuin taistelukenttä täynnä havunneuloja polkuanturoille. Metsässä eläminen oli paljon rankempaa kuin kujilla, joissa hän oli oppinut henkiinjäämisen jalon taidon. Tosin kujien taidot eivät paljoa auttaneet.
Tassut kävivät vilkkaasti ja epätoivoisesti mustaturkki yritti saada kiinni pienen hiiren, joka livisti nopeasti heinikkoon.
*Ja ei kun uudestaan yrittämään, himputti!* kolli ärähti mielensä perukoilla lyöden tassun maahan kynsien sujahtaessa sorakivien välistä pehmeään multaan.
Torikhi sujahti keveästi Tuuliklaanin heinien sekaan aistit jännittyneenä. Seuraavan kerran häm jopa onnistuisi.

//Joo siis totah, tää on niitä maailman surkeimpia rooleja mitä ikinä oon vetäny. Kärsikää xd Mutta tuuliklaanilaisii voi tulla yllättelee Torikhii, siitä vaan :D

Nimi: Veritassu (Tuuliklaani)

19.07.2017 23:46
Verittassu ärähti hampaat välkkyen.
"Koska hän on idiootti eikä ymmärrä klaaninsa parasta!" Kolli sähähti. "Älä kysele aiheesta enempää, suututat minut vain entisestään. En halua edes ajatella sitä kirppujen syömää vatipäätä", Veritassu rähisi vielä, mutta veti syvään henkeä jottai saisi pulssinsa tasattua.
"Entä sinä, tuleeko sinusta ikinä soturia?" Veritassu katsoi ruskeanraidallista naarasta yhä silmät kiukusta sirissä.

Nimi: Sin (Kulkukissa)

19.07.2017 21:35
Sin sai viimein horjuntansa lakkaamaan ja hänen näkökenttänsä selkeentyi jälleen. Nyt naaras seisoi rauhassa paikallaan. Hänen häntänsä heilahteli rauhallisissa kaarissa puolelta toiselle ja hän tarkkaili valkoturkkista kollia pistävän siniharmaat silmät hitusen siristettyinä. Nyt kun hän oli saanut päänsä hieman selviämään, ei Sinkään ollut aivan yhtä kärkäs kuin äsken. Joskin tietynlainen kärsimättömyys kuului hänen luonteeseensa ja sen myötä äkkipikaisuus. Naaras katseli kollin kasvoja tutkien. Puolet toisen kissan kasvoista, oli palanut karmaisevalla tavalla. Sinin ensimmäinen kommentti oli osunut oikeaan. Tämä vieras kissa ei todellakaan ollut kaunis. Kyseinen kolli ei kuitenkaan vaikuttanut uhkaavalta, joten Sinkään ei osoittanut merkkejä siitä, että olisi aikeissa hyökätä toisen kimppuun. Valkovoittoinen naaras vaihtoi hieman painoa jalalta toiselle, vaikuttaen nyt itsevarmemmalta kuin äsken, myös uteliaalta. Naaraan päätä jomotti edelleen, ja hän tunsi yhä veren, joka valui ohuena norona hänen ohimolleen. Kuitenkaan Sin ei kivusta piitannut, sillä hän oli jo pitkään ollut lähes turta kivulle. Nytkin jomotus tuntui vain pienenä sykkeenä ohimoilla.
Sin vilkaisi veristä ympäristöään. "Hmm. Mihin me menivät?" Sin kysyi. Hän mietti, ehtisikö vielä mukaan taisteluun. Mikä sääli, että hänellä oli ainakin lisääntyneen valon määrästä päätellen jäänyt paljon näkemättä. Sin silmäili jälleen kollikissaa tutkivasti. "Siitä olen siis kiitollinen", naaras lausahti viileään sävyyn, vaikkei hänen äänensä kuulostanutkaan lainkaan siltä, että hän olisi tuntenut kiitollisuutta henkensä säästämisestä. "Kai minä sinulle voin siitä hyvästä kertoa. Nimeni on Sin, kuulun Sacra herran johtamaan kulkukissalaumaan. Pohjoisen Kanjonin Imperiumin kissat kävivät kapinaan meitä vastaan, tämä tapahtui ennen kuin menetin tajuntani. En kuitenkaan tiedä, minne muut ovat kadonneet sillä välin, sinä kaiketi näit jotakin, osaatko kenties valaista asiaa?" Sin kallisti päätään ja hetken lähes virnisti. "Ja sinun nimesi on...?"

Nimi: Tefra (Varjoklaani)

17.07.2017 00:26
Tefra siristi mietteliäänä silmiään kuunnellessaan Synkkäkasvoa. Kolli oli kyllä kummallinen, varmasti koko varjoklaanin heikoin lenkki mitä mielenterveyteen tuli. Mutta jostain syystä Tefraa kiinnosti Synkkäkasvon epämääräinen seura. Kollissa oli jotain erikoista. Tefra ei kylläkään osannut sanoa tarkalleen ottaen mitä, mutta jokin soturin apaattisissa silmissä herätti naaraan mielenkiinnon. Ehkä niiden takana oli jotain muutakin? Ehkä syitä tämän olemukselle, ehkä jopa lähes toisenlainen persoona? Tai sitten Tefra vain elätteli omia kuvitelmiaan ja tuhlasi aikaansa masentavaan kolliin. Tefra räpäytti silmiään ja pakotti itsensä ajatuksistaan takaisin maan pinnalle. Hän kääntyi katsomaan olkansa yli Synkkäkasvoon ja hymyili pienesti. Hymy ei ollut kuitenkaan lämmin tai hyväntahtoinen, vaan enemmänkin pilkallinen. "Mistä arvasit?" Tefra naukaisi naiivisti ja käänsi katseensa ajoissa pois, jottei Synkkäkasvo näkisi ilkikurista pilkettä tämän silmäkulmassa. Kai hän nyt vähän saisi Synkkäkasvoa ärsyttää.

Nimi: Mutatassu (Tuuliklaani)

14.07.2017 23:48
Mutatassu tuijotti maan multaa epävarmana mutta tunsi lämpimän hehkun rinnassaan kun Veriturkki laski puuhkamaisen häntänsä tämän selänpäälle.
He kävelivät hetken vierekkäin mutta Veritassun päätöksestä he erkanivat ja olivat taas normaalin välimatkan päässä toisistaan. Naaras ymmärsi että tuo oli yhä tulistunut Tulikasteen takia ja ei halunnut hempeillä sen enempää. Mutatassu pysähtyi ja katsoi taas Veritassua aika vaitonaisena. "Eikö siis varapäällikkö päästä sinua oppilaaksi? Mutta miksi?" Naaras kysyi normaalilla äänensävyllä, rikkoen taas hiljaisuuden näiden kahden väliltä.

 

Ruby
©2017 Roolipeli | Wᴀʀʀɪᴏʀ Cᴀᴛs RPG - suntuubi.com